Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen, elämä hukassa?
16.01.2012 |
Olen kolmekymppinen nainen pk-seudulta.
Mulla on akateeminen tutkinto, ihan mukavia töitä ollut.
MUTTA lasten synnyttyä minussa tapahtui suuri muutos ja olen todella, todella nauttinut kotiäitinä olosta. Kävin välillä töissä, mutta totesin sen liian rankaksi - aikaa ei jäänyt lapsille riittävästi.
Perheemme pystyy mainiosti elämään mieheni tuloilla ja hänen puolestaan on hyvä, että olen kotona.
Mutta kovasti koitan etsiä itselleni uutta juttua. Tuntuu vain siltä, että KOKOPÄIVÄTYÖ ei ole se juttu. Ja mielekästä osa-aikaista työtä ei vain ole.
Olen tehnyt töitä hieman myös oman toiminimeni kautta, mutta se on yksinäistä.
Ahdistun aika lailla uusien ja vanhojenkin aikuistuttavien jatkuvasta kyselystä "mitä sä oikein teet työksesi". Tuntuu, että olen tosi ulkopuolinen kaikesta, kun en joudu käymään kokopäivätöissä.
Tiedän, et en voi saada kaikkea, mutta nyt tuntuu osaset olevan jotenkin hukassa.
Mies on kuunnellut mun itseni etsimistä jo aika kauan, ihmeen kärsivällisesti.
Mitä ihmettä mä teen.
Kommentit (37)
Ei kaikilla lapsilla meidän kadulla ole sisarusta/sisaruksia myöskään, eivätkä perheensä todellakaan ole kotosalla 24/7/52. Yksillä on mökki, toisilla vene, kellä mitäkin.
Oletko yllättynyt etteivät kaikki elä kuten sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin jätä toki se avoin työpaikka sellaiselle, joka tarvitsee sen elääkseen.
Ja jos sinulla on toiminimi, niin voit miettiä, että voisitko alaasi laajentaa sillä tavalla, että siinä olisi enemmän asiakaskontakteja tai muiden yrittäjien kanssa kontakteja. Tai jopa esim. jaettu toimisto toisen yrittäjän kanssa.
olen fil.maist, tosin jo yli 40v, pk-seudulla asun. Lapset saatuani en nähnyt mitään mieltä tehdä täyttä päivää ja olen tehnytkin lyhennettyä. En halua pidempää päivää ja voisin tehdä pienempääkin työtuntimäärää viikossa, mutta sitten tuntuu, että tarjolla enää siivous- tai postitushommia. En väheksy niitä, mutta ei ne minun juttu ole.
En myöskään haluaisi olla kokonaan kotona, vaikka voisi myös periaatteessa olla rahaa. Kaipaan myös aikuiskontakteja. HÄilyn rajamailla ja mietin päivittäin mihin ryhtyisi. Pieni työmäärä, josta saisi edes säädyllisen korvauksen, mutta ei täysin kotona tehtävää.
Jos ovat vielä pieniä, voit luvan kanssa keskittyä heihin! Jos vielä nautit tilanteesta ja mieskin kannustaa niin miksi ei? Ei sinun tarvitse ajatella mitä muut ajattelee. Tiedän se on vaikeaa. Mutta elämä on sinun. Voisitko opiskella jotain? Avoimessa yliopistossa esim. Käy työkkärissä juttelemassa, jospa siellä osaavat auttaa. Tai mene työkokeiluun jonnekin ihan uuteen paikkaan, vaikka kukkakauppaan jos olet aina jostain sellaisesta haaveillut. Tsemppiä! Kyllä se suunta löytyy kun sitä ei liikaa etsi... :)
Hei 2, Jotenkin lohdullista et on kohtalotoveri täällä jossain. :-)
Tuttua tuo päivittäinen rajamailla häilyminen...
Joskus aattelin et olis kiva pyörittää parin muun kanssa jotain pientä bisnestä, voisi tehdä asiakaspalvelutyötä pari päivää viikossa.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka osaisi auttaa :)
t. FM vm. 76
Kiitos, 3, ihanan lempeästä ja kannustavasta viestistä!
Vähän olen tehnyt erilaisia vapaaehtoisuuteen perustuvia juttuja, kun mulla on nyt aikaa.
Avoin yliopisto voisi olla aika kiva kans, kiitos vinkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ajatellut että tuttavissa saattaa olla työssäkäyviä, ahdistuneita jotka saattaisivat tykätä kuullessaan että sinä olet kotona ja nautit olostasi? Etkä tällä hetkellä koe tarvetta palata töihin kokopäiväisesti?
Jos tuntuu että ihmiset jatkuvasti kyselee sinulta mitä teet niin käännä se niin että sinulla on kuitenkin laaja sosiaalinen verkosto ja moni on kiinnostunut sinusta: ei tuomita sinua!
Ihana näkökulma!
Kukkakauppaan vaan: ei siihen alaan kato ammattia tarvita!!! :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7, mahtavan positiviinen ajattelutapa!
Jotenkin vaan tuntuu, että kotona oloni on halveksittavaa laiskuutta.
Vaikka järjellä toki tiedän, että moni muukin haluaisi olla enemmän kotona, mutta ei voi.
Ehkä olisi syytä olla enemmän kiitollinen?
t. ap
Ihana näkökulma!
Kukkakauppaan vaan: ei siihen alaan kato ammattia tarvita!!! :(
No siinä puhuttiin työkokeilusta, ei floristin ammatista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana näkökulma!
Kukkakauppaan vaan: ei siihen alaan kato ammattia tarvita!!! :(
Mutta tarkoitin, että työkokeiluun tutustumaan alaan (työkkäri maksaa) Tämän jälkeen jos kiinnostaa niin vaikka oppisopimuksella töihin.
Ystäväni vaihtoi alaa täysin ja pääsi leipomoon tällä tavalla töihin. On oikein tyytyväinen.
Tervetuloa kerhoon!
Autetaan toisiamme. :-)
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaan on tällaisia päiviä kuin tänään, jolloin ei ole mitään pakollisia asioita hoidettavana.
Lapset tulee tunnin kuluttua koulusta.
Tuntuu et pitäishän mun jotain nyt tehdä eikä roikkua netissä.
henkilökohtaisen avustajan työ? Käyt ulkoiluttamassa jotain mummua pari kertaa viikossa ja siivoilet ja teet ruokaa. Yleensä osa-aikaista, eikä tarvita kummempaa koulutusta, jos soveltuu ihmisläheiseen työhön. Mistä olet ylipäätään kiinnostunut?
Täällä myös yksi vastaavassa tilanteessa oleva, tosin olen jo nelikymppinen. Mulla on myös akateeminen tutkinto, mutta tosi vaikeasti työllistävältä alalta, joten koen vaihtoehdoikseni joko kouluttautua vielä uudestaan tai tehdä sekalaisia töitä aloilla, joissa ei pahemmin koulutusta tarvita....tällä hetkellä olen kotona ja mietin ankarasti mihin suuntaan nyt elämääni ohjaan...olen jotenkin vähän hukassa, mutta silti aika onnellinen ja vapaa...monenlaisia ristiriitaisiakin ajatuksia tässä nyt käyn läpi. Ehkäpä olen jonkilaisessa muutoskriisissä elämässäni. Kiva kuulla teidän muiden mietteitä näistä asioista, mulla kun ei ole ystäväpiirissä samassa tilanteessa olevia, vaikka ystäviä läheltä löytyykin. Voimia kaikille itsensä ja oman paikkansa etsijöille!
Kyllä kaverit alkaa olla todella tärkeitä jo viimeistään viisivuotiaana. Ja nimenomaan ainokaisen pitäisi saada taitoja kaveriseurassa, koska kotona ei hioudu yhtään.
Mitähän toi yksi muuten tossa juuri jauhoi: Että heillä on rahaa ja he matkustaa nääääin paljon. Eiköhän toi ainokainen jos kuka opi leuhkimaan - kun äitinsä kanssa aina pyörii.
Ja jos on ulkomailla puolet vuodesta, ei se suomikaan välttämättä kaksista ole.