Miten tuo Pekka Haavisto voi olla noin hyvä?
Siis ihan täydellinen pressaehdokas. Kaikilla muilla tuntuu olevan joku ketunhäntä ja vanhat kaunat kainalossa, mutta Pekka on oikeasti innoissaan ja just sopiva pressan hommaan. Presidenttihän ei EU-asioita hoida.
Eipä tartte enää miettiä ketä äänestäis.
T: ihan tavallinen äiti vaan
Kommentit (29)
Hipheihuraa! Våi kamalaa, nyt vään käikki mukaan råhkeesti håmåstelemään. Våi miten ihgua. Herra varjele meitä tältä esikuvalta.
Seksuaalinen suuntautuminen on synnynnäinen ominaisuus ei se ole mitään sellaista, joka opitaan joltain esikuvalta. Monelle pienellä ahdasmielisellä paikkakunnalla asuvalle nuorelle homoseksuaalille toki voi olla apua siitä, että julkisuudessa on homoja ja lesboja. Kukaan ei kuitenkaan vaan päätä ryhtyä homoksi, kun sellainen on ihan pressaehdokkaanakin.
tuo håmåttelija pelkää itse heilahtavansa väkisin kaappihomosta julkihomoksi (tai miehensä, jos on nainen) presidentin esimerkin nähdessään :D
Joillain vain on niin vaikeeta itsensä kanssa, että pitää sairaalloisesti hakea muita mollattavaksi...
Ja tiedoksi vielä, että Islannin ja Belgian pääministerit sekä jo mainittu Saksan ulkoministeri ovat myös seksuaalivähemmistön edustajia. Joten ei todellakaan olisi mikään erikoinen tilanne.
Pekka on näistä ehdokkaista puolueettomasti katsottuna selkeästi paras presidentin tehtävään.
Ihan kaikissa asioissa en sen(kään) kanssa ole 100% samaa mieltä, mutta kyllä se näistä ehdokkaista on selkeästi paras.
Realistisista mahiksista en osaa sanoa muuta kuin että toivon, että niitä on.
Presidentin tehtävä on hoitaa suhteita maailman muihin maihin, ja tässä maailmassa on paljon maita joissa suhteiden hoitaminen on hankalaa jos on homo. Esim arabimaat.
En vaan tajua miten homoseksuaalisuus vaikuttaa kykyyn toimia presidenttinä.
Presidentin tehtävä on hoitaa suhteita maailman muihin maihin, ja tässä maailmassa on paljon maita joissa suhteiden hoitaminen on hankalaa jos on homo. Esim arabimaat.
Esim. on selvästi vaikuttanu tosi paljon siellä Somaliassa, missä Haavisto on on pyrkinyt selvittämään kriisiä Al Shabaabin kanssa (=äärimuslimit). Kannattais varmaan ottaa asioista vähän selvää.
parhaana EUn edustajana Afganistanin rauhan välittäjäksi. Eikös siellä joku muslimi ole?
Mä oon myös ihan yllättynyt, että miten voi kerrankin olla näin sopiva ehdokas! Yleensä tuntuu siltä, että täytyy valita vaan se vähiten huono, mutta nyt oon kerrankin ihan oikeasti innoissani siitä, että tällainen ehdokas on. Vaikuttaa aidosti hyvältä ihmiseltä.
mutta tällaisiahan nämä nykyajan tissiposki pojat ovat! Verrataan jo miehiä naisiin. Ei jumalauta oikeesti. Naiset ei puolusta maata, se ei ole naisien tehtävä. Naiset huolehtii silloin lapsista. Miehet puolustavat maata. Tai puolustivat silloin kun olivat vielä MIEHIÄ. Nyt on on tommosia tissiposkia!
t. nainen, jolla on onneksi vielä kunnon mies
Naisetkin puolustavat maata, tai ainakin pitäisi. Se todellakin on myös naisten tehtävä ja naisten panos on tarpeen, näin pienelle kansalle erityisesti. Viime sodissakin kymmenettuhannet naiset raatoivat rintamalla mm. lottina ja sotilaskotisisarina, ilman heitä olisi oltu hukassa. Se ei ollut mitään herttaista harrastelua vaan tosiasiallista maanpuolustusta puolustusvoimien alaisuudessa.
Ja miksi naisen kohdalla asepalveluksen suorittamattomuus vaikuttaisi vähemmän pätevyyteen toimia puolustusvoimien ylipäällikkönä kuin miehen kohdalla?
Hiukan huomionarvoista on sekin, että kommentissa, johon tämä Halosen esiin nostanut kirjoittaja vastasi, puhuttiin henkilöstä (ei nimenomaan miehestä) joka ei ole armeijaa käynyt...
Veikkaan, että Haavisto tulee ja yllättää, kaikki tuntemani ihmiset kuulemma äänestää sitä. Mikäs siinä, kyllä se mulle kelpaa.