Mies masentunut, miten jaksaa yksin tätä arkea ja miestä...?

ole sinä mitä mieltä vaan.

Kysyin itse neuvolasta, että saisiko jotain kautta lastenhoitoapua ja sain vastaukseksi, että ei. Sitten kysyin perhetyöntekijöistä, kun olen kuullut, että he auttavat lastenhoidossa ainakin joissain kunnissa ja tähän neuvolasta sanoivat, että perhetyöntekijä ei hoida lapsia vaan ainoastaan keskustelee ja että jos meille tulisi perhetyöntekijä niin meistä tulisi myös lastensuojelun asiakkaita ja neuvolan terkka sanoi itsekin, että emme me mitään perhetyöntekijää tarvitse vaan lastenhoitajan, mutta ainoa vaihtoehto sen saamiseen on pyytää tutuilta tai ystäviltä apua tai sitten palkata lastenhoitaja.

ap

niskaan höngitään jo. Viisi lasta, joista yksi nelikuinen vauva ja yksi vaativa erityislapsi ja mies lahnana sohvalla. Ei tuohon tarvita kuin yksi virkaintoinen ope tai neuvolan tuuraaja ja ap:ta viedään.

ja asumistapa sen mukaan, että kumpikin pärjäis jotenkuten yksinääkin, jos toiselle tapahtuisi jotain. Kuolemantapauksessa asunnon saisi maksettua henkivakuutusrahoilla ja lasten muihin kuluihin jäisi myös rahaa.



Hankalin olisi varmasti joku pitkäaikaistyöttömyyteen johtava burn out tms. toisella puolisolla, mutta siltikin pärjättäisiin. Ja koska meillä ei just ole niitä "turvaverkkoja" sukulaisten muodossa, niin jätettiin lapsiluku kahteen. Jotta vaikeassakin tilanteessa olisi todennäköisempää, että voimat riittää hyvin.



Ei kaikkea voi tietenkään etukäteen suunnitella, mutta kyllä järkeäkin saa elämässä käyttää. Usein siten pääse aika paljon helpommalla sekä itse että ympäristö...

Ymmärrän sinua täysin ja olisi ihme, jos et itse uupuisi!

Varaa neuvolasta aika ja anna tulla kaikki ulos!

Keroo miten raskasta sulla on, koska joudut vastaamaan kaikesta yksin. Itke, jos siltä tuntuu.

Sinä tarvitset apua ja juuri tällaisia tilanteita varten on kehitetty kaikki julkiset avuntarveverkostot. Olet oikeutettu niihin. Mikäli et saa apua neuvolasta niin pyydä uudestaan. Tai sitten varaat ajan omalääkärille (vaikka menisi hetken päähän) ja vaadi saada apua. Jos ei tule apua niin pyydät, että ne kirjaa perustelut ylös, että miksei. Voimia ja tsemppiä ja halauksia sulle! Olet ihmenainen, kun jaksat tuossa tilanteessa.

Sinä voisit hyötyä esim lastenhoitoavusta, jota on saatavilla monia eri reittejä.

välillä kiukkuinen ja jos lapset sillon sanovat jotain miehen mielestä väärää niin korottaa ääntään ja lapset säikähtävät. Nyt tuo kärttyisyys on jokapäiväistä, kun lääkkeestä tulee sivuvaikutuksia.

Isommille lapsille olen koittanut selittää, ettei isänsä ole täysin terve ja ettei tarkoita pahaa jne, vaikka huutaakin välillä suotta.

ap

sen sijaan, että sakki olisi kertonut omista kokemuksistaan, joku idiootti heti alkoi nokkia minua ja tarjoilla neuvoja sivusta.

Oli tuolla sentään joitain hyviäkin vastauksia ja kokemuksia, lue jos huvittaa:

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1537808/masentuneen_…

Mutta itse asiaan. Joo, puolison rooli on raskas. Meillä miehen masennus ilmeni ärtyisyytenä ja syyttelynä. Kaikki paha oli jonkun muun vika ja hänen masennuksensakin jonkun vuosia sitten sanotun lauseen syytä. Mikä tietenkään ei pidä paikkaansa, mutta on hyvin tyypillistä masennuksen projisointia.

Nyt hänellä on alkanut taas lääkitys ja terapeuttia etsitään. Eiköhän se siitä ala lutviutua. Iso askel parempaan on, että mies tunnistaa olevansa masentunut ja tajuaa sen, että asialle pitää jotain tehdä. Ja ettei hänen kiukkunsa ole tyypillinen tapa reagoida pikkuärysytyksiin.

Miten lapsenne reagoivat? Meillä on kouluikäiset lapset ja he hiukan pelkäävät isäänsä. Ei hän väkivaltainen ole, mutta huutaa pienestä ja lapset varovat sanojaan, mikä ei ole ihan tervettä sekään.

ainoastaan keskustelee ja jos meille tulisi perhetyöntekijä, niin samalla meistä tulisi lastensuojelun asiakkaita.

Erityislapsemme on hoidossa 3päivänä viikossa, koska se on hyväksi hänelle ja noina päivinä saan itse hieman hengähtää, kun keskimmäinen on muutaman tunnin poissa. Aivan ihana lapsi kyllä tuo erityislapsemmekin, mutta niin vaativa.

ap

auttamaan lasten kanssa. esim. neuvola varmaan osaa neuvoa. Luulisin, että kun perheessä on erityislapsi, niin sillä perusteella olis mahdollisuus saada hoitoapua kotiin.

Ihmettelen suuresti, kuinka ilkeästi ihmiset kirjoittavat toiselle ihmiselle. Onko meillä todella vallalla tälläinen empatian puute, hukassa taito asettautua toisen asemaan. Miettiä miltä toisesta tuntuu.



Sairaus tulee kaikille yllättäen, ei siihen voi varautua. Kumma kyllä masennus sairautena on edelleen tabu ja joillekin ihmisille täysin käsittämätön.



Jos masennus on vaikea mieltää, miettikää tapausta, jossa monilapsisen perheen isä sairastuu vaikkapa työstressin vaikutuksesta verenpainetautiin. Hänen verenpaineensa on aivan liian korkea ja hän saa lääkityksen. Ensimmäinen lääkitys ei toimi, eikä aivan toisetkaan, verenpaine laskee nopeasti vähän liiankin alas, sydän tykyttää. Miestä pelottaa. Hän yrittää selviytyä arjesta ja töistä, mutta ajatukset ovat jatkuvasti muualla. Tulos voi olla aivan samanlainen kuin masennuksessa.Huonovointisuuden ja pyörrytyksen, pääkivun, keskittymisen puutteen jne. vuoksi mies voi olla poissa pelistä mitä tulee lastenhoitoon, puolisona olemiseen, arjen kotitöihin, töistäkin voi joutua pitkälle sairaslomalle.Sittenkin te varmaan tulisitte ja sanoisitte: Mitäs hankitte niin monta lasta jne. jne.



Noh, jaarittelut sikseen ja ap:lle: Itse sairastan masennusta, olen sairastanut jo vuosia. Olen vielä melko nuori ihminen, naimisissa kyllä, mutta meillä ei ole vielä lapsia. Omakohtaista kokemusta minulla ei siis ole lapsiperheen arjesta, mutta olen opiskellut hoitoalalla joten perspektiiviä lapsiperheisiin löytyy. Olen kiittänyt onneani siitä, että sairastan nyt, kun meillä ei ole vielä lapsia. Toivon, että kuntoutuisin niin hyvin, että unelmamme lapsiperheestä joskus toteutuisi. Sen verran osaan sanoa oman puolisoni kokemuksesta sairauteeni, että häntä on helpottanut paljon tieto sairaudesta. Toivon sinulle ymmärrystä siihen, että miehesi jaksamattomuus, kiukkuisuus jne. ei ole sinun syytäsi eikä puolisosi ole sellainen kiusatakseen sinua. Jos sinulla vain suinkin on aikaa ja jaksamista, lue tietoa masennuksesta ja miehesi käyttämästä lääkityksestä. Näin voit tukea häntä.



Ehdotus, miten saisitte tukea perheelle: Kysykää miehesi psykiatriselta sairaanhoitajalta tai neuvolasta, onko kunnassanne niin sanottua tuetun asumisen yksikköä (tuetun asumisen ohjaajia) tai kuntoutusohjaajia. Minulla käy tälläinen ohjaaja kotona, teemme yhdessä kotitöitä ja juttelemme, käymme välillä ulkona kävelyllä, hän on auttanut minua muutamien tukihakemusten täyttämisessä. Jos tämänlaista ohjausta olisi mahdollista miehellesi saada, se voisi helpottaa arkeanne ja kuntouttaa miestäsi.Toinen vaihtoehto olisi mielenterveysseuran kouluttama tukihenkilö, joka voisi auttaa miestäsi ja koko perhettä arjessa. Tsemppiä ap!

tuetun asumisen yksikköä ja tuetun asumisen ohjaajia tai kuntoutusohjaajia tai mielenterveysseuran tukihenkilöä.

ap

Ihmettelen suuresti, kuinka ilkeästi ihmiset kirjoittavat toiselle ihmiselle. Onko meillä todella vallalla tälläinen empatian puute, hukassa taito asettautua toisen asemaan. Miettiä miltä toisesta tuntuu.

Sairaus tulee kaikille yllättäen, ei siihen voi varautua. Kumma kyllä masennus sairautena on edelleen tabu ja joillekin ihmisille täysin käsittämätön.

Jos masennus on vaikea mieltää, miettikää tapausta, jossa monilapsisen perheen isä sairastuu vaikkapa työstressin vaikutuksesta verenpainetautiin. Hänen verenpaineensa on aivan liian korkea ja hän saa lääkityksen. Ensimmäinen lääkitys ei toimi, eikä aivan toisetkaan, verenpaine laskee nopeasti vähän liiankin alas, sydän tykyttää. Miestä pelottaa. Hän yrittää selviytyä arjesta ja töistä, mutta ajatukset ovat jatkuvasti muualla. Tulos voi olla aivan samanlainen kuin masennuksessa.Huonovointisuuden ja pyörrytyksen, pääkivun, keskittymisen puutteen jne. vuoksi mies voi olla poissa pelistä mitä tulee lastenhoitoon, puolisona olemiseen, arjen kotitöihin, töistäkin voi joutua pitkälle sairaslomalle.Sittenkin te varmaan tulisitte ja sanoisitte: Mitäs hankitte niin monta lasta jne. jne.

Noh, jaarittelut sikseen ja ap:lle: Itse sairastan masennusta, olen sairastanut jo vuosia. Olen vielä melko nuori ihminen, naimisissa kyllä, mutta meillä ei ole vielä lapsia. Omakohtaista kokemusta minulla ei siis ole lapsiperheen arjesta, mutta olen opiskellut hoitoalalla joten perspektiiviä lapsiperheisiin löytyy. Olen kiittänyt onneani siitä, että sairastan nyt, kun meillä ei ole vielä lapsia. Toivon, että kuntoutuisin niin hyvin, että unelmamme lapsiperheestä joskus toteutuisi. Sen verran osaan sanoa oman puolisoni kokemuksesta sairauteeni, että häntä on helpottanut paljon tieto sairaudesta. Toivon sinulle ymmärrystä siihen, että miehesi jaksamattomuus, kiukkuisuus jne. ei ole sinun syytäsi eikä puolisosi ole sellainen kiusatakseen sinua. Jos sinulla vain suinkin on aikaa ja jaksamista, lue tietoa masennuksesta ja miehesi käyttämästä lääkityksestä. Näin voit tukea häntä.

Ehdotus, miten saisitte tukea perheelle: Kysykää miehesi psykiatriselta sairaanhoitajalta tai neuvolasta, onko kunnassanne niin sanottua tuetun asumisen yksikköä (tuetun asumisen ohjaajia) tai kuntoutusohjaajia. Minulla käy tälläinen ohjaaja kotona, teemme yhdessä kotitöitä ja juttelemme, käymme välillä ulkona kävelyllä, hän on auttanut minua muutamien tukihakemusten täyttämisessä. Jos tämänlaista ohjausta olisi mahdollista miehellesi saada, se voisi helpottaa arkeanne ja kuntouttaa miestäsi.Toinen vaihtoehto olisi mielenterveysseuran kouluttama tukihenkilö, joka voisi auttaa miestäsi ja koko perhettä arjessa. Tsemppiä ap!

En jaksanut lukea muita vastauksia kovinkaan tarkkaan. Tänä päivänä kuuluu ehdottomasti ottaa mielenterveyspotilaan perhekin mukaan hoitoon. Siitä on laajoja tutkimuksia tehty miten puolison/vanhemman esim. just masennus vaikutaaa lapsiin ja heidän tulevaisuuteen. Suomessa on käytössä esim Lapset puheeksi työtapa jossa vanhemmat puhuvat lapsistaan ja siinä käydään mm. läpi miten lasten kanssa voi puhua masennuksesta. Jos herää erityistä huolta järjestetään Neuvonpito ja tarvittaessa vielä laajempi 6-10 kerran perheinterventio. Näistä on erittäin hyviä kokemuksia ja perheet kokevat nämä työtavat hyvinä. Mitä enemmän sinä ja lapset saatte tietoa miehesi sairaudesta sitä helpompi teidän on arkea jaksaa.



Ja masentuneen kannattaa yrittää pitää kiinni arjen rutiineista vaikka väksin. Ihan piniä juttuj akuten roskien vienti yhtenä päivänä ja toisena postin haku. Joka päivä tulisi ulkoilla vaikka väkisin. Liikunta on hoitoa siinä missä terapia ja lääkityskin. Keskivaikea ja vaikea masennus vaativat lähes poikkeuksetta lääkityksen jota käytetään puoli vuotta sen jälkeen, kun masennus on ohi. Tällä ehkäistään uusiutuminen. Lääkitykseen kannataa mielestäni suhtauta niin, että ottaisitko myös lääkitystä, jos sairastaisit esim. diabetesta. Hyvä, että sinä huolehdit, että miehesi ottaa lääkityksen vaikka joudutkin siitä käymään piktiä houkutuskeskusteluja.



Tsemppiä arkeen ja pyydä rohkeasti apua ja tietoa!

sillä miehellä on vaikeuksia pysyä hoidon piirissä ja syödä niitä lääkkeitä. Sen johdosta elämä tuntui menevän sellasessa oravan pyörässä. Tasasenpaa ja sitten kova romahdus.

Lapsellekkin siltä osin parempi ettei hänelle hermostuta koko aikaa turhista asioista ja on ollut minullekkin helpompaa näin. Emme asu kovin kaukana toisistamme, näemme usein ja lapsikin näkee isäänsä.

sairastua noin pahasti masennukseen ilman että mitään merkkejä on ollut ennestään?

Niin kävi mun miehelleni ja äidilleni myös.

sairastua noin pahasti masennukseen ilman että mitään merkkejä on ollut ennestään?

masentunut osaa ja pystyy pitkälle esittämään että kaikki on hyvin ja painamaan kaiken pahanolon sisälleen, kunnes ei enää jaksakkaan...

kyllä hän selviää viidestäkin lapsesta. Sehän oli ennen vanhaan ihan tapa tehdä kymmenenkin lasta ja ei se isä siinä mitään muuta perheen eteen ehtinyt tehdä kuin käydä työssä, mikä vei kaiken ajan. Työn jälkeen oli niin poikki, että vaan lepäsi, kun työpäivät olivat todella pitkiä ja raskaita.



Kaikki suurperheen hoito oli ennen muinoin äidillä yksin. Oleellista on, että ei ollut koneita ja lämmitys oli hoidettava itse myös.



Eli ongelmat voi laittaa pidemmän historian mittakaavaan ja havaita, että kaikki onkin melko hyvin.



Tiedän kyllä omakohtaisesta kokemuksesta, että on raskasta, jos perheessä on masentunut. Se syö todella voimavaroja, jos sen antaa syödä, eli menee itse mukaan sen syövereihin.

masentuneita jne. ja osa suurperheen lapsista ei todellakaan voinut hyvin.

Ihan turha tulla tällasta tähän ketjuun selittämään.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt ja ap:n kuuluisi saada kunnalta lastenhoitoapua, koska se olisi sitä ehkäisevää työtä, ettei lapsia tarvitse huostaanottaa tmv.

kyllä hän selviää viidestäkin lapsesta. Sehän oli ennen vanhaan ihan tapa tehdä kymmenenkin lasta ja ei se isä siinä mitään muuta perheen eteen ehtinyt tehdä kuin käydä työssä, mikä vei kaiken ajan. Työn jälkeen oli niin poikki, että vaan lepäsi, kun työpäivät olivat todella pitkiä ja raskaita.

Kaikki suurperheen hoito oli ennen muinoin äidillä yksin. Oleellista on, että ei ollut koneita ja lämmitys oli hoidettava itse myös.

Eli ongelmat voi laittaa pidemmän historian mittakaavaan ja havaita, että kaikki onkin melko hyvin.

Tiedän kyllä omakohtaisesta kokemuksesta, että on raskasta, jos perheessä on masentunut. Se syö todella voimavaroja, jos sen antaa syödä, eli menee itse mukaan sen syövereihin.

ja asumistapa sen mukaan, että kumpikin pärjäis jotenkuten yksinääkin, jos toiselle tapahtuisi jotain. Kuolemantapauksessa asunnon saisi maksettua henkivakuutusrahoilla ja lasten muihin kuluihin jäisi myös rahaa. Hankalin olisi varmasti joku pitkäaikaistyöttömyyteen johtava burn out tms. toisella puolisolla, mutta siltikin pärjättäisiin. Ja koska meillä ei just ole niitä "turvaverkkoja" sukulaisten muodossa, niin jätettiin lapsiluku kahteen. Jotta vaikeassakin tilanteessa olisi todennäköisempää, että voimat riittää hyvin. Ei kaikkea voi tietenkään etukäteen suunnitella, mutta kyllä järkeäkin saa elämässä käyttää. Usein siten pääse aika paljon helpommalla sekä itse että ympäristö...

Kyse on siitä parisuhteen vaikeudesta, kun toinen on täysin aikaansaamaton ja vahdittava.

Sinun mussutuksesi ei koske siis tätä laisinkaan. Olet häijy paska, painu helvettiin.

pentuja kun vilkkilässä kissoja ja vielä täällä narisee....Meneppäs peilin eteen katsomaan ja ajattele uudelleen !!!!

nettiin ihan ammattilaiselle, jotain kautta löysin vertaistukisivuston, en muista enää sivuston nimeä valitettavasti



raskasta aikaa, todella raskasta, ja ero kävi mielessä monta kertaa päivässä



mutta kun oikea lääke löytyi, niin käänne tapahtui sitten ihan päivissä



paljon voimia, tiedän mitä käyt läpi

uskon ja toivon, että tilanne paranee eli yritä ajatella, että nykyinen raskas tilanne on väliaikainen. Muista sinä myös säästää omia voimiasi, eli jos voimavaroja miehen "hoitamiseen" ei ole, niin sitten ei ole - hän on kuitenkin aikuinen ja vastuussa itsestään. (ymmärrän kyllä, että haluat varmistaa, että hän ottaa lääkkeet mikä onkin todella tärkeää nyt alussa ennen kuin vaikutus alkaa).

Erityislapsi on onneksi 3päivänä hoidossa, niin se helpottaa vähän arkea niinä päivinä ja onneksi ei olla niin tiukoilla taloudellisesti, ettei välillä pystyisi palkkaamaan lastenhoitoapua. Olen kysynyt apua myös neuvolasta ym, mutta siellä ei ole tarjolla kuin perhetyöntekijä, joka ei auta lastenhoidossa vaan keskustelee ja jos meille tulisi perhetyöntekijä niin olisimme sitten myös lastensuojelun asiakkaita.

ap

usko siihen, että mies paranee ja tahtoo parantua. Ja kyllä sitä lausetta "niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin" piti hokea itselleen että jaksoi.

Masennuksesta voi toipua, meilläkin erityislapsi, joka imi miedät aivan kuiviin. Älä yritä selvitä itse, vaan ota kaikki mahdollinen apu vastaan, iloitse pienistä asioista ja järjestä itsellesi joskus oma rauhallinen hetki, kukaan ei sitä tule tarjoamaan.

Varo myös ettet sairastu ja uuvu itse. Minulla oli hankalimman jakson aikana itsellänikin mielialalääkitys ettei pinna katkennut.

samassa tilanteessa olleilta, että miten he ovat selvinneet.

Lähipiirissä ei ole ollut vastaavaa tai on kyllä osa äideistä masentuneet ja osa näiden äitien miehistä on lähtenyt kävelemään tuon masennuksen takia, ei niin kauhean kannustavaa...

ap

pentuja kun vilkkilässä kissoja ja vielä täällä narisee....Meneppäs peilin eteen katsomaan ja ajattele uudelleen !!!!