Kouluikäisten (poika)lastemme kaverit voi jakaa kahteen ryhmään:

Meillä pleikka 2, pleikka 3 ,wii, nintendo ds ja tietsikkaa.

Kummallakin pojalla oma taulu tv.

Samoin lapseni kaverilla paljon konsoleita.

Ei rajoiteta koskaan pelaamista.



Kuopus 8v. harrastaa uimista, ulkoilee ja leikkii leluilla. Sekä keksii aina tekemistä.

Samoin tekee lapseni kaveri.

Eli teoriasi ei pidä paikkaansa.

Toiset lapset keskittyy yhteen harrastukseen, koska se on rakas harrastus ja lapsen taidoille sopiva.

Hyvä varmaan harrastaa kaikennäköistä, jos ei ole missään kovin hyvä.

T. Tulevan kilpauimarin äiti

Tosin lapsi vasta ekaluokkalainen.



On niitä, jotka koko ajan kertovat, että äiti ei anna tehdä tätä ja äiti kieltäisi tämän ja äiti sanoo, että tuollaista ei saa syödä jne. Tulee tunne, että se äiti on meillä ja kyttää, annanko lapselle ruisleipävoileivän luomuvoilla vai paahtoleipää hillolla.



Ja sitten on niitä, jotka ymmärtävät, että joka kodissa on omat sääntönsä. Jos meillä saa kuumaa kaakaota klo 14.30 arkena ja heillä vain klo 10.00 sunnuntaina, niin se ei tarkoita, että olisin huono äiti. Tuo ensinmanittu lapsi tuntuu suorastaan imevän itseensä kaiken sen, mikä heillä kotona on toisi (paremmin, kun äitikin niin sanoo).

Ja tämä tosiaankin pätee vain poikiin... Mitä sivistyneemmät vanhemmat, sitä vähemmän tietokonepelejä, Wiitä, pleikkareita ym. "

Niihin, jotka saa pelata tietokonepelejä ja käyttää internettiä ja katsoa tv:tä melko vapaasti. Nämä lapset ei juurikaan juttele aikuisten kanssa, vaikka heitä yrittää jututtaa. He eivät "keksi" meillä mitään tekemistä, kun ei ole pelipäivä, eikä saa pelata tietokoneella. Ja niihin, joilla kotona rajoitetaan pelaamista ja tietokoneen ja tv:n katselua. Nämä lapset tykkää pelata lautapelejä ja sählyä tai jalkapalloa, leipoa tms. Ja nämä juttelevat reippaasti aikuisille. Hajonta ei niinkään tapahdu sen mukaan, onko lapsen perhe varakas tai ei tai onko lapsella paljon harrastuksia vai ei, vaan nimenomaan tuo tietokonepelien pelaaminen tuntuu olevan avaintekijä.

Lapseni parhaan kaverin isä on tohtori ja äiti koulutoimessa päällikkönä. Lapsilla (peheellä) paljon tietotekniikkaa ja pelejä.

Ovatko he sivistyneitä vai sivistymättömiä?

ne pojat joiden kotona rajoitetaan pelaamista tulevat meille silmät kiiluen, eivätkä suostu leikkimään vaan vaan pelaavat.



joskus on kokeiltu, että on koko perhe on lähdetty ulos niin yksikin poika pelasi meillä 2 tuntia sisällä ennenkö tajus, et kaikki on häipyny :D.



omat lapset savat pelata niin paljon kuin halauvat niinpä pelaaminen ei juuri kiinnosta. 2 pojista varmaan puhuu papupatoina kylässä ollessaa, yksi taas on ujo ja hiljainen ja ei varmaan puhu vieraalle aikuiselle kuin pakollisen.

että osan kanssa seurustellaan ja tehdään erilaisia asioita ja osa taas istuu tietokoneen edessä -koska ei vanhemmat tee heidän kanssa ja koneella lapsi vaan tappaa aikaa, siis kone korvaa vanhemmat ja muun sosiaalisen elämän.



Paha ei ole siis kone vaan se miten vanhemmat rakentaa arkea!



Ei lapsen telkkari- ja tietokoneaikaa tartte rajoitella kellonajoilla jos lapsi otetaan mukaan toimintaan, mennään ja tullaan, pelataan ja puuhataan!



Meillä ekaluokkalainen poika tuli kerran koulusta kotiin ja pyysi että nimetään pari tietokonepäivää -koska luokkakavereillakin on niin tehty.

Tätä ennen ei ollut vaikeaa pitää lasta pois koneelta, se päivä rakentuu niin monesta osatekijästä ettei aikaa jää lojua koneella.

Munkin lapsi pyysi noita peliaikoja.

Huomautin sitten hänelle, että sun pitää nyt pelata.

No ei pelannut.

Joo nämä pelikieltoiset lapset on aivan kauheita, kun ne haluaa tulla meille vain pelamaan tai leikkimään leikkipyssyillä, kun äiti ei anna.

Yksi poika oli vain tällainen ja ei pääse enään meille sisälle.

Hullun kiilto silmissä ja unohtavat lapseni kokonaan.

Tommoinen rajoittaminen kertoo, ettei perheessä asiat toimi.

Nyt lähden pyyhkimään pölyt pleikka 3 ja menen pelaamaan Blokusta 8v. poikani kanssa.

Urheilulliset lapset harrastavat urheilua, vaikka meillä oli 100 pleikkaa kotona.

Syksyllä tulee sitten vielä uimahyppy kurssi uimisen lisäksi.

Lapseni kavereissa on erilaisia persoonia ja juuri kovin puhuja on tämä paljon konsoleita omistava poika.

Toisilla se himo pelaamiseen on ja toisilla ei.

Oma poikani tykkää käydä kyläpaikoissa joissa ei tarvi pelata, kun tykkää leikkiä.

Me ollaan erittäin elektroniikka vapaamielisiä, mutta sen minkä on jo syntyessään nähnyt, niin se menettää hohtonsa.

Esikoisella kehitysvamma ja saa pelata milloin vain ja se pelikone korvaakin niitä puuttuvia ystäviä.