Lue keskustelun säännöt.
Tilanne, johon olen "joutunut"
29.12.2011 |
Miten tätä oikein jaksaisi ja saisi itsensätsempattua uskomaan, että kaikki kannattaa? Olen siis uusperheen äiti (ja äitipuoli). Lapsia yhteensä viisi, joista kaksi yhteistä, yksi minun ja kaksi miehen.
Alunperin tilanne oli sellainen, että miehen tytöt (nyt 7 ja 5) asuivat vuoroviikoin äidillään ja vuoroviikoin meillä. Äiti ei kuitenkaan jaksanut olla kiinnostunut tyttöjen tapaamisista eikä oikein jaksanut hoitaa käytännön äitiyttäkään. Esim. minä jouduin hoitamaan kaiken pyykkihuollon ja kaiken mahdollisimman ostamisen. Kyllähän isänsä huolehti myös hyvin, mutta minä vastaan meillä esim. lasten vaatteiden ostosta, parturikäynneistä, harrastuksista yms. koska se toimii paremmin niin. Olen itse töissäkäyvä, mutta yrittäjänä voin määrätä työaikani, joten siksi. Tilanne luisui siihe, että lapsipuolteni äiti otti heitä enää joka toinen viikonloppu, vaikka koitimme rohkaista enempään. Tapaamisia peruuntui, koska hän oli esim. humalassa tai hirveässä krapulassa. Pikkuhiljaa tilanne meni siihen, että hän saa tavata lapsia vain viranomaisten valvonnassa (mutta milloin haluaa ja vaikka useamman yön kerrallaan). Jonkin aikaa toimi näin, mutta nyt ei suostu tekemään minkäänlaista tapaamissopimusta (ei esim. sellaistakaan, että saa itse määrätä tapaamisten ajan ja keston) vaan hänen pitäisi saada päättää täysin vapaasti. Noh, tämä ei tietenkään enää viranomaisten kanssa toimi, joten ei ole nähnyt lapsiaan nyt 8 kuukauteen. Äidin sukulaiset eivät halua tavata lapsia, koska eivät voi tehdä sitä enää äidin asunnolla.
Lapsipuolteni käytännön asiat ovat nyt muuten hoidettu, mutta oma jaksaminen välillä mietityttää. Nuorempi näistä tytöistä on erityislapsi ja tarvitsee esim. eskarissa henkilökohtaista avustajaa. Lisäksi minun näkökulmastani hänellä on haastava luonne; suuttuu helposti, on pahantuulinen, etsii asioista aina huonot puolet. Vanhempi tytär pärjää joten kuten koulussa, mutta ei ole saanut kavereita, koska ei juuri juttele kenellekään eikä luota kehenkään (johtuu tapahtumista, joita joutuivat kokemaan äitinsä kanssa ennenkuin saimme viranomaiset puuttumaan). Molemmille tytöille on järjestetty terapiat, joita asiantuntijat ovat arvioineet heidän tarvitsevan.
Sitten minulla on vielä tämä oma lapseni, joka on meillä ihan 24/7 sekä kaksi pienintä yhteistä lasta. Tilanne on siis haastava, koska asiat eivät olleet lainkaan näin silloin, kun hankimme yhteiset lapset. emmekä osanneet odottaa, että miehen lasten äidille olisi tulossa noin suuria ongelmia. Harmittaa omien lasteni puolesta, että joudun miehen lapsiin käytetty aika on aina heiltä pois. Tottakai yritän touhuta lasten kanssa niin paljon yhdessä kuin mahdollista. Käytännössä nämä isommat vievät kuitenkin kaiken huomion esim. kiukuttelulla tai muulla. Välillä minua suututtaa ja vituttaa tilanne todella paljon. Ja paljosta olen joutunut itsekin luopumaan. Lapsipuolilta en odota koskaan saavani kiitosta, sillä eivät varmaan tule ymmärtämään kuviota kunnolla koskaan. Minun on vaikea kiintyä heihin tai tuntea oikeastaan mitään. Vastuuta ja velvollisuutta tunnen kyllä täysin. Ja välillä on hyviä hetkiä. Osoitan hellyyttä myös fyysisesti, vaikka se tuntuu itsestäni vaikealta ja välillä epämiellyttävältä. Olen yrittänyt kaikkea, jotta kiintyisin heihin enemmän; mielikuvaharjoituksia, lukenut kaikki alan kirjat, perheneuvolaa. Prheneuvolassakin vain keskityttiin siihen, että tukisin lapsipuolten äitiä ja heidän suhdettaan. Lasten asiat ja heidän perhesuhteensa on jo hoidossa ammattilaisten kanssa. Itselle en saa siis mistään apua. Haluaisin vain keskustella omista tuntemuksistani, vitutuksesta, riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteista. Kukaan tuttavistani ei ole samassa tilanteessa eikä oikein osaa suhtautua tähän mitenkään; pitävät vaan luonnollisesti minun puoliani ja sanovat, että keskittyä vain omiin lapsiin enemmän. Muttta jos jätän lapsipuolet täysin isän vastuulle, joutuu koko perhe kärsimään siitä.
Onko kukaan samassa tilanteessa ja saanut jostakin apua itselle?
Kommentit (132)
Ap ei ole sanonut ettei jaksa hoitaa viittä lasta, vaan ongelma oli suhde miehensä lapsiin ja näiden suhde äitiinsä!
Ja jos on viisi lasta ikähaitarilla 1 - 7 niin kyllä siinä on liukuhihnalla on menty - varsinkin kun kertaalleen on puolisotkin vaihdettu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei ole sanonut ettei jaksa hoitaa viittä lasta, vaan ongelma oli suhde miehensä lapsiin ja näiden suhde äitiinsä!
Ja jos on viisi lasta ikähaitarilla 1 - 7 niin kyllä siinä on liukuhihnalla on menty - varsinkin kun kertaalleen on puolisotkin vaihdettu...
huomiotta. Jos kerran aika ei riitä kuin kolmelle lapselle niin kyllä niitä lapsia taitaa silloin olla liikaa. Luepa nyt itse uudestaan ap:n kirjoitukset.
kenenkään yksittäiseen viestiin, pakko on kyllä tuoda eräs ketjusta herännyt kysymys. Miltä mahtaa tuntua näistä eronneiden perheiden lapsista, jotka joutuvat viikoittain kokemaan sen tosiasian, että viettävät toisen vanhemman kanssa aikaa paikassa, jossa toinen aikuinen ottaa vastaan vain pakon edessä. Kyllä käy erolapsia sääliksi.
Tässä nähdään, että lapset kärsivät erossa todella paljon. Ehkä jopa enemmän kuin riitaisten vanhempien kanssa asuessaan. Ainakin silloin saman katon alla olevat vanhemmat tuntevat aitoja tunteita lapsia kohtaan ja myös rakkautta. Lasten ei myöskään tarvitse tuntea olevansa vähemmän rakastettuja kuin saman perheen, mutta eri äidin tai isän lapset.
Ap:n kokemat tunteet on ihan ymmärrettäviä ja ymmärrän sen, että hänen voimat ovat vähissä. Mutta todellakin on minusta naivia perustaa perhe miehen kanssa, jolla on jo lapsia ja ajatella, että isän edellisen liiton lapset olisivat jotenkin vähemmän arvokkaita, kuin yhteisessä liitossa syntyneet.
Kun menee yhteen yksinhuoltajan tai eronneen yhteishuoltajan kanssa, pitäisi rakastua koko pakettiin eli perheeseen. Jos näin ei ole, niin sitten pitää unohtaa koko homma. Mikä se sellainen mies tai nainen on, joka pistää tulevan puolison jo olemassa olevien jälkeläistensä edelle?
lapset on tärkeimpiä kuin muiden!! Halooo!! Silti voi olla ystävällinen ja aidosti välittää,jopa rakastaa.Mutta täällä soi aina sama virsi,ne erolapset on niin kärsineet,voi,voi.
Eikä aapeen mies ole myöskään välttämättä niin kiintynyt ap:n lapseen,joka myös on joutunut erosta kärsimään,mutta mitäs siitä.Ettekä te ajattele hyeenat nokkaanne pidemmällä tällä palstalla,kaikki paska vaan äitipuolen niskaan.
Ap, olet syyllinen, koska olet äitipuoli. Juoppo bioäiti on uhri, jonka sinä olet syössyt juomaan, olet väkisin kaatanut viinat kurkusta alas. Mutta tee kuten palstan pyhät äidit neuvovat, vahvista bioäidin ja lasten suhdetta, vie lapset äidilleen. Silloin saavat sitä suhteen vahvistusta.
Sen jälkeen tänne palstalle ilmestyy kirjoittelemaan nainen, jolle exän uusi sikamaisen paska nainen toi lapset, "kun ei jaksa hoitaa" ja äidin "työnteko" kärsii. Sitten täällä av-mammat pakettitaloissaan kilvan itkevät, kun ne äitipuolet ovat niin vittumaisia.
Eli av-mamman ohje tiivistetysti, vedä ittes jojoon, olet äitipuoli ja siten syyllinen aivan kaikkeen, myös miehen exän alkoholismiin. Maksa nyt edes sen vieroitushoito, sen olet velkaa tälle uhrille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikös ap nimenomaan todennut, että niille OMILLE lapsille ei tunnu jäävän riittävästi aikaa...?
Ap:n kokemat tunteet on ihan ymmärrettäviä ja ymmärrän sen, että hänen voimat ovat vähissä. Mutta todellakin on minusta naivia perustaa perhe miehen kanssa, jolla on jo lapsia ja ajatella, että isän edellisen liiton lapset olisivat jotenkin vähemmän arvokkaita, kuin yhteisessä liitossa syntyneet.
eikös ap nimenomaan todennut, että niille OMILLE lapsille ei tunnu jäävän riittävästi aikaa...?
Tämä on tavallinen tilanne, kun perheessä on erityislapsi tai erityislapsia. Heidän tarpeensa vievät niin suuren osan äidin ajasta, että normaalisti kehittyville sisaruksille ei tunnu millään jäävän tarpeeksi aikaa. Tämä ei varsinaisesti liity siihen, ovatko lapset omia biologisia lapsia vai eivät.
Joku jo edellä ehdotti tukiperhettä. Tietääkseni tukiperheen on saanut vähemmälläkin ja näiden sisarusten elämässä ovat sosiaalityöntekijät jo nyt mukana, joten luulisi sellaisen järjestyvän helpohkosti. Voisiko joku sosiaalityöntekijä olla muutenkin enemmän mukana lasten elämässä?
Tärkeintä olisi, ettet ap yritä viranomaisten suuntaan näyttää reippaammalta tai urheammalta kuin olet. Apua saa parhaiten se, joka pystyy avuntarpeen parhaiten ja uskottavimmin perustelemaan.
Lasten jaottelu sen mukaan, kuka on kenenkin lapsi, on huono juttu, kun kerran kaikki asuvat nyt pysyvästi samassa osoitteessa. Voi olla, että näiden erityisten haastavuutta pahentaa pelko siitä, että tämä nykyinen järjestely ei ole pysyvä. Siinä mielessä olisi hyvä, että jos ulkopuolisia aikuisia (tukiperhe, tms.) lasten elämään tulee, he tulisivat sitten ihan kaikkien lasten elämään.
Jaksamista! Elämä helpottuu sitä mukaa, kun lapset kasvavat. Ainakin murrosikään asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä soppa ja mitä kommentteja. Ap, koita jaksaa. Kolme mun, kaks sun, siltä väliltä kaks meidän ei ole helppo yhdistelmä alkuunkaan. Tosiasia on, että kaikki lapset pitää hoitaa. Ikävää, jos se on pelkästään sinun vastuullasi. En jaksanut kaikkia kommentteja lukea, mutta toivottavasti miehesi tukee sinua ja on mukana lasten hoidossa.
et ole tilanteeseen "joutunut" vaan ihan tietoisesti valinnut.
Neuvoja jaksamiseen:
1. tukiperhe
2. 1 lapsi isalleen pidemmiksi ajoiksi
3. palkattu kodinhoitaja
4. sukulaisten kaytto lastenhoidossa
5. Pienemmat tarhaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kokemat tunteet on ihan ymmärrettäviä ja ymmärrän sen, että hänen voimat ovat vähissä. Mutta todellakin on minusta naivia perustaa perhe miehen kanssa, jolla on jo lapsia ja ajatella, että isän edellisen liiton lapset olisivat jotenkin vähemmän arvokkaita, kuin yhteisessä liitossa syntyneet.
Kun menee yhteen yksinhuoltajan tai eronneen yhteishuoltajan kanssa, pitäisi rakastua koko pakettiin eli perheeseen. Jos näin ei ole, niin sitten pitää unohtaa koko homma. Mikä se sellainen mies tai nainen on, joka pistää tulevan puolison jo olemassa olevien jälkeläistensä edelle?
ydinperheessäkin yksin hoidettavaksi, eli miehen pitää osallistua enemmän. Itse lähi-äitipuolena voin todeta hoitavani miehen lapsen asioita siinä missä omienkin, mutta kyllä joskus on ihanaa kun mies soittaa exälleen ja selvittävät kesään nuoren asioita ja saa itselleen kuin hengähdystauon. Se ap.n pitäisi kyllä sisäistää, että lapselle oma vanhempi on lähes poikkeuksetta aina ykkönen ja virheetön, olkoon vaikka millainen juoppo tai narkkari todellisuudessa. Meilläkin nuoren äiti on lähes pyhimys ja edes rahaa ei häneltä voi pyytää, mutta meillä kotona ollaan kyllä käsi ojossa koko ajan jne. Tsemppiä, hanki itsellesi vaikka jutteluapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tämä näistä kahdesta tytöstä huolehtiminen on yksi elämäntehtäväsi. Olet ehkä parasta mitä heidän elämässään on ja viimeistään aikuisena tytöt sen ymmärtävät ja osaavat olla kiitollisia. Lapsuus on kuitenkin aika lyhyt aika, yritä jaksaa. Koeta puhua miehesi kanssa ja kannustaa häntä enemmän isyyteen. Voimia sinulle!
olet "joutunut". Eipä sitä ihastuneena niin mieti koko pakettia. Tuskinpa mieskään on levittänyt elämäänsä uudelle ihastukselle ihan kaikessa haasteellisuudessaan. Eiköhän ne lapset ole olleet erityslapsia jo ennen apn tuloa kuvaan mukaan.
Tosin täytyy ap sanoa, että olisin saattanut itse jättää koko homman väliin ihan jo noiden haastavien erityisten takia. Samaa perimää nämä yhteisetkin lapset osaksi ovat. kaksi erityislasta ja alkoholisoitunut eksä ei anna kuvaa ihan ideaalista kumppanista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa rankalta! Voisitko saada itselles ammattimaista keskusteluapua? Paikka jossa voisit purkaa omia tunteitasi puolueettomalle kuulijalle ja saada sitä kautta jaksamista.
Jos asut pk seudulla niin SOS mielenterveyspalveluissa on nimenomaan kriisitilanteessa oleville lapsiperheille suunnattua apua. Soita sinne auttavaan puhelimeen ensin, ohjaavat sieltä eteen päin.
Muutkin täällä ehdotetut asiat kuten tukiperhe kuulostavat hyvältä. Hienoa että jaksat olla äitinä kaikille viidelle lapselle!
että olisi ap:n oikein pitänyt rakastua miehen lisäksi myös tämän lapsiin. Olen itse äitipuoli ja mielestäni leiviskäni ihan hyvin hoitanut, aiemminkin jo tänne kirjoitin, ja kerroin jaksavani siksi, etten VAADI mitään tunteita itseltäni, sen sijaan hyvää, aikuista käytöstä vaadin itseltäni. Tutustukaapa oliko se nyt Keijo Tahkokallion kirjoituksiin, hän kirjoitti hyvin siitä, miten tunteita ei voi määrätä, toimintaa kyllä. Minusta se on juuri näin. Ja itse asiassa kun esim. lapsipuolta kohtaan toimii hyvin, seuraavat myönteiset tunteetkin aika pian.
Minusta tunteiden perässä juokseminen on oikeastaan yksi syy joihinkin perheiden hajoamisiiinkin. Sanotaan, että monet nykyihmiset haluavat koko ajan elää rakkauden huumassa, ja kun arki koittaa, etsitään uusi. On hedelmätöntä koko ajan miettiä, tekeekö tuo toinen minut nyt onnelliseksi, onko hän kaikkien toiveideni täyttymys. Joskus ihmiset voisivat keskittyä toimimaan moraalisesti oikein toisiaan kohtaan (olivat nämä lapsipuolia, puoliso tai kuka vaan) ja se riittäköön. Kyllä ne hyvät tunteetkin sieltä sitten syttyvät :)
että on lisäksi paljon enemmän vaatia kiintyä erityislapsiin, jotka voivat olla tosi hankalia. Tuntuu pahalta apn oman lasen takia, joka joutuu kärsimään kun äiti panostaa (ehkä syyllisyyttään) enemmän uuden miehen hankaliin lapsiin, joilla verkostoa on tukenaan jo muutenkin. Kuka tukeeapn lasta???
Mutta taitaa olla turhaa täällä kanalaumassa.
Minä en ole uupunut arkeen, lasten määrään tai työn määrään. Meillä on siisti koti, en ole fyysisesti väsynyt, meillä ei ole kaoottinen meininki kotona eikä kahden nuorimman lapsen puuttuminen ratkaisisi ongelmaa. Ongelma on minun ja lapsipuolteni välinen. Vastuuta olen ottanut -pakosta ja vapaasta tahdostani- ja yhdessä miehen kanssa huolehtinut perheestä.
En siis ole väsynyt, joten itse aiheutetusta väsymyksestä on ihan turha syyttää minua. Kaipaisin vain vertaistukea, neuvoja tähän tilanteeseen, kuuntelijaa jne.
Kuvitelkaapa itse tämä tilanne tämän teidän naurettavan kritiikin kanssa. Jos itse kuolisitte esim. auto-onnettomuudessa tai sairauden vuoksi, miehenne tod. näk. ottaisi jossain vaiheessa uuden vaimon. Lapsenne saisivat äitipuolen, mutta heillä olisi varmasti ongelmia ja erityistarpeita, koska äidin menettäminen on kova paikka. Äitipuoli tekisi parhaansa, kohtelisi tasapuolisesti, huolehtisi ja kantaisi vastuuta miehenne lisäksi. Välillä hän saattaisi olla ymmällään kasvatuksen kanssa (tai minun tapauksessani vittuuntunut biologisen äidin toimintaan). Hän hakisi apua, jotta lapsesti ja perhe voisi hyvin. Olisiko oikein, että perhe ei saisi apua, koska äitipuoli on niin idiootti, että on mennyt perustamaan uusperheen. Sanottaisiin vaan, että sori; se on myöhäistä, kun paskat on jo housuissa, mitä hätäilitte, mitä lähdit mukaan. Ja eniten kärsisivät lapsesi.
-ap
että nuo lapset vievät erityistarpeineen AIKAA SINUN LAPSILTASI!!!!
Että älä nyt ala länkyttämään siitä mitään.
arkeesi! Helpompikin uusperhe on haastava kuvio. Omia tunteita ei voi pakottaa olemaan muuta kuin ovat. Ja se syö ajan mittaan ihmistä kun tuntemukset on jatkuvasti ristiriitaisia. Äitipuolien asema pitäisi nostaa siihen arvoon kuin se kuuluu. Se on hemmetin kovaa hommaa, josta ei kiitosta juuri kuule. Moittijoita kyllä riittää. Väkisinkin isät tahtoo ujuttaa hommia naisten harteille vanhojen sukupuoliroolien mukaan. Oma uusperhekokemukseni oli raskas. En kiintynyt miehen lapseen, kilttinä ihmisenä kyllä yritin ja yritin. Ero oli lopulta helpotus enkä ole sen jälkeen lasta kohtaan tuntenut ikävääkään. Monet uusperheissä pitkään eläneet ystäväni sanovat, etteivät olisi koko hommaan alkaneet jos olisivat ennalta tienneet se raskauden. Muuta en osaa sanoa kuin että muista huolehtia myös itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi! Ja siihen arkeen apua jostain.
koska naiset sen sallivat, jo äidit päästävät pojat joskus helpommalla kuin tytöt. Ja ap itse kirjoitti että nainen osaa hoitaa jotain hommia paremmin kuin mies. Mitähän ne semmoset hommat lienee...
Hankkikaa miehen lapsille tukiperhe. Nämä vierailisivat siis tukiperheessä esim. kerran kuukaudessa viikonlopun verran, ja ap saisi sitä laatuaikaan vain omien lastensa kanssa. Joillakin paikkakunnilla tukiperheen saanti on vaikeaa, mutta luulisi, että erityislapsi ja melko epäsosiaalinen siskonsa saisivat helposti tukiperheen, koska tukiperheessäkin saattaa olla lapsia. Suosittelen tätä. Tukiperheestä voi muodostua tytöille ihania aikuiskontakteja ja toisaalta sitten ap saa miehineen keskittyä näihin pieniin lapsiinsa.
Toinen, mitä suosittelen, on ap:n oma loma esim. kerran kuukaudessa vain näiden pienten lastensa kanssa. Esim. lähdet omien vanhempiesi luo ja vietät siellä laatuaikaa kahden nuorimman kanssa. Oma lapsesi voi olla silloin isällään ja miehesi hoitaa näitä kahta omaansa.
Kolmas neuvo: hankkikaa luotettava hoitaja, jolle maksatte vaikka vähän extraa siitä, että on teidän apunanne. Esim. pari kertaa viikossa tämä hoitaja hakee miehen lapset esikoulusta ja koulusta ja vie esim. puistoon, harrastuksiin, luistelemaan, pyöräilemään jne. Tuo sitten lapset kotiin silloin, kun mies tulee töistä. Olen varma, että tämäkin helpottaisi ap:n jaksamista. Joskushan hoitaja voisi olla teillä kotonakin vain ylimääräisinä käsipareina auttamassa.
Muuten olen kyllä sitä mieltä, että nämä uusperhekuviot ovat aina haasteellisia ja ap:n tapauksessa jo heti alkuun tuomittu katastrofiin.Sekä ap:n että miehen nuorin lapsi ovat olleet 2-vuotiaita, kun ap on aloittanut odottaa yhteistä lasta. Siihen kun lisää yhteenmuuton ja seurustelusuhteen aloittamisen sekä avioeron, eivät nämä lapset ole ehtineet elää varmaan päivääkään normaalia uusperhearkea vaan koko ajan on ollut totuttelua uusiin asioihin. Kyllä ihan käytännön järjelläkin tajuaa, että vanhempien uusiin seurustelukumppaneihin tutustutaan rauhassa ehkä vuoden verran, ennen kuin mietitään yhteenmuuttoa. Ja yhdessäkin asutaan vuosia ennen uuden lapsen mukaanottoa. Tai oirehditaan, väsytään eikä kukaan ole onnellinen. Ainoat toimivat uusperheet ovat niitä, jotka ovat koko ajan jaksaneet ottaa jokaisen jäsenensä hyvinvoinnin huomioon ja on maltettu edetä askel kerrallaan. Ap ja miehensä ovat harpponeet sellaisia askelia, että samalla tahdilla jo ydinperheessäkin nikoteltaisiin.
Kulutatte rakkautenne loppuun, jos ette saa nopeasti apua tilanteeseenne. Suosittelen uhraamaan ihan rahaakin siihen, että saatte apua, koska perheenne on tosiaan vaarassa. Kohta isommat lapset kokevat uuden eron, kun kukaan perheessä ei voi hyvin. Mietin nimittäin mielessäni, miten tuo isäkään jaksaa töiden jälkeen hoitaa erityislastaan, oirehtivaa lastaan, kahta pientä kaikkine tarpeineen ja vielä vaimon lasta kaupan päälle. Saattaa olla, että jaksaminen loppuu sielläkin päässä. Kuka sitten jaksaa?
Miksi ihmeessä väkisin tungette itsenne tilanteisiin, joissa uusperheellä ei ole kestävää ja vankkaa pohjaa kohdata kriisejä? MIksi kuvittelette, että perheen vierailevat lapset eivät olisi perheenjäseniä, joiden tarpeet voivat äkistikin muuttua? Miksi ei varauduta etukäteen jo monenlaisiin muutoksiin?
Ymmärrän, että et jaksa näitä miehen lapsia ja että heidän rakastamisensa tai edes pitämisensä on äärimmäisen haasteellista. Älä vaadi itseltäsi liikaa. Miehesi hoitaa jo aika ison osan heidän tarpeistaan, sinä lähinnä huollat heitä. Onko pyykkien pesu ja esikoulusta ja koulusta haku raskasta? Tähän voitte hankkia hoitajan tekemään nämä asiat. Mieti, mikä näissä miehen lasten hoitamisessa on se raskain juttu, ja ulkoistakaa se. Jos mies kerran hoitaa terapiat, neuvolat yms. niin sittenhän jää jäljelle ruokailut, pyykkihuolto ja iltapäivät. Iltaisinhan taisit olla töissä. Ei siis kovin pitkää aikaa olla näiden lasten kanssa ainoana aikuisena. Neljä tuntia? Siihen voi palkata lisäapua.
Elämä helpottuu varmasti jo siitä, kun hyväksyt, ettet näitä lapsia rakasta, koska he eivät ole omiasi. Hyväksy vielä se, että sinun ei tarvitse rakastaa heitä eikä edes pitää heistä. Voit mennä siitä, mistä aita on matalin. Heidän ei myöskään tarvitse rakastaa sinua tai osoittaa kiitollisuuttaan. Olette vain olosuhteiden pakossa toisissanne kiinni vielä hetken. Hyväksy se, ja varmasti jo helpottaa. Nyt tunnet tästä syyllisyyttä ja ehkä sinua vähän hävettääkin se. Turhaan! Lapset eivät ole omiasi eikä toisten lapsista välttämättä edes pidä. Muista se.
Toivon tsemppiä, vaikka suorasanainen olinkin. Uuspe4rhekuviot, joissa mennään nopeasti vain aikuisten ehdoilla, saavat hiukseni nousemaan pystyyn, mutta enää tilanteelle ei voi muuta kuin yrittää selviytyä. Toivon lastenne takia, että selviydytte.
Olet kovassa paikassa. En osaa oikein muuta sanoa kuin että ajan kanssa tietysti monet asiat käyvät helpommiksi. Sitten ei ole enää niin kiinni siinä perushuollossa.
Kuulostat hyvältä ja välittävältä ihmiseltä. Eihän sitä rakkautta voi kaikkia kohtaan pakottaa, mutta sinun tekosi kyllä ovat sellaisia rakkaudentekoja ja väitän, että lapsipuolesi ovat onnekkaita.
Saisitteko hoitoapua? Saisitko lomaa? Voisitteko päästä yhdessä miehesi kanssa pienelle lomalle?
Uskon vakaasti, että jonain päivänä huomaatte että teillä on ihana perhe ja rakkautta yli äyräiden.
Onnellista uutta vuotta! Olet sen kyllä ansainnut.