Ihan pieni paljastus seksielämästämme
Eilen oli jälleen kerran pikapano olosuhteiden pakosta, laukeamisen jälkeen lähti tyttökaverini veskiin pesemään paikkojansa puhtaaksi ja kuten aiemminkin on siinä jotain jännää sattunut. Nyt makoilin sängyllä venytellen jalkoja ja katsellen kattoon, välillä ikkunasta ulospäin ei näkynyt muuta kuin katuvalojen heijastus, kuuntelin kun vessasta alkoi kuulua bidee suihkun ääntä ja selvästi oli jo edetty niin pitkälle että vesi lorisi pönttöön. Odottelin ja odottelin että tyttökaverini tulisi pois ja kysyisin erästä asiaa joka painoi mieltäni, aikaa kului arviolta noin 2 minuuttia kun kuulin pienen voihkaisun ja vesisuihku loppui. Tyttökaverini tuli hyvin rentona ja iloisena vessasta viereeni makoilemaan, kysyin että pitäisikö minun jotenkin vähän vielä helliä käsin kun puhti ja olosuhteet ei muuta sallinut, tyttökaverini vastasi että ei tarvi, oli ihanan tuntoista ja haluaa huomenna uusiksi. Kysyisinkin nyt teiltä palsta hengettäret että onko kovinkin yleistä naisen tuottaa itselleen orgasmi panon jälkeen jos ei itse ole panon aikana saanut?
Kommentit (17)
mutta onhan tuo tavallaan helppoa, kun paikat on herkässä.
Tämä toimii meillä, koska en ole koskaan saanut emätinorgasmia, enkä sellaista kaipaakaan, koska mies laukeaa aika nopeasti.
mutta nyt vaan ei ollut siihen mahdollisuutta, aika ja paikka ei sille ollut mahdollinen niin se meni aika suitsait koko homma, todellakin oli pikapano.
mutta nyt vaan ei ollut siihen mahdollisuutta, aika ja paikka ei sille ollut mahdollinen niin se meni aika suitsait koko homma, todellakin oli pikapano.
Eilen oli jälleen kerran pikapano olosuhteiden pakosta, laukeamisen jälkeen lähti tyttökaverini veskiin pesemään paikkojansa puhtaaksi ja kuten aiemminkin on siinä jotain jännää sattunut. Nyt makoilin sängyllä venytellen jalkoja ja katsellen kattoon, välillä ikkunasta ulospäin ei näkynyt muuta kuin katuvalojen heijastus, kuuntelin kun vessasta alkoi kuulua bidee suihkun ääntä ja selvästi oli jo edetty niin pitkälle että vesi lorisi pönttöön. Odottelin ja odottelin että tyttökaverini tulisi pois ja kysyisin erästä asiaa joka painoi mieltäni, aikaa kului arviolta noin 2 minuuttia kun kuulin pienen voihkaisun ja vesisuihku loppui. Tyttökaverini tuli hyvin rentona ja iloisena vessasta viereeni makoilemaan, kysyin että pitäisikö minun jotenkin vähän vielä helliä käsin kun puhti ja olosuhteet ei muuta sallinut, tyttökaverini vastasi että ei tarvi, oli ihanan tuntoista ja haluaa huomenna uusiksi. Kysyisinkin nyt teiltä palsta hengettäret että onko kovinkin yleistä naisen tuottaa itselleen orgasmi panon jälkeen jos ei itse ole panon aikana saanut?
Mene juuri sen mukaan, mitä sinun tyttöystäväsi sinulta pyytää. Älä luule tietäväsi paremmin.
Miksi muija siis jäi ilman?
Tilanteessa jossa en voinut aiemmin käsillä sitä operoida millään muotoa eikä ollut aikaa kuin hätäisesti arvioituna 2 minuuttia. En tiedä sitten onkohan jotenkin epänormaalia jos ei saa heti kun sisälle laittaa.

yhdynnän jälkeen, jos en ole siinä ehtinyt tulla. Teen tämän tosin miehen vieressä ja miehen avustuksella, en yksin.

En voi muuta sanoa.

Pitäisikö vain tyytyä olemaan ilman orgasmia? Mielestäni on säälittävämpää paeta vessaan masturboimaan.
tuo "onko kovin yleistä naisen tuottaa itselleen orgasmi panon jälkeen jos ei itse saanut?" No,miten itse toimisit jos olisit todella kiihottunut ja homma jäisi kesken ennenkuin ehdit laueta? Kysymyksestä haiskahtaa pienoinen asenne sen suhteen, että aivan kuin tällainen naisen suorittama tyydystys olisi jotenkin väärin...jos sinua se harmittaa, hoida naisellesi orgasmi ennenkuin hän menee pesulle.
Pari tuttavaa ja vanhusta, se pieni hetki riitti meille sillä aikaa kun vieraat kävivät pihalla tupakilla, siksi ei ollut aikaa pidempään.
niin...riitti sinulle, ei hänelle
mutta silti jatkan hommaa suihkulla. Kerta kiellon päälle. =)