Ettekö usko, että jotkut vanhemmat vievät lapsensa päiväkotiin vapaapäivinään?
??? Luuletteko, että se on urbaania legendaa vai?
Lähipiirissäni on eräs perhe, joilla on vapaata töistä, aika paljonkin. Lapset on kuitenkin aina viety päiväkotiin klo 8-17 väliseksi ajaksi, vaikka vanhempi/vanhemmat ovat kotona, eivätkä siis tee kotona koskaan töitä.
Kommentit (60)
Meillä lapset käyvät päiväkodissa, vaikka minä olen päivät kotona. Teen helppoa osa-aikatyötä tässä samalla, kun hoitelen muita kotihommia. Lapset voisivat periaatteessa olla täällä minun kanssani, tosin ulkoilemaan en pystyisi koska työni luonne on sellainen että minun on oltava kotona.
Usein ehdotan lapsille, että he vosivat jäädä kotiin päiväksi, mutta erittäin harvoin he haluavat. Tarhassa on kavereita ja muuta ohjelmaa, jota sosiaaliset lapset rakastavat. Toivovat yleensä, että hakisinkin mahdollisimman myöhään pois sieltä, jotta ehtivät vielä pihallakin leikkimään kavereitten kanssa.
Olen siivonnut, pessyt pyykit, käynyt kaupassa, tehnyt ruuan ja hoitanut yöni siihen mennessä kun muut tulevat kotiin. Meillä on koko ilta aikaa kolmesta eteenpäin olla yhdessä perheenä, koska tämä järjestely mahdollistaa sen. En näe tässä mitään väärää.
Mistä ihmeestä ap tietää mikä on kenenkin motiivi viedä lapsi hoitoon. Ja ihan on seurattu, että on järjestelmällistä toimintaa. Hyvinpä jotkut tietää naapureiden asiat...hohhoijaa. Mä en ikinä tietäisi, jos meidän naapurit veisi lapset hoitoon ja olisivat itse kotona. Ja olen sentään itse kotona päivät. Kyllä joitakin vaan kiinnostaa muiden tekemiset. Käsittämätöntä. Miten joku kuvittelee olevansa niin paljon parempi ihminen, vanhempi, kasvattaja, että voi arvostella toisia jossain tällaisessa asiassa? Ja miten joku voi kuvitella, että toisten tarhaan viemiset, ja syyt jollakin tavalla kuuluu muille? Ihan käsittämätöntä shittiä!!
Ja sä ihan varmasti tiedät, mitä perheen vanhemmat kotonaan tekevät? Olet aivan 100% varma, etteivät tee töitä kotona ollessaan? Missä ammatissa on jatkuvasti vapaata?
ja joulupukkiin vaikka ateisti olenkin.
Ei vapaapäivä töistä tarkoita aina sitä, että olisi aikaa hoitaa lasta. Voi olla esim. asioita hoidettavana, ja silloin lapsen on kaikin puolin parempi olla päiväkodissa.
Päiväkoti ei ole mikään helvetin esikartano, jossa oleminen pitää pyrkiä minimoimaan.
Mistä ihmeestä ap tietää mikä on kenenkin motiivi viedä lapsi hoitoon. Ja ihan on seurattu, että on järjestelmällistä toimintaa. Hyvinpä jotkut tietää naapureiden asiat...hohhoijaa. Mä en ikinä tietäisi, jos meidän naapurit veisi lapset hoitoon ja olisivat itse kotona. Ja olen sentään itse kotona päivät. Kyllä joitakin vaan kiinnostaa muiden tekemiset. Käsittämätöntä. Miten joku kuvittelee olevansa niin paljon parempi ihminen, vanhempi, kasvattaja, että voi arvostella toisia jossain tällaisessa asiassa? Ja miten joku voi kuvitella, että toisten tarhaan viemiset, ja syyt jollakin tavalla kuuluu muille? Ihan käsittämätöntä shittiä!!
Siis mistäkö tiedän, satun tietämään,koska mulle on kerrottu. KERROTTU OMIN SANOIN. Kotona ei tehdä töitä, mulle on kerrottu niin. Halutaan omaa aikaa, mulle on sanottu ihan suoraan niin. Asiaa ei salailla. Ei tarvitse kytätä, asia ei ole salaisuus.
Ja mitä tulee naapureihin, ei mitään hajua mitä tekevät yms. koska en ole kyttääjä. Vain tämän yhden perheen satun tietämään, koska ovat sukulaisia. Että näin.
ap
Onko sulla kaikki muumit laaksossa?
Tottakai lapsia hoitoon viedään jos lapsilla on tarhapaikka.
voi olla 2 viikkoa kotona, miksi ei ole työpaikalla?
Mitä sitten? Mitä se mulle kuuluu? Pitäisit säkin AP huolta omista asioistasi etkä tunkisi nokkaasi muiden asioihin jotka ei sulle PÄTKÄÄKÄÄN KUULU.
Helvetti mitä kyyläämistä, ehkä joku tulee vielä avautumaan mustakin kun meillä lapsi oli viikon päiväkodissa vaikka minä olin kotona.. (Ja jätetään tietysti kertomatta että olin sairaslomalla selän takia lääkepöllyissä).
Ämmät olette kyllä oksettavan tuomitsevia ja omahyväisiä. PITÄKÄÄ HUOLTA OMISTA ASIOISTANNE JA JÄTTÄKÄÄ MUUT RAUHAAN!!!
enemmän aikaa perheensä kanssa, laatuaikaa lastensa kanssa. Itse näen tässä ristiriitaa, kun nykyajan vanhemmat kuitenkin käytännössä hoidattavat omia lapsiaan maksetulla hoitajalla vapaa-aikanaankin.
on tasantarkkaan oikeus mielipiteeseeni. niin on teilläkin.
Vapaapäiviä ei ollut kovin usein, kenties 1 kahdessa kuukaudessa. Silloin oli usein aikaa käöydä kampaajalla, hoitaa aisoita, siivota yms. Vapaapäivä tarkoitti sitä, että olin vastaavasti lauantain sit sillä viikolla töissä. Iltavuoroja oli usein, eli työt alkoi viideltä. Silloin lapsi oli kotona mun kanssa.
En todella tuntenut huonoa omaatuntoa tuosta. Lapseni ei koskaan ollut hoidossa viikonloppuisin tai yökylässä.
ihmisiä joiden mielestä tarhapaikka kannattaa hyödyntää koko rahan edestä.
Ja huvittavia nämä "mistä ap tiedät...", kaipa sen nyt tietää jos siitä ihan itse kerrotaan, jopa vaikkei kysytäkään. Mullakin on tuttava jolla paljon vapaita töistä ja on ihan itse kertonut et vie lapset vapaillaankin töihin kun haluaa vapaapäivänsä viettää vapaalla. Enkä ole asiasta udellut, ihmetellyt, en mitään. Oma-aloitteisesti kertoi.
2 viikkoa töissä, 2 viikkoa vapaalla, niin lapsen kannalta on silti parempi pitää jonkinlainen normaali rytmi siellä hoidossa! Muutenhan hän jää kaikista kaveriringeistä yms. ulkopuoliseksi, jos on aina poissa.
Olin itsekin tästä huolissani esikoisen aikana, kun kävi säännöllisen epäsäännöllisesti hoidossa. ei jäänyt ulkopuoliseksi. Vielä nytkin isona koululaisena on kaveri samojen kanssa kuin oli päiväkodissa.
Ei siinä mitään, mutta kaikki ei halua olla elättejä.
ja näin siis voinut hoitaa lapset kotona ja koulun jälkeen ottaa heidät vastaan.
työssä käyvää av-mammaa, jonka lapset pitkää päivää hoidossa..
ja miten se eroaa virikehoidosta? eihän sillä ole väliä onko äiti kotona koska on vapaapäivä vai muuten vaan. Luulisi lapselle olevan helpompi ymmärtää, että äiti käy töissä ja siksi lapsi on hoidossa kuin äiti on vauva kanssa kotona eikä jaksa hoitaa esikoista.
Taas puskee se universaali lapsirakkaus pintaan? Kun teidän käy niin sääliksi niitä vieraita lapsia, joita te rakastatte niin vallan hirveesti ;) eiks jeh?
Jokainen elää omaa elämäänsä ja kantaa omista valinnoistaan vastuun. Olkaa te onnellisia, kun olette niin hyviä äitejä, ainakin vallan parmepia kuin naapurin rouva, joka vie lapsensa tarhaan ja tekee ties mitä sillä aikaa. Te sitä vastoin hoidatte pilttejänne, mitä nyt samalla vähän kiikareilla kurkitte naapuriin.
Muakin vähän häiritsee välillä, jos ihmiset luulevat, että vien lapsen päiväkotiin vaikka olen välillä parikin päivää viikossa silloin kotona. Nimittäin teen gradua ja se ei onnistu hyvin jos lapsi kotona.
Mutta eipä voi mitään, itse parhaiten tiedän että koskaan en lastani tarhassa pidä, ellei ole pakko :)
en siis viikottain tms. Mutta edellisen viikon olin vapaalla kokonaan töistä, vein nuorimman hoitoo 8-15 väliseksi ajaksi. Sain hoidettua joulusiivouksen, joululahjojen hankinnat ja paketoinnit sekä valmisteltua muutenkin joulua kun tämän joulun alusviikon joudun tekemään pidempää päivää.. Mies onneksi hakee lapset viim. 15 päiväkodista tällä viikolla ja joten ei tarvitse työni takia olla pidempää päivää.. lisäksi sitten saadaan joulun jälkeen 2 viikkoa lomailla koko perhe :) tai siis minä saa, mies töissä
Tulehduksia, vajaa- ja liikatoimintaa, rankkoja lääkityksiä välillä.
Enpä ole millekään kälyille tai anopeille (ap kuulostaa veljen vaimolta tai anopilta...) huudellut terveydentilastani.
Laiskalta varmaan vaikutan minäkin.
Kyllä ihan fyysinenkin sairaus voi aiheuttaa lapsiperheissä ongelmia... Ei syyt tarvitse aina olla mielenterveydellisiä.