Pitäisiköhän multa ottaa lapset huostaan:

mitään lääkettä tohon pahaan olooosi/masennukseesi?

vaan miestäsi, mutta siirrät tällä tavalla pettumyksen tunteesi heihin.

Mieti nyt: Jos miehesi käyttäytyisi yhtäkkiä rakastavasti sinua kohtaan - toisi vaikka yllättäen ruusuja ja kertoisi rakastavansa ja kiittäisi sinua siitä mitä päivittäin teet, niin etkö sinäkin yhtäkkiä tuntisi lämpöä lapsiasi kohtaan?

Eli avain tilanteeseen on sinun ja miehesi välisessä suhteessa. Mieti, miten saat häneltä tarvitsemaasi tukea, ja jos et häneltä, mieti miten voisit jatkaa yksin ja/tai saada sitä jostain muualta. Älä enää vain kosta lapsillesi! Tiedän, se on vaikeaa, sillä olen itse ollut samassa tilanteessa. Muutos lähti siitä että tajusin että käyttäydyn kuin mies joka on saanut pomoltaan haukut ja sen takia hakkaa vaimonsa samana iltana...

niin oletko masentunut? Minä nuoremman syntymän jälkeen olin aivan loppu, kun jo raskausaikana unet karkasi ja sitten vauvan valvotti ja huusin kilpaa esikoisen kanssa. Sain nukahtamis- ja mielialalääkkeet, ihan lievinä ja johan helpotti jonkin ajan päästä oma fiilis. Vauvan nukkumista sain silti odottaa, mutta omat hermot kesti paljon paremmin.



Eli suosittelen puhumaan neuvolassa (jos on muutakin kuin mittala) tai lääkärissä.

olla se joka hehkutti raskauttaan tokokuun- toukissa ja elokuun-eloisissa.



Elämä on tainnut näyttää raadolliset kasvonsa.



Aiheesta voisi kirjoittaa komedian.

Auttaisiko satu cd:t nukkumaan mennessä...tai "sopimus" siitä kun menty esim viikon ajan nätisti nukkumaan, niin teette jotakin kivaa yhdessä esim. retkelle, uimaan, elokuvailta....eli esim. jääkaapin oveen rasti ruutuun lappu ja kun 7 rastia täys niin sitten "palkinto" ja äijälle näytät kaapin paikan!!!! Ja itsellesi vapaa aikaa, jolloin vaikka lenkille..

Minulla auttoi lepo. Sain pitkän sairausloman ja lapsi oli päivät hoidossa. Onko poissuljettu juttu kohdallasi? (Niin, no...eihän se kyllä ole kenenkään kohdalla poissuljettu, mut ainakin itse jouduin menemään tosi pohjalle ennen ku hain apua.)



Voimia. Ymmärrän sinua.

Moni viesti pysähdytti, etenkin tuo jossa puhuttiin oman asenteen muuttamisesta ja siitä että kirjoittaja oli asettanut lapset etusijalle.



Pakko sanoa että yllätyin, luulin saavani psykomamma-huuteluja ja haukkuja kun uskallan kirjoittaa tuntojani.



Pakkohan tämän tilanteen on muuttua. niin kuin joku kirjoitti, projisoin taatusti vihaa miestä kohtaan lapsiin. Mutta minkäs teen, erota en vaan jaksa ja halua ihan jo taloudellisista syistä.



Kiitos myös muutamista käytännön vinkeistä. Tuo leikkipalkinto ja aikainen iltapala voisi toimia meillä. Ja palkitseminen nukkumaanmenosta. Näin loppuun palaneena omat aivot eivät tuollaisia pysty miettimään, kiitos teille. Ehkä tulee päivä jolloin minäkin pystyn muuttumaan.



Ei, minä en ole odotustani missään maalis-masuissa hehkuttanut. Ensimmäinen lapsi oli toivottu ja yritetty, toinen oli vahinko, kierukan pettäminen. Joskus mietin miksi minua on rankaistu toisella lapsella, miksei sitä annettu jollekin joka ehkä tälläkin hetkellä sitä kovasti toivoo? Jollekin joka rakastaisi. Jos minulla olisi vain yksi lapsi, uskon että jaksaisin paremmin. Nuoremmalla lapsella on kova taakka kannettavana, hän on se joka pilasi kaiken. :(



ap

ollut täysin rehellinen perheneuvolassa?

Puhu suusi puhtaaksi, kerro, että et enää tosiaan jaksa ja että tarvitset apua.

Hyvä, että uskallat tunnustaa ajatuksesi. Olet saanut kaikenlaisia vastauksia tänään, yhteistä kaikissa lienee, että tarvitset apua ja että pidemmän päälle lapsesi kärsivät eniten. Ja tämä lienee totuus.

Itsellä kolme lasta pienillä ikäeroilla ja aikanaan olin hyvinkin tiukoilla vaikka mies osallistui ihan täysillä vapaa- ajallaan. Silti tuli joskus puhuttua rumasti lapsille ja käyttäydyttyä kuin olisi itse ollut se uhmakas 2-v. Kadun syvästi näitä menneitä ja toivon, että lapset eivät ole saaneet traumoja.

Kehottaisin sinua nyt rauhoittumaan, oma huuto saa lapset vain villimmäksi, saat aikaan kierteen mikä syvenee. Ja pyydä apua, se ei ole mikään synti vaan merkki viisaudesta. Rohkea uskaltaa tunnustaa uupumuksensa ja pyytää apua, moni ei siihen kykene.

Tsemppiä, olet ottanut jo ensimmäisen askeleen muutokseen kun olet uskaltanut tunnustaa mikä menee vikaa !

en lukenut koko viestiketjua mutta älä jatka tuota henkistä väkivaltaa lapsiasi kohtaa! He rakastavat sinua kaikesta huolimatta, vaikka KUINKA ärsyttäisivät, se on lasten tehtävä, hakea rajoja ja apua omien tunteiden käsittelyyn vanhemmalta.



Ajattele, miltä sinusta tuntuisi jos lapsille tapahtuisi jotain todella pahaa, kuolisivat? Joku kirjoitti joskus täälläkin että pahimman kuohun aikana ajattele, että kannat lastasi arkussa. Omaa rakasta lastasi (jos se auttaisi rauhoittumaan).



Hoitoapua tarvitset todellakin myös. Uupuneena ihminen ei ole oma itsensä, saati sellainen joka haluaisi olla.

pilasi elämäsi syntymällä niin silloin teidän ongelmiin ei tosiaankaan riitä mitkään tarravihot kiltisti nukkumaanmenosta. Kyse ei ole siitä että lapsesi olisivat lähtökohtaisesti huonostikäyttäytyviä ja syyt perheen ongelmiin ja jaksamattomuuteen löytyy lapsista ja heidän toiminnastaan, vaan kyllä ongelmat ovat teistä aikuisista lähtöisin ja niitä pitäisi lähteä ratkomaan.

soita heti huomenna sinne lastensuojeluun että tarvitset apua (sitähän te tarvitsette)...



Älä enää jätä asiaa muhimaan (näitä lastenmurhia on jo ollut ihan liikaa)...



Sinun täytyy olla nyt se vahva aikuinen, lapsesi eivät pysty itseään auttamaan, sinun täytyy se tehdä.Hae siis apua jooko? Tuo on niin tuhoavaa mitä teet... ja laspeni kantavat sitä mukanaan koko elämänsä (vaikka eivät vielä oireilisikaan).



T. Itse kuvailemassasi kodissa kasvanut

Olen ollut aikalailla samanlaisessa tilanteessa jokunen vuosi sitten. Mietin silloin jo, että parempi olis hullujen huoneella, että sais levätä eikä tuntea niin paljoa vihaa ja väsymystä. Iltaisin kaduin omaa julmuuttani ja lupasin yrittää olla parempi. Seuraava päivä toistui kuitenkin samanlaisena ja itsesyytökset olivat valtavat. Lopulta hain apua lääkäriltä eikä mies silloinkaan vielä tajunnut miten vakavasta asiasta oli loppujen lopuksi kyse. Lopulta lääkäri ja mieheni keskustelivat asiasta ja silloin mies jotenkin "heräsi" tähän minun todellisuuteeni. Siitä alkoi ylämäki, mutta meni vielä vuosia, että pääsin tyydyttävään/hyvään tasapainoon.



Tuli puolestasi ja lapsiesi puolesta todellakin paha mieli, koska tunnistan itseni kirjoituksestasi. Hae apua itsellesi mahdollisimman pian!

onko miehesi nimi Mikko ja onko hän useinkin poissa kotoa..? Ja sanoiko tänään lähtevänsä metsästysreissulle kavereiden kanssa?



Vakavasti ottaen: Mä sanoisin miehelle, että nyt välittömästi vastuuta enemmän lapsista ja osallistumista kotihommiin, tai muuten saa ruveta lapsille yksinhuoltajaksi!! Ihan oikeasti uhkaa lähteä YKSIN ja jättää ukko ja lapset.

purat sen lapsiin, koska niille on helppo huuta. Niille sun ei tarvitse esittää mitään ja niiden kanssa voit näyttää oikeat tunteesi.

Lapset kapinoi vastaan, mitä enemmän niille huudat. Ne yrittävät käytöksellään hakea sun huomiota. Sitä pahaakin, jos eivät hyvää saa.

Puhu jollekkin. Aloita kavereista, vanhemmista, siskosta, miehestä. Kenestä vaan. Ota aikaa itsellesi. Jätä lapset edes yhdeksi illaksi miehen hoidettavaksi ja tee sitä missä rentoudut. Mene elokuviin, syömään, katso telkkaria, nuku!!!

Jos tämä ei auta hae apua työterveydestä, neuvolasta, yksityiseltä lääkäriltä!

Voi että. Sinun asenteessa on kauheesti vikaa. :( Lapsiko pilasi kaiken? Ihan tosissasiko laitat pienen viattoman lapsen syyksi sen että hän tänne syntyi. Ehkä sillä olikin jokin tarkoitus että hän tänne maailman tuli? Kasvattamaan ja opettamaan sinua. Ihmettelen tätä ihmisten itsekkyyttä. Ihan kamalaa luettavaa. Tuli erittäin paha mieli lastesi puolesta. Miten julmaa heitä kohtaan. Toisaalta, kenenkään elämä ei ole täydellistä eikä jatkuvaa tasapainoa.

Jokainen äiti varmasti on joskus todella väsynyt. Ja parisuhdekin saattaa olla todella lujilla välillä mutta ei pieniä saa siitä rangaista. Heille on jo ihan tarpeeksi siinä kasvamisessa ja pienenä olemisessa.

Olet selvästi uupunut. Ja tarvit ehdottomasti apua. Jo pienten lastesi tähen.

Mitäs jos muuttasit myös asennetta. Aloita siitä että olet saanut lapsesi lahjaksi ja lainaksi. Mieti myös se ihan perusteellisesti että lapset kasvavat koko ajan, ei ole kuin pieni huraus niin ne on jo muuttaneet kotoa.

He pärjäävät sitä paremmin omillaan mitä turvallisempi lapsuus heillä on ollut.

Olen itsekin korottanut lapsille ääntä ja sanonut joskus rumasti mutta omaa huonoa käytöstä tulee pyydettyä anteeksi ja sitä koittaa ajatella miltä pienistä tuntuu.

Ei ne ole mitää pieniä aikuisia.

Sulla on itse tutkiskelun paikka. Et voi muuttaa miestäsi. Hänen tulee itse tajuta auttaa. jos se ei tajua niin sun tarttee alkaa vaa aattelee niin ku miestäsi ei olisikaan. Et voi laskia asioita toisen ihmisen varaan.

Toivon kovasti että saisitte asiat järjestykseen, Olisin vaikka heti valmis ottamaan meille teidän mukulat, mutta tiedän että he ikävoisivät kotiin ja tiedän että he haluavat olla siellä missä omat vanhemmat ovat. Vaikka varmasti kokevat turvattomuutta paljonkin. Elä anna heidän enää itkeä itseään uneen vaan mene lohduttamaan. JA opettele pyytämään anteeksi.

T. Ison perheen äiti

Moni viesti pysähdytti, etenkin tuo jossa puhuttiin oman asenteen muuttamisesta ja siitä että kirjoittaja oli asettanut lapset etusijalle.

Pakko sanoa että yllätyin, luulin saavani psykomamma-huuteluja ja haukkuja kun uskallan kirjoittaa tuntojani.

Pakkohan tämän tilanteen on muuttua. niin kuin joku kirjoitti, projisoin taatusti vihaa miestä kohtaan lapsiin. Mutta minkäs teen, erota en vaan jaksa ja halua ihan jo taloudellisista syistä.

Kiitos myös muutamista käytännön vinkeistä. Tuo leikkipalkinto ja aikainen iltapala voisi toimia meillä. Ja palkitseminen nukkumaanmenosta. Näin loppuun palaneena omat aivot eivät tuollaisia pysty miettimään, kiitos teille. Ehkä tulee päivä jolloin minäkin pystyn muuttumaan.

Ei, minä en ole odotustani missään maalis-masuissa hehkuttanut. Ensimmäinen lapsi oli toivottu ja yritetty, toinen oli vahinko, kierukan pettäminen. Joskus mietin miksi minua on rankaistu toisella lapsella, miksei sitä annettu jollekin joka ehkä tälläkin hetkellä sitä kovasti toivoo? Jollekin joka rakastaisi. Jos minulla olisi vain yksi lapsi, uskon että jaksaisin paremmin. Nuoremmalla lapsella on kova taakka kannettavana, hän on se joka pilasi kaiken. :(

ap

Voi ap, ethän sinä lapsias vihaa vaan miestäsi, mutta siirrät tällä tavalla pettumyksen tunteesi heihin.

Mieti nyt: Jos miehesi käyttäytyisi yhtäkkiä rakastavasti sinua kohtaan - toisi vaikka yllättäen ruusuja ja kertoisi rakastavansa ja kiittäisi sinua siitä mitä päivittäin teet, niin etkö sinäkin yhtäkkiä tuntisi lämpöä lapsiasi kohtaan?

Eli avain tilanteeseen on sinun ja miehesi välisessä suhteessa. Mieti, miten saat häneltä tarvitsemaasi tukea, ja jos et häneltä, mieti miten voisit jatkaa yksin ja/tai saada sitä jostain muualta. Älä enää vain kosta lapsillesi! Tiedän, se on vaikeaa, sillä olen itse ollut samassa tilanteessa. Muutos lähti siitä että tajusin että käyttäydyn kuin mies joka on saanut pomoltaan haukut ja sen takia hakkaa vaimonsa samana iltana...

Itse itkin ja karjuin ja kiukuttelin lapsille, kunnes vihdoin tajusin lakata toivomasta ihmettä ja lemppasin hyödyttömän äijän pellolle. Vaikka lapset ovat paljon pienempiä kuin teillä, on ihanaa huomata kuinka meillä kaikilla menee nyt tosi hyvin, kun en enää pura mieheen kohdistunutta turhautumista lapsiin. Suosittelen (miehesi EI tule muuttumaan)!

että miehestä lähtee tässä tapauksessa moni ongelma, ei lapsista. Tarvitsisit häneltä tukea ja apua. Mutta jos hän ei tähän herää, koita asettaa omat odotukset siten että vain sinä ja lapset olette kotosalla. Sitten ei tarvitse pettyä miehen käytöstä ja ainakaan sitä purkaa lapsiin.



Mulle tuli mieleen noista iltatoimista, etät ehkä yrität liikaa? Siis tuon ikäiset lapsethan vielä seuraa äitiä. Iltapala klo 19, lapset syö mitä on tarjolla jos syö ilman sen suurempaa häsläystä. Jätät vaikka likaiset astiatkin pöytään jos et jaksa siivota. LAitat asunnosta valoja pois ja menet itse lasten makuuhuoneeseen makoilemaan ja luet vaikka jotain omaa kirjaa hetken. ei mene kauan ennenkuin lapset ovat siellä perässäsi.



Sitten yhteinen iltasatu, tietystä kirjasta tietyssä järjestyksessä. Jos meinaa tulla riitaa, lastenhuoneesta valost pois ja nostat lapset omiin sänkyihin. Halaat ja sanot hyvää yötä. tarvittaessa komennat napakasti mutta et ala huutaa, kävele hetkeksi ennemmin muualle rauhoittumaan. Kun lapset ovat nukahtaneet, sulle lasi viiniä ja telkkaohjelma. Sitten nukkumaan että saat tarpeeksi lepoa. Mies siivotkoon kämpän kun tulee kotiin.

mutta sieltä ei olla saatu MITÄÄN apua. Pelkkää tyhjänpäiväistä puhetta siitä että olisi ihan hyvä jos mies ottaisi välillä hoitovastuuta ja blaa blaa blaa, mitään ei kuitenkaan tapahdu koska tuo äijä ei tajua miten loppu olen.

Olen oikeasti todella kateellinen äideille jotka tuntuvat oikeasti rakastavan ja arvostavan lapsiaan. Kun minä katson nukkuvia lapsia, en tunne enää sitä lämmintä tunnetta sydämessä, vaan vihaa siitä että nuo ovat pilanneet elämäni ja toisaalta syyllisyyttä siitä että pilaan kahden pienen lapsen elämän loppuiäksi. Koska niin tässä käy. Hetkittäin pelkään että joku kerta käyn lapsiin käsiksi, mutta koskaan en ole niin tehnyt. Sanallisesti kyllä murskaan lapsiparat.

ap

Tämä on nykypäivänä NIIIN päälaellaan.

Tiedätkö ap. tuo sun sanallinen murskaaminen ja henkinen kylmyys on lapsille TUHAT KERTAA PAHEMPAA kuin se, että vaikka tukistaisit heitä kerran päivässä.

Fyysiset jäljet paranee, henkiset ei koskaan.

Mä en oikein ymmärrä tätä päähäntaputtelua tässä tapauksessa, kun äiti itse kertoo mitä lapsilleen tekee. Ei todellakaan ole mitään syytä " antaa itselleen anteeksi", ja olla kuin ei mitään tekisikään.

AP. on selvästikin oikeuttanut oman todella huonon käytöksensä lastensa käytöksellä, mikä aikuisen kohdalla ei vaan käy.

Nuo lapsethan hakevat hinnalla millä hyvänsä äidiltään huomiota. He haluavat, että äiti reagoi heidän toimiinsa tunteella, mutta eivät enää osaa hakea kuin sitä negatiivista huomiota, koska kierre on mennyt niin pahaksi.

Ja millainen äiti rikkoo lastensa leluja? Ihan oikeasti?

En tiedä miten toimisi muualla, mutta hyväsi havaittu konsti, rytmitä ilta. Tehkää joka ilta samat asiat samaan kellon aikaan, kerro lapsillesi enen iltapalaa, että kohta mennään nukkumaan, syökää iltapala, peskää hampaat, muistuta taas, että on nukkuma aika, lukekaa lyhyt satu yhdessä. Peittele pikkuiset ja kerro joka ilta lapsillesi että äiti rakastaa teitä, koska kyllä sinä heitä rakastat, enemmän kuin elämää. Aloita vaikka puoli kahdeksalta niin lapsesi ovat jo viimeistään puoli ysilta untenmailla, ja saat omaa aikaa illasta jota jokainen meistä tarvitsee. Muista rytmi ja säännöllisyys.



Ei sinun haukkuminen auta yhtään tilannettasi, jokainen meistä on varmasti kokenut jotain vastaavaa äitinä.



Soita omalle neuvola tädille ja kerro rehellisesti miten asiat ovat, missään nimessä tuo ei saa jatkua, jos et yksin jaksa tai pysty lopettamaan niin hae apua, hae sitä heti.

Mulla ei pää enää kestä lasten kanssa. 3- ja 6-vuotiaat tekee mut hulluksi. Tänäänkin olen koko illan huutanut niille miten paljon vihaan niitä kun ne pistävät joka asiassa kampoihin ja mitä ikinä yritetäänkään tehdä on niin saamarin vaikeaa noiden kakaroiden kanssa.

Illat ovat yhtä helvettiä, lasten nukkumaansaaminen on mahdotonta. Yleensä huudan ja haukun ja uhkailen mm. poislähtemisellä niin kauan että lapset itkevät itsensä uneen. Olen yrittänyt muutakin mutta eivät kakarat tottele, tuo toimii parhaiten.

En kertakaikkiaan enää jaksa. Mies ei välitä, on koko ajan poissa. Nytkin kun sanoin että mulla on jaksaminen aivan lopussa, niin pakko oli äijän lähteä silti saunailtaan ja jättää minut tänne huutamaan kakaroille ja rikkomaan niiden leluja kun eivät suostu menemään nukkumaan.

Mä olen oikeasti maailman huonoin äiti, tajuan sen. Olisikohan joku joka haluaisi nuo saatanan marakatit, saisi täältä ilmaiseksi. Voisin maksaa jollekin jos tulisi hakemaan ne pois!

KERROIT,ETTÄ LAPSESI ITKEVÄT ITSENSÄ UNEEN,KUN UHKAILET HEITÄ POISLÄHTEMISELLÄSI???? MITÄ JOS ESIM. KUOLET YÖLLÄ, JA VIIMEISET SANASI(HUUTOSI) LAPSILLESI OLI ETTÄ "SAATANAN PASKAT, KOSKA OLETTE TUHMIA JA ETTE NUKU NYT, NIIN MINÄ LÄHDEN POIS?!!"

olet hirviö. äidiksi kykenemätön.