Onko vanhemmilla mielestänne oikeus määräillä kotona asuvaa täysi-ikäistä lasta
ja päättää tämän asioista? Itse sanoisin, että tiettyyn pisteeseen asti kyllä, mutta ei enää ihan kokonaan, kyllä joitain vapauksiakin saisi jo antaa.
Kommentit (96)
Asuuhan senkin ikäisiä vanhempien luona, vaikka sitten väliaikaisesti. Jotkut ihan vakituisesti.
Ei tätä voi yleistää. Ihmiset kypsyvät ja kasvavat eri tahtiin. Toiset ovat 20-vuotiaana vielä henkisesti ihan teinejä, kun taas toiset ovat täysin vastuullisia.
Kävin lukion kolmatta, pelasin kahdessa lentopallojoukkueessa (2 iltaa viikossa treeneihin+pelit), olin mukana tanssiryhmässä (treenit+esiintymiset) ja aivan mainiosti ehdin käymään töissä ja ansaita oman elantoni. Myös koulu sujui mallikkaasti.
Mutta en ollutkaan pasattu kakara ja minulle oli opetettu myös, että raha ei kasva puussa; ei ne tulot vaan ne menot ratkaisevat. Vanhemmilla olisi ollut mahdollisuus rahoittaa elämäni mutta luojan kiitos opettivat minut erinomaiseksi rahankäyttäjäksi; siitä on ollut hyötyä koko elämäni ajan!
Meillä oli myös kotityöt jaettu meille lapsille pienestä pitäen ja vastuu kasvoi iän myötä. Emmekä olleet maalaisia.
22
Sinulla varmasti näin, mutta nyt puhuttiinkin kai yleisellä tasolla. Aivan vastaavasti minua lyhyempiä miehiä on paljon, mutta ei se kumoa sitä, että miehet ovat pitempiä kuin naiset.
että kotoa muutetaan kun saadaan lapsi. Eli se teinivanhemmuus periytyy.
Itse en tunne ketään, joka olisi lisääntynyt tuossa iässä. Paitsi täysin kouluttamaton moukka anoppi 1950-luvulla.
Kyllä tuollainen on white trashin touhuja.
Ja ehdoton ilmoitusvelvollisuus ilta/yömenoista niin kauan kuin asuu vanhempien kansas.
18 vuotiaina, eli silloin kun ovat sitä suurimman osan yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Todella typerää että nuoria aikuisia passataan kotona, kyllä aikuisilla ihmisillä pitää olla yksityisyyttä, kyllähän siinä parisuhdekin kärsii, niin vanhempien kuin aikuisten lastenkin.
Minä oletan kyllä että täysi-ikäisellä nuorella aikuisella alkaa olla oma seksielämä, ja sitä en haluisi olla kovin läheltä todistamassa, enkä myöskään tykkää että joku aikuinen on seinäntakana silloin kun olen sängyssä oman mieheni kanssa. Ehkä se toimi joskus ennenvanhaan...
Miksi aikuinen yleensä asuu enää kotona??
Lukiosta/ammattikoulusta valmistuu vasta 19-vuotiaana, jos on alkuvuodesta syntynyt. Oletko tosiaan sitä mieltä, että pitää muuttaa heti, kun on täyttänyt 18 vuotta? Lisäksi pitää ottaa huomioon rahatilanne tai jos on jokin sairaus tai vamma.
17 kunvalmistuu lukiosta, täytää 18 valmistumisen jälkeen.
että kotoa muutetaan kun saadaan lapsi. Eli se teinivanhemmuus periytyy.
Itse en tunne ketään, joka olisi lisääntynyt tuossa iässä. Paitsi täysin kouluttamaton moukka anoppi 1950-luvulla.
Kyllä tuollainen on white trashin touhuja.
Ainoa asia mihin kiinnitit huomion oli lapsen parin kaverin vauvan saanti teini-ikäisenä. Luet minut teini-ikäiseksi lapsen saajaksi vaikka en sitä ollut. Mulla 22-vuotiaana jo ensimmäinen ammatti ollut pari vuotta ja olin tehnyt töitä sen ajan. Kotoa muutin silloin kun valmistuin ekaan ammattiin eli parikymppisenä, en heti kun täytin 18-vuotta. Ekan asunnon ostin vuonna -92, silloin kun muutin pois kotoa.
Siinä sulle vähän sitä white trashia, mistä niin kovin jauhat.
Mä en tiedä miksi sulle on niin kova pala se että oma huomio on ollut se että moni asuu vielä kotona kun täyttää 18-vuotta.
tekstistäsi ymmärtää että sulla oli jo kaksi täyspäiväistä hommaa koulu ja harjoitukset. Vai tarkoitatko tuolla että elätit itsesi että yhteiskunta elätti ei vanhemmat?
Haastava koulu, ammattimainen harrastaminen ja melkein kokopäiväinen työ siihen päälle. Ehditkö koskaan ollakaan siellä omassa asunnossasi?
Kävin lukion kolmatta, pelasin kahdessa lentopallojoukkueessa (2 iltaa viikossa treeneihin+pelit), olin mukana tanssiryhmässä (treenit+esiintymiset) ja aivan mainiosti ehdin käymään töissä ja ansaita oman elantoni. Myös koulu sujui mallikkaasti.
Mutta en ollutkaan pasattu kakara ja minulle oli opetettu myös, että raha ei kasva puussa; ei ne tulot vaan ne menot ratkaisevat. Vanhemmilla olisi ollut mahdollisuus rahoittaa elämäni mutta luojan kiitos opettivat minut erinomaiseksi rahankäyttäjäksi; siitä on ollut hyötyä koko elämäni ajan!
Meillä oli myös kotityöt jaettu meille lapsille pienestä pitäen ja vastuu kasvoi iän myötä. Emmekä olleet maalaisia.
22
olen syntynyt alkuvuodesta ja olin lukioaikana vuoden vaihdossa joten yo-kirjoitusten aikaan olin jo 20v, muutin lakkiaisten jälkeen pois. Eli 20v kotona asumiseen ei tarvita sen erikoisempaa syytä :)
Ja itse kysymykseen: kyllä vanhemmilla on oikeus puuttua täysi-ikäisen lapsensa elämään jos tämä lapsi asuu vanhempiensa katon alla: vanhemmilla on oikeus vaatia joko opiskelua tai työssäkäyntiä, muiden ottamista huomioon, kotitöihin osallistumista, omista menoista kertomista jne.
- ei löydä asuntoa
- halvempaa (esim. pääkaupunkiseudulla)
- elämäntilanteiden välissä (esim. jos tulee äkillinen ero, on opiskellut ulkomailla tai kansanopistossa ja opintojen loppuessa asuu hetken vanhempien luona ennen kuin saa asunnon tai opiskelupaikan)
- sairauden vuoksi
- omassa asunnossa putkiremontti
- on vielä lukiossa (jos käy lukion vaikkapa neljässä vuodessa)
- ei päässyt lukion jälkeen opiskelemaan (ja yrittää esimerkiksi vuoden vaihteessa saada opiskelupaikan, tai sitten on pakollinen välivuosi, mutta ei sen vuoksi hanki omaa asuntoa, kun suunnittelee muuttavansa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan)
- vanhemmilla on niin iso talo, että se ei haittaa ketään - ja houkuttelee enemmän kuin joku 20 neliön yksiö, ja jos välit ovat ok, niin ei kai se haittaa (Monessa muussa maassahan ihmiset asuvat paljon vanhemmiksi vanhempiensa luona kuin Suomessa)
Junttius paistaa kauas!
Mä en sentää ole tyhmä, toisin kuin eräät!
Ja itse kysymykseen: kyllä vanhemmilla on oikeus puuttua täysi-ikäisen lapsensa elämään jos tämä lapsi asuu vanhempiensa katon alla: vanhemmilla on oikeus vaatia joko opiskelua tai työssäkäyntiä, muiden ottamista huomioon, kotitöihin osallistumista, omista menoista kertomista jne.
allekirjoitan vain kaksi: Muiden ottaminen huomioon ja kotitöihin osallistuminen. Mutta muuten ei kyllä vanhemmilla ole oikeutta puuttua täysi-ikäisen elämään. Jos täysi-ikäisen lapsen sijaan talossa asuisi vaikkapa joku muu sukulainen (jomman kumman vanhempi, sisarus tai serkku), niin olisiko muka heidänkin elämäänsä oikeus puuttua? Kun ei, niin ei sitten oman lapsenkaan.
Jos lapsen asuminen vanhempien kodissa on joku ongelma, niin silloin siihen ei kannata ryhtyä. Jos haluaa määräillä ja puuttua, on parempi ehdottaa pois muuttamista. Toimiva yhteiselo on sitä, että antaa toisen elää kuitenkin sitä omaa elämäänsä. Kuten kommuunissa.
kouluun menin ikäluokkani mukaisesti 7v ikäisenä enkä ole koskaan jäänyt luokalle.
Tuohon aikaan lukio kesti kolme vuotta ja kaikki aineet kirjoitettiin yhdellä kertaa kolmannen vuoden keväällä eli lukiolaiset täyttivät 19 vuotta abivuonna - moni oli vaihdossa ja kirjoitti 20v.
Mitä muuta kuin loputon tinkkaaminen on kuin TYHMYYTTÄ!
Etkä sinä miksikään maisteriksi voinut parikymppisenä valmistua, kyllä sinä olet amisväkeä, joten sinuna olisin aika hiljaa älynlahjoista.
Ja itse kysymykseen: kyllä vanhemmilla on oikeus puuttua täysi-ikäisen lapsensa elämään jos tämä lapsi asuu vanhempiensa katon alla: vanhemmilla on oikeus vaatia joko opiskelua tai työssäkäyntiä, muiden ottamista huomioon, kotitöihin osallistumista, omista menoista kertomista jne.
allekirjoitan vain kaksi: Muiden ottaminen huomioon ja kotitöihin osallistuminen. Mutta muuten ei kyllä vanhemmilla ole oikeutta puuttua täysi-ikäisen elämään. Jos täysi-ikäisen lapsen sijaan talossa asuisi vaikkapa joku muu sukulainen (jomman kumman vanhempi, sisarus tai serkku), niin olisiko muka heidänkin elämäänsä oikeus puuttua? Kun ei, niin ei sitten oman lapsenkaan. Jos lapsen asuminen vanhempien kodissa on joku ongelma, niin silloin siihen ei kannata ryhtyä. Jos haluaa määräillä ja puuttua, on parempi ehdottaa pois muuttamista. Toimiva yhteiselo on sitä, että antaa toisen elää kuitenkin sitä omaa elämäänsä. Kuten kommuunissa.
jos täysi-ikäistään majoittavat. Ja ihan normaaleihin käytöstapoihin kuuluu omista menoista infoaminen jos saman katon alla asutaan - ihan noin aikuistenkin kesken :)
Mitä muuta kuin loputon tinkkaaminen on kuin TYHMYYTTÄ!
Etkä sinä miksikään maisteriksi voinut parikymppisenä valmistua, kyllä sinä olet amisväkeä, joten sinuna olisin aika hiljaa älynlahjoista.
Sen jälkeen voidaan keskustella niistä älynlahjoista jos kykenet.
Jos olet amiksen käynyt teiniäiti, niin sinä olet amiksen käynyt teiniäiti. Ja jos on amiksen käynyt teiniäiti, on white trashia.
Jos tämän toteaa, ei solvaa. Toteaa vain faktan.
Katsos kun täällä helsingissä on pikkasen eriasia noiden vapaiden asuntojen ja vuokrien kanssa.
Mutta antaa olla, mä taidan olla ainoa aikuinen tällä palstalla tällä hetkellä, joten asiallinen keskustelu on mahdotonta.