Mitä teette tänään aatonaattona 23.12.2011? Onko aikaa olla tietsikalla?
Onks muita, joilla aikaa lukea blogeja? Sitä mä teen samalla kun ruoka huomiseksi valmistuu.
Eilen jo siivosin ja kävin kaupassa. Äsken kävin vielä kaupassa ja suklaat oli jo alennettu 30 %.
Glögi oli jo loppu Alkosta?
Kommentit (16)
Ei meille vaan osa lasten perheelle.Mies siivosi päivällä,joten voidaan ottaa rennosti. Juodaan hehkuviiniä ja ruvetaan kohta nukkumaan.
paketoitu, aamupäivän olin töissä. Terveys reistaa, joten mitään suursiivouksia en edes suunnittele.
just leivottiin pipareita, lahjat paketoitiin eilen illalla. Kohta alan tekemään piparimökkiä :)
ensimmäiset jouluruuat uunissa, on siivoamatta ja tekemättä lähes kaikki
ja muut pikku ostokset. Kuuntelen jouluradiota ja tunnelmoin. Mies ja lapset katsovat jotain jouluelokuvaa.
Äsken kotiuduin asioilta, kohta lähden kyläilemään. Kaikki pyhien ruoat ostettu, tosin sinappia täytyy hakea vielä kaupasta ja salaattitarpeet myös. Illalla siivoan jos jaksan, muuten jää joulupäivän ratoksi.
Nyt olen katsellut telkkaria, käynyt saunassa ja juon parhaillaan saunaolutta. Huomisaamuna pitää vielä ruokia hieman laittaa esille ja siinä se onkin joulun hommat.
Siivoukset, laatikoiden teot, lahjojen ostoto on jo ajoissa hoidettu.
No, kinkku vielä uunissa joten sen kuorruttaminen vielä tälle illalle. Ei paha.
Olemme jo pesseet saunan, kuuranneet uunin kiiltäväksi ja siivonneet perusteellisesti viikko sitten, 3. ja 4. luokkalaiset tytöt olivat tänään imuroineet ja pyyhkineet lattiat yläkerrassa, eilen siivosin vessat ja kylppärit. Tänään vaihdoin lakanat ja siivosin makkarit. Vielä kun ruoan laitto on voiton puolella imuroin ja pyyhin keittiön lattian ja alakerran yleiset tilat.
Tänään lähdin töistä klo 12 ja käytiin yhdessä vikat ostoksrt ja kuten tavallista miehellä lähti mopo käsistä joululahjaostoksilla - eli vielä täytyy paketoida kun lapset menevät nukkumaan.
Kinkku on nyt uunissa, äsken paistuivat vikat piparkakut ja piparkakkutalo on koottu ja koristeltu.
Laatikot teen huomenna, mies on laittanut tietyt jutut valmiiksi, kuten savusiian, viipaloinut lohet yms.
Harvinaisen hyvin on homma hanskassa ja juon ansaitusti jouluolutta ja aihevapailen :)
4 muksuani olen hoitanut, tehnyt kotijuustoa, laatikkoa, päivällistä ja laittanut kinkun uuniin. Pyykkihommia myös. Vielä pitäis leikata hiukset kahdelta muksulta, imuroida ja pestä keittiön lattia.
Eilen siivottu, laitettu kuusi, käyty kaupoissa. Tänään aamusta laitoin kinkun uuniin ja lohet suolaan. Päivällä tein perunasalaatin ja sienisalaatin jo maustumaan.
Ei tässä ole tarvinnut tänään hötkyillä, eikä kyllä muutenkaan :) Ihanaa kun on joulu taas.
Äsken käväisin kaupassa hakemassa vielä glögiä ja punajuuriviipaleita. Jos tässä illansuussa pellillisen torttuja tekaisis iltakahville vielä.
ja tehdä mitä vaan muutenkin.
Huomiselle jätän pöytäliinan silityksen ja huomenna koristellaan vielä vähän lasten kanssa huushollia lisää.
Aikaa EI ole, mutta kerran miehellä on aikaa istua koko ilta telkan edessä tekemättä mitään, niin kai minäkin voin juoda lasillisen limua rauhassa.
Eipä mies tajua edes selviä käskyjä (pyynnöt loppuivat jo tunti sitten).
karjalan paistin laitan myöhemmin samoin perunalaatikon uuniin ja huomenna leivoapipareita ja torttuja sekä tehdä riisipuuro. Pieni muovikuusi on jo koristeltu.
kunhan vielä jaksaa siivota ja tiskata. Meillä saa riittää ihan perussiivous ja tavaroiden paikalleen laitto. En jaksa yhden päivän takia pingottaa.
Mistäs tämmöinen omien käsien syöminen voi johtua?