Miksi loukkaannuin verisesti tästä mieheni kommentista?

Siis häh? Tarjotaanko tässä todella ratkaisuksi sitä, että jos vauva kärsii eroahdistuksesta ja huutaa hulluna mummon tai isän hoivissa, sitä pitäisi jotenkin KOULUTTAA tai KARAISTA niin että se isä nyt vaan hoitaa sitä hysteeristä lasta, välittämättä siitä kuinka paljon lasta ahdistaa tai pelottaa? Oikeesti?



Oon ilmeisesti elänyt jossain kuplassa kun oon luullut että vauvan tahallinen kiduttaminen ja "koulutusmielessä" rääkkääminen on kaikkien mielestä kiellettyä ja vastenmielistä...

En yhtään ihmettele että täällä on jos jonkilaista ongelmaa ja pelkotiloja lapsilla jos asenteet on tuollaisia..

Jos millään jaksat, ole lapsellesi läsnä! Se on sinun lapsesi. Ei se ymmärrä, että on "kiellettyä" pelätä eroa äidistä, että on "tuhmaa" huutaa kun ei näe sitä ensisijaista kiintymyksen kohdetta. Se ymmärtää tasan sen että se on vasta alkanut ymmärtää olevansa äidistä erillinen olento ja alkanut pelkäämään eroja äidistä. Se ei ymmärrä miksi sen on joskus vaan pakko olla äidistä erossa, se ei itke pompottaakseen ketään tai kiusatakseen teitä. Se ei ymmärrä MIKSI se ei vaan saa olla aina äidin lähellä.

Se oppii kyllä joskus, mutta vauvaikäisen kouluttaminen johonkin muottiin on kuvottavaa ja halveksin sellaisia ihmisiä jotka ovat sitä mieltä että hysteerisesti huutavaa pelokasta vauvaa "on vaan vähän koulutettava ettei se hypi nenille".

Eikö ihmiset vieläkään tajua että eroahdistus on osa NORMAALISTI kehittyneen lapsen vaiheita? Se on normaalia, se tulee jokaiselle. Se menee myös ohi jokaiselta.

Sillä ei ole väliä hoidetaanko eroahdistus huudattamalla vai ymmärtämällä lapsen ahdistusta, se menee ohi molemmissa tapauksissa.

Toisessa tapauksessa lapsen perusturvallisuus säilyy ja hän vierastuskauden jälkeen oppii luottamaan siihen, että äiti on läsnä ja rakastaa, vaikka sitä ei hetkeen näkyisikään.

Toisessa tapauksessa lapsi oppii ettei sillä ole väliä onko hänellä paha olo, ei ole väliä itkeekö hän. Kukaan ei välitä vaikka huutaisi niin että oksentaa, keneenkään ei voi luottaa olevan aina läsnä. Täytyy vaan luovuttaa ja alistua kenen tahansa hoidettavaksi; täytyy menettää illuusio siitä että äiti olisi aina läsnä.

saanut vauvaa rauhoittumaan. On raskasta kuunnella hysteeristä vauvan itkua tuntitolkulla. Vauva on ehdollistunut rauhoittumaan rinnalle, eihän se nyt yhtäkkiä voi tajuta, ettei rintaa olekaan aina saatavilla. Minä en lopettaisi imetystä vielä jos tilanne on hankala. Kun ne iltamenot loppuvat (näin a.p. sanoi jossain viestissä) ja tilanne rauhoittuu, voi kokeilla yösyöttöjen lopettamista pikkuhiljaa. Miehelle voi sanoa, että jos imetys lopetetaan, niin hän voi osallistua vauvan rauhoitteluun vuorostaan.

Kun imetän? Kuten sanoin, olisin jo lopettanut, mutta jatkoin kun vauva oli kipeä. Iltamenoja en valitettavasti voi jättää, eikä niistä sen enempää. Yösyöttöjen lopetus on edessä, mutte olen itse ollut niin väsynyt, etten ole siihen kyennyt. Ensi viikolla on tarkoitus hoitaa tassuttaminen.



Siis olen huono äiti, kun en ole läsnä, mutta toisaalta ylisuoritan marttyyrina, kun imetän?



ap

Ehkä loukkaannuit siksi, kun pohjimmiltas tiedät että mies todellakin puhui totta!!



Olet ripustautunut imetykseen vaikka lapselle se alkaakin olla haitaksi ja koko perheelle.

Mutta meillä muodostui esikoisen kanssa ongelmaksi yömaito muuten. Jos heräsi, niin ei nukahtunut ennen kuin sai maitopullon. Vaihdoin sen lopulta niin, että pullossa oli vettä. Ei mennyt kuin muutama yö ja oppi nukahtamaan itsekseen uudestaan. Toki oli jo toisella vuodella. Tuntuu, että sun vauvasi on samanlainen kuin minunkin oli, syö vain sen verran että saa pahimman näläntunteen tyydytettyä. Itse annoin maitoa vasta kun oli syönyt muuta ruokaa ensin. Ja kyllä tuon ikäinen tarvitsee jo muutakin kuin maitoa ruoaksi! Valitettavasti mulla ei varmaankaan ole uusia konsteja syömisen parantamiseen, olet varmaankin kokeillut jo kaikki. Meillä nyt nelivuotias on edelleen hirmu huono syömään, johtuen siitä että kaikkea muuta touhua on niin paljon. Ja edelleen se vaatii pitkäääää pinnaa. Kyllä vauvasi varmasti alkaa syödä paremmin kun paranee.

Mutta itse en olisi jaksanut, jos vauva roikkuisi tississä kaiket yöt. Ja meillä kuopus huusi vauvana suoraa huutoa parikin tuntia ja se oli tosi raskasta äitinäkin. Vieraalla hoitajalla on varmaan vielä rankempaa.

Ota ap ihan rauhassa. Tiedän, että lapsen syömättömyys on kauhean stressaavaa ja kuluttavaa. Voimia siihen. Imetys on taas asia josta sinä päätät, ei kukaan muu. Muut voivat hyväätarkoittavia neuvojaan antaa, mutta sinä olet se, joka lopulta päätät mitä teet.



Tässä omat neuvoni. Käytä niitä jos hyviksi koet. Neuvoni perustan omiin vastaaviin kokemuksiini. Imetystä olen pitänyt tärkeänä.



Eli:



Jätä yösyötöt kaikki kerralla pois ja mielellään heti, vaikka kuinka väsyttää. Se vie yleensä sen kolme yötä ja vaatii henkistä lujuutta, ettei anna periksi, vaikka kuinka tuntuu hankalalta. Tassuta lapsi takaisin uneen tarpeen tullen. Yösyöntien jäätyä, ruoka alkaa lapsella maittaa paremmin. Anna aina ensin ruokaa, vasta sitten maitoa (imetä/korvike). Pidä tarkka ruokailu- ja unirytmi päällä. Älä anna ruokaa/imetä ruokailujen välissä, koska pelkäät lapsen laihtuvan. Kun ruokailurytmi on päällä kunnolla niin se ruokaa alkaa tosiaan maistua kunnolla. Tähän menee jokunen päivä ja sen aikaa voi lapsikin olla vähemmällä ravinnolla jos vänkää muutosta vastaan. Kyllä se siitä. Luota itseesi. :)

Mikä on lapsen isän rooli? Anna isän hoitaa tassuttaminen, sujuukin paljon helpommin, usko pois, kun ei ole sitä rintaa siinä vierellä saatavilla. Nukut itse sillä välin univelkasi pois.

Virallinen suositus on näin!