Sosiaalisen hyväksynnän tarpeesta hienosti sanoitettu ajatus
Miksi emme hidasta, vaikka emme jaksa?
“Mielihyvä ja pelko saavat meidät sopeutumaan ja pitävät meidät vallitsevilla sosiaalisilla raiteilla. Jos tunnemme itsemme suotuisiksi ja hyväksytyiksi, hyvää oloa tuottavien hormonienemme taso nousee. Kunnon tujaus sosiaalista pelokkuutta ja häpeää saa useimmat ihmiset sovittamaan itsensä sosiaalisen hyväksyttävyyden raameihin. Torjutuksi tulemisen pelolla ja tunnustuksen kaipuulla on niin mahtava voima, että se saa meidät toimimaan vallitsevan järjestelmän arvostamalla tavalla. – - – Mikäli tahdomme tilanteen muuttuvan, meidän on kajottava tähän ihmisen pakonomaiseen käyttäytymismalliin. Meidän täytyy radikaalisti muuttaa käsitystämme hyvän elämän ulkoisista merkeistä.” –
tämä löytyi facebookin Hidasta elämää -sivustolta, ja allekirjoitan tämän täysin.
Mutta mitäs mieltä te muut ootte?
kyselee meiju, diakoni
Tikkurilan seurakunnasta
Kommentit (7)
mitähän tuon tekstin kirjoittaja on käytännössä ajatellut?
Sosiaalista normistosta poikkeava käytös ei ole itseisarvo. Monesti häpeä on hyvä tunne ja se saa ihmisen toimimaan eettisesti oikein.
mitähän tuon tekstin kirjoittaja on käytännössä ajatellut? Sosiaalista normistosta poikkeava käytös ei ole itseisarvo. Monesti häpeä on hyvä tunne ja se saa ihmisen toimimaan eettisesti oikein.
*korjaa*
Mitähän tuo yrittää oikein sanoa. Mihin pakonomaiseen käyttäytymismalliin on kajottava ja miten? Itse en edes ainakaan omalta kohdaltani allekirjoita tuota alun väitettäkään, minua ei ole aikuisiällä ikinä kiinnostanut ihmisten hyväksyntä tai torjunta vaan teen kyllä ihan mitä itse haluan lakien ja asetusten sallimissa puitteissa.
että nykyään kun ihmisellä on niin paljon valinnanmahdollisuuksia, niistä valinnoista on tullut itseisarvo. Että esimerkiksi normitetaan että lapsiperheen pitää asua omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, hankkia citymaasturi ja koira ja tietynlainen sisustus jne...joka vaatii korkeaa palkkaa. Eli ne jotka vaikkapa valitsee asumisen halvassa kerrostalossa ja puolipäivätyön, valitsevat väärin, ja paine huonommuudesta ajaa heidätkin oravanpyörään tai aiheuttaa ainakin jatkuvaa huonommuudentunnetta, stressiä ja häpeää TURHAAN. Kun taas tietenkin häpeä on erittäin terve tunne, jos rikkoo yhteisön sääntöjä. Mutta valtavirrasta poikkeamisesta jos kaikki on omalta kannalta okei, ei pitäisi tuntea huonommuutta. Tämmöistä minä ajattelen.
että nykyään kun ihmisellä on niin paljon valinnanmahdollisuuksia, niistä valinnoista on tullut itseisarvo. Että esimerkiksi normitetaan että lapsiperheen pitää asua omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, hankkia citymaasturi ja koira ja tietynlainen sisustus jne...joka vaatii korkeaa palkkaa. Eli ne jotka vaikkapa valitsee asumisen halvassa kerrostalossa ja puolipäivätyön, valitsevat väärin, ja paine huonommuudesta ajaa heidätkin oravanpyörään tai aiheuttaa ainakin jatkuvaa huonommuudentunnetta, stressiä ja häpeää TURHAAN. Kun taas tietenkin häpeä on erittäin terve tunne, jos rikkoo yhteisön sääntöjä. Mutta valtavirrasta poikkeamisesta jos kaikki on omalta kannalta okei, ei pitäisi tuntea huonommuutta. Tämmöistä minä ajattelen.
olin huomaamattani loggautunut ulos
että nykyään kun ihmisellä on niin paljon valinnanmahdollisuuksia, niistä valinnoista on tullut itseisarvo. Että esimerkiksi normitetaan että lapsiperheen pitää asua omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, hankkia citymaasturi ja koira ja tietynlainen sisustus jne...joka vaatii korkeaa palkkaa. Eli ne jotka vaikkapa valitsee asumisen halvassa kerrostalossa ja puolipäivätyön, valitsevat väärin, ja paine huonommuudesta ajaa heidätkin oravanpyörään tai aiheuttaa ainakin jatkuvaa huonommuudentunnetta, stressiä ja häpeää TURHAAN. Kun taas tietenkin häpeä on erittäin terve tunne, jos rikkoo yhteisön sääntöjä. Mutta valtavirrasta poikkeamisesta jos kaikki on omalta kannalta okei, ei pitäisi tuntea huonommuutta. Tämmöistä minä ajattelen.
Kauheasti tuntuu vaihtelevan piireittäin nuo arvotukset. Jossain porukoissa taas ihanne päinvastoin on mahdollisimman suuri vapaus toteuttaa itseään luovasti, ansiotyön osuuden minimoiminen tai jopa omavarais-luomuiluelämä ilman ansiotyötä kokonaan. Ei ole enää niin että kaikki haluaisivat ns. keskiluokkaista perinteistä unelmaa.
Mutta joo, liikkuipa missä piireissä tahansa niin hyvähän se olisi ihmisen oppia itse etsimään sisältään mitä oikeasti haluaa ja seuraamaan sitä, eikä menemään ympäristön ihanteiden mukana, ja sitten nelikymppisenä ihmettelemään miksi elämä on tyhjää ja ilotonta.
Voi olla, että joillakin tuo pätee mutta kyllä aika moni uskaltaa elää itsensä näköistä elämää.