Kumpi on miehessä tärkeämpää, koulutus vai ulkonäkö?
Kumpi on sinulle tärkeämpi kriteeri kumppania valitessa?
Eikä tarvitse kertoa, että luonne ja arvot jne. ovat sinulle kyllä tärkeimpiä, sitä ei nyt kysytä :)
Kommentit (33)
eri asia kuin koulutus mutta sinnepäin...
Ulkonäkö - nimittäin kyllä parisuhteessa noiden mainitsemiesi luonteen, arvojen, yms. lisäksi on tärkeää myös fyysinen puoleensa vetävyys.
Koulutus sen sijaan ei ole minulle minkäänlainen kriteeri, koska se ei kerro vielä ihmisestä kovin paljon. Esimerkiksi tietyn koulutustason (vaikka akateeminen) sisällä on lukemattomia eri aloja. Ja myöskään minulle ei ole tärkeää, että mies olisi esim. samalla alalla kuin minä.
Olen itse humanisti ja akateemisesti koulutettu. Ei miehen silti tarvitse olla akateeminen tai edes koulutuksensa puolesta humanisti - mutta hänen täytyy jakaa samankaltainen arvomaailma ja maailmankuva. Ja humanistinen maailmankuvahan voi olla myös ei-akateemisella. Älyllisyyttä, sivistystä ja näkemystä arvostan - mutta nepä voivat olla hallussa myös ei-koulutetulla.
koulutuksesta on pitempiaikainen ilo kuin ulkonäöstä.
oli sitten kyse itsestä tai muista, lapsista tai aikuisista, miehistä tai naisisista.
koulutustason
kyllä haisevat nörtitkin oikein huutavat ulkoisella habituksellaan "olen korkeakoulutettu!!"
Ja hyvä sellainen. Kertoo pintapuolisesti kaiken oleellisen, mitä mun mielestäni hyvästä potentiaalisesta kumppanista täytyykin tietää.
En toki väitä, etteikö ulkonäkö painaisi yhtään vaa'alla, mutta jos olisi joko tai tilanne, hyvännäköinen kouluttamaton ja ei-niin-hyvännäköinen koulutettu, niin kyl se olisi se koulunsa käynyt. Mä en tosin olekaan ikinä mitään yhden yön juttuja etsinyt, saattaisi ollakin sitten toinen tilanne?
pinnallisten naisten galluppi! oksettavaa! minulle kummallakaan ei ole mitään väliä, vaan etsin todellakin kumppanini aivan muin perustein! te olette niitä naisia, jotka etsii miestä taskulaskimella! yksin vielä lopulta jäätte, kun huomaatte ettei sitä kemiaa sitten oikeasti ollutkaan1
Sinänsä ihan mielenkiintoista pohtia niin sofien valintaa kuin täysin päättömiä kriteereitäkään.
Ajattelin otsin perustella vastata koulutus, mutta edelliset vastaajat taitavat saada minut vastaamaan ulkonäkö...
pinnallisten naisten galluppi! oksettavaa! minulle kummallakaan ei ole mitään väliä, vaan etsin todellakin kumppanini aivan muin perustein! te olette niitä naisia, jotka etsii miestä taskulaskimella! yksin vielä lopulta jäätte, kun huomaatte ettei sitä kemiaa sitten oikeasti ollutkaan1
olikin kai ideana, että kumpi noista on tärkeämpi kriteeri, jos niitä muita (oikeasti tärkeämpiä) ei oteta huomioon. Ei ollut kyse siitä, että nuo olisivat ykköskriteereitä.
Ja hyvä sellainen. Kertoo pintapuolisesti kaiken oleellisen, mitä mun mielestäni hyvästä potentiaalisesta kumppanista täytyykin tietää.
En toki väitä, etteikö ulkonäkö painaisi yhtään vaa'alla, mutta jos olisi joko tai tilanne, hyvännäköinen kouluttamaton ja ei-niin-hyvännäköinen koulutettu, niin kyl se olisi se koulunsa käynyt. Mä en tosin olekaan ikinä mitään yhden yön juttuja etsinyt, saattaisi ollakin sitten toinen tilanne?
sinulle sitten ihan sama, minkä alan koulutus miehellä on? Nimittäni arvomaailma voi olla aika eri alasta riippuen. En toki tarkoita, että ala sen arvomaailman sanelee, mutta voisi kuvitella, että arvot mahdollisesti osittain ohjailevat, mille alalle hakeutuu.
Ulkonäkö - nimittäin kyllä parisuhteessa noiden mainitsemiesi luonteen, arvojen, yms. lisäksi on tärkeää myös fyysinen puoleensa vetävyys.
Koulutus sen sijaan ei ole minulle minkäänlainen kriteeri, koska se ei kerro vielä ihmisestä kovin paljon. Esimerkiksi tietyn koulutustason (vaikka akateeminen) sisällä on lukemattomia eri aloja. Ja myöskään minulle ei ole tärkeää, että mies olisi esim. samalla alalla kuin minä.
Olen itse humanisti ja akateemisesti koulutettu. Ei miehen silti tarvitse olla akateeminen tai edes koulutuksensa puolesta humanisti - mutta hänen täytyy jakaa samankaltainen arvomaailma ja maailmankuva. Ja humanistinen maailmankuvahan voi olla myös ei-akateemisella. Älyllisyyttä, sivistystä ja näkemystä arvostan - mutta nepä voivat olla hallussa myös ei-koulutetulla.
Humanisti on mun mielestä sama kun olisi käynyt ammattikoulun. Sinne pääsee kaikki ja aineet on sellaisia, että työttömyysputkeen pääsee välittömästi kun valmistuu eikä sieltä pois pääse. Palkat huonommat kuin sairaanhoitajille jne. Toki jos joksikin pakolaisvirkamieheksi tms tyhjäntoimittajaksi pääsee niin silloin voi saada vähän parempaa palkkaa, mutta työn hyöty yhteiskunnalle humanisteilla poikkeuksetta negatiivinen.

Ei kai koulutuksen merkityksessä parinvalinnassa kyse mistään palkoista ole?
Humanistienkin palkat ja työpaikatkin vaihtelevat, kuten sinun luulisi tietävän. Mutta itse oletin, että tässä kysymyksen asettelussa oli kyse jostain vähän syvällisemmästä. Koska jos palkasta vain on kyse, silloinhan ei pitäisi puhua koulutuksesta.
Ja mielellään samantyyppinen koulutus kuin itsellä. Henkinen yhteys on tärkeää. Fiksu ja sanavalmis tyyppi vetoaa, ei tarvitse olla komea.
kertoo ihmisestä mielestäni enemmän, ulkonäkö on saatu arpakoneella. Vastaan siis koulutus!
Ulkonäkö - nimittäin kyllä parisuhteessa noiden mainitsemiesi luonteen, arvojen, yms. lisäksi on tärkeää myös fyysinen puoleensa vetävyys.
Koulutus sen sijaan ei ole minulle minkäänlainen kriteeri, koska se ei kerro vielä ihmisestä kovin paljon. Esimerkiksi tietyn koulutustason (vaikka akateeminen) sisällä on lukemattomia eri aloja. Ja myöskään minulle ei ole tärkeää, että mies olisi esim. samalla alalla kuin minä.
Olen itse humanisti ja akateemisesti koulutettu. Ei miehen silti tarvitse olla akateeminen tai edes koulutuksensa puolesta humanisti - mutta hänen täytyy jakaa samankaltainen arvomaailma ja maailmankuva. Ja humanistinen maailmankuvahan voi olla myös ei-akateemisella. Älyllisyyttä, sivistystä ja näkemystä arvostan - mutta nepä voivat olla hallussa myös ei-koulutetulla.
Humanisti on mun mielestä sama kun olisi käynyt ammattikoulun. Sinne pääsee kaikki ja aineet on sellaisia, että työttömyysputkeen pääsee välittömästi kun valmistuu eikä sieltä pois pääse. Palkat huonommat kuin sairaanhoitajille jne. Toki jos joksikin pakolaisvirkamieheksi tms tyhjäntoimittajaksi pääsee niin silloin voi saada vähän parempaa palkkaa, mutta työn hyöty yhteiskunnalle humanisteilla poikkeuksetta negatiivinen.
Tämä toivottavasti oli provo mutta jos ei niin täytyy nyt vähän puolustaa humanisteja vaikken itse sellainen olekaan. Humanisteja ovat esim. kaikki kielten opettajat ja kääntäjät. Sinusta täysin turhia töitä jotka eivät tuota yhteiskunnalle mitään? Olen täysin eri mieltä. Ilman esim. englannin kielen taitoa ei yritysten ja yhteisöjen kansainvälistymisestä tulisi mitään. Ovatko sinusta myös esim. psykologit täysin turhia? Minusta on erittäin hyvä, että löytyy ihmisiä jotka auttavat mieleltään sairaita ja ennaltaehkäisevät näin mahdollisia kauheuksia kuten murhia ja itsemurhia.
kertoo ihmisestä mielestäni enemmän, ulkonäkö on saatu arpakoneella. Vastaan siis koulutus!
Ulkonäöstä suurin osa on "itse luotua" - se, miten itsensä kantaa, tyyli, yms. Ulkonäkö kertoo aika paljon ihmisen persoonasta ja joskus jopa elämäntavoista. Geenien kanssa ulkonäöllä on aika vähän tekemistä, ellei joku sitten nimenomaan halua tietyn mallisen nenän omaavaa kumppania.
Ulkonäkö. Ja siitä syystä että koulutus ei takaa miehelle hyvää luonnetta tai muutenkaan sivistynyttä käytösä jne.
Äläpä sitten ole tuomassa lastasi minulle terapiaan.
Mut jos valita pitää, niin ulkonäkö.