Poika tulossa, miten päästä yli pettymyksestä???

pienet pojat on niin ihania ja sulosia (myös tytöt on)

Tosiaan ap, jos noin vahvasti toivot tyttöä niin olis sitten ehkä kannattanu adoptoida sellanen!!

kai tajusitte jo yrittäessä että se on 50:50 kumpi tulee.... tyhmä ap

Mutku ne prinsessavaatteet ja pillurättien vertaileminen yhdessä ja oman nuoruuden uudelleen eläminen...

Sanokaa mitä sanotte, mutta nainen joka itkee kuullessaan lapsensa olevan väärää sukupuolta, tulisi seivästää perseestä suuhun.

ei saanutkaan "kalakaveria"?

Esikoista odottaessa vastasin kuuliaisesti "ei mitään väliä, kunhan on terve". Salaa kuitenkin toivoin tyttöä. Kaksi päivää ennen laskettua aikaa sikiö todettiin kuolleeksi. Se olisi ollut poika.

Sen jälkeen olen saanut kolme tyttöä. Ehkä pojan kuolemalla oli tarkoituksensa? Nimittäin sanoin miehelleni, että jos eka on poika, en voi tehdä enempää, koska en voi ottaa riskiä toisesta pojasta. Nyt pääsin tekemään lapsia lisää ja sain tyttöjä.



Tytöt ovat jo murrosiässä, ja se mitä puhutaan tyttöjen murrosiästä, on täyttä puppua. Ovat säyseitä kuin mitkä.

kaikki abortin/adoption toitottajat.

AP, pääset kyllä pettymyksen tunteen yli. Se ei ole pettymystä lasta kohtaan, vaan pettymystä sortuneista mielikuvista joita elättelit, ja pelkoa uutta ja kokematonta kohtaan.



Itke itkusi, anna itsellesi aikaa ja ajattele vauvaasi vauvana, ei tyttönä tai poikana. Ja kun olet valmis, lähde katselemaan poikavauvojen vaatteita yms, ja mieti millaisesta nimestä pitäisit.



Tunteiden peittely, häpeily ja selvittämättä jättäminen olisi ihan väärä tapa käsitellä asiaa, ja negatiiviset tunteet voisivat hyvinkin pulpahtaa esiin myöhemmässä vaiheessa.



Älä murehdi, niinkuin monet muutkin ovat sanoneet, pettymyksen tunne väistyy kyllä äidinrakkauden tieltä. :)

tekstiä. Lapsi ei ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan. Olisitte onnellisiä, että lapsi on terve. Kaikki vauvat ovat ihania.

tuutvapiirissä perhe, jolla 3 poikaa ja nuorin on tyttö. Tytön odotusaikana rukoilivat ja toivoivat, että tulisipa tyttö, no saivat, mitä halusivat. tytön, mutta ikävä, että lapsella on Downin syndrooma.

Äiti syyttää koko ajan itseään, kun ei älynnyt toivoa tervettä lasta vaan tiettyä sukupuolta.

No eihän toi nyt mikää iso ongelma oo.Ainahan sen kakaran voi laittaa myyntii vaiks huuto.nettii tai e-bayhin keltanenpörssi on kans ihan hyvä.Kyl se raha sit lohduttaa näinkin isois pettymyksissä.Tai rahoil voi sit ostaa semmosen pienen narttu puoleisen koiran mitä voi pukee kaikkii ihkuihin tyttöjen vaatteisii

En tykkää poikien leluista, riehumisesta, sotaleikeistä, joukkueurheilusta jne... Tuntuu että tyttöjen kanssa olen enemmän kotonani. Tunnen harvoja kivoja poikia... Tässä taas rehellinen vastaus. Ap

Samat fiilikset oli ennen esikoisen syntymää. Aika puskista poika siihen tupsahti, kun ei ole ollut veljiä itsellä, eikä läheisimmillä kavereilla. Mutta usko pois, oman rakkaan lapsen kasvaessa hänen tekemisensä alkaa luonnostaan kiinnostamaan. Ja voi olla, että sun poikasi innostuu jostain muusta kuin joukkueurheilusta, eikä kaikista pojista suinkaan kasva riehujia. Me tehdään poikien kanssa paljon sellaista, mitä varmaan tyttölastenkin kanssa tehtäisi: luetaan, piirrellään, askarrellaan, isänsä kanssa (!) leipovat ym. Kukaan ei ole koskaan irvaillut ja pojille on kasvanut normaali, terve itsetunto.

Mäkin toivoin hiukan salaa tyttöä raskausaikana, mutta en halunnut antaa sille tunteelle enempää valtaa juuri siksi ettei kävisi noin kuin ap:lle. En todellakaan halunnut pettyä lapseeni, joten suhtauduin mahdollisimman realistisesti ja mietin kaikkia positiivisia asioisa joita liittyy poikiin ja tyttöihin, valmistauduin siis molempiin.



Nyt minulla on tyttö, ja omat lapsuusmuistothan sitä alkaa

nousta pintaan. Koen tyttöjen maailman välillä niin julmana, että toivoisin lapsen olevan mielummin poika. pojat tuntuvat niin paljon rehdimmiltä ja sellaisilta reippailta kaikkien kavereita.. Tytöt taas juonivat ja kuiskuttelevat.

vaikka minulla onkin kaksi pientä poikaa. Pikemminkin olen tosi yllättynyt siitä, kuinka paljon enemmän pojille edelleenkin sallitaan juuri sitä mölyämistä, rymyämistä jne. Aivan kuin ois jotenkin selviö, että poika on kuin norsu posliinikaupassa vaan siksi että on poika, eikä voi enempää vaatiakaan.



Muistetaan, että on ollut aika, jolloin suurin osa opettajista oli miehiä ja koulut jaettu tyttö-ja poikakouluihin. Ei poikakouluissa pojat mellastaneet, melunneet, jättäneet läksyjä tekemättä, uhitelleet opettajille jne. Kuri oli kova ja pojat pystyivät hyvään käytökseen siinä missä tytötkin. Vasta kun naiset pistettiin opettamaan poikia, on pojista alettu puhumaan kuin reppanoista, jotka vaan ei ymmärrä, miten toisten ihmisten kanssa ollaan.

Poika näkyi meilläkin ultrassa ja oli kyllä valtava pettymys. Heti ultran jälkeen tokaisinkin miehelle, että sinä sitten opetat sen sisäsiistiksi. Menin hyvin alakuloiseksi, en sukupuolen takia vaan riskien. Mielessäni pyöri kaikki poikien elämän riskitekijät, heillä kun sattuu olemaan esimerkiksi autismiin 3-kertainen riski, lukihäiriöt ja ADHD ovat myös paljon yleisempiä. Rajuja poikien leikkejä ja eihän pojista voi tulla mitään tässä maailmassa. Juoppoja ja raiskareita kaikki. Saati sitten, jos seuraavakin olisi poika.. ja mahdollisesti sitä seuraava. En saisi koskaan tytärtä...



Sitten en tuntenut liikkeitä pariin päivään ja voi kumma kun iski paniikki. Menin neuvolaan ja melkein itkin kun näin kaiken olevan ok. Kyllä sitä vain kiintyy. Nyt ajateltuna tuo aiemmin koettu tunnetila tuntuu järjettömältä, sillä pojathan ovat paljon helpompia kuin tytöt. Esimerkiksi murrosiässä pojat ovat usein rauhallisempia. Tietenkin siihen vaikuttaa kasvatus ja yksilölliset ominaisuudet, mutta nyt on poika aivan positiivinen ajatuksena. Uskon, että sinullakin on lopulta kyse vain hormoneista. Niiden piikkiin oman paniikkini laitan.



Hyvä, että tiedostat tunteesi. Muista kuitenkin, että lapsi on viaton. Älä muokkaa mielikuvaa lapsestasi negatiivisesti. Pojille on muuten uskomattoman suloisia vaatteita ;)

joku ei tajua että voi saada toivomansa sukupuolen sijaan sitä sukupuolta jota ei toivo. Sellaisten ihmisten pitäisi jättää lapset tekemättä jos ei kelpaa kuin vaan se toinen.



Jotenkin vielä ymmärrän sen että kerta toisensa jälkeen tulee vaan tyttöjä/poikia, mutta että jos esikoislapsi aiheuttaa jo tuollaisen pettymyksen niin sairastahan tuo on!



T: tytön ja kahden pojan äiti

Kai tää oli vitsi?



t. kolmen tytön äiti

Meidän esikoinen on tyttö ja kuvittelin aina että olen selvästi "tyttöjen äiti". Hirveän vaikea oli ajatella että saisin pojan, se tuntui jotenkin vieraalta.

Sitten kuopuksemme syntyi, ja "vahvasta tyttöfiiliksestä" huolimatta tulikin poika. Ihana pieni poika :)

Mulla jäi kyllä sukupuolen ihmettely sitten ihan toisarvoiseksi heti, koska poika vietiin vauhdilla elvytettäväksi, oli teholla pari kuukautta hengityskoneessa jne. eikä alkuun tiedetty jääkö henkiin edes, ja jos jää niin millaisia vammoja on.



Kaikesta selvittiin kuin ihmeen kaupalla, ja nyt meillä touhuaa reipas 5-vuotias poika, joka on kyllä mainio tapaus! Joo, raisuja leikkejä on välillä, mutta toisaalta taas on hyvinkin herkkä toisissa asioissa. Ja mm. leikkii isosiskon nukeilla enemmän kuin tyttö koskaan on leikkinyt.

On ollut ilo tutustua myös tähän "poikien maailmaan" ja huomata että lapsi on tärkein, ei se sukupuoli.



Jokainen lapsi on yksilö, ja uskon kyllä että tulet ap sopeutumaan aika pian ajatukseen että sinulla onkin poika!

Itse olen siinä onnellisessa asemassa että on sekä tyttö että poika, en osaa asettua "vain tyttö tai poika"- äidiksi enää. Lapset ovat rakkaita, ja tärkeintä on kyllä se että ovat olemassa ja elossa..

En tykkää poikien leluista, riehumisesta, sotaleikeistä, joukkueurheilusta jne... Tuntuu että tyttöjen kanssa olen enemmän kotonani. Tunnen harvoja kivoja poikia...

Tässä taas rehellinen vastaus.

Ap

Minulla on kolme lasta. Esikoinen on 12v poika, joka on todella poika, jollaiseksi moni pojat mieltää. Hän on äänekäs, riehaantuu välillä vieläkin, pelaa sotapelejä koneella ja rakastaa liikuntaa. Tämä on se mitä näkyy ulospäin. Sen lisäksi hän on äärettömän empaattinen, toiset huomioiva (koulussa ja harrastuksissa usein saanut mainitaa ystävällisyydestään ja toisten tsemppaamisesta), hän halaa meitä vanhempiaan aamuin illoin ja siinä välissäkin ja kaipaa äitiä aina silloin tällöin muutenkin viereensä.

Kun odotin häntä toivoin tyttöä, mutta jotenkin tiesin pojan tulevan.

Toinen lapseni on 10v tyttö. Olin onneni kukkuloilla, kun kuulin tytön syntyneen. Tyttöni on puolestaa kovin tyttömäinen. Tykkää kauniista vaatteista, harrastaa "tyttöjen harrastuksia", on selvästi veljeään rauhallisempi, muttei hiljaisempi. Häneltä puuttuu myös veljensä herkkyys ja empaattisuus. On hyvinkin itsekäs ja käyttää pikkusiskon rooliaan häikäilemättä hyväkseen, jos veljen kanssa riitaa. Osaa myös valehdella sujuvasti. "Vioistaankin" huolimatta hyvin rakas tyttö meille.

Kuopukseme on 4v poika. Hän on äärimmäisen rauhallinen pohdiskelija. Hän leikkii pitkiä aikoja itsekseen tai lukee kirjaa, tai piirtää, tai rakentelee legoilla sisarustensa kanssa. Hän on kasvanut perheen lellikkinä ja se voi kyllä myöhemmin kostautua, mutta tällä hetkellä hän on suloisin ja kiltein tuntemani poika:) Myös hän on herkkä luonteeltaan ja kovi halimaan.

Näin kolme samankin perheen lasta voi olla erilaisia. Etukäteen et voi siis tietää millaisen pojan sinä olet saamassa. Olen aivan varma, että pettymyksesi laantuu ja rakastut pieneen ihanaan ihmiseen, omaan lapseesi sukupuolesta huolimatta. Onnellista odotusaikaa!

Sä pääset siitä yli. Varmaan melko nopeasti jopa. :)



Mun mielestä näistä asioista pitää voida puhua. Ei raskaus ja äitiys ole pelkkää rakkautta ja auvoa, on ymmärrettävää kokea pettymystä jos jokin asia mistä on ollut niin kovin varma ei olekaan niin. On erittäin ymmärrettävää kokea pettymystä jos lapsi on eri sukupuolta kun mitä sisimmässään olisi toivonut. Sille ei voi mitään, ajatuksilleen ja tunteilleen ei yksinkertaisesti voi mitään. On tärkeää puhua myös äitiyden varjopuolista, ettei kukaan koe olevansa mitenkään epänormaali näiden asioiden kanssa.

Ihminen voi yhtä aikaa olla pettynyt jostain asiasta mutta ei kuitenkaan koskaan luopuisi siitä.



Mä toivoin tästä toisesta lapsesta tyttöä, toivoin oikein kovasti. Kaivoin kaikki esikoista odottaessani ostetut mekot (esikoisesta tuli kans poika, ei tiedetty raskausaikana) esille ja viikkasin ne huolellisesti kaappiin odottamaan pientä tyttöstäni. Oli erittäin vahva tyttöolo koko raskauden, samalla lailla kun esikoisesta oli poikaolo. Nimi päätettiin, mekot odotti kaapissa, kerroin rehellisesti kavereille että me ei haluttu ultrassa tietää kumpi tulee mutta mä olen melko varma että se on tyttö. Ja että mä haluaisin tytön.



Kun vauva sitten syntyi ja oli poika, hämmästyin hieman. "Poika? Eihän sieltä nyt poikaa pitänyt tulla!" Välähti mielessäni sekunnin ajan heti synnytyksen jälkeen. Mutta se poika oli kaunis ja rakas heti ensi hetkestä lähtien. Ihan oma, pikkuinen poikani. Siinä hetkessä ei olisi voinut kuvitellakaan olevansa pettynyt lapsen sukupuoleen, enkä ole sen jälkeenkään kertaakaan toivonut ketään muuta lasta, tämä pieni poika on minun rakkaimpani. :)



Jossain vaiheessa pojan ollessa pariviikkoinen päätin siivota mekot pois hyllyltä tilaa viemästä. Aioin sanoa miehelleni että "kai minun täytyy joskus itkeä itkuni siitä etten koskaan saanutkaan tyttölasta", mutta ääneni murtui jo lauseen alkaessa ja aloin itkeä. Siitä se alkoi. Siivosin mekot pahvilaatikkoon ja itkin. Mietin että mitä ihmettä minä niillä mekoilla teen, ne ovat minun, minun tyttöni, en minä niitä voi myydä pois. Loppuillan itkin. Imetin lastani ja itkin, suutelin lastani otsalle ja hoin kuinka paljon häntä rakastankaan ja itkin samalla. Sen illan jälkeen ei ole ollut tarvetta tätä asiaa miettiä, minulla on nyt kaksi pientä poikaa ja siinä meidän perhe todennäköisesti on. En koskaan tule saamaan tyttölasta, mutta onko sillä kuitenkaan niin väliä? Minulla on kaksi äärettömän rakasta ja ihanaa lasta, joita en koskaan vaihtaisi pois.

toisestakin tyttöä, kun esikoinen oli niin ihana.:)



Mutta niinpä ultra paljasti pojan. Hetken häilähti pieni pettymys, mutta jo kotimatkalla olin hyväksynyt asian. Poika syntyi ja on nyt 2-vuotias ihanuus. En vaihtaisi miljoonaan tyttöön. Nyt on hyvä. On molempia... olen onnellinen ja onhan tuollainen poika äidin sydänkäpy. Hurmaava ja niin toisenlainen kuin tyttö. Toimelias ja vilkas, kova vauhti päällä ja helposti kolisee.

Esikoista odottaessa vastasin kuuliaisesti "ei mitään väliä, kunhan on terve". Salaa kuitenkin toivoin tyttöä. Kaksi päivää ennen laskettua aikaa sikiö todettiin kuolleeksi. Se olisi ollut poika.

Sen jälkeen olen saanut kolme tyttöä. Ehkä pojan kuolemalla oli tarkoituksensa? Nimittäin sanoin miehelleni, että jos eka on poika, en voi tehdä enempää, koska en voi ottaa riskiä toisesta pojasta. Nyt pääsin tekemään lapsia lisää ja sain tyttöjä.

Tytöt ovat jo murrosiässä, ja se mitä puhutaan tyttöjen murrosiästä, on täyttä puppua. Ovat säyseitä kuin mitkä.

Ehkä sillä tosiaan oli tarkoituksensa... Olit varmaankin iloinen, kun näin kävi ja sait tehdä tyttösi. Sairas olet!!!

En jaksanut lukea kaikkia masentavia ja lynkkaavia kommentteja, mutta kerron omasta kokemuksesta.



Minulla on ihana tyttö ja ihana poika, mutta kun aloin odottaa kolmatta ja viimeistä lastamme toivoin kovasti tyttöä (siis mielessäni vain). Hartain toiveeni oli, että tyttäreni saisi siskon, jota minulla itselläni ei koskaan ole ollut (ja koska ainoaan veljeeni välit eivät ole kovin läheiset), mutta jota olen monesti kaivannut elämääni.

Tiesin kyllä, että lapsi tulee olemaan toivottu ja rakastettu oli se kumpi tahansa. Mutta kun raskausaikana sain tietää odottavani poikaa (mitä olin jo vähän aavistellutkin), ja kyllä sitä piti jonkin aikaa sulatella. Reaktioni ei ollut ihan yhtä voimakas kuin sinulla, mutta oma surutyöni minun piti kuitenkin tehdä. Surin ehkä eniten sitä, että tyttärenikin joutuu elämään ilman siskoa, kuten minäkin olen joutunut.



Pettymyksen keskellä pelkäsin eniten sitä, että kokisin jotain pettymyksen tunteita sitten kun vauva syntyy (en siis enää sitä, että se on poika).



Hyvä kuitenkin oli, että käsittelin asian jo raskausaikana, joten olen voinut nauttinut vauvasta heti alusta lähtien.

Poika on tietenkin aivan ihana, mutta kertaakaan ei ole tullut mieleen, että olisipa hän tyttö ja se on ollut minulle erityinen lisä ilon aihe.



Hyvä AP, on mielestäni ok tuntea noin, mutta suosittelen käsittelemään asiaa monelta eri kantilta ja tekemään tarvittava surutyösi jo raskausaikana. Olen varma, että lapsi tulee olemaan aivan yhtä rakas, vaikka se onkin poika. Sinulla varmaan on vielä mahdollista yrittää sitä tyttöäkin vielä...



Kyllä monella vanhemmalla on jonkinlaisia toiveita vauvan sukupuolesta, vaikka niistä ei julkisesti paljoa puhutakaan. Ehkä suokupuolitoiveen ääneen sanomista pidetään jotenkin hyväksyttävämpänä, jos on jo ennestään vaikka pelkästään tyttöjä tai pelkästään poikia.



Onnellista odotusta sinulle, kaikesta huolimatta!



Mandi

PS. Synnytystäkään ei kannata kovin paljoa etukäteen suunnitella eikä kovia odotuksia asettaa ettei tulisi enempää pettymyksiä.

Karmeaa myöntää mutta näin kävi. Esikoinen oli poika ja kaikki natsasi. Itse olen elänyt vain siskoparvessa, en tiennyt pojista sillä tavoin mitään. Mutta silti poika tuntui oikealta.



Kun tulin tokaa kertaa raskaaksi, petyin, kun sain tietää sen olevan tyttö. Vasta vauvan ollessa noin 1-vuotias tunteet muuttuivat ja nyt olen onnellinen!

Miksi kaikki haluaa tyttöä?? itse halusin pojan ja sen sainkin ja vaikka olisi tullut tyttö olisin ollut ihan yhtä onnellinen. tuommosilta pitäis lapset ottaa pois.

Itsekin tyttöä esikoisen kohdalla, ja pieni pettymys oli kun sain tietää että poika on tulossa.... Olin kans hölmönä kuvitellut että tyttöä odotan. En nyt niin kovasti pettynyt kuitenkaan, ja selviytymistaktiikkana oli se, että aloin heti hakea pojista niitä positiivisia puolia, katsella poikien vaatteita lastenvaateliikkeissä, suunnitella kaunista lastenhuonetta jne. Ajattelin myös että ehkä mulle tarkoitettu poikalapsi, ehkä pojan on tarkoitus opettaa minulle jotain UUTTA, erilaista mihin olen tottunut, opettaa ymmärtämään pienen pojan sielunelämää..?

Nyt meillä on kaksi ihanaa poikaa, kuopuksen kohdalla ajattelin jo että ihan sama kumpi tulee, jos on tyttö niin kiva, jos on poika niin ehkä vielä kivempi, niin esikoinen saa leikkikaverin ja kaikki vaatteet ja lelutkin käy molemmille.

Kyllä pojat on hieman raisumpia, huitovat kepeillä, heittelevät kiviä, uhoavat, mutta toisaalta se kuuluu asiaan. Huomasin että poikamme oppi hoidossa tuota machoilua, siis ollessaan kaksivuotias! Oli jotenkin huvittavaa ja suloista kun poika möristi ääntään ja esitti niin isoa poikaa että!

No, enpä muuta osaa sanoa, kuin että pojat on aivan ihania ja mulle oli helpotus ainakin se, ettei tarvitse ostaa yhtään vaaleanpunaisia vaatteita eikä bratz-nukkea. Koita hakea niitä hyviä puolia ja muuttaa asennettasi positiiviseksi.