Mikä on neuvosi masentuneelle?

koska masentunut ei sellaisia osaa ottaa vastaan. Mutta omasta syvästä masennuksestani pääsin eroon lopullisesti vasta kun uskalsin haastaa koko maailmankatsomukseni ja minäkuvani. ELi käytännössä raastaa kaikki elämäni peruspilarit maahan, ja rakentaa ne uudestaan. Myös sellaisesta "minä olen uhri"-ajattelusta oli pakko luopua. Uhrina kun on niin kovin helppo olla, kun ei ole vastuussa mistään. Mä aloin pikkuhiljaa ottamaan vastuuta elämästäni ja myös muista ihmisistä. Mä opettelin ajattelemaan, että minulla ja teoillani on väliä. Minä siis en voi käyttäytyä miten tahansa marttyyrimeiningiessäni, koska minullakin on valtaa muihin ihmisiin, siihen onko heillä hyvä vai paha mieli. Kodinhoitoon tartuin todella pienin askelin. Asuin läävässä, jossa työnsin roskat sängyn alle, en siivonnut, tiskannut, pessyt pyykkiä tms. Noihin hommiin pääsin kiinni niin, että jaoin ne tarpeeksi pieniin osiin. Siivosin yhden paikan päivässä ( esim. vain vessan), ja sitten kävin siellä fiilistelemässä. Tiskasin 10 astiaa ja olin tyytyväinen itseeni, vaikka 50 jäi vielä lojumaan. Tiskien ja pyykkien kanssa aloin myöhemmin tehdä niin, että tein kerralla aina ensin 10 ( esim viikkasin 10 vaatetta), poistuin tekemään jotain muuta/vain makaamaan tms . sitten viikkasin 9 vaatetta, sama tauko, sen jälkeen 8 jne. Monista noista jutuista pidän edelleen kiinni, vaikka en ole masentunut ollut enää vuosiin. Mutta joo. Tässä vaan tällaisia juttuja, joilla mä nousin sieltä suosta pikkuhiljaa. Toivottavasti jokainen löytää oman polkunsa takaisin ihmisarvoiseen elämään.

että pääsit masennuksestasi eroon, tuo vain ei kuulosta välttämättä ihan syvältä masennukselta vaan pikemminkin lievältä sellaiselta. Kävitkö lääkärissä asian vuoksi?

Kyllä, kävin lääkärissä. Olin Lapinlahdessa hoidossa. En pystynyt nukkumaan kuukausiin ja kärsin vaikeista paniikkioireista, en siis kohtauksista, vaan sellaisesta, että on koko ajan paniikissa ja kuolemanpelko niskassa. Siis sellaista sietämätöntä pahaa oloa, että tuntuu että räjähtää sisältä päin. Lääkkeitä kokeiltiin monenlaisia, mutta ne sai mut vielä pahemmin sekaisin. Terapiassa kävin pariin otteeseen yhteensä pari vuotta. Että sellainen LIEVÄ masennus oli mulla. Tein ihan saatanallisen työn itseni kanssa, että pääsin siitä eroon, tiedätkö miltä tuntuu ihmisestä, joka ei enää tiedä, onko mikään asia, minkä on maailmasta, ihmisistä, ihmissuhteista, itsestään oppinut totta? Mä voin sanoa, että se tunne on ihan hirveä, mutta mun oli pakko rikkoa minäkuvani täysin, jotta pystyin paranemaan.

Mutta älä anna idioottien pilata päivääsi! Hienoa että olet selvinnyt ja kulkenut pitkän ja vaikean tien!! *sympatiaa*

Että sellainen LIEVÄ masennus oli mulla. Tein ihan saatanallisen työn itseni kanssa, että pääsin siitä eroon, tiedätkö miltä tuntuu ihmisestä, joka ei enää tiedä, onko mikään asia, minkä on maailmasta, ihmisistä, ihmissuhteista, itsestään oppinut totta? Mä voin sanoa, että se tunne on ihan hirveä, mutta mun oli pakko rikkoa minäkuvani täysin, jotta pystyin paranemaan.

no kun sanoit, että paranit masennuksesta käytännössä alkamalla tehdä kotitöitä niin se ei vain kuulostanut kovin vakavalta. Siis että se vaihe lienee tullut vasta kun olit jo aika parantunut?

kumman syystä kukaan ei ikinä sano maaniselle (toisin sanoen poikkeuksellisen "iloiselle" ihmiselle), että menepä vaikka lenkille niin kyllä sä siitä rauhotut, jos taas ollaan tunne-elämän toisessa ääripäässä niin silloin riittää "hyviä" neuvoja.

antaa tuollainen neuvo, koska terveellä ihmisellä ulkoilu ja lenkkeily auttaa alakuloon ja levottomuuteen. Kovasti masentuneelle ne ei vaan toki auta mitään, kokemuksesta tiedän. Mutta ymmärrän mistä moinen neuvo tulee. Ja sitten loppupeleissä yksi osa masennuksesta selviämistä on myös se, että saa kiinni siitä normaalista elämästä. Siihenkin tuollainen on yritys kannustaa, vaikka ei siitä mitään apua olekaan.

En mä nyt ainakaan edes ajatellut, että alkaisin vaikeasti masentunutta neuvoa, mutta jos kyseessä olisi joku läheinen, niin varmasti yrittäisin tuoda esiin oman kantani.

Ja niinhän se itseasiassa aina menee, että kun jollain menee enemmmän tai vähemmän huonosti, hän saa kimppuunsa kaikenlaiset hyvää tarkoittavat neuvojat.

Ymmärsin itse aloituksen niin, että listataan asioita, jotka voisi EHKÄ auttaa, ei välttämättä kuitenkaan niin että käy besserwisser-tapaan niitä paukuttamassa kun tilaisuus tulee.

kakkonen

Että sellainen LIEVÄ masennus oli mulla. Tein ihan saatanallisen työn itseni kanssa, että pääsin siitä eroon, tiedätkö miltä tuntuu ihmisestä, joka ei enää tiedä, onko mikään asia, minkä on maailmasta, ihmisistä, ihmissuhteista, itsestään oppinut totta? Mä voin sanoa, että se tunne on ihan hirveä, mutta mun oli pakko rikkoa minäkuvani täysin, jotta pystyin paranemaan.

no kun sanoit, että paranit masennuksesta käytännössä alkamalla tehdä kotitöitä niin se ei vain kuulostanut kovin vakavalta. Siis että se vaihe lienee tullut vasta kun olit jo aika parantunut?

niitä ihan tavallisia asioita, vaikka miten pieninä osina on osa sitä parantumista, ainakin mulla. Ei se nyt todellakaan niin mennyt, että yhtenä päivänä olisin vaan saanut elämästä kiinni, ja alkanut hoitaa kotia ja itseäni. Vaan se meni niin, että asiat oli aloitettava ihan älyttömän pienestä, just siitä, että saa laitettua vaikka kenkäparin kaappiin, ja sitten on siltä osin tyytyväinen itseensä. Mä opettelin olemaan tyytyväinen itseeni, kun sain pestyä itseni, siis käytyä suihkussa.

Niin ja mä muuten pystyin kyllä käymään lenkillä ja liikkumaan masennuksen pahimmissakin vaiheissa. Eikä ne mua millään lailla parantaneet. Mulla tosin piti koko ajan olla jokin äänilähde korvissa, siis kuunnella musaa tai radiota, koska mä en kestänyt missään tilanteessa hiljaisuutta yhtään, koin ajatukseni niin ahdistaviksi, että ne piti peittää keinolla millä hyvänsä.