lasten kaverisynttärit ja älyttömät lahjavaatimukset

Tiedän, että tavallaan valitan turhasta, koska kaikkia ei kutsuta synttäreille lainkaan, mutta yksi lapsistani on koulussa todella suosittu ja hänet kutsutaan lähes kaikille synttäreille. Myös tietysti hänellä on paine kutsua paljon kavereita. Asun ainoana aikuisena lasteni kanssa eikä tilaa ja rahaa ole liikaa. Mitään hoplop-synttäreitä ei ole itsellä varaa sellaiselle porukalle järjestää ja "pahimmillaan" lapseni on kutsuttu useille synttäreille kuussa. Tietysti ne kuukaudet on harvemmassa. Ja koska hän ei ole ainoa lapsi, vaan muillakin on kivasti kavereita, ei vaan voi ostaa kalliita lahjoja, koska haluan olla tietysti myös tasapuolinen lahjojen arvossa kaikille.

Meillä on tapana lasten synttäreillä, että kaikki antavat lahjansa vuorotellen sankarille avattavaksi. Olen ihan kauhuissani, kun toisilta on saanut monen kymmenen euron arvoisia lahjoja. Tällä perinteellä itse olen halunnut opettaa lasta kunnioittamaan jokaista lahjaa ja sen antajaa, jotka saavat henkilökohtaisen kiitoksen. Yleensä pienet vieraat eivät malta odottaa vuoroaan :) Mutta olen nykyään itsekin miettinyt näitä lahjojen eroja nyt, kun alkavat olla isompia. Teenkö itse vieraat eri arvoisiksi tai nolaan, kun toinen tuo 5 euron ja toinen 30 euron lahjan? Lapseni ei vielä tästä välitä, koska rahan arvo alkaa vasta hahmottua. Pitäisikö mielestänne lopettaa tai kuinka otatte teillä lahjat vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Kaverisynttärilahja ei saa maksaa liikaa! Minun mielestäni kaverilahjojen pitäisi maksaa korkeintaan 10 euroa. Itse olen ostanut kirjoja, cd- ja dvd-levyjä, pikku leluja, vihkoja, kyniä. Kerran oma lapseni tuli kotiin synttärikutsun kanssa ja sanoi, että kaveri oli toivonut Bratz-barbia, vielä jotain tietyn nimistä. Opetin lapselleni, ettei lahjoja saa toivoa ja me emme todellakaan osta toisten kohtuuttomien odotusten mukaisia lahjoja. Jos kaveri suuttuu siitä, että hän ei saa haluamaansa lahjaa, hän ei ole ystävyyden arvoinen tyyppi! Meidän lapset käyvät synttäreillä useamman kerran kuussa. Jos ostaisimme kalliita lahjoja, emme voisi ostaa ruokaa.

Pitää muistaa, ettei lapsi välttämättä ymmärrä toiveensa olevan kallis. Ei se siis ole välttämättä itsekkyyttä. Isommatkin lapset hahmottavat rahan arvoa oman perheen kokemuksen kautta eivätkä yksinkertaisesti ymmärrä vielä esim. sitä, että joissain perheissä tosiaan lahjoja voidaan "joutua" hankkimaan monen lapsen kavereille, vaikka heillä itsellään ainoana lapsena on vain muutama hyvä ystävä, joihin sitten haluavat panostaa. Esimerkki nyt hyvin karrikoitu. Aikuisilla on aika hurjan monta asiaa, joita tulisi jatkuvasti lapsille teroitta ja vaikka näistä olisi kotona puhuttu, ikätason ja oman tosituvan kokemuksen mukaan niitä ymmärtävät. Olisikin ideaalista, että olisi selvä raja lahjojen hinnalle, mutta sekään ei oikein ole mahdollista.