Lue keskustelun säännöt.
Ystävättären miesystävä ei kestä kielteisten tunteiden ilmaisemista
20.12.2011 |
Ystävättäreni harkitsee, uskaltaako sitoutua vakavammin miesystäväänsä tämän tunne-elämän ongelmien vuoksi. Mies ei kestä minkäänlaista suuttumista oikein missään tilanteessa ja menee jollain lailla lukkoon aina jos jotain konfliktia on ilmassa. Negatiivisten tunteiden ilmaisemista hän paheksuu, sanoo sivistymättömäksi, mutta selvästi pelkää tällaista.
Ystäväni haluaa perheen ja lapsia ja on jo yli kolmenkympin, ja nyt hän on todella ahdistunut tilanteestaan. Hän puhuu minulle usein tästä miehensä piirteestä ja miettii millaien hän olisi isänä. Lastenhan on tärkeää saada tuntea kaikenlaisia tunteita; lapsi myös kiukuttelee ja huutaa, ja käy läpi monenlaisia, vanhemmille raskaitakin psyykkisen kehityksen vaiheita. Miten tässä voi lasta tukea isä, joka on täysin lukossa omien tunteidensa ja muiden ihmisten tunteiden kanssa?
Miehellä on selkeästi jonkilaisia mt-ongelmia taustassaan, ja ystävättäreni on rohkaissut häntä menemään johonkin juttelemaan asioistaan. Mies ei kuitenkaan halua. Minä en tiedä oikein mitä sanoa ystävälleni, mutta selkeästi hän haluaa kannanottoja. Joudun myöntämään (itselleni, en ystävälleni), etten oikein ole lämmennyt tuolle miehelle niinä kertoina kun olemme tavanneet. Ystäväni mukaan oikein kukaan heidän tuttavapiirissään ei tunnu pitävän hänen miehestään.
Omassa mielessäni kallistun kyllä sille kannalle, etten tuon miehen kanssa perhettä perustaisi.
Kommentit (49)
yleensä ihan fyysisesti heti, jos on pientäkään konfliktin poikasta.
Hän haluaa sekunnintarkan päivärytmin ja nousee seisomaan (oikeasti), kun puhuu äitinsä kanssa puhelimessa.
Siskoni onkin sitten ystävällisesti siirtänyt kaiken riitelyn yms. kotinsa ulkopuolelle ja tunkee muutenkin mm. meille koko ajan, sekaantuu, riitelee ja pätee.
Lapsia heillä ei onneksi ole. Kummastakaan ei oikein vanhemmaksi olisikaan.
Onko ystävättäresi edes tarkistanut, haluaako ko. mies lapsia? Siskoni miehelle lapset ovat täysi kauhistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yleensä ihan fyysisesti heti, jos on pientäkään konfliktin poikasta.
Hän haluaa sekunnintarkan päivärytmin ja nousee seisomaan (oikeasti), kun puhuu äitinsä kanssa puhelimessa.
Siskoni onkin sitten ystävällisesti siirtänyt kaiken riitelyn yms. kotinsa ulkopuolelle ja tunkee muutenkin mm. meille koko ajan, sekaantuu, riitelee ja pätee.
Lapsia heillä ei onneksi ole. Kummastakaan ei oikein vanhemmaksi olisikaan.
Onko ystävättäresi edes tarkistanut, haluaako ko. mies lapsia? Siskoni miehelle lapset ovat täysi kauhistus.
Onko ystävättäresi edes tarkistanut, haluaako ko. mies lapsia? Siskoni miehelle lapset ovat täysi kauhistus.
ja katsoo olevansa erinomainen isäkandidaatti. En tiedä mitä ajatella tuosta; tietysti se on hyvä asia mahdollisen lapsen kannalta että hän on toivottu ja haluttu, mutta mutta..... jotenkin mietityttää silti. Voiko lapsia haluta vääristä syistä? Tulee mieleen ko. ihmistä ajatellessa esim. että perhe ja lapset olisivat hänelle jonkinlainen pätemisen väline ja julkisivu. Ystävältäni olen ymmärtänyt että miehelle on tosi tärkeää miltä asiat näyttävät ulospäin.
ap
Mun olis aina pitänyt olla iloinen ja kiva, koskaan ei olis saanut olla vihainen tai surullinen. Jos olin niin heti se alkoi vinkua että mun murheet on hänen syytään ja jos hän tekee mut onnettomaksi niin sitten on parempi varmaan erota. Piti sitten mykkäkoulua vissiin kostoksi mulle, itse sen kyllä selitti siten että ei ota yhteyttä koska tekee mut onnettomaksi. Eikä auttanut selittää, että mun huolet ja murheet johtuu töistä tms. En mä edes ole mitenkään erityisen onneton ja jatkuvasti surullinen, mutta en mä myöskään koko ajan ole iloinen ja kiva. Eihän kukaan ole. Eihän siitä suhteesta mitään tullut, kun olis pitänyt näytellä muuta kuin mitä on. Ja löysinkin sitten miehen, joka kestää myös sen että välillä olen vihainen tai murheissani, enkä koko ajan vaan hymistele ja teettele auvoista onnea.
Joten, joo, en perustais perhettä tuollaisen miehen kanssa.
Minäkin pakenen paikalta heti, kun minua lyödään tai uhataan. En ymmärrä, miksi olisin toisen tunteiden sylkykuppina vain siksi, että olen parisuhteessa kanssaan.
Eli en hyväksy kielteisten tunteiden ilmaisemista siksi, että se helpottaa sen ilmaisijan omaa oloa, vaikka ongelma on ilmaisijassa eikä minussa. Ehkä ystävän miehellä on sama ongelma eli hän ei näe järkeväksi olla mukana riidoissa, jotka oikeastaan ovat vain naisystävänsä päässä.
Lapset muuten eivät kiukuttele ja huuda automaattisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tässä ketjussa ole puhuttu sanaakaan lyömisestä ja uhkaamisesta. Muutenkin kirjoitat aika ihmeellisesti. Olikohan vastaus tarkoitettu johonkin muuhun ketjuun? Tai kalahtikohan sinuun jokin kalikka.... tai useampikin....
Minäkin pakenen paikalta heti, kun minua lyödään tai uhataan. En ymmärrä, miksi olisin toisen tunteiden sylkykuppina vain siksi, että olen parisuhteessa kanssaan.
Eli en hyväksy kielteisten tunteiden ilmaisemista siksi, että se helpottaa sen ilmaisijan omaa oloa, vaikka ongelma on ilmaisijassa eikä minussa. Ehkä ystävän miehellä on sama ongelma eli hän ei näe järkeväksi olla mukana riidoissa, jotka oikeastaan ovat vain naisystävänsä päässä.
Lapset muuten eivät kiukuttele ja huuda automaattisesti.
Ei tässä ketjussa ole puhuttu sanaakaan lyömisestä ja uhkaamisesta. Muutenkin kirjoitat aika ihmeellisesti. Olikohan vastaus tarkoitettu johonkin muuhun ketjuun? Tai kalahtikohan sinuun jokin kalikka.... tai useampikin....
Minäkin pakenen paikalta heti, kun minua lyödään tai uhataan. En ymmärrä, miksi olisin toisen tunteiden sylkykuppina vain siksi, että olen parisuhteessa kanssaan. Eli en hyväksy kielteisten tunteiden ilmaisemista siksi, että se helpottaa sen ilmaisijan omaa oloa, vaikka ongelma on ilmaisijassa eikä minussa. Ehkä ystävän miehellä on sama ongelma eli hän ei näe järkeväksi olla mukana riidoissa, jotka oikeastaan ovat vain naisystävänsä päässä. Lapset muuten eivät kiukuttele ja huuda automaattisesti.
Miksi miehen sellaista pitäisikään kestää? Kaiketi kaksi aikuista ihmistä kykenee elämään yhdessä suuttumatta toisilleen eli ymmärrän todella miestä, joka ei halua olla mukana, kuin puoliso riitelee itsekseen.
Ei suuttuminen ole lainkaan välttämätön asia elämässä. Jostain syystä tällä palstalla ajatellaan, että kaikkia tunteita tulee saada ilmaista, vaikka toinen ei olisi niihin mitenkään syyllinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lyömisestä tai uhkailusta.
Ja kyllä normaali lapsi kiukuttelee ihan takuuvarmasti jossakin kasvunvaiheessa - ja huutaa myös.
Jos sitten kuvittelee kovasti onnistuneensa "kasvattamisessa" niin, että lapsi ei ikinä kiukuttele, eikä huuda, niin kehottaisin hakeutumaan perheneuvolaan, hyvissä ajoin ennen murrosikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieheni olisi räyhäri ja riidanhaluinen kuin riitoja pelkäävä. Itse olen omassa avioliitossani kasvanut luonteeltani tosi paljon paremmaksi, kun mieheni on osoittanut,että kiukuttelu ja riitely parisuhteessa ei ole mikään normi. Surullisuuttani hän sietää hyvin, joten hän ei ole siis tyyppi, joka vaatisi aina iloista ja onnellista naamaan, kuten eräs vastaaja kirjoitti ex-kumppanistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kukaan tässä kuviossa ei ole "räyhäri ja riidanhaluinen" enkä näe aihetta vedota johonkin toiseen ääripäähän - ystävättäreni on huolissaan niistä ominaisuuksista joita miehellä on eikä niistä mitä hänellä ei ole. Ja itse asiassa mies kuulemma peräänkuuluttaa kaikissa ongelmissa juuri surullisuutta; sen hän jollain lailla hyväksyy, mutta ei vihan tunteita. (Kenties ilmaisin asian aluperin epätarkasti.) Ja vihan tunteethan kuitenkin ovat monesti täysin asiaankuuluva ja terve osa normaalia suruprosessia. Kyllä se, ettei kestä terveitä vihan tunteita, on ongelma, eikä sitä pyyhi pois se että "sietää hyvin" surullisuutta.
Ihmettelen mistä tämä yksi kirjoittaja niin kovasti suuttui; suuttumus taitaa olla paljonpuhuvaa.
ap
mieheni olisi räyhäri ja riidanhaluinen kuin riitoja pelkäävä. Itse olen omassa avioliitossani kasvanut luonteeltani tosi paljon paremmaksi, kun mieheni on osoittanut,että kiukuttelu ja riitely parisuhteessa ei ole mikään normi. Surullisuuttani hän sietää hyvin, joten hän ei ole siis tyyppi, joka vaatisi aina iloista ja onnellista naamaan, kuten eräs vastaaja kirjoitti ex-kumppanistaan.
lyömisestä tai uhkailusta.
Ja kyllä normaali lapsi kiukuttelee ihan takuuvarmasti jossakin kasvunvaiheessa - ja huutaa myös.
Jos sitten kuvittelee kovasti onnistuneensa "kasvattamisessa" niin, että lapsi ei ikinä kiukuttele, eikä huuda, niin kehottaisin hakeutumaan perheneuvolaan, hyvissä ajoin ennen murrosikää.
Itse asiassa tunnen yhden tällaisen tunteita pelkäävän isän, ja olen monesti ihmetellyt hänen lapsensa apaattisuutta, kun he liikkuvat ulkosalla. (Äiti ei ole koskaan mukana.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kukaan tässä kuviossa ei ole "räyhäri ja riidanhaluinen" enkä näe aihetta vedota johonkin toiseen ääripäähän - ystävättäreni on huolissaan niistä ominaisuuksista joita miehellä on eikä niistä mitä hänellä ei ole. Ja itse asiassa mies kuulemma peräänkuuluttaa kaikissa ongelmissa juuri surullisuutta; sen hän jollain lailla hyväksyy, mutta ei vihan tunteita. (Kenties ilmaisin asian aluperin epätarkasti.) Ja vihan tunteethan kuitenkin ovat monesti täysin asiaankuuluva ja terve osa normaalia suruprosessia. Kyllä se, ettei kestä terveitä vihan tunteita, on ongelma, eikä sitä pyyhi pois se että "sietää hyvin" surullisuutta. Ihmettelen mistä tämä yksi kirjoittaja niin kovasti suuttui; suuttumus taitaa olla paljonpuhuvaa. ap
mieheni olisi räyhäri ja riidanhaluinen kuin riitoja pelkäävä. Itse olen omassa avioliitossani kasvanut luonteeltani tosi paljon paremmaksi, kun mieheni on osoittanut,että kiukuttelu ja riitely parisuhteessa ei ole mikään normi. Surullisuuttani hän sietää hyvin, joten hän ei ole siis tyyppi, joka vaatisi aina iloista ja onnellista naamaan, kuten eräs vastaaja kirjoitti ex-kumppanistaan.
ei saisi kaataa ympäristön niskaan. Ehkä tuo ap:n ystävän mies ei kestä sitä, että ystävä tuo omat vihantunteensa parisuhteeseen.
Miksi miehen sellaista pitäisikään kestää? Kaiketi kaksi aikuista ihmistä kykenee elämään yhdessä suuttumatta toisilleen eli ymmärrän todella miestä, joka ei halua olla mukana, kuin puoliso riitelee itsekseen.Ei suuttuminen ole lainkaan välttämätön asia elämässä. Jostain syystä tällä palstalla ajatellaan, että kaikkia tunteita tulee saada ilmaista, vaikka toinen ei olisi niihin mitenkään syyllinen.
Viestisi on hyvin huolestuttava. Siitä paistaa ensinnäkin suuri tietämättömyys ja vääristynyt ajattelumalli, ja lisäksi tunnepuolella taidat olla aika rikki.
lyömisestä tai uhkailusta. Ja kyllä normaali lapsi kiukuttelee ihan takuuvarmasti jossakin kasvunvaiheessa - ja huutaa myös. Jos sitten kuvittelee kovasti onnistuneensa "kasvattamisessa" niin, että lapsi ei ikinä kiukuttele, eikä huuda, niin kehottaisin hakeutumaan perheneuvolaan, hyvissä ajoin ennen murrosikää.
Kaikki lapset eivät ole samanlaisia eivätkä vanhemmatkaan. Tunteitaan voi ilmaista sanoillakin huutamatta ja kiukuttelematta. Silti se on ihan hyvä tapa näyttää tunteitaan, ehkä astetta kypsempi kuin sumusireeninä karjuminen ja kiukkuaminen.
Miksi miehen sellaista pitäisikään kestää? Kaiketi kaksi aikuista ihmistä kykenee elämään yhdessä suuttumatta toisilleen eli ymmärrän todella miestä, joka ei halua olla mukana, kuin puoliso riitelee itsekseen. Ei suuttuminen ole lainkaan välttämätön asia elämässä. Jostain syystä tällä palstalla ajatellaan, että kaikkia tunteita tulee saada ilmaista, vaikka toinen ei olisi niihin mitenkään syyllinen.
Viestisi on hyvin huolestuttava. Siitä paistaa ensinnäkin suuri tietämättömyys ja vääristynyt ajattelumalli, ja lisäksi tunnepuolella taidat olla aika rikki.
Aika monen av-mamman mies käy vieraissa, koska kotona on raivoava vaimo, jonka vihan kohteena on mies, teki tämä mitä tahansa.
Jos olen suuttunut siitä, että auto ei käynnisty, niin ei minulla ole mitään oikeutta sitä suuttumusta mieheen purkaa.
ei saisi kaataa ympäristön niskaan. Ehkä tuo ap:n ystävän mies ei kestä sitä, että ystävä tuo omat vihantunteensa parisuhteeseen.
Ei parisuhteen toinen osapuoli ole "ympäristö". Mistä kirjoittaja päättelee, että "viha" olisi jollain lailla ap:n ystävän omaa eikä miehellä olisi asian kanssa mitään tekemistä? Taidat purkaa tässä jotain ihan omia juttujasi.
Miksi ihmiset eivät mieti, miksi ovat vihaisia/surullisia/väsyneitä jne. vaan ryhtyvät "ilmaisemaan tunteitaan muille" huutamalla ihan kuin se helpottaisi siihen varsinaiseen asiaan.
Perheterapiassa opetellaan antamaan tunteelle nimi, keskustelemaan tunteista, miettimään niiden herättämiä muistoja. Siellä ei neuvota, että ilmaiskaa negatiiviset tunteenne heittämällä esineitä, huutamalla tai mököttämällä.
Ehkä ap:n ystävän ja miehen kannattaisi mennä yhdessä terapiaan, jossa ystävä saisi kuulla, että miehen tapa suhtautua negatiivisiin tunteisiin on rakentavampi kuin hänen omansa.
tai vaikuttaa muuten lapsiin, joten sitten on miehen lisäks lapset jotka tarvii apua. Lasten kanssa joutuu kohtaamaan kielteisiä tunteita päivittäin, joten asia olis hyvä käsitellä ammattilaisten kanssa ennen kun hankkii lapsia.