Miksi en osaa enää itkeä ja läheinen ihminen kuollut!? Kamalaa.

Mutta eivät kaikki itke, eikä siitä pidä potea syyllisyyttä.

Kuollut taisi olla todella läheinen sinulle?

Ei kumpikaan kauheen terveellistä. Mut mä luulen et kaikki ajallaan ja tavallaan.

Mutta ystävistä kesti aikansa ennen kuin itku tuli. Toisesta itkin vasta kun kuolin ilmoitus oli lehdessä pitkälti hautajaisten jälkeen. Toista itken vieläkin kuukausien jälkeen silloin tällöin.

Äitini on vakavasti sairas. Itkin alussa, mutta nyt en enää, vain muut itkevät, äitinikin. Ilmeisesti osa meistä suree tällä tavalla, pitämällä " langat käsissä" , kontrolloimalla.

ehkä sinulle ei anneta mahdollisuutta surra. jos et koe olevasi turvassa, et voi antaa surun tulla. toivottavasti miehesi oppisi myös tukemaan sinua ilkeilyn sijaan.



Siskoni kuoleman jälkeen järjestelin kaiken enkä osannut itkeä. Mutta kyllä ne itkut tuli itkettyä sitten myöhemmin, sitten kun minun ei enää tarvinnut olla se vahva.



Voimia sinulle!



mikään tapa surra ei ole väärin.

Tosi ajattelemattomasti miehesi sanoi, kyllä varmaan sua kuolema kosketti mutta se miten sen koet ja käsittelet on vaan erilainen tapa kuin miehelläsi, no kuitenkin kuinka läheisesti kosketti häntä sitten, saattaa itsekkin olla tilanteesta häkellyksissä ja odottaa toiselta samaa reaktiota



toiset sulkeutuu vain ajattelemaan, toiset itkee ääneen, toiset kieltätyy edes tajuamaan koko tapahtumaa tiedostamattaan..

toisilla saattaa mennä pitkäänkin ennekuin edes todella tajuaa kuolleen ihmisen olevat oikeesti poissa

Älä sure minä en pysty itkemään kun oli mieheni hautajaiset enkä itke vieläkään.,se loppui vain .Olen kuulut muillakin samoja vaikeuksia,ehkä se on niin rajua että kyyneleitä ei vaan tule

Ei se anoppi nyt niin läheinen kuitenkaan ole että itkeä pitäisi

Mitä hyvää tässä maailmassa tapahtuisi, jos sinä itkisit asiaa, jolle et mahda etkä ole mahtanut yhtään mitään? Tunteiden ja niissä piehtaroimisen pitäminen itseisarvoisina ja niiden suoranainen palvonta tökkii nykyajassa pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on vakavasti sairas. Itkin alussa, mutta nyt en enää, vain muut itkevät, äitinikin. Ilmeisesti osa meistä suree tällä tavalla, pitämällä " langat käsissä" , kontrolloimalla.

Ja onneksi jotkut pitävät ne langat käsissään sekä ymmärtävät, että esimerkiksi kuolema kuuluu elämään. Ei se kivaa ole, mutta en ymmärrä, miksi asioista "kuuluisi" romahtaa ja aiheuttaa vain enemmän haittaa ja rasitusta ympäristölle.

Itkemiset voi tulla lyhyesti myöhemmin tai sitten ei tule. Mitä sitä paineita ottamaan. Äitiä osa itkee ehkä enemmän kuin muita.

Mä yleensä itken kaikelle ja kaikkialla, lasten koulun juhlista alkaen, mutta kun appia haudattiin, pysyivät silmät kuivina. Hän oli minulle ilkeä.

Voit olla vielä shokissa. Minä en itkenyt sinä päivänä kuin äitini kuoli, vaikka olin vierellä kuolinhetkellä. Kuuntelin hoitajan ohjeet mitä piti tehdä seuraavaksi (sopia hautaustoimiston kanssa noudosta jne.), tyhjensin äidin ja omat tavarat saattohoito-osaston huoneesta jossa oli pari kk asunut, ajoin 1,5 h matkan kotiin, ilmoitin kaikille kuolemasta, laitoin puhelimen äänettömälle, menin nukkumaan ja nukuin 15 h. 

Tosin olin valvonut 2 edeltävää vuorokautta. Ei varmaan olisi pitänyt ajaa, mutta shokin adrenaliinien takia ei edes väsyttänyt. Tajusin kuitenkin välttää motaria ja ajoin vanhaa pikkutietä. Herättyäni itkin vähän, mutta en kovin paljon. Olin varmaan surrut jo sairauden aikana valmiiksi. Hautajaisiten aikaan vasta itkin enemmän.

Otan osaa. Anna itsellesi sitä tilaa, jota vaikutat kaipaavan. Ihmiset surevat hyvin eri tavoin. Yksikin ihminen voi surra eri asioita eri tavoilla. Ei ole olemassa oikeaa. Suruun liittyy usein myös erilaisia vaiheita. Itku tulee ajallaan, jos tulee. Joskus voi olla vaikeaa itkeä, vaikka tuntuisi, että se ikäänkuin tekee tuloaan. Itku voi myös puhdistaa.

Miehesi sanat olivat ymmärtämättömiä, mutta hänellä on varmaankin oma surunsa päällä. Sinulla on oikeus kokea asiat niin kuin koet ja oikeus tuntea niin kuin tunnet. Anna itsellesi aikaa ja tilaa. Voisi olla myös hyvä jos pystyisitte puhumaan asiasta ja jakaa omia kokemuksianne, miten ne koettekaan

Vierailija kirjoitti:

Voit olla vielä shokissa. Minä en itkenyt sinä päivänä kuin äitini kuoli, vaikka olin vierellä kuolinhetkellä. Kuuntelin hoitajan ohjeet mitä piti tehdä seuraavaksi (sopia hautaustoimiston kanssa noudosta jne.), tyhjensin äidin ja omat tavarat saattohoito-osaston huoneesta jossa oli pari kk asunut, ajoin 1,5 h matkan kotiin, ilmoitin kaikille kuolemasta, laitoin puhelimen äänettömälle, menin nukkumaan ja nukuin 15 h. 

Tosin olin valvonut 2 edeltävää vuorokautta. Ei varmaan olisi pitänyt ajaa, mutta shokin adrenaliinien takia ei edes väsyttänyt. Tajusin kuitenkin välttää motaria ja ajoin vanhaa pikkutietä. Herättyäni itkin vähän, mutta en kovin paljon. Olin varmaan surrut jo sairauden aikana valmiiksi. Hautajaisiten aikaan vasta itkin enemmän.

Mullakin toi shokki esti itkemisen. Käsittelen sitä vieläkin. Shokissa on ikään kuin irrallaan omista tunteistaan. Ehkä siksi, että muuten ei pystyisi toimimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Anna itsellesi sitä tilaa, jota vaikutat kaipaavan. Ihmiset surevat hyvin eri tavoin. Yksikin ihminen voi surra eri asioita eri tavoilla. Ei ole olemassa oikeaa. Suruun liittyy usein myös erilaisia vaiheita. Itku tulee ajallaan, jos tulee. Joskus voi olla vaikeaa itkeä, vaikka tuntuisi, että se ikäänkuin tekee tuloaan. Itku voi myös puhdistaa.

 

Miehesi sanat olivat ymmärtämättömiä, mutta hänellä on varmaankin oma surunsa päällä. Sinulla on oikeus kokea asiat niin kuin koet ja oikeus tuntea niin kuin tunnet. Anna itsellesi aikaa ja tilaa. Voisi olla myös hyvä jos pystyisitte puhumaan asiasta ja jakaa omia kokemuksianne, miten ne koettekaan

Myös eri omaisia suree eri tavalla, johtuen olosuhteista, joissa heidät menetti tms. Tämä ainakin oma kokemukseni. Joidenkin kohdalla itkin kauheasti, en kaikkien. 

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Anna itsellesi sitä tilaa, jota vaikutat kaipaavan. Ihmiset surevat hyvin eri tavoin. Yksikin ihminen voi surra eri asioita eri tavoilla. Ei ole olemassa oikeaa. Suruun liittyy usein myös erilaisia vaiheita. Itku tulee ajallaan, jos tulee. Joskus voi olla vaikeaa itkeä, vaikka tuntuisi, että se ikäänkuin tekee tuloaan. Itku voi myös puhdistaa.

 

Miehesi sanat olivat ymmärtämättömiä, mutta hänellä on varmaankin oma surunsa päällä. Sinulla on oikeus kokea asiat niin kuin koet ja oikeus tuntea niin kuin tunnet. Anna itsellesi aikaa ja tilaa. Voisi olla myös hyvä jos pystyisitte puhumaan asiasta ja jakaa omia kokemuksianne, miten ne koettekaan

Kommentoit sujuvasti aloitusta joka on vuodelta 2005.

Vierailija kirjoitti:

Itkemiset voi tulla lyhyesti myöhemmin tai sitten ei tule. Mitä sitä paineita ottamaan. Äitiä osa itkee ehkä enemmän kuin muita.

Joopa joo. Haluaisin nähdä sen vanhemman joka ei itke oman lapsensa kuolemaa, mutta sitähän sinä et tullut ajatelleeksi.

Vierailija kirjoitti:

Älä sure minä en pysty itkemään kun oli mieheni hautajaiset enkä itke vieläkään.,se loppui vain .Olen kuulut muillakin samoja vaikeuksia,ehkä se on niin rajua että kyyneleitä ei vaan tule

Ehkä aapeen tilanne on ratkennut tavalla tai toisella, aloitus on vuodelta 2005.