Asia, josta et tingi pätkääkään kasvatuksessasi?

lapsille joka päivä en suostu siihen, että näkisin lapsia arkena tyyliin 2 tuntia päivässä valveilla ja nekin osittain kotitöitä tehden. Poikkeuspäiviä toki on, mutta pääsääntöisesti näin.

Itse olen valmis muuttamaan mieleni jos perustelut ovat asialliset, loogiset ja riittävän hyvät. Tämä pätee niin lapsiin kuin aikuisiinkin.

Ehdoton periaatteeni on ettei minulla ole ehdottomia periaatteita.

Kun olen kieltänyt jonkun asian, se myös pitää. Sitä ei mikään ruikutus, kitinä tai vinkuminen muuta. Tämä lopettaa mm. kaikki itkupotkuraivarit kaupan karkkihylyllä, sillä lapset tajuavat nopeasti että ei on ei, eikä kiukuttelusta ole mitään hyötyä. Periksi antaminen luo epäturvallisuutta ja saa kitinän ja inttämisen jatkumaan seuraavan kerran vielä sinnikkäämpänä yhä pidempään.

Ja ihan jatkuvasti näkee, etteivät nykyvanhemmat tätä tajua, vaan antavat periksi lasten väsytystaistelukitinän edessä.

Ugh, olen puhunut.

Äiti, neljä lasta, vanhin jo täysi-ikäinen

vaadin rehellisyyttä ja vastuun ottamista omista teoistaan lapseltakin (nyt 9-v).

Musta tuntuu tosi pahalta sellanen hämäyksestä toiseen -tyylinen kasvatus, jota esim. anoppi suosii. Kaikki ns. ikävät asiat tehdään hämäten, ettei tule paha mieli tai kiukku. Samoin selitellään kaikki lapsen muistamat lupaukset joksikin muuksi, että päästään nopeasti tilanteesta.

sellaista taida olla. Aina tulee mentyä tilanteen mukaan ja välillä on viisainta pujahtaa sieltä mistä aita on matalin..

lähes kaikista periaatteistaolen joutunut tiukanpaikan tullen luopumaan. Väkivaltaa en ole käyttänyt, uhannut kyllä olen.



Yksi ehkä on josta ei ole koskaan tarvinnut luopua eli lapsella on aina saanut olla omat mielipiteet ja meillä on aina saanut haluta vaikka kuu taivalta ja tähdet kanssa.

että oma kasvatus on ollut vähän niin ja näin, ja että vanhemmat eivät olekaan tienneet kaikkea. Minua ei ole ikinä opetettu kiittämään ruoasta, istumaan pöydässä niin kauan että muutkin ovat syöneet jne. Kiittäminen varsinkin on hyvin vaikeaa vielä näin aikuisenakin. Lapsuuteni oli kuitenkin onnellinen, ja vasta nyt olen alkanut tajuta, missä kaikessa olisi vanhemmillani ollut parantamisen varaa. Surullista myös nyt osata arvostella omia vanhempia, en haluaisi nähdä "totuutta".



Ja vanhempani ovat molemmat maistereita, että mistään roskaperheestä ei ole kyse.. :( Jos joskus omia lapsia saan, aion kyllä opettaa käytöstapoja ihan toisella tavalla.

on ollut aina kunnioittaa lapsia ihmisinä. Hyvin on toiminut, vanhin on jo 25v.

Meillä sama juttu, lisäisin vielä, että kieltoja, sääntöjä ym. on aina helpompi toteuttaa, kun niistä puhuu etukäteen ja ne jaksaa perustella lapsen tasoisesti. Tämä on juuri sitä kunnioitusta ja sitä, ettei aliarvioi lapsen kykyjä ymmärtää erilaisia asioita.

Kokemusta kasvatuksesta n. 10 vuoden ajalta :)

Minulla kokemusta

...Mitäs sellaisessa tilanteessa jos lapsenne joutuu väkivallan kohteeksi? Onko ehdoton kasvatuksenne silloinkin, että väkivalta on ehdottomasti kielletty? Eli opetatteko vain kääntämään toisenkin posken?



Valitettaasti ainakin Helsingissä ja muissa isommissa kaupungeissa tällainen kiusaaminen ei ole ollenkaan mahdotonta.



Mun mielestä itseään saa puolustaa!!

Kun olen kieltänyt jonkun asian, se myös pitää. Sitä ei mikään ruikutus, kitinä tai vinkuminen muuta. Tämä lopettaa mm. kaikki itkupotkuraivarit kaupan karkkihylyllä, sillä lapset tajuavat nopeasti että ei on ei, eikä kiukuttelusta ole mitään hyötyä. Periksi antaminen luo epäturvallisuutta ja saa kitinän ja inttämisen jatkumaan seuraavan kerran vielä sinnikkäämpänä yhä pidempään. Ja ihan jatkuvasti näkee, etteivät nykyvanhemmat tätä tajua, vaan antavat periksi lasten väsytystaistelukitinän edessä. Ugh, olen puhunut. Äiti, neljä lasta, vanhin jo täysi-ikäinen

Mutta jos lapsi osaakin järkevillä argumenteilla perustella kantansa, voin hyvin kääntää kelkkani ja myöntää että olin väärässä ja harkitsen asiaa uudelleen. Minä olen nimittäin sellainen joka sanoo aina ekana herkästi EI :) Ja kasvatuskokemusta 24 vuoden ajalta.

Itse olen valmis muuttamaan mieleni jos perustelut ovat asialliset, loogiset ja riittävän hyvät. Tämä pätee niin lapsiin kuin aikuisiinkin.

Ehdoton periaatteeni on ettei minulla ole ehdottomia periaatteita.

Kun olen kieltänyt jonkun asian, se myös pitää. Sitä ei mikään ruikutus, kitinä tai vinkuminen muuta. Tämä lopettaa mm. kaikki itkupotkuraivarit kaupan karkkihylyllä, sillä lapset tajuavat nopeasti että ei on ei, eikä kiukuttelusta ole mitään hyötyä. Periksi antaminen luo epäturvallisuutta ja saa kitinän ja inttämisen jatkumaan seuraavan kerran vielä sinnikkäämpänä yhä pidempään.

Ja ihan jatkuvasti näkee, etteivät nykyvanhemmat tätä tajua, vaan antavat periksi lasten väsytystaistelukitinän edessä.

Ugh, olen puhunut.

Äiti, neljä lasta, vanhin jo täysi-ikäinen

En myöskään kiellä asioita turhaan. Kummasti lapseni vain ovat kasvaneet neuvottelutaitoisiksi ja hyväkäytöksisiksi nuoriksi, jotka eivät kitise turhista.

että ennemmin juoksee pakoon. Mutta jos se ei onnistu, niin itseään saa puolustaa, mutta väkivalta on se VIIMEINEN keino johon turvaudutaan ja silloinkin vaan todellisen pakon edessä.

Ja ihan Helsingissä olen ikäni asunut, ja yläasteella minuakin kiusattiin.

...Mitäs sellaisessa tilanteessa jos lapsenne joutuu väkivallan kohteeksi? Onko ehdoton kasvatuksenne silloinkin, että väkivalta on ehdottomasti kielletty? Eli opetatteko vain kääntämään toisenkin posken?

Valitettaasti ainakin Helsingissä ja muissa isommissa kaupungeissa tällainen kiusaaminen ei ole ollenkaan mahdotonta.

Mun mielestä itseään saa puolustaa!!

Ja se kunnioitus ei tarkoita, etten olisi ihan napakka kasvattaja.

vain vauvojen tai leikki-ikäisten lasten äideillä. Pipo löysemmälle, niin on helpompi hengittää.

Haluaisin nähdä lapsen, joka ei koskaan ole nimitellyt toista tai ei tuo leluja pöytään tai ruokarytmi on prikulleen sama. Tai käyttäytyy aina kauniisti juhlissa.



Äitinä reilut 20 vuotta ja monta lasta

mutta ehkä pöytätavat on se, missä vähiten joustetaan. Kädet pestään ennen ruokailua, ruoka suussa ei puhuta, ruualla ei leikitä, ruokaa ei haukuta eikä sille nyrpistellä, kiitos sanotaan pöydästä lähdettäessä.



Vanhin lapsi on 7-vuotias, nuorin vuoden. Pelkästään esikoisen jälkeen olisi ollut ehkä enemmänkin ehdottomuuksia ;)

ainut on se että jos minä sanon ei se myös tarkoittaa sitä... esim just jossain karkki hyllyllä jos sanon että ei osteta karkkia niin sitä ei silloin osteta!

mutta nyt puhuttiinkin EHDOTTOMISTA periaatteista. Siksi ihmettelin..

että ennemmin juoksee pakoon. Mutta jos se ei onnistu, niin itseään saa puolustaa, mutta väkivalta on se VIIMEINEN keino johon turvaudutaan ja silloinkin vaan todellisen pakon edessä.

Ja ihan Helsingissä olen ikäni asunut, ja yläasteella minuakin kiusattiin.

...Mitäs sellaisessa tilanteessa jos lapsenne joutuu väkivallan kohteeksi? Onko ehdoton kasvatuksenne silloinkin, että väkivalta on ehdottomasti kielletty? Eli opetatteko vain kääntämään toisenkin posken?

Valitettaasti ainakin Helsingissä ja muissa isommissa kaupungeissa tällainen kiusaaminen ei ole ollenkaan mahdotonta.

Mun mielestä itseään saa puolustaa!!

jos jotain ilmenee puutun ja estän toiminnan aina ja välittömästi.



Mitään muuta ehdotonta sääntöä ei mulla ole.



Enkä kestä katsella kun muissa perheissä lapset puree, lyö, tönii, potkii toisiaan. Ja vanhemmat sanoo "hei XX , lopeta!"

ehkä siksi että monille se arkielämässä on ehdoton periaate. Kyllä minä opetan senkin että varastaa ei saa, koskaan, vaikka jos olisi sellainen tilanne että koko yhteiskunta romahtaisi (esim. sodan takia) ja nälkäkuoleman partaalla ainoa mahdollisuus saada ruokaa olisi varastaa sitä (esim. sodassa vihollisen joukkojen varastoista tms) niin en minä lastani kieltäisi varastamasta.

mutta nyt puhuttiinkin EHDOTTOMISTA periaatteista. Siksi ihmettelin..

että ennemmin juoksee pakoon. Mutta jos se ei onnistu, niin itseään saa puolustaa, mutta väkivalta on se VIIMEINEN keino johon turvaudutaan ja silloinkin vaan todellisen pakon edessä.

Ja ihan Helsingissä olen ikäni asunut, ja yläasteella minuakin kiusattiin.

...Mitäs sellaisessa tilanteessa jos lapsenne joutuu väkivallan kohteeksi? Onko ehdoton kasvatuksenne silloinkin, että väkivalta on ehdottomasti kielletty? Eli opetatteko vain kääntämään toisenkin posken?

Valitettaasti ainakin Helsingissä ja muissa isommissa kaupungeissa tällainen kiusaaminen ei ole ollenkaan mahdotonta.

Mun mielestä itseään saa puolustaa!!

ei fyysisesti eikä henkisesti. Koskee kaikkia eläimiä ihminen mukaanlukien.



Tunteet pitää saada näyttää.



Muuten aika rentoa meininkiä :)

Itse olen valmis muuttamaan mieleni jos perustelut ovat asialliset, loogiset ja riittävän hyvät. Tämä pätee niin lapsiin kuin aikuisiinkin.

Ehdoton periaatteeni on ettei minulla ole ehdottomia periaatteita.

Kun olen kieltänyt jonkun asian, se myös pitää. Sitä ei mikään ruikutus, kitinä tai vinkuminen muuta. Tämä lopettaa mm. kaikki itkupotkuraivarit kaupan karkkihylyllä, sillä lapset tajuavat nopeasti että ei on ei, eikä kiukuttelusta ole mitään hyötyä. Periksi antaminen luo epäturvallisuutta ja saa kitinän ja inttämisen jatkumaan seuraavan kerran vielä sinnikkäämpänä yhä pidempään.

Ja ihan jatkuvasti näkee, etteivät nykyvanhemmat tätä tajua, vaan antavat periksi lasten väsytystaistelukitinän edessä.

Ugh, olen puhunut.

Äiti, neljä lasta, vanhin jo täysi-ikäinen

Ehdottomuus ei ole välttämättä hyvä asia. JOustavuus on yleensä parempi kokonaisuuden kannalta, vaikka tietysti jossain yksittäisessä asiassa voi joskus olla ehdoton. Ei joustavuus tarkoita lepsuilua.