Oi vitsi kun ex on sitten reilu! Elareista asiaa...
Purnaan ja purkaudun täällä, kun en viitsi livenä purnata (exälle) en jaksa hänen kanssaan enää tapella, niin paljon on vuosien saatossa tapeltu.
Eli, erosimme tyttäremme ollessa pieni. Tytär asui eron jälkeen ensimmäiset 10 vuotta minun luonani. Ex ei suostunut maksamaan elareita kuin parikymppiä kuukaudessa (yhtenäkään kuukautena ei maksanut sitäkään kuin vasta kun useamman kerran pyysin, toisinaan ei siltikään, parin viime vuoden aikana ei maksanut enää mitään), perusteli sitä sillä että kun tyttö viettää aikaa myös hänen luonaan.
No en jaksanut tapella ja koitin ajoittain työttömänä yh:na tulla toimeen. Ja tulinkin, mutta tiukkaa oli.
Mies samalla kävi töissä ja oli (ja on edelleen) varsin hyvätuloinen ja hyvässä ammatissa, asuu velattomassa omakotitalossa jne, minä vuokralla edelleen.
No, tyttö muutti nyt joulun jälkeen isälleen, omasta halustaan (tytön koulu ja harrastuspaikka lähempänä isää yms. syitä)
Isä nyt sitten väläytti että mun pitää maksaa hänelle tästä eteenpäin elarit. Kertoi kuinka paljon on ruokalaskut suurentuneet (ihan kun en tietäisi!).
Mä taas olen opiskelija. Vuoden päästä pitäisi kyllä päästä jo töihin, mutta tässäpä sitä on kituuttamista sitten kun vielä elaritkin pitäisi jostain repiä, ihan kuin ei olisi ollut kituuttamista jo muutenkin.
VITUTTAA tuollainen suoranainen ahneus, enkä tajua miten rikas mies edes viitsii kyniä multa rahaa, kyllä hän minun taloudellisen tilanteeni tietää!
Kommentit (11)
Pistä ulosottoon kaikki elarit joita mies ei ole maksanut. Etkö ole hakenut niitä Kelan kautta?
joku lähihuoltaja voi oikeasti olla niin tyhmä kuin sinä ja kaltaisenne. Ja ukot sen kuin kusettaa!
Äidin velvollisuus äitinä on huolehtia, että saa lapselleen elatuksen, joko isältä tai Kelalta.
Virkamiehet sitten tekee käytännön työn, jossa etujen hakemisesta tehdään sopivan hankalaa ja vaivalloista, jotta saadaan säästöjä.
AP:n tarina on hyvä esimerkki. Fooling some of the ppl all the time.
siihen ei vaan silloin ollut voimavaroja.
On se mukavaa, että täällä mukavilla kommenteilla näin "autetaan" jo muutenkin tukalassa tilanteessa jo kauan ollutta.
Kai se pitää varmistaa, että jos joku on saatu jo maahan makaamaan, pitää potkia vielä vähän varmuuden vuoksi, että ei varmasti nouse...?
ap
jos sä olet kaupassa pystynyt käymään ja työkkärissä/sossussa/koulussa, niin oisit pystyny kyllä hoitamaan se elariasian.
Ja jos sulla on ollu kymmenen vuotta aikaa. NYT ota selvää voitko hakea takautuvasti ja haet sen kanssa. Tai sitten kiristät sillä miestä että sun ei tartte maksaa nyt.
Sori, multa ei kauheasti riitä myötätuntoa.
t. 2
haluaa sopia elatusmaksuista; kerro myös että samalla käynnillä laitat vireille myös kaikki hänen rästissä olevat elatusmaksut takautuvasti. Tulet saamaan sievoisen summan rahaa jos mies asian vireille panee.
saanut elariasiaa hoidettua? Ja vielä vähävaraisena, että olisit todella tarvinnut ne elarit? Ei voi olla totta, tuo on kyllä erittäin saamatonta asioidenhoitoa. Ja sille ei tosiaan voi mitään, että ex on oikeutettu nyt saamaan sinulta tytölle elareita. Selvitä heti, voitko hakea exältä maksamattomia elareita takautuvasti.
jos sä olet kaupassa pystynyt käymään ja työkkärissä/sossussa/koulussa, niin oisit pystyny kyllä hoitamaan se elariasian.
Ja jos sulla on ollu kymmenen vuotta aikaa. NYT ota selvää voitko hakea takautuvasti ja haet sen kanssa. Tai sitten kiristät sillä miestä että sun ei tartte maksaa nyt.
Sori, multa ei kauheasti riitä myötätuntoa.
t. 2
käsitykseni mukaan kela voisi periä elarit exältä, koska eihän tämä ole mitenkään varaton, vaan rikas mies.
Ja sittenhän sitä voi kukin mielessään miettiä, kuinka suuri henkinen taakka tämä ex niskassani sen jälkeen olisi, kun on sitä koko ajan muutenkin.
ei kiitos, ei edes rahan takia. en jaksa enää tapella. mielummin maksan, vaikka kyllähän se korpeaa, ei siitä mihinkään pääse.
Vähän lohduttaa ajatus siitä, että ei mene enää kuin muutama vuosi, niin tytär on täysi-ikäinen ja nämä elareiden maksut miehelle on historiaa.
ap
(ja muistaakseni voit ainakin osan). Ilmoitat miehellesi, että vähävaraisena et todennäköisesti joudu maksamaan elareita, mutta sinä päivänä kun exäsi marssii lastenvalvojalle niitä vaatimaan, sinä laitat vanhat saatavat maksuun. Sanot noin vain suoraan, mies selvittäköön asian loppuun, jos uskaltaa.
jos sä olet kaupassa pystynyt käymään ja työkkärissä/sossussa/koulussa, niin oisit pystyny kyllä hoitamaan se elariasian.
Ja jos sulla on ollu kymmenen vuotta aikaa. NYT ota selvää voitko hakea takautuvasti ja haet sen kanssa. Tai sitten kiristät sillä miestä että sun ei tartte maksaa nyt.
Sori, multa ei kauheasti riitä myötätuntoa.
t. 2
käsitykseni mukaan kela voisi periä elarit exältä, koska eihän tämä ole mitenkään varaton, vaan rikas mies.
Ja sittenhän sitä voi kukin mielessään miettiä, kuinka suuri henkinen taakka tämä ex niskassani sen jälkeen olisi, kun on sitä koko ajan muutenkin.
ei kiitos, ei edes rahan takia. en jaksa enää tapella. mielummin maksan, vaikka kyllähän se korpeaa, ei siitä mihinkään pääse.
Vähän lohduttaa ajatus siitä, että ei mene enää kuin muutama vuosi, niin tytär on täysi-ikäinen ja nämä elareiden maksut miehelle on historiaa.
ap
Ei tällaista naista olekaan. :O
Että et ole hoitanut elatussopimusta kuntoon ja sitten perinyt saatavia Kelalta??
Siinä ei olisi ollut mitään tappelemista, sun ei ois edes tarvinnut nähä miestä jos et ois halunnu.
Pakko sanoa, mutta ihan oma mokasi. Ja eksä voi vaatia sulta elareita, eri asia onko sulla maksukykyä, sen laskee lastenvalvoja.