Mitä ET päässyt lapsena harrastamaan/osallistumaan, vaikka olisit halunnut?

katselin sitä telkkarista ja näytti hienolta. Vanhemmat eivät kai edes selvittäneet missä sitä olisi voinut harrastaa, koska olin aika pullukka ja varmaan olettivat etten pärjäisi siellä. Myöhemmin kun olin huono koululiikunnassa, äiti harmitteli miksei vienyt minua balettiin kun kerrankin olisin halunnut harrastaa liikuntaa.

en tiedä ehdotinkokaan sitä ikinä, mutta taisi olla liian syvään juurtunut ajatus siitä, että vain pojat pelaavat jääkiekkoa. Tämä siitäkin (vai juuri siitä?) syystä, että isä oli jääkiekkovalmentaja ja kuljin hänen mukanaan kaukalon laidalla...

No tällä hetkellä tunnen useammankin jääkiekkovalmentajan, jonka tyttö harrastaa jääkiekkoa, tai jos on vielä pieni, niin on luistelukoulussa kohti jääkiekkotietä.

ajat ovat muuttuneet, ja onneksi teininä pääsin itsekin vihdoin pelaamaan.

mutten kyllä mitään muutakaan, asuttiin maalla kaukana kaikesta

En oikein vieläkään tiedä mikä oli syynä, ei meillä rahastakaan tietääkseni mitenkään älyttömän tiukkaa ollut. Olisin halunnut palavasti harrastaa ainakin ratsastusta, uintia, taitoluistelua, balettia, partiota ja laskettelua, mutta ikinä en päässyt mihinkään näistä. Joissain ilmaisissa kerhoissa kävin ala-asteella joinain vuosina. Rullaluistimiakaan en saanut, vaikka toivoin niitä vuosikausia hartaasti. Olisin ollut innokas liikkumaan, mutta kun ei oikein ollut mahdollisuuksia, istuin kotona lukemassa tai näpertelemässä jotain askartelujuttuja, kun ei lähellä asunut oikein kavereitakaan.

ei kyllä tullut mieleen edes pyytää pääsyä. En tiedä olisiko päässyt, mutta kai sitä oli sen verran tietoinen jo nuorena rahan arvosta että ei kehdannut edes pyytää.



Eniten harmittaa, että vanhemmat eivät ostaneet videota jotta olisi voinut laittaa soittotunnin aikana menevän sarjan nauhalle. Olisi voinut kiinnostaa soiton harjoittelu eri tavalla. Tästä syystä omalle lapselle tärkeät tv-ohjelmat menee meillä aina nauhalle.

Maksoi liikaa yh:lle ja kulkeminen kaupunkiin (10km) ois ollut liian hankalaa.



En tullut katkeraksi ja minunkin lapseni saavat harrastaa vain sitä mihin on järkevät mahdollisuudet.

Halusin pienenä ballerinaksi tai taiteilijaksi. Balettikouluun ei äiti suostunut ilmottamaan, kai koska itse oli ollut baletissa ja tiesi mitä se oli.



Nyt olis varmaan parempi ryhti jos olisin ollut baletissa, mutta toisaalta nykyisissä tanssiharrastuksissa naurattaa kun entiset ballerinat eivät mitenkään pääse eroon niistä nilkanojennuksistaan...

duunarilanhempieni mielestä liian elitistinen harrastus. Säästin itse kaikki rahat mitä sain ja poljin pyörällä 10 kilsaa suuntaansa tallille, arvaahan sen ettei 9-vuotias sellasista montaa kertaa voi/jaksa tehdä. Olen ottanut vahingon vanhempana takaisin, käyn ratsastamassa ja issikkavaelluksilla ja myös molemmat tyttäreni saavat ratsastaa. Vien ja haen tallilta ihan ilomielin ja maksan tunnit. Käyn ratsastusretkillä myös tyttärieni kanssa, ihan paras äiti-lapsi harrastus.

vanhempieni mielesta lapset eivat saaneet maksaa mitaan. Ei meillakaan nuorempana mitaan tiukkaa ollut, molemmat kavivat toissa ja toinen viela ihan normaalipalkkaisessa ammatissa. Liikuntavarusteita sai vain pitkin hampain ja olinkin koulussa aina vaikeuksissa puuttellisen asun takia. Ne "pakolliset" esim luistimet olivat niin monta kertaa kierratetty, ettei niista saanut enaa teroittamallakaan kunnollisia. Olin aktiivinen lapsi ja olisin mielellaan harrastanut edes jotain, mutta ei, kun pihalla juokseminen oli kuulemma lapsen tyota ja harrastavien lasten vanhemmat vain yrittivat esittaa parempia kuin olivatkaan.



Katkera? Kylla vain, mutta onneksi olen ottanut vahingon takaisin aikuisialla ja tehnyt juuri niita asioita, mita halusinkin. Mielellaan myos kuskaan omiani harrastuksiin ja olen itse vaikka ilman jotain, jos se siihen menee.

Partiokin piti lopettaa siihen, kun olisi pitanyt ostaa joku huivi ja sita nyt ei kerta kaikkiaan vaan voinut tehda.



En vielakaan ymmarra, etta miksi vanhempani ylipaataan tekivat lapsia, ja viela useamman kuin yhden.

Ratsastusta, liian kallista ja talleilla huonoa seuraa (juu)

Jalkapalloa, liian kaukana ja tytöt ei pelaa

Uintia, ei kukaan ehdi viedä

Suunnistusta, voin liukastua kalliolla (uskokaa tai älkää)

Tyttökerhon vetämistä, vie liikaa aikaa (miltähän, olin luokan paras)



Jäljelle jäivät seurakunnan kuorolaulu ja pianonsoitto yksin.

Joskus ala-asteella eräs opettaja alkoi pitää judo-kerhoa lapsille. Olisin ollut kiinnostunut kokeilemaan, mutta äidiltä tuli ehdoton ei.



Ehkä ihan hyvä vaan näin jälkeen päin ajateltuna. Olisin vain joutunut naurunalaiseksi, kun hentona ja kömpelönä tyttönä olisin mennyt poikavoittoiseen porukkaan harrastamaan kamppailulajia.



Toinen oli tanssi, jonka äiti tyrmäsi teini-iässä. Äiti ei vain jotenkin tajunnut, että olisin ollut kiinnostunut jostakin ihan nykytanssista, enkä mistään paritanssista. Se meni siihen, että äiti ilkkui, että "kenenkäs kanssa sinä tanssisit?" ja se haave tyssäsi siihen.

Mutta mä en edes halunnut harrastaa mitään pienenä. Kävin joskus jossain tyttökerhossa, mutta oliko se edes mikään harrastus? Me leikittiin paljon pihalla, meitä lapsi oli paljon siinä pihapiirissä. Koulun jälkeen aika meni kirkkistä, hyppistä, twistiä tai vaikka kymmentikkualaudalla leikkejä leikkien. En kaivannut harrastuksia.

ja se kyllä kirpaisi pahasti, kun tuntui että kaikki muut tytöt heppailivat :( Nyt oma tyttöni ei ole ollenkaan kiinnostunut, vaikka olen koitanut ehdotella.

Tärkeintä on, että lapsesi tietää, että olet valmis tukemaan häntä itseään kiinnostavaa harrastusta. Välillä se voi vaihtua ja on hienoa jos edelleen jaksat tukea. Tärkeintä ei ole mitä harrastaa. Aikanaan omat mielenkiinnon kohteet kyllä löytyy, jos saa monia juttuja kokeilla, ja sillon ne on niin tärkeitä, että voi päästä helpommin teiniän yli ilman suuria retkahduksia.

isä ei päästänyt, ei kuulemma ole tyttöjen laji... eikä isä ollut itse lätkävalmentaja, niin kuin jollain aiemmalla vaan ihan perus sohvaperuna :)

halunnut harrastaa. Asuimme pienellä kylällä, jossa näitä ei ollut tarjolla. Toisekseen esim. tennis oli hienostoihmisten kallis harrastus 80-luvulla. Myös ratsastuksesta haaveilin. Nyt tyrkytän näitä kaikkia omalle lapselleni; sen kun vain valitsee. Itse "sain" tyytyä hiihtoon ja maastojuoksuun lapsena :(

Molemmat siis järjestettiin koululla eikä maksaneet edes, mutta olivat turhanpäiväistä hömpötystä. Ja pianoa ei tietenkään ollut eikä tullukaan kotiin.



Mitään maksullista ei tullut mielen edes haluta, 4H:ta kerran kysyin mutta oli kallista.

ollu tytöille jalkapalloa 1970-luvulla eikä sitä tytöt saanu pelata koulussakaan edes välitunneilla koska opettajien mielestä se ei sopinut tytöille, jalkapallo oli poikien peli.

Isä vei mut poikien kanssa pelaamaan mut valmentaja ei huolinu mua mukaan koska tytöt ei kuulemma voi pelata poikien kans. Pelasin sitten vaan höntsäpelejä veljien ja muiden kotikadun pikkupoikien kanssa. :=((

Ei ollut rahaa siihen eikä mihinkään muuhunkaan harrastukseen. Onneksi laulaminen oli/on ilmaista,joten sitä harrastettiin kavereiden kanssa aina ja joka paikassa.

Asuin pienessä kylässä, jossa hyvin rajatusti mahdollisuuksiakin, eikä niistä koskaan otettu selvää ja kannustettu mihinkään menemään, itse en tietysti tajunnut. Yläasteella sitten ryhdyin käymään koulun liikuntakerhossa sentään...



Hevoset kiinnosti, kylällä oli yksi talli jossa sai ottaa tunteja, ehkä 2-3 tuntia meillä oli varaa kustantaa. Muutoin notkuin sitten muuten vaan tallilla haaveilemassa...



Suksia ja luistimia ei ollut varaa ostella joka vuosi, joten vanhoilla isosiskon suksilla hiihdin joskus vapaa-ajalla, kouluun en kehdannut niitä viedä, vaan hiihdin koulun suksilla.



Harmittaa, kun en saanut sitten lapsena koskaan mitään onnistumisen kokemuksia liikunnasta ja se jäi mulle vieraaksi ja epämiellyttäväksi tuttavuudeksi. =(



Olen yrittänyt toimia toisin oman lapseni kohdalla, ja saa ehdottaa mitä harrastusta vaan, ja parhaani mukaan yritämme näitä haaveita toteuttaa. Mikään ei ole toistaiseksi erityisesti kolahtanut (tanssi, jalkapallo, suunnistus, sähly...), mutta ainakin on saanut tuntumaan eri lajeista. =)