Lue keskustelun säännöt.
Ystävättären miesystävä ei kestä kielteisten tunteiden ilmaisemista
20.12.2011 |
Ystävättäreni harkitsee, uskaltaako sitoutua vakavammin miesystäväänsä tämän tunne-elämän ongelmien vuoksi. Mies ei kestä minkäänlaista suuttumista oikein missään tilanteessa ja menee jollain lailla lukkoon aina jos jotain konfliktia on ilmassa. Negatiivisten tunteiden ilmaisemista hän paheksuu, sanoo sivistymättömäksi, mutta selvästi pelkää tällaista.
Ystäväni haluaa perheen ja lapsia ja on jo yli kolmenkympin, ja nyt hän on todella ahdistunut tilanteestaan. Hän puhuu minulle usein tästä miehensä piirteestä ja miettii millaien hän olisi isänä. Lastenhan on tärkeää saada tuntea kaikenlaisia tunteita; lapsi myös kiukuttelee ja huutaa, ja käy läpi monenlaisia, vanhemmille raskaitakin psyykkisen kehityksen vaiheita. Miten tässä voi lasta tukea isä, joka on täysin lukossa omien tunteidensa ja muiden ihmisten tunteiden kanssa?
Miehellä on selkeästi jonkilaisia mt-ongelmia taustassaan, ja ystävättäreni on rohkaissut häntä menemään johonkin juttelemaan asioistaan. Mies ei kuitenkaan halua. Minä en tiedä oikein mitä sanoa ystävälleni, mutta selkeästi hän haluaa kannanottoja. Joudun myöntämään (itselleni, en ystävälleni), etten oikein ole lämmennyt tuolle miehelle niinä kertoina kun olemme tavanneet. Ystäväni mukaan oikein kukaan heidän tuttavapiirissään ei tunnu pitävän hänen miehestään.
Omassa mielessäni kallistun kyllä sille kannalle, etten tuon miehen kanssa perhettä perustaisi.
Kommentit (49)
Kuvitellaan nyt vaikka että vaimo valvoo puoli vuotta koliikkivauvan kanssa. Siinä voi tulla kivahdettua jotain, vaikka olisi äiti teresa alkujansa.
Ja jos hankitaan toinen lapsi, se esikoinen voi saada silmittömiä raivareita, vaikka kuinka olisi kullannuppu luonteeltaan.
Ehdottaisin sellaista japanilaista robottikoiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvitellaan nyt vaikka että vaimo valvoo puoli vuotta koliikkivauvan kanssa. Siinä voi tulla kivahdettua jotain, vaikka olisi äiti teresa alkujansa.
Ja jos hankitaan toinen lapsi, se esikoinen voi saada silmittömiä raivareita, vaikka kuinka olisi kullannuppu luonteeltaan.
Ehdottaisin sellaista japanilaista robottikoiraa.
Kaikki lapset eivät ole samanlaisia eivätkä vanhemmatkaan. Tunteitaan voi ilmaista sanoillakin huutamatta ja kiukuttelematta. Silti se on ihan hyvä tapa näyttää tunteitaan, ehkä astetta kypsempi kuin sumusireeninä karjuminen ja kiukkuaminen.
Sinulla on näemmä suuri tarve yrittää ottaa itsellesi pisteitä kotiin - edes jostain. Synnynnäiset temperamenttierot eivät ole kypsyyttä tai sen puutetta. Lisäksi olet täysin hakoteillä: ystävättäreni ei ole erityisen taipuvainen esim. huutamaan (mistä näyttää jostain syystä tulleen keskustelun pääsisältö) - mies ei kestä negatiivisia tunteita myöskään sinun tavallasi ilmaistuna. Hän hautoo kuulemma asioita mielessään ja saattaa yhtäkkiä parin kuukauden päästä valittaa jostain, mitä ystäväni on joskus sanonut (ei siis välttämättä suinkaan huutanut).
Joku kirjoittaja selvästi kokee itsensä tässä ketjussa hyvin uhatuksi.
ap
Mutta alkuperäiseen kysymykseen.... en tiedä mitä ap:n ystävän pitäisi tehdä.
Ei konfliktinkestämättömyys ole ihmisessä niitä huonoimpia puolia. Ja riippuu paljon itsestä (siitä parisuhteen toisesta osapuolesta) miten vaikea ominaisuus se on.
Oma mieheni on samanlainen. Hän pelkää minua, jos huudan - irrationaalisti! johtuen omasta taustastaan väkivaltaisessa perheessä - ja aivan kuten toinen vastaaja täällä kertoi poikaystävästään, myös minun mieheni kokee että syytän HÄNTÄ jos mikä tahansa elämässäni on huonosti (vaikka pudonnut maito lattialla itse kompastuttuani) ja ilmaisen siihen liittyen ärtymystä. Surun hänkin kestää paremmin, vaikkei olekaan mikään hyvä lohduttaja.
Tästä on kahdenlaisia seurauksia: Ensinnäkin kasvan ihmisenä hillitsemään paremmin tunteenilmauksiani. Olen räiskyvä ja jopa raivokas persoona, ja on hurjan hyvä jos opin hillitsemään sitä. Ja olen paljon oppinutkin.
Toisaalta: olen räiskyvä ja jopa raivokas persoona ja välillä tuntuu todella ahdistavalta vaatimus, että minun pitäisi olla kokonaan toisenlainen.
Meidän perhe-elämämme on kuitenkin onnellista vaikka välillä on hankalia hetkiä. Onhan kaikilla hankalia hetkiä - kullakin omasta syystään. Kuten sanoin, tämä ei ole ihmisessä huonoin mahdollinen ominaisuus, itse asiassa aika hellyttävä ja ymmärrän hyvin miksi mieheni on tällainen.
Suhteessa lapsiin asia ei vaivaa häntä samalla lailla. Pienet lapset saavat ilmaista tunteensa ihan niinkuin ne ovat. Mies ei ehkä ole paras mahdollinen tuki raivokohtauksessa riehuvalle lapselle, mutta pystyy hillitsemään omat tuntemuksensa ja toimimaan. Mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sitä vaikeammaksi tämä käy ja teini-ikäisen kanssa hän on minusta välillä epäreilu, kun pienestäkin ovien paiskomisesta suuttuu ja on rankaisuja jakelemassa. Neuvottelemalla näistä kuitenkin selvitään mielestäni ihan kohtuullisesti.
huutaisi tai mököttäisi. Perheterapia taas ei ole mahdollista, koska mies ei sellaiseen halua - tämähän kävi ilmi aloituksesta. Jotkut kirjoittajat riitelevät täällä ihan omia riitojaan, omien korviensa välissä, niin kuin tämäkin kirjoittaja. Ihan riitelemisen ilosta.
Miksi ihmiset eivät mieti, miksi ovat vihaisia/surullisia/väsyneitä jne. vaan ryhtyvät "ilmaisemaan tunteitaan muille" huutamalla ihan kuin se helpottaisi siihen varsinaiseen asiaan.
Perheterapiassa opetellaan antamaan tunteelle nimi, keskustelemaan tunteista, miettimään niiden herättämiä muistoja. Siellä ei neuvota, että ilmaiskaa negatiiviset tunteenne heittämällä esineitä, huutamalla tai mököttämällä.
Ehkä ap:n ystävän ja miehen kannattaisi mennä yhdessä terapiaan, jossa ystävä saisi kuulla, että miehen tapa suhtautua negatiivisiin tunteisiin on rakentavampi kuin hänen omansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun eräs sukulainen oli vähän tällainen kun olin lapsi. koskaan ei saanut näyttää negatiivisia tunteita, se oli tuhmaa. Kaikki kura piti vain niellä, koska se on kilttiä, ja kiltteys oli kaiken a ja o. Jos naamallani oli vähänkin vakavampi ilme, niin heti tuli huomautus, ja piiskaakin olisin kuulema ansainnut. En saanut pelätä edes ötököitä, koska pelko oli rumaa kiukuttelua ja vinkumista.
Tämä ihminen tietysti itse löi nyrkkiä pöytään ja raivosi niin paljon kuin sielu sieti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole myöskään tottunut negatiivisia ja kielteisiä asioita käsittelemään. Suhteen alkuaikoina kyllä vielä kuunteli ja ymmärsi, mutta nyt yli kymmenen vuotta yhdessä oltua on alkanut käyttäytyä konfliktitilanteissa uhkaavasti ja kerran on jo tarttunut minuun kiinni.
Lapsia osaa yleensä lohduttaa, mutta kun on väsynyt voi tiuskiakin heille, että nyt suu kiinni. En tosin itsekään pidä tuollaista kovin haitallisena, jos sitä tapahtuu vain joskus. Sen sijaan tuo uhkaava käytös huolettaa minua ja eroa on pitänyt alkaa miettiä.
Miehelläni on taustalla alkoholistiäiti ja hänen kuolemansa. Heidän perheessään ei negatiivisista asioista ole puhuttu, kaikki on ollut heillä aina tosi lämmintä ja mukavaa.
Ainoa järkevä ratkaisuyritys minulla eron ohella on saada mies keskusteluhoitoon.
Jos haluat vain yhdenlaisia vastauksia niin ilmoita etukäteen, ettei tarvitse turhaan kirjoitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on jotenkin kakaramaista suuttua, ihan kuin ei olisi sinut itsensä ja elämänsä kanssa. Suuttuminen ei yleensä vie tilannetta eteenpäin, se ei auta ketään, siitä ei ole hyötyä. Parempi olisi eritellä, miksi on siinä tilanteessa ja mitä pitää tehdä, että se selviää.
Erilaisten tunteiden läpikäyminen ei tarkoita sitä, että pitää jakaa kaikki ympäristönsä kanssa. Siksi en kestä suuttumisia, jotka eivät liity minuun, senhetkiseen elämään, tekemiseen jne. vaan jotka ovat vain sen suuttujan omaa purkautumista. En ymmärrä sellaisia ihmisiä enkä halua olla lähellään. Enkä ymmärrä sitä, että jos minä suuttumisen vastapainoksi olen aivan hiljaa, niin se on jotenkin huono tapa reagoida.
että AP:n ja hänen "ystävättärensä" olisi syytä osallistua vihanhallintakurssille.
Ehkäpä siinä samalla katoaisi puolisoidenkin tunnevammaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja olettamuksille, ihan typerille sellaisille.
Ap:han kysyi, uskaltaako ystävättärensä perustaa perhettä miehen kanssa,joka ei suostu keskustelemaan negatiivisista tunteista tai ei vapaaehtoisesti ilmaise niitä ja menee lukkoon riitatilanteissa. Eli ei suomeksi sanottuna osaa puhua vihaisista ym. negatiivisista mielentiloista. Lisäksi miehellä on ollut mt-ongelmia, mutta ei halua mennä niistäkään puhumaan.
AP:lle: Tämmöisistä tyypeistä luetaan joskus myös lehdistä nimellä naisten- ja lastenhakkaajat. Ne turvautuu kielen sijasta nyrkkeihinsä, kun sanat loppuu kesken. Kaikki suuttuu joskus, mutta tapa, millä ap:n ystävättärelle miehen taholta suututaan, on nyt se joka nyt jää pimentoon.
En perustaisi perhettä, jos mies ei suostu mihinkään terapiaan tai edes pariterapiaan. Lapsen paras ja turvallisin koti on sellainen, jossa osataan keskustella halki sekä positiiviset että negatiiviset tunteet. Eikä niin, että ne lakaistaan maton alle, ja ratkotaan sitten väkivalloin tai syödään masennuspilleriä, kun negatiivisten tunteiden ilmaisu oli lapsuudessa kiellettyä. Tai sairastutaan anoreksiaan tai pakkosuorittamiseen ja burnoutiin.
Mielipiteeni: Katsokoon ap:n ystävätär uuden miehen, jos tätä ei voi opettaa puhumaan.
voisi hankkia sellaisen miehen joka myöskin saa raivokohtauksia.
Voisivat raivota yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suuri osa. Ihan sivupoluille ajatutui koko homma ja sitten vielä sua ap alettiin syyllistämään.
Tulee välillä mieleen, että palstan lukijoiden luetun ymmärtäminen on aika heikkoa :)
rauhallinen konfrontaatiokeskustelu on hyväksyttävää.
Jos ääni korotetaan huutamiseksi, minä poistun paikalta.
Huutaminen on sivistymätöntä älämölöä ja kertoo ihmisen heikosta itsehillinnästä, usein myös matalasta koulutustasosta ja siitä että kulttuurisia sopivaisuussäännöksiä ei ole suvussa ja perheessä osattu siirtää nykysukupolveen.
Rahvas voi huutaa, establishmentille se ei sovi.
melko heppoisin perustein, ja viitataan myös mahdollisiin ongelmiin tulevien lasten tunteenpurkausten kanssa.
Lapsilla monenlaiset tunteenpurkaukset kuuluvat normaaliin kehitykseen, mutta aikuisella kyseiset suuttumiset ovat kyllä jo enemmän tai vähemmän epänormaaleja.
Aikuisen ihmisen raivokohtauksen kohtaaminen on monelle vaikeaa. Ei siinä voi mielestäni mistään tunnevammaisuudesta puhua, jos haluaa sillä hetkellä pois kyseisestä tilanteesta.
suuri osa. Ihan sivupoluille ajatutui koko homma ja sitten vielä sua ap alettiin syyllistämään.
Tulee välillä mieleen, että palstan lukijoiden luetun ymmärtäminen on aika heikkoa :)
Aivan samaa mieltä. Taitaakin enemmän olla ongelmaisia täällä kun niin kolahtelee kipakasti nilkkaan. Ainakin äläkän perusteella.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2011 klo 10:20"]
Minäkin pakenen paikalta heti, kun minua lyödään tai uhataan. En ymmärrä, miksi olisin toisen tunteiden sylkykuppina vain siksi, että olen parisuhteessa kanssaan.
Eli en hyväksy kielteisten tunteiden ilmaisemista siksi, että se helpottaa sen ilmaisijan omaa oloa, vaikka ongelma on ilmaisijassa eikä minussa. Ehkä ystävän miehellä on sama ongelma eli hän ei näe järkeväksi olla mukana riidoissa, jotka oikeastaan ovat vain naisystävänsä päässä.
Lapset muuten eivät kiukuttele ja huuda automaattisesti.
[/quote]
Ymmärrän täysin. Olen itse sellainen etten kestä oikein yhtään kielteisiä tunteita kumppaniltani, kestän kuitenkin niitä keneltä tahansa muulta oikein hyvin.
Perimmäinen syy miksi niitä en kumppaniltani kestä lienee lapsuuden riitaisassa kodissa ja sen sellaisessa ja sitten kumppanin kielteinen käytös aiheuttaa jonkinlaisen pelko-inho-pakene -reaktion.
Ymmärrän kuitenkin mitä tämä lainaamani henkilö tässä sanoo, eli että elämänkumppanin kyvyttömyys hallitsemaan omia tunteitaan ei ole minun vikani. Uskoisin että tässäkin tapauksessa suuttumiset ja negatiiviset tunteet lähtee mitättömistä asioista ja ns. turhista asioista. Itse en yhtään kestä tälläistä tyhjästä suuttumista ja yritän aina kumppanilleni selittää miksi ei tarvitse olla vihainen/suuttunut/masentunut. Tämä ei kuitenkaan koskaan onnistu vaan hän suuttuu minulle. Lainaamassani tekstissä "kun lyödään tai uhataan" varmaankin tarkoittaa henkistä väkivaltaa miestä kohtaan jossa nainen purkaa pahaa mieltään väärällä tavalla. Mielestäni kaikista asioista voi sanoa mutta pitäisi sanoa sivistyneesti eli ei suuttumalla ja riehumalla eli tunteitaan hallitsematta.
Uskon sitäpaitsi että tämä aloittajan ystävä on antanut vain oman näkökulmansa asioihin eikä se välttämättä ole niin simppeliä miltä hän sen asian saa kuulostamaan. Hän saattaa esimerkiksi ystävälleen kertoa kuinka hänellä oli vähän paha päivä ja oli pahalla tuulella niin ukko taas lähti vetää. Kun todellisuus voi olla että hän saattoi purkaa pahaa päiväänsä mieheensä arvostelemalla ja nalkuttamalla hänelle vihaisesti, jota ei mielestäni kenenkään tarvitse sietää ja jota pakoon lähteminen on mielestäni aivan luonnollista ellei sitten alistu haukuttavaksi tai ole muuten vaan lehmän hermoinen.
Itselläni on nalkuttava ja hankala kiukutteleva eukko joka on läheisriippuvainen eikä ymmärrä järkipuhetta ollenkaan. Itse tarvitsisin mukavan ja rennon naisen joka ei pura epäkypsyyttään minuun eli nalkuta ja suutu asioista vaan ymmärtää että asiat on niin kuin ne on ja vaikkakin ne voi pikkuhiljaa muuttua niin ei ne hetkessä muutu eikä se huutaminen ja riehuminen ja stressaaminen ja totaalinen kusip***yys mitään auta.
Lainaamani henkilö tuossa siis sanoo että asiat voidaan nähdä monella tavalla, ihan kaikki on subjektiivista. On siis naisen itsensä ongelma jos hän näkee asiat niin negatiivisina että tasaisin väliajoin riehuu. Toki toisinaan pitää saada olla pahalla tuulella mutta ei sitä saa kumppaniin purkaa kiukuttelemalla vaan pitää mielestäni pystyä puhumaan asiasta neutraalisti niin ettei tehdä asioista "sinun syytä".
Eräs läheinen ystäväni on juuri tälläinen joka ei koskaan ilmaise mitään negatiivisia tunteita. Hän on todella rasittava. Jos vaikka joku kolmas henkilö tekee jotain mikä ei meistä kummastakaan ole ok (esim. ajaa ylinopeutta kun olemme kyydissä), niin minä joudun sanomaan tälle kolmannelle henkilölle ja hänestä ei saa mitään taustatukea. Hyssyttelee vaan. Tai vielä pahempi, menee sen kolmannen henkilön puolelle minua vastaan. Hänellä on jotenkin sellainen ajatusmalli, että se joka suuttuu on aina väärässä. Jotenkin pelkään tätä ystävääni. En osaa selittää miksi. En edes uskalla ilmaista hänelle, että olen tyytymätön hänen käytökseensä mikä on todella kummallista koska yleensä pystyn sanomaan ihmisille suoraan kun en pidä jostain mutta jotenkin joudun olemaan varuillani hänen seurassaan.
Eli nainen purkaa patoutumiaan, ei mies.