Lue keskustelun säännöt.
Ystävättären miesystävä ei kestä kielteisten tunteiden ilmaisemista
20.12.2011 |
Ystävättäreni harkitsee, uskaltaako sitoutua vakavammin miesystäväänsä tämän tunne-elämän ongelmien vuoksi. Mies ei kestä minkäänlaista suuttumista oikein missään tilanteessa ja menee jollain lailla lukkoon aina jos jotain konfliktia on ilmassa. Negatiivisten tunteiden ilmaisemista hän paheksuu, sanoo sivistymättömäksi, mutta selvästi pelkää tällaista.
Ystäväni haluaa perheen ja lapsia ja on jo yli kolmenkympin, ja nyt hän on todella ahdistunut tilanteestaan. Hän puhuu minulle usein tästä miehensä piirteestä ja miettii millaien hän olisi isänä. Lastenhan on tärkeää saada tuntea kaikenlaisia tunteita; lapsi myös kiukuttelee ja huutaa, ja käy läpi monenlaisia, vanhemmille raskaitakin psyykkisen kehityksen vaiheita. Miten tässä voi lasta tukea isä, joka on täysin lukossa omien tunteidensa ja muiden ihmisten tunteiden kanssa?
Miehellä on selkeästi jonkilaisia mt-ongelmia taustassaan, ja ystävättäreni on rohkaissut häntä menemään johonkin juttelemaan asioistaan. Mies ei kuitenkaan halua. Minä en tiedä oikein mitä sanoa ystävälleni, mutta selkeästi hän haluaa kannanottoja. Joudun myöntämään (itselleni, en ystävälleni), etten oikein ole lämmennyt tuolle miehelle niinä kertoina kun olemme tavanneet. Ystäväni mukaan oikein kukaan heidän tuttavapiirissään ei tunnu pitävän hänen miehestään.
Omassa mielessäni kallistun kyllä sille kannalle, etten tuon miehen kanssa perhettä perustaisi.
Kommentit (49)
Mun mies on siinä mielessä samanlainen, ettei meinaa kestää millään mitään asiasta sanomista. Enkä tarkoita turhasta riehumista, vaan että sanon asiasta. Esim. miehen vanhempien luota ei ole kohteliasta lähteä siivoamatta, jos olemme punkanneet siellä viikon putkeen karvaisten koirien kanssa. Ja olin vielä miehen kanssa sopinut, että hän siivoaa, koska minä olin kaikki päivät töissä pitkään, hän kotosalla. No hämpä oli jättänyt siivoamatta ja kauhean sotkun jälkeensä. Ja suuttui, kun tästä asiasta sanoin. Enkä raivonnut, en tiuskinut enkä mitään. Ja tällaisia esimerkkejä on monia.
En pidä itsekään turhasta raivoamisesta, kiukuttelusta tai muusta. Ja jos väsyneenä tulee sanottua joku asia ikävästi, pyydän myöhemmin anteeksi. Mutta välistä ei saisi sanoa mistään, edes asiallisesti, mies menee jotenkin ihan lukkoon. Mutta tiedostaa kyllä ongelman, ei vieritä syytä minun niskoille (koska negatiivisten asioitten käsitteleminen KUULUU tasapainoiseen elämään), vaan yrittää kehittyä ja minä kehitän jatkuvasti tapaani sanoa asioista parempaan suuntaan. Lässyttämään en kuitenkaan ala, kyllä asiasta pitää pystyä sanomaan - tietenkin asiallisesti.
Hän kestää kyllä, jos puran negatiivisia tunteitani esim. työpaikasta ja olen turhautunut jostain. Onneksi, en kestäisi olla kumppanin kanssa, jolle pitää aina näyttää hymynaamaa eikä saisi hakea tukea, jos joku asia painaa mieltä. Mieheni on kuitenkin samalla paras ystäväni, en sietäisi ystäävääkään, jolle kelpaa vain positiiviset tunteet.
Ja minun perheeni tempperamentilla aivan varmasti syntyy voimakastahtoisia lapsia. Ainakin mitä olen seurannut siskojen lapsia. Ja siskoni ovat todella rauhallisia kasvattajia, eivät kilahtele. Silti lapset purkavat negatiiviset tunteet aika äänekkäästi ja kokeilevat todella rajojaan. Tiedän, että miehestäni tulee hyvä isä, koska hän ei ole täysin lukossa tunteidensa kanssa. Ja keskustelemalla selviämme aina, kunhan muistamme kuunnella toinen toisiamme :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 09:46"]
Lainaamani henkilö tuossa siis sanoo että asiat voidaan nähdä monella tavalla, ihan kaikki on subjektiivista. On siis naisen itsensä ongelma jos hän näkee asiat niin negatiivisina että tasaisin väliajoin riehuu. Toki toisinaan pitää saada olla pahalla tuulella mutta ei sitä saa kumppaniin purkaa kiukuttelemalla vaan pitää mielestäni pystyä puhumaan asiasta neutraalisti niin ettei tehdä asioista "sinun syytä".
[/quote]
Juuri näin luulisin ihmisen, jonka syytä kaikki on, puhuvan. Kuulosta siltä, että olet tehnyt pahaa eukollesi ja nyt yrität välttää vastuun syyttämällä häntä "kiukuttelusta". Narsistit usein toimivat noin. Kaikki kritiikki tukahdutetaan koska narsistista on sietämätöntä, että hän olisi tehnyt jotain pahaa.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2011 klo 13:45"]
Ap:han kysyi, uskaltaako ystävättärensä perustaa perhettä miehen kanssa,joka ei suostu keskustelemaan negatiivisista tunteista tai ei vapaaehtoisesti ilmaise niitä ja menee lukkoon riitatilanteissa. Eli ei suomeksi sanottuna osaa puhua vihaisista ym. negatiivisista mielentiloista. Lisäksi miehellä on ollut mt-ongelmia, mutta ei halua mennä niistäkään puhumaan. [/quote]
Ehdottomasti ei kannata perustaa perhettä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa kokee enimmakseen negatiivisia tunteita, vihaa ja riitaa.
Ei tunteita kannata liikaa tukahduttaa. Joskus pitää voida näyttää sitä vihaakin, muuten se helposti patoutuu ja ihminen voi katkeroitua. Kaikki viha saattaa räjähtää kerralla sellaisella kiltillä ihmisellä, joka ei näytä suuttumustaan sen ollessa ajankohtaista.
Mieheni isä on tällainen, joka ei pysty käsittelemään mitään kielteisiksi kokemiaan tunteita. Minusta kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä kielteisiä olekaan poislukien tietty impulssit johonkin laittomuuksiin, ja jos nekin hallitaan tunteina ja ajatuksina, ovat usein hoidettavissa.
No mutta jos puhutaan ihan tavallisista tunteista, kuten huolesta, surusta tai ahdistuksesta, on appi täysin lukossa, ja hänen defenssinsä on aina kieltäminen huumorilla. Sitten hän loukkaantuu, kun joku loukkaantuu siitä, että hän nauraa päin naamaa ja vääntää jonkun idioottimaisen vitsin vakavasta asiasta. Esim. oma äitini oli vakavasti sairas ja häneltä lähti tukka päästä. Olin tietysti allapäin, itkuinen ja huolestunut, raskaanakin vielä ensimmäistä kertaa ja kerroin että nyt äidiltä on tukka lähtenyt. Appiukko lohkaisi, että no eihän siitä puutu kuin pari tatuointia ja harrikka, niin hyvin menisi moottoripyöräjengiläisestä. Kun muut paheksuivat hänen kommentiaan, HÄN kuitenkin salli itsensä loukkaantua.
En käsitä tällaisia ihmisiä, olen itse empaattinen ja sinut erilaisten tunteiden kanssa olivat ne sitten omiani tai muiden. Onneksi mieheni ei ole perinyt tuota tunnevammaisuutta isältään, vaan inhoaa sitä piirrettä itsekin. Jonkin verran alussa oli oppinut samoihin tapoihin, mutta enää ei ole, vaan ilmaisee tunteitaan rohkeasti. Tämä ei tarkoita riehumista ja räyhäämistä.
Jos mies olisi samanlainen kuin appiukko, en kestäisi sitä enkä haluaisi lapsia sellaisen imisen kanssa. Appi ei siedä lapseltakaan "kielteisiä" tunteita, ja jos lapsi esm. satuttaa itsensä ja itkee, appiukko poikkeuksetta nauraa. Avoimen konfliktin hän ratkaisee raivokkaalla tuijottavalla mykkyydellä ja välien katkaisulla. Monta ihmistä on mennyt tälla tavalla elämästä. Mieheni takia en siis ryhdy avoimeen konfliktiin hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen muutaman tuollaisen ihmisen lähipiiristäni, joilla on oikeasti kovasti ongelmia sietää ristiriitoja. Jotenkin heistä näkee lapsen tasolle jämähtämisen tässä asiassa. Toinen on vanhapiika, jolla on vaikeuksia solmia mitään ihmissuhteita. Kaikki riitatilanteet hän yrittää ikäänkuin ignoorata, aivan kuin niitä ei olisikaan. Mitään ei voi käsitellä tai keskustella, silti hän kantaa sisällään vihaa ja turhautumista. En tiedä, miksi hän pelkää ristiriitoja niin paljon, ilmeisesti jotain on mennyt pieleen sosiaalistumisessa, sillä ainakaan väkivaltaa hän ei pelkää. Hänen kanssaan on vaikeaa olla tästä syystä ja ymmärrän, miksi parisuhteen ylläpitäminen on vaikeaa/mahdotonta. Hän kuitenkin pystyy käsittelemään lapsen kiukkua, mutta en silti väitä että tuttavasi pystyisi. Suosittelen vakavasti, ettei tuollaisen ihmisen kanssa hanki lapsia ennen kuin riitely ja pääkoppa on saatu kuntoon. Olen nänhnyt lähipiiristäni, ettei siitä hyvä seuraa. On todella raskasta kasvattaa lasta, eikä riidoilta voi välttyä. Toinen lähipiirini ihminen jätti vaimonsa jokaiseen lapsen kiukkutilanteeseen yksin, vetäytyi välittömästi paikalta eikä ottanut kantaa. Yhdestä lapsesta tuli aivan holtiton, kun äiti ei saanut kuria pidettyä. Uskon myös, että lapsen käytöksessä näkyi ongelmakäytöksenä se, ettei isän kanssa voinut riidellä.
Olen myös hyvin huolissani siitä, miten tuollainen, mahdollisesti jopa narsismiin taipuvainen ihminen, kohtelee lasta ja pystyy käsittelemään lapsen tunteenpurkauksia?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joku tätä ketjua vielä sattuu lukemaan, niin ehdottomasti en lähtisi perustamaan perhettä miehen kanssa, jolla mitään ongelmaa ihmisen normaalin tunnekirjon käsittelyssä. Se ei ennusta mitään muuta kuin ongelmia.
Itse olen juuri irtautumassa 3,5-vuotisesta helvetistä tällaisen miehen kanssa. Hänet on lapsena ahdettu niin seinän ja tapetin väliin, että kaikki negatiiviset tunteet on joutunut patoamaan, ja tämä pato valitettavasti purkautuu jossakin vaiheessa. Yleisin ongelma näillä "aina kilteillä ja rauhallisilla" miehillä on se, että ahdistusta ja patoumia koitetaan hukuttaa pulloon, ja silloin nousevat aggressiot pintaan. Mistään arjen hankaluuksista tai normaaleista parisuhteen haasteista ei tällaisen rikkinäisen ihmisen kanssa voi puhua, sillä niistä nousee elämää suurempi taistelu. Itse en todellakaan ole mikään nalkuttaja tai turhasta riitaa haastava, siitä todisteena aiemmat, tasapainoiset suhteeni (pisin 8 vuotta) joista olen saanut onneksi positiivista palautetta. Olemme molemmat työssä käyviä, ns. normaaleja ihmisiä joten mistään kadun kasvateista ei ole kyse. Päinvastoin mieheni on ulospäin oikeinkin hienosta perheestä, jossa vaan isä on ikävä kyllä sabotoinut kaikkia lapsiaan siihen malliin, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän hajalla henkisesti. Sama kierre olisi jatkunut myös meidän lapsiimme jos niitä olisi tullut, sen pystyn näkemään selkeästi nyt kun olen irtaantunut tilanteesta.
Lähdin kun tämä aina niin kiltti ja konfliktia viimeiseen asti välttelevä mies löi minua ensimmäisen kerran. Aiemmilla kerroilla ollut tavaroiden paiskontaa ja yksi nyrkein hajotettu ovi. Tästä on nyt kuukausi aikaa. Lukekaa millainen on tyypillinen väkivaltainen mies, ja huomaatte nopeasti miten tämä ketju liittyy siihen. Jos pinnalla ei koskaan kuohahtele, niin se tarkoittaa ainoastaan sitä että pinnan alla katastrofi odottelee nousemistaan. Jos päädytte jatkamaan yhteistä elämää tällaisen ihmisen kanssa, tulee se olemaan jatkuvaa seuraavan raivonpurkauksen pelkäämistä. Omani patosi omia loukkaantumisiaan aina viikkoja ennen kuin ne huusi ilmoille.
Ystävällä kannattaa miettiä pakeneeko mies myös silloin kun negatiivisesta asiasta keskustellaan asiallisesti (eli ei huudeta). Ts. onko mies tyyppiä että kaikki erimielisyydet pitäisi lakaista maton alle eikä niistä puhuttaisi koskaan. Jos kyllä niin suosittelen juoksemaan.
Mun ex-avomies ei kyennyt selvittämään asioita (joista oltiin erimieltä) millään tavalla. Hänellä alkoi ahdistamaan jo se että joutui miettimään asiaa joka aiheutti hänessä negatiivisia tunteita. Vaikka kyseessä olisi ollut ihan pieni juttu. Esimerkkinä oli työttömänä ja sattui sairastumaan (josta kuluja). Samassa kuussa tuli paljon laskuja ja hänellä teki tiukkaa rahallisesti. Olisi voinut soittaa ja pyytää osalle laskuista pari viikkoa maksuaikaa (firmathan sitä suosiolla antaa) tai pyytänyt minulta tai vanhemmiltaan rahaa lainaa, niin ei. Hän oli mieluummin ajattelematta asiaa ja jätti hoitamatta.
Elämässä ja erityisesti parisuhteessa tulee usein asioita mitä pitää jonkun toisen kanssa sopia. Exäni kanssa elämä meni hankalaksi koska piti joko taipua hänen tahtoonsa samantien tai tehdä asia yksinään. Kompromissiin pääsy hänen kanssaan oli toivotonta, koska mies ei kyennyt keskustelemaan.