Jätänkö äidin ja lapsen?

kun vauva syntyy. Silloinhan sinua eniten tarvitaan, jos kerran tarkoituksena on, että olet mukana lapsen elämässä.



Ymmärrän, että silmukka kiristyy kaulasi ympärillä, mutta ehkä ei olisi kannattanut muuttaa yhteen raskausaikana. Jälkiviisautta, tiedän, mutta liemessä olet.

miltä kuulostaisi yhteishuoltajuus, asuisit lapsen lähellä ja hän olisi luonasi joka toinen viikko tai mihin sopimukseen pääsettekin. Voisit olla lapsesi elämässä täysillä etkä vain elarien maksajana. Todennäköisesti lapsen etu ei ole se että avioidut todnäk onnettomaan avioliittoon. Jos lapsen äidillä on mielenterveysongelmia, olisi tosi hyvä jos lapsella olisi toinenkin vanhempi joka olisi tasapainoisempi.

Jos mielestäsi nainen on epätasapainoinen niin tuskin hän pystyy yksin selviämään vauvan kanssa yöheräilyitä ja raskasta babybluesia joten voisitko olla hänen tukemaan vaikka siihen asti että lapsi alkaa nukkumaan paremmin ja nyt voit jo kertoa naiselle että aiot muuttaa muutaman kuukauden päästä pois. Ikävä tilanne niin sinulle, naiselle kuin vauvallekkin.

epätasapainoinen vai tuntuuko sinusta siltä koska nainen käyttäytyy sen mukaan et hän haluaa enemmän ja tietää ettet sinä halua??

Ei kukaan raskaana oleva pysy täyspäisenä asuessaan miehen kans johon on rakastunut saamatta vastakaikua.Siinä horjuis ammattipsykiatrinkin mieli.

tuntuisi, jos vain oma pääsi kestää, niin jää vielä ja mieti asiaa uudelleen vaikkapa puolenvuoden-vuoden kuluttua. Jos vain voit olla tämän äidin tukena lapsen synnyttyä ja kun hän saa hormonimyrskynsä tasoittumaan... Ja eihän sitä tiedä, sinulla saattaa jotain tunteitakin kehittyä häntä kohtaan kun saatte vauvanne maailmaan, epätodennäköistä, mutta mahdollista.

Takuulla sanoisitte että jätä se paska. Olette puolueellisia. Miehen taas tulee uhrata oma elämänsä naisen kanssa jota ei rakasta ja jota ei voi sietää.

syntyy, pistä sitten äiti pihalle ja hoida lapsi.

no eihän tässä ole kyse aikuisista, vaan siitä syntyvästä lapsesta. Itsekkäät aikuiset vaan ajattelette itseänne.

Minua ihmetytti tuo, että pelkäät, että vuoden päästä olet liian kiintynyt lapseen lähteäksesi. Mitä tarkoitat tuolla? Etkö edes halua kiintyä lapseen? Vai tarkoitatko kuitenkin, että kiintymys lapseen olisi niin kova, ettet enää haluaisi olla hänestä yhtään erossa? Miten tilanne helpottuisi, jos muuttaisit pois jo nyt? Olisiko siinä tarkoituksena, ettei kiintyisi lapseen niin kovin lainkaan, jolloin sinun olisi helpompi olla lapsesta myös erossa?



Vaikka sinusta tuntuu nyt ankealta, niin tämä yhdessä asumisen aika on kuitenkin arvokas. Joudut olemaan tämän naisen kanssa tekemisissä joka tapauksessa lapsen vuoksi. Kanssakäyminen on helpompaa, kun tunnet naista paremmin tämän yhdessäasumisen ansiosta.



Mutta kuten olet itse huomannut, niin ongelmallista on tuo, että naisella taitaa olla suhteesi erilaiset odotukset kuin sinulla. Jotenkin pitäisi tehdä selväksi, että sinulla ei ole minkäänlaista aikomusta muodostaa teistä tavallista ydinperhettä. Niin kauan kuin naisella on sellaisesta toiveita, niin kauan hän tulee aina pettyneeksi, ja se purkautuu erilaisina äksyilyinä ja kiukkuna.



Oletko varma, että naisella on mielenterveyden ongelmia. Olethan selvillä, että raskauden aikana hormonit toimivat aivan eri sfääreissä kuin normaalisti. Monella naisella on raskaana ollessa hyvin vaikea hallita tunteitaan, vaikka sitä kuinka itsekin haluaisi. Raskaus myös väsyttää, mikä jo sinällään tekee ihmisen kiukkuiseksi.



Tsemppiä tulevaan! Vaikutat kiltiltä ihmiseltä ja hyvältä tulevalta isältä!

neuvoni (lukuunottamatta tuota tunne-osuutta). Tuolle seuraavalle vastaajalle sanoisin, että minusta tämä on myös miehelle hyvä ratkaisu. On nimittäin todella vaikeaa luoda isä-lapsi-suhde tilanteessa, jossa asuu alusta saakka erillään lapsesta, etenkin jos lapsen äiti on hieman epävakaa.

Mielestäni vastuuntuntoinen teko lapsen kannalta olisi asua naisen ja lapsen kanssa ainakin nuo muutamat ensimmäiset kuukaudet. Se olisi lapsen hyvinvoinnin kannalta todella paljon parempi kuin se, että vain vierailisit silloin tällöin. Toisaalta suhteen luominen vauvaan vaatii päivittäistä läsnäoloa, ja kun se on kerran luotu niin lapsen äidin on paljon vaikeampaa yrittää kammeta sinua pois lapsen elämästä, kun asut muualla.

Jos siis vain mitenkään jaksat niin kannustaisin minäkkin jäämään joksikin aikaa. Oman lapsen ollessa kyseessä muutama kuukausi tai yksi vuosikaan ei ole kovin pitkä aika uhrata. Vaikka lapsi oli (?) vahinko tai jopa naisen järjestämä vahinko niin vastuuntuntoinen ihminen tekee silti mikä on oikein lapsen kannalta, kun se nyt on tulossa.

Mutta älä lupaa lapsen äidille mitään, mitä et halua. Ja jos hän käyttäytyy inhottavasti niin selitä, että haluat asua heidän kanssaan jonkin aikaa ja auttaa kaikessa ja tulla vauvalle isäksi, mutta et jaksa etkä pysty jos hän v****lee koko ajan. Tsemppiä!

tuntuisi, jos vain oma pääsi kestää, niin jää vielä ja mieti asiaa uudelleen vaikkapa puolenvuoden-vuoden kuluttua. Jos vain voit olla tämän äidin tukena lapsen synnyttyä ja kun hän saa hormonimyrskynsä tasoittumaan... Ja eihän sitä tiedä, sinulla saattaa jotain tunteitakin kehittyä häntä kohtaan kun saatte vauvanne maailmaan, epätodennäköistä, mutta mahdollista.

Haiseeko, onko oikeasti tyhmä saapas, lihava, isonenäinen? Mitä näit hänessä alkujaan? Minkä ikäisiä olette?

epätasapainoinen vai tuntuuko sinusta siltä koska nainen käyttäytyy sen mukaan et hän haluaa enemmän ja tietää ettet sinä halua??

Ei kukaan raskaana oleva pysy täyspäisenä asuessaan miehen kans johon on rakastunut saamatta vastakaikua.Siinä horjuis ammattipsykiatrinkin mieli.

kannatan tätä mielipidettä. Ei kyse välttämättä ole mistään pysyvästä epätasapainoisuudesta, vaan tilanteen mielettömyydestä aiheuttavaa. Jos asiat on todella vielä niin, että olet häntä kohtaan jotenkin todella kylmä ja epäempaattinen, niin asiat vain mutkistuvat.

Kokeile toista lähestymistapaa. Ole rehellinen, mutta ole lämmin. Sano, että ymmärrät turhautumisen ja sano, että sinulla ei ole mitään romanttisia tunteita naista kohtaan, eikä hän sytytä sinua. Eikä ole mitään mikä sen asian saisi muuttumaan. Ymmärrä kuitenkin hänen tunteitaan ja sano, että hän pääsee kyllä asian yli. Jos todella haluat olla lapsen elämässä mukana, niin mene neuvolaan mukaan, kerro avoimesti teidän tilanteesta.

Normaalisti mies hidastaa tahtia ja on enemmän kotona, kun lapsi syntyy. Jos haluat olla korrekti, sekä asua lapsen luona, sinun tulisi ehkä olla tasa-arvoinen äitiä kohtaan ja keskittyä todella lapsen hoitoon. Jos et voi jättää vilkasta yöelämää ja pitäytyä muista suhteista, niin muuta toiseen osoitteeseen. Jos nainen on oikeasti todella rakastunut ja ette pysty olemaan tasa-arvoisessa kaverisuhteessa ja äidin mieli heittelee tämän takia, niin sitten on myös parempi muuttaa pois, vaikka johonkin lähistölle. Mielenheittelyt voi toki johtua raskaudestakin. Naisen sääliminen olisi ala-arvoista. Hankala tilanne. Ei käy kateeksi.

Hyvä, että yrität kantaa vastuuta. En kuitenkaan usko, että yhteiselämästänne tulisi pidemmän päälle kuin surua ja murhetta, jos kerran suhteennen on kuvailemasi kaltainen. Olen pahoillani. Ikävimmässä tapauksessa sinnittelette vuosikymmeniä, petätte toisianne monella tapaa, lapsi kärsii pinnan alla muhivasta skismasta, eikä kukaan teistä tule onnelliseksi. Minusta olisi tärkeää, että molemmat tiedätte missä mennään. Että suhteenne ei ole nyt eikä koskaan tule olemaankaan avioliittoon johtava rakkaussuhde. Jos olisin sinä, hakeutuisin ilman muuta ammattiauttajan pakeille parisuhdeasioissa siis. Mielellään molemmat, mutta menisin yksin jos toinen ei tulisi. Muista, että tässä tilanteessa sinä kyllä selviät, mutta on tärkeää osata perustaa lapsen äidin kanssa sellainen suhde, että lapsella on siinä hyvä olla. Äidille et voi loputtomasti yrittää tarjota jotain, mitä sinulla ei ole antaan. Uskon, että tilanteenne kaipaa parisuhdetreapeutian apua jos eroatte tai jos jatkatte yhdessä. Joka tapauksessa. Tsemppiä!

viisasta asua yksissä ainakin tuo vauva-ajan alku. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että pääsette keskenänne yhteisymmärrykseen siitä, että suhteenne on kämppis- ja vanhempisuhde, muttei muuta.



Jonkun pitää kuitenkin olla vauvan kanssa 24/7, jolloin kaksi ihmistä huolta pitämässä helpottaa kummasti isoa elämänmuutosta. Tuo olisi hyvä myös siinä mielessä, että te kummatkin voisitte tutustua lapseenne kunnolla ihan alusta asti. Kovin pientä ei kuitenkaan voi veivata kodista toiseen tai ottaa edes kovin pitkille vierailuille.



Oletko muuten miettinyt sitä, että jos äiti tosiaan ei ole henkisesti kunnossa, paras ratkaisu erikseen muuttaessa saattaisi olla jopa se, että sinusta tulee lapsen lähivanhempi?



Jos lapsella on välittävä, mutta epätasapainoinen äiti ja välittävä ja tasapainoinen isä, ainakin minusta se isä olisi parempi lähivanhempi.

että oikein parisuhdeterapiaan. Jos ei ole edes parisuhdetta.



Miksei viikko-viikkosysteemi olisi tarpeeksi hyvää isyyttä, jos siihen tyydytään avioerotapauksissakin?

Takuulla sanoisitte että jätä se paska. Olette puolueellisia. Miehen taas tulee uhrata oma elämänsä naisen kanssa jota ei rakasta ja jota ei voi sietää.

naisen kanssa. Ei ole kyse miehen tai naisen oikeuksista, vaan lapsen oikeuksista ja vanhempien velvollisuuksista. Mies saa auttaa raskauden loppuvaiheessa ja sitten hoitaa omaa lasta yhdessä lapsen äidin kanssa ainakin ensimmäisen vuoden.

Mielestäni on aika avosydämistä naiselta ottaa mies hoitamaan lasta, vaikka onkin niin vastahankainen.

Lasta ajatellen olisi kaikkein paras se, että kasvaisitte aikuiseksi ja rupeaisitten lapselle vanhemmiksi. Jos ette voi elää parisuhteessa, niin ainakin vuoden verran yhdessä kuin ydinperhe, ilman romanttista suhdetta ja myöhemmin omillanne läheisissä osoitteissa yhteishuoltajina.

että oikein parisuhdeterapiaan. Jos ei ole edes parisuhdetta.

Miksei viikko-viikkosysteemi olisi tarpeeksi hyvää isyyttä, jos siihen tyydytään avioerotapauksissakin?

pitäisi tehdä laittomaksi. Ja miten imettäminen onnistuisi viikko-viikkosysteemillä. Se ei tue lapsen tarpeita, vaan ainoastaan vanhempien.

Suosittelen lämpimyyttä naista kohtaan, mutta samalla myös rehellisyyttä. Jos nainen on sinua kohtaan vittumainen, niin kyllä sinulla on siitä oikeus ja velvollisuus puhua. Tunteista, suhteestanne, lapsen tulevaisuudesta....PUHUKAA näistä ja paljon.



Kaikista tärkein asia on lapsen etu: sinä kuulostat mieheltä, joka haluaa olla lapselle isä. Ja se on se kaikista tärkein asia.



Tulevaisuudessa yhteishuoltajuus voisi olla hyvä idea, jos esim. päätät muuttaa omaan osoitteeseen X kuukauden päästä. Ehkä olisin sitä mieltä, että kun kerran olet naisen kanssa samaan kämppään muuttanut, niin en nyt muuttaisi näin pian poiskaan. Pyri puhumaan siitä, miltä sinusta tuntuu (naisen hermostuminen, hänessä sinua ärsyttävät asiat jne.). Kerro myös siitä, että sinä haluat olla lapselle isä ja tulet lapsesta vastuusi kantamaan.

että ihastut häneen uudelleen, kun asutte yhdessä, ei hän muuten sinua olisi pyytänyt asumaan luokseen. Kai nyt sen verran ymmärrät? Kokeile sanoa hänelle, että koska olet sanonut että olet vain tukena, niin olet nyt tavannut toisen naisen, josta välität. Olen varma että raskaanakin hän heittäisi sinut heti ulos. Ellei heitä, niin sittenhän järjestelynne toimii.

Älä jätä vauvaa naisen hoidon varaan,jos hän on psyykkkisesti oireileva.Voi olla,että hän selviää hyvin tai sitten ei.Noista psyykkisistä oireista pitäisi puhua heti neuvolassa ja aloittaa synnytyksen jälkeen mahdollisesti lääkitys jos tilanne on sellainen.VAuva valvottaa ja heiluttaa naisen tasapainoa lisää.Lapsen saaminen on aika rankkaa vaikkakin ihanaa,ja psyykkisesti epätasapainoinen vanhempi voi lasta fyysisesti tai jättää tämän tarpeita huomioimatta,jolloin tulee psyykkistä vahinkoa..Tätä äitiä pitäisi auttaa ja tukea uudessa ja rankassa elämäntilanteessaan. Lisäksi sulla on lapsen isänä oikeus hoitaa ja kiintyä lapseesi kuten kaikilla isillä.