Minun 10v rakas ongelmakimppu

kerroin illalla lapselleni tästä käynnistä, sai hirveät raivarit ensin ja vannoi, ettei aio puhua sanaakaan tälle lääkärille... Onneksi kiukku ei tällä kertaa jäänyt päälle.



Mutta, nyt aamulla sitten kyseli vähän lisää ja oli ihan positiivisen oloinen. On ilmeisesti illalla/yöllä/aamulla miettinyt tätä asiaa enemmän ja on ehkä jopa tyytyväinen, jos jotain apuja voisikin saada?



Mua pelottaa ja surettaa, mutta toivon silti, että jotain alkaisi tapahtumaan.



ap *huomenta*

Meillä odotettiin psykoterapia aikaa vuosi.



Mun 10.v lapsella masennus, adhd, monimuotoinen oppimiskyvynhäiriö.

2 lääkettä nyt käytössä ja saadaan vammaistukea.



Hienoa , että sait pyörät pyörimään. Aikaa asioiden järjestämiseen menee, Hanki itsellesi myös apua.



Voimia!

Luulen, että hän olisi tarvinnut/tarvitsisi rakkautta ja hyväksyntää paljon enemmän kuin minä pystyn koskaan tarjoamaan.



Lapsellani siis ei ole isää eikä isän puolen sukulaisia ollenkaan. Omat vanhempani elävät omaa elämäänsä eivätkä huomioi kovinkaan paljon lastani. Lapsellani on siis vain äiti, johon voi luottaa ja jonka tietää rakastavan ehdoitta. Se on monesti liian vähän. "It takes a village to raise a child."



Olenkin koettanut vahvistaa lapseni kaveruussuhteita. Meille saavat hänen vähät kaverinsa aina tulla, ruokaa on pöydässä ja olen paljon itsekin kotona. Meillä on myös kaksi kissaa ja koira tuomassa lämpöä ja elämää taloon.



Olen huomannut, että tällaisia, samanlaisia kokemuksia on muillakin yksinhuoltajaäitien lapsilla.

Entä millä tavalla tilanne on nyt riistäytynyt käsistä? Itse olin lapsena todella herkkä, heikko itsetunto ja ilmeisesti oikea ruma ankanpoikanenkin, koska muurrosiän jälkeen ja aikuisiän kynnyksellä tuttavat ja sukulaiset päivittelivät kovaan ääneen muutosta ulkonäössäni ja olemuksessani. Tsemppiä teille. Muista sinäkin vakuuttaa lapsellesi miten hyvä ja tärkeä ihminen hän on ja miten kaikki on elämässä hänelle vielä mahdollista.

tällä tarkoitan sitä, että koulussa on ns kavereita, eli ottavat mukaan peleihinsä yms, mutta siten, että lapseni joutuu jatkuvasti jäämään, sääntöjä muutetaan sitä mukaa, ettei vaan lapseni pääse ns parempaan osaan. Heti kun koulu päättyy, niin sanotaan suoraan, ettei voida olla sun kaa jne. Eli ei voida puhua suoraan koulukiusaamisesta tai kiusaamisesta ylipäätään, kun sitä ei kukaan voi huomata ja siispä ei kukaan puutukaan.



ap

onko noihin oppimisvaikeuksiin puututtu koulun puolesta?



Meidän pojalla on lukihäiriö sitä luokkaa, että kertaa kakkosta. Kavereita on uudessa luokassa ja illat ja ilmeisesti myös välkät on kuiten vanhojen kavereiden kanssa. Lukivaikeuteen tukea saa koulusta ja terapia jaksoja ollut nyt 2 x 15 kertaa. Enkä kyllä ole edes ajatellut tavalliselle lääkärille mennä. koulupsykologi teki ne testit ja hänen kanssa asiasta keskusteltiin muutenkin.

meno alkoi muuttua. Koita vaan jaksaa tukea lastasi ja vakuuta hänelle, että vielä hänkin tulee löytämään hyviä ja luotettavia ystäviä. Ihan pienetkin kehut varmasti jäävät lapsen mieleen. Mieti mitkä ovat lapsesi vahvuuksia ja nosta niitä esiin. Vältä leimaamasta lastasi epänormaaliksi.

Kerro miksi sinne mennään ja korosta sitä, että siksi, että saisitte apuja arkeen ja tunteiden säätelyyn, että elämä olisi helpompaa lapsellekkin. Korosta, että ei ole mikään rangaistus lapselle huonosta käytöksestä, älä tuo esille omaa väsymystäsi tilanteeseen. Jos lapsen vaikea asiaa ymmärtää, pidä kantasi, että menette sinne vaikka lapsi vastustaisi ja syy tähän, että äitinä sinä teet tämän ratkaisun lapsesi parhaaksi. Hyvä kun olette hakeneet apua!

Lääkäri nyt ei oikeastaan voi tehdä mitään, jollei tyttäresi oireet riitä johonkin diagnoosiin...



Perheneuvolassa taas asioihin tartutaan ennaltaehkäisevästi ja pääsee talon sisällä psykiatrille, jos se koetaan tarpeelliseksi.



Mieti nyt vielä minne viet tytön, meinaan, jos eka reissu on ihan katastrofi (lääkäri vähättelee ja sanoo: koita kestää), niin seuraavaan paikkaan saaminen onkin taas paljon työläämpää.

Lapseni on poika, eli vaikka tämä kiusaaminen vaikuttaa tyttöjen puuhalta, niin näemmä pojat osaavat myös, harmi kyllä.



Koulussa on tehty opsi, mutta tällä hetkellä koulu ei pysty tarjoamaan mitään tukea oppimiseen, vuosi sitten vielä oli toisin.



ap

kärsii ns hienovaraisesta kiusaamisesta, lukihäiriöistä, itsetunnon heikkoudesta, ilmeisesti monestakin tunne-elämän häiriöistä jne. Nyt tilanne on riistäytynyt käsistä, enkä enää yksin pärjää. Tilasin ajan lääkärille, josta lapsi saa taatusti vuosisadan kilarit, mutta eipä ole enää muuta vaihtoehtoa. Miten selitän lapselle asian, vai enkö sano mitään, kunhan mennään? surullinen äiti

Voi hyvinkin olla että kyseessä on vain yksi onglema, eli tuo lukihäiriö (oppismis/keskittymis vaikeus?) joka on johtanut masennukseen ja lopulta käytöshäiriöihin. Ei voi olettaa että 10-vuotiaat kaverit välttämättä osaisivat olla voimakkaasti oireilevan kaverin ystäviä. Jos lapsesi käytös ja vointi paranee varmasti kavereitakin taas löytyy helpommin.

Vaadi tukea lapsellesi. Tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, ehkä terapiaa masennukseen.

Paljon voimia! Älä anna surusi näkyä lapselle asti. Hänen tarvitsee nähdä että sinä uskot tulevaisuuteen. Toki myötätuntoa osoitetaan, sitä en tarkoita.

ja siksi aloitamme näin. Jatkoa varmaan tulee lisää. Ja tämä lääkäri on kuulemma juuri sopiva lapselleni, toivon näin.



ap

elämämme on uudenlaista, aivan erilaista, mutta jouduttiin ottamaan myös järeät aseet käyttöön, eli muutimme ja lapsi aloitti uuden koulun.



Miten voi olla näin erilaista elämää nykyään? Koulussa sujuu sekä kotona, toki niitä negatiivisia fiiliksiä on vieläkin, mutta ihan toisella tasolla!



Ja iso plussa tässä kaikessa on, että enää ei ole kiusaamista, eikä kuulemma juuri oppimisongelmiakaan... päinvastoin, ihan keskitasolla jo etenee, matikka jopa erinomaisesti kuten lukeminen ja enkku hyvällä tasolla.



Mutta joo, kiusaajat eivät ikinä joutuneet vastuuseen, ehkä kuitenkin?

Kaikkea hyvää teille jatkossa!

Muistan tän ketjun.

Muistan tän ketjun.

Ei ole aina helppoa tämä elo, enkä olis uskonut, että näin käy!

ap

ap

miten sä ajattelet, että voisit viedä lapsen mitään puhumatta johonkin tutkittavaksi?



Mä olen vastaavassa tilanteessa puhunut rauhallisella hetkellä lapsen kanssa että tilanne on nyt se, että mä näen miten sulla on paha olla ja kaikki, mitä mä keksin auttaakseni on nyt kokeiltu. Nyt täytyy mennä etsimään lisää keinoja. Ja sitten on puhuttu siitä, että lapsi miettii itse, mikä hänen mielestään on ongelmallista ja vaikeaa - ja mikä hyvin, misä ei pidä luopua - että hän osaa siitä psykologille/psykiatrille kertoa. Hänen kokemuksensahan siinä se merkittävin on.



Voin lohduttaakseni kertoa, että näistä käynneistä on ollut myös paljon hyötyä.

hieman enemmän, jotta ois mihin ottaa kantaa. Mihin tarvit lekuria jne

sanot, että nyt menemme lääkäriin, koska olemme sinusta huolissamme. Millaista apua toivot lääkäristä saavasi? Eikö koulupsykologi tms. voisi auttaa?