Väittämä "Parasta, mitä vanhemmat voi lapsilleen antaa, on sisarukset"

Itselläni on kaksi pikkuveljeä, toiseen ikäero 2 v. ja toiseen 13 v. Kummankin kanssa ollaan yhteyksissä, mutta eivät he ole minulle ikinä olleet "parasta." Luulen et tämäkin on vaan keksitty juttu, et on hyvä syy hommata lisää lapsia. Lapsettomuushoidoissa olleiltakin tuntuu unohtuvan se rakkaus lapseen kun ensimmäinen lapsi vuosien lapsettomuushoitojen jälkeen saadaan. Sitten aletaankin haluta toista lasta koska ensimmäisellä on niin yksinäistä ja kasvaa liian vahvaksi persoonaksi.

Meillä ei ole muuta yhteistä kuin sukunimi. Pakolliset yhteydenotot suoritetaan velvollisuudesta. Ei meillä mitään riitojakaan ole, ei vain viihdytä toistemme seurassa.



Meillä on vain yksi lapsi.

Minulla 1 sisko ja 1 veli ja olemme todella läheisiä näin aikuisinakin. Ja lisäksi veljen vaimon kanssa olemme nykyään hyvät kaverit.

Ehkä kannattaa katsoa itseään peilistä, miksi ei tule toimeen läheisten ihmisten kanssa.

Itselläni on kaksi pikkuveljeä, toiseen ikäero 2 v. ja toiseen 13 v. Kummankin kanssa ollaan yhteyksissä, mutta eivät he ole minulle ikinä olleet "parasta." Luulen et tämäkin on vaan keksitty juttu, et on hyvä syy hommata lisää lapsia. Lapsettomuushoidoissa olleiltakin tuntuu unohtuvan se rakkaus lapseen kun ensimmäinen lapsi vuosien lapsettomuushoitojen jälkeen saadaan. Sitten aletaankin haluta toista lasta koska ensimmäisellä on niin yksinäistä ja kasvaa liian vahvaksi persoonaksi.

en ole koskaan kaivannut sisaruksia. Parasta elämässni ovat mies ja lapsi, aiemmin mies ja ennen hänen tapaamistaan varmaan hyvät vanhemmat joilta sain hyvät lähtökohdat elämään.

Erityisesti vuotta nuorempi sisko on paras ystäväni.

Lähipiirissä kun miettii niitä sisaruksia, joilla ei ole läheisiä keskinäisiä suhteita aikuisiällä, taustalla usein on lapsuus jossa jompi kumpi oli vanhempien suosikki. Kasvattajan tasapuolisuus (ei sama asia kuin tasapäistäminen) on täkeää. M43

Juu, olet oikeassa, että tasapuolisuus on ehdottoman tärkeää. Silti sanomasi siitä, että sisarusten suhde olisi jotenkin vanhemmuuden mittari, ei suoraan pidä paikkaansa:

nimittäin sisarukset voivat olla yksinkertaisesti luonteiltaan niin erilaisia, ettei heille sen vuoksi kehity superläheistä suhdetta. (Se on muuten tässäkin ketjussa selvästi havaittavissa monista kommenteista.) Sitten etenkin vanhempana tämä tulee selkeästi näkyviin--> jos olet täysin erilainen ihmisenä jonkun toisen kanssa, vaikka se olisikin sisaruksesi, niin eihän se suhde silloin mitenkään kiinteä helposti ole.

mitä tähän ketjuun ajatuksella vastaaminen edellyttäisi. He, joilla on sisaruksia, eivät usein osaa edes pysähtyä miettimään, mitä se elämä olisi ollut ilman vertaisia. Sosiaalisista taidoista useat, kuten jakaminen, antaminen, empatia, kasvavat parhaiten sisarusten myötä. Sisarussuhteet korostuvat myös vanhempien kuoltua, jolloin surua on jakamassa useampia samassa tilanteessa olevia henkilöitä. Myös elämän kriisikohdissa sisarukset ovat tärkeitä.



Itse en juuri tällä hetkellä ole sisarusteni kanssa kovin likeisissä tekemisissä, mutta en osaa ajatella elämääni ilman heitä. Ajattelen heitä päivittäin. Yhden veljen olen menettänyt ja se oli aivan hirveää.



Olen onnellinen, että olen voinut taata kolmelle lapselleni sisaruussuhteet ja teen kaikkeni, jotta heidän välilleen kehittyy lämpöä ja läheisyyttä.

...miten tämä aihe jakaa niin mielipiteitä. Aihe on muutenkin klassinen siinä, miten ehdottomia ihmiset ovat OMISSA mielipiteissään. Jokainen tuntuu ajattelevan, että kun MINUN sisaruksesi on tai ei ole läheinen, niin sitten jokaisen muunkin sisarus on samanlainen.



Höh, eikö sen nyt luulisi järjenkin sanovan, ettei sisarus aina mitenkään itsestään selvästi ole se maailman paras kaveri. Usein toki on, muttei aina. Ihmiset ovat kaikesta huolimatta yksilöitä, that's it.



Eli sisaruksen "antaminen" on ehdottomasti mielestäni todella hienoa, mutta ei se nyt tietenkään esim. vanhempien rakkautta, huolenpitoa ja hyvää kasvatusta voita.



Ja kyllä, meillä on kaksi lasta, ja heidän keskinäisten suhteiden ja leikkien seuraaminen on aivan fantastista.

Niin kuin täällä muutama sanoikin,parasta lapselle on hyvä ja turvallinen lapsuus,mutta kyllä itsellä veljestä on aikuisena tullut ainoa todella läheinen sukulainen.Muita näen lähinnä sosiaalisesta velvollisuudesta.Että eipä niistä sisaruksista haittaakaan ole :)

Kyllä tietysti noitakin ymmärrän, jotka sanoo muuta. Heidän tapauksessaan ei homma ole toiminut, syystä tai toisesta. Mutta jos ajatellaan näin päin, niin jos sisaruksia ei ole, ei aivan varmasti pääse kokemaan sitä läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, mitä sisaruudesta voi saada.



Oma siskoni on läheinen, vaikka meillä onkin ikäeroa 8 v. Ilman siskoa en olisi edes olemassa - hän nimittäin kouluun mentyään vaati itselleen pikkusiskoa. Kun olin lapsi, olin enemmänkin kiusankappale, mutta mitä vanhemmaksi tullaan, sitä läheisempiä meistä on tullut.

Toiseen siskoon ikäeroa 2 vuotta, emme ole mitenkään erityisen läheisiä. Puheenaiheet pysyvät pinnallisina. Ihan toista esim. miehelläni, joka juttelee siskonsa kanssa kaikenmaailman seksielämätkin läpi :( itse en ikinä voisi.



Nuorempaan siskooni on ikäeroa 8 vuotta, ja hän on vielä niin junnu, ettemme todellakaan voisi keskustella mistään erikoisest. Palataan asiaan vaikka 10 vuoden kuluttua.



Mutta miehelläni tuo varmaankin tosiaan toteutuu, on todella läheinen siskonsa kanssa ja kolmen muunkin sisarensa kanssa paljon läheisempi kuin minä omieni. Kelpais.

Eikä kyse minusta ole ensi- tai edes toissijaisesti siitä, että ovatko sisarukset läheisiä.



Vaan siitä, että on kasvattavaa, ettei ole ainokainen ja saa heti ja kaikkea sitä, mitä keksii haluta. Oppii ottamaan toiset huomioon ja antamaan tilaa muillekin. SE on tärkeää, ja sen oppii parhaiten jos on sisaruksia.

Meitä on neljä pienillä ikäeroilla ja kyllähän se lapsena oli hienoa kun oli ne leikkikaverit siinä kotona. Opettamassa sosiaalisia taitoja ja leikkikavereina. (Vaikkakin kadehdittiin naapurin ainokaista kun sillä oli kaikki mahdolliset tavarat).



Mutta etenkin nyt aikuisena sisarukset ovat tärkeitä. On myös hepottavaa ajatella etten ole yksin vastuussa vanhenevista vanhemmistani.

Sosiaalisista taidoista useat, kuten jakaminen, antaminen, empatia, kasvavat parhaiten sisarusten myötä.

Puhut aivan puuta heinää. Asia on juuri päin vastoin. Tutkimusten mukaan ainoat lapset ovat sosiaalisempia ja empaattisempia kuin sisarukselliset. Sisarukselliset ovat itsekkäitä, eivätkä osaa jakaa.

ja olen iloinen siitä, että minulla on veli. Mutta parasta on kuitenkin oma mies ja oma lapsi, se on minun perheeni, ei sisaret eikä edes omat vanhemmat, vaikka toki tärkeitä ovatkin. Ja suurin osa elmästähän täällä ollaan aikuisia, ei lapsia.

Sosiaalisista taidoista useat, kuten jakaminen, antaminen, empatia, kasvavat parhaiten sisarusten myötä.

Puhut aivan puuta heinää. Asia on juuri päin vastoin. Tutkimusten mukaan ainoat lapset ovat sosiaalisempia ja empaattisempia kuin sisarukselliset. Sisarukselliset ovat itsekkäitä, eivätkä osaa jakaa.

yksilöllistä. Oma ainokainen on kyllä sosiaalinen ja jollain tavalla arvostaa aina kaveriseuraa kun se ei ole mikään itsestäänselvyys. Hän ei kiusaa eikä härnää, koska se johtaa siihen että kaverit häviää. Sisarusta voi mätkiä nyrkillä eikä se siltä lähde.

Meidän lähellä asuu monilapsinen perhe ja onhan siellä kaverit omasta takaa... mutta ei se silti toimi. Nuorin tulee usein meille koska isommat kiusaa, meillä saa olla rauhassa.

Itse väittäisin, että parasta mitä voi lapselle antaa ovat elossa olevat vanhemmat. Minä saattaisin päästä hengestäni jos ryhtyisin toista hankkimaan joten mennään nyt näillä korteilla mitä on saatu.

Siinä kehittyi kova ääni ja terävät kyynärpäät, kun piti taistella kahden lähes samanikäisen kanssa vanhempien ajasta, ruoasta, vaatteista, leluista, suksista ja polkupyöristä. Sitten tulivat vielä 5 ja 10 vuotta nuoremmat sisarukset, jotka takasivat, ettei vanhemmilta saanut huomiota kouluikäisenäkään. Kavereita noista kiistakumppaneista ei myöskään koskaan tullut. Ainoa ilo sisaruksista oli se, kun komeiden veljien takia muutamat suositut tytöt halusivat ystävystyä köyhimyksen kanssa.

Huomaan väillä lapsestani, on ainut, että selvästi välillä kaipaa toisen lapsen seuraa. On sen verran sosiaalinen ja hyvällä tavalla vilkas lapsi.



Muuten en allekirjoita.

Sosiaalisista taidoista useat, kuten jakaminen, antaminen, empatia, kasvavat parhaiten sisarusten myötä.

Puhut aivan puuta heinää. Asia on juuri päin vastoin. Tutkimusten mukaan ainoat lapset ovat sosiaalisempia ja empaattisempia kuin sisarukselliset. Sisarukselliset ovat itsekkäitä, eivätkä osaa jakaa.

Tämä on niin totta! Juuri sisaruksellisista lapsista tulee niitä itsekkäitä kun pitää oppia kynsin hampain pitämään kiinni omastaan. Isossa sisarusparvessa on viidakon lait ja vahvimman ehdoilla mennään. Vanhemmat ei useinkaan ehdi, jaksa tai viitsi paneutua setvimään tilanteita. Näin sisarukset sitten "kasvattavat" toisiaan, tässä tapauksessa kieroon. Olen itse viisilapsisesta perheestä joten tuntumaa asiaan löytyy.

veli itse ei niinkään, mutta hänen lapsensa olivat monta vuotta. El'm'ssä on niin monenlaisia asioita ja vaiheita. Nyt on tottakai oma perhe parasta. monella tavalla köyhempää elämäni olisi ollut ilman sisaruksia