Lue keskustelun säännöt.
kun isovanhempasi olivat sinun ikäisiäsi
30.12.2011 |
mikä vuosi oli ja millaista elämä oli ollut? Minun vaarini oli 34-vuotias vuonna 1950 ja rakensi taloa perheelleen. Takana oli talvisota ja jatkosota. Avioliitto ja lapsia. vaimon yllättävä kuolema. Samaan tautiin kuoli pitäjässä melkein joka talossa joku. Miksihän en nyt muista,oliko tuberkuloosi,keuhkokuume.. vaari siitä monesti puhui ja nyt harmittaa yksityiskohtien unohtuminen. Paljon juttuja kuunnelleena joskus mietin kuinka kovan elämän vaari eli ja kuinka vahva kuitenkin oli. Vaikka murhetta riitti elämässä vielä edessäpäinkin. Sellainen kallio. ja kuitenkin sen kyyneleen siellä silmässä aina joskus näki.
Vaari avioitui kuitenkin onnellisesti uudelleen joskus 40-luvun lopulla. en taaskaan muista tarkkaan,ja sai vielä lisää lapsiakin ja talokin nousi komeasti nyppylän päälle. Ihana on sinne aina mennä ja omatkin lapset nähdä leikkivän samoilla paikoilla. ajatteleeko kukaan muu näin? Vaikka paljon onkin puhuttu aina jää paljon sanomatta. Viimeinenkin isovanhemmistani nukkui ikiuneen nyt syksyllä. Ymmärrän mutta silti ikävöin.
Kommentit (29)
kolmen alle 10-vuotiaan lapsen äiti ja aviopuoliso vaarilleni.
Asuivat Helsingissä, mies kävi töissä, äiti oli pienimpien kanssa kotona, esikoinen alakoulussa.
Elivät normaalia kaupunkilaista porvariselämää, kesät maalla naapurikunnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ukki ja mummo olivat nelikymppisiä vuonna 1942. Nuorin lapsensa, äitini, oli vuoden. Välirauhan aikana pääsivät vielä Karjalaan, mutteivät kuitenkaan kotikyläänsä, se kun oli sotilasalueena. Kävivät siellä, entisen kotinsa kivijalalla, salaa jonain kesäyönä... olisivat varmaan tulleet ammutuiksi jos olisivat jääneet kiinni. Sen jälkeen eivät enää kotikylälleen päässeet. Minä olen käynyt siellä kerran, sama kivijalka ja porras oli vielä jäljellä.
Isovanhempani syntyivät vuosien 1906 ja 1912 välillä. Itse olen nelikymppinen.
He olivat keskimäärin nelikymppisä 40-luvun lopulla. Suomessa elettiin sodan jälkeistä pulakautta. Isovanhemmistani yhdellä oli yritys, yksi oli töissä puolustusvoimissa, yksi pehtoorina ja yksi tarkastuskarjakkona. He tekivät pitkiä työpäiviä, elättivät lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläviä perheitään ja elivät hyvinkin niukasti.
Ulkopoliittisesti aika oli jännitteistä ja tavallisten ihmisten elämä taloudellisesti köyhää. Vanhempani ja se, mitä muistan isovanhempien kertoneen, oli kuitenkin valoisaa. Elettiin toivon ja rakentamisen aikaa.
Ihana vaari, rakastin häntä lapsen sydämeni syvyydestä!
Vein kuitenkin jouluna läheisten haudoille kynttilöitä ja muistan ajatelleeni että isän äiti oli minun ikäisenä (olen nyt 35-vuotias) menettänyt 2 lastaan. Toinen lapsi kuoli 2 tai 3 vuotiaana ja toinen oli muutaman kuukauden ikäinen kuollessaan. Mummo oli myös ollut evakossa.
Toinen mummi elää vielä.
Molemmat ukit olivat olleet sodassa, molemmat haavoittuivat. Toinen halvaantui, toinen sai osuman leukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta he tapasivat Helsingissä olympialaisten aikaan 1952, arvioni on siis siltä pohjalta. Kuusikymmenluvun n. puolivälissä he asuivat pikkukaupugissa, olivat melko varakkaita ja kävivät perheen kanssa veneilemässä sisävesillä. Kaikki lapset kävivät ulkomailla kielikurssilla ja heillä oli yhtenä vuonna amerikkalainen vaihto-oppilas. Minun ikäisenäni (33) hän oli saanut kaikki kuusi lastaan ja hänen vanhin lapsensa oli 13, nuorin vasta 2-vuotias. Hänellä oli apunaan aina kotiapulainen eikä hän ole sittemmin ymmärtänyt miniöidensä arjen pyörittämisen vaikeutta.
Hän oli selvinnyt tuberkoloosisairaalasta kotiin, saanut kaksi poikaansa rippikouluikään ja tyttärensäkin melkein. Aloitti rakentamaan perheelleen uutta taloa vanhan viereen, niin että perhe saisi uuden modernin talon sisävessoineen ja suihkuineen, käytännöllisellä asbestilla vuorattuna, ei sitten tarvitssi korjatakaan jatkossa. Vanhassa pytingissä samassa pihassa asui vielä vaarin oma äitinsä.
Mummo oli sodanjälkeen rippikouluikäisenä tullut evakkoon, kiertänyt töissä paikkakunnalta toiselle, tullut tälle paikkkunnalle kauppiasyrittäjänä ja tavannut vaarin. Siitä lähtien hän oli hoitanut pienen maatalon emännyttä ja kolmea lastaan.
AP: 1950-luvulla keuhkotauti eli tuberkuloosi oli siitä suuria kansantauteja, joihin joka talosta joku kuoli - muttei kyllä koskaan yllätyksenä. Keuhkotauti kestää vuosia ja kuoleman lähestymisen näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haudassa maanneet jo vuosikymmenet. Ei jaksa muistella
joka pääsee 1920-luvun puolen välin tienoille? Isoisäni oli tuolloin 34-vuotias. Suomi oli vasta itsenäistynyt ja toipumassa sisällissodasta.
Jos oikein lasken, ei lapsia ollut tuolloin vielä ensimmäistäkään, myöhemmin heitä siunaantui yli vielä yli kymmenen, joista osa kuoli, samoin kuin ensimmäinen vaimo.
En koskaan ehtinyt tapaamaan isoisääni, joten kovin tarkkaan en valitettavasti tunne hänen elämäntarinaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alavudella meni konkurssiin. Sitä ennen kuitenkin he kuuluivat pitäjän varakkaisiin, oli autot ja muut ja iso talo. Kaikki lapset olivat käyneet oppikoulun ja kolme kirjoittanut ylioppilaaksi, kaksi vanhinta oli jo yliopistossa ja naimisissa, kolme lastenlastakin jo syntynyt, toiseksi nuorin oli myös yliopistossa ja seurusteli, nuorin oli lukion toisella. Elämää varjosti papan sotavamma josta johtuvaan sairauteen hän sitten kuolikin.
Molemmat papat olivat jatkosodassa ja selvisivät hengissä ja menivät sodan jälkeen naimisiin.
Isovanhemmat olivat minun ikäisiäni 1960-luvulla. Kummankin puolen isovanhemmilla oli tuolloin jo melko isot lapset, isäni oli vuonna 1963 14-vuotias ja äitini 12-vuotias.
Isän puoleisille isovanhemmille syntyi vielä yksi lapsi vuonna 1965 ja sitä edelsi muutto täysin vieraalle paikkakunnalle uuden työn pariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen verran isoisästäni tiedän 20-luvulla, että oli käynyt jotain koulua jokusen viikon, joten osasi lukea ja laskea. Talon hän oli joko rakentanut tai rakensi hieman myöhemmin (ja toisen sitten aikanaan ensimmäisen jäätyä rajan taa, mutta siitä hän ei toki tuolloin vielä tiennyt).
Ilmeisesti oli elänyt aika liikkuvaa elämää, tehden metsätöitä ja muuta vastaavaa. Vaimon sitten löydettyään asettui paikalleen (sotaan saakka), kauas kotipaikastaan pieneen syrjäiseen kylään.
t. 12
Isänisä on ollut 25-vuotias vuonna 1936. Hän sairastui armeijassa tuberkuloosiin ja lähetettiin kotiin kuolemaan. Pääsi kuitenkin lopulta parantolaan ja toipui suurinpiirtein ainoana ryhmästään. En muista tarkkaan noita vuosia, mutta eiköhän ole jo ollut toipilas ja yrittänyt kerätä elämää käyntiin. Hän menetti puolet keuhkoistaan tuderkuloosissa ja oli täysin kouluja käymätön entisen torpparin poika ja ihmiset vielä vähän pelkäsivät tubia sairastanutta, joten eiköhän ollut monin tavoin rankkaa aikaa. Esikoisen syntymään ei ole enää montaa vuotta, joten vaikken muistakaan heidän häävuottaan, niin on vissiin jo pari mamman kanssa. Heidän suhdettaan ei hyväksytty kummankaan kotona(tuberkuloosi, sukulaisuusside ja punainen-valkoinen asetelma).
Mammani oli 25-vuotias vuonna 42. Sota-aika, pappa oli kotirintamalla keuhkojen invaliditeetin takia, mutta elämä silti todella köyhää. Esikoinen pari vuotias ja toinen lapsi juuri syntymässä. Veli kaatunut rintamalla sotien alussa ja tulevaisuus kaikin puolin epävarma.
Äidinisä oli 25-vuotias vuonna -39. Hänen isänsä oli kuollut x vuosia sitten. Lähitulevaisuuteen kuului kaksi haavoittumista rintamalla.
Äidinäiti oli 25-vuotias vuonna -53. On mennyt naimisiin ihan noilla paikkeilla ja vaikka on ollut yleisesti vaikeaa aikaa, on heidän perheensä ollut pienen maatilan omistajia, joten kaipa elämä on ollut suhteellisen positiivisesti tulevaa odottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja iso myllerrys meidän elämänsä on ollut, sekä ensimmäinen että toinen maailmansota oli siinä niin paljon mukana. Ehtiköhän siinä ns. normaalia elämää elääkään?
Se oli onnellista aikaa: kaikki lapset olivat vielä elossa ja terveitä. Sota vei häneltä kaksi poikaa ja puolisolta suru vei terveyden.
olivat 44 ja 45 vuotiaita vuonna 1964.
Nuorin tätini oli juuri syntynyt. Lapsia oli kaikkiaan 11 joista jo kolme vanhinta olivat muuttaneet pois kotoa. Isoisäni teki työtä valtionleivissä ja isoäitini hoiti paria lehmää ja 8 lastaan.
Isäni vanhemmat olivat(isoisäni) 44v v.1941. Isäni oli juuri syntynyt. Maanviljelysperheen 4 lapsi oli kauan odotettu keskospoika , joka ei painanut edes 2 kg. Isoisäni palveli maataan esikunnasta käsin ja viljeli maataan.
Isoäitini oli v 1950 44 vuotias. Lapsia oli neljä tyttöä ja yksi poika. Hoiteli lehmiään ja muita eläimiä. Harrasti käsityötä. Ilmeisesti elelivät kutakuinkin tyytyväisenä. Vanhin tätini täytti 18v
Mummu ja pappa ovat olleet samassa iässä joskus 1950-luvun alkupuolella. En osaa kuvitella heidän elämäänsä, sillä eivät kaiketi olleet edes tavanneet toisiaan vielä. Äitini on syntynyt 1954 ja sen sisarukset myöhemmin, ja käsittääkseni naimisiin on menty silloin kun mummu on odottanut äitiäni.
Muorini on taasen ollut 31-vuotias joskus 60-luvun alkupuolella. Kolmen lapsen yksinhuoltaja ja vietti kai aika railakasta elämää. Muori lapsineen asui omien vanhempiensa luona kaupungissa suuressa talossa, joten lapsia hoitanut ja kasvattanut enemmän heidän omat isovanhempansa. Muori on vielä elossa ja hyvässä kunnossa, melko rempseä ja elämänasenne kohdallaan.
talokin nousi komeasti nyppylän päälle.
Miksei tasaiselle?
Joku ollut minun ikäiseni jatkosodan aikaan, joku 50-l puolivälissä, joku 60-luvun lopulla. Jokainen elänyt hyvin erilaista elämää.
vajaa 5-kymppisinä 50-60-luvun taitteessa. Lapsia oli syntynyt jo kuusi. Mummo sairasti keuhkotubia, ja tämän vuoksi seitsemästä lapsesta nuorimmainen -55 syntynyt lapsi oli yritetty viranomaisten toimesta viedä pois vanhemmiltaan, mutta mummo ei antanut periski. Vanhimmat lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa, vielä kaksi pienintä oli kotona. Oma äitini oli juuri 14-vuotiaana muuttanut pois kotoaan lapsenpiiaksi vanhemman siskonsa perheeseen toispaikkakunnalle.