Mieheni tapaa työnsä puolesta harva se päivä malleja ja ex-malleja ja
tekee heidän kanssaan yhteistyötä. Se saa minut tuntemaan itseni tosi epävarmaksi. En mitenkään voi olla enää mieheni lähipiirin kaunein nainen, mitä joskus olen ollut. Vihaan tätä nelikymppisyyttäni, kun olen saanut 10 ylikiloa enkä ole enää timmissä kunnossa enkä nuori ja kaunis.
Tässä iässä pitäisi olla itsevarma ja tasapainossa. Elän ehkä pahinta epävarmuuden aikaa. Onko muita samankaltaisessa tilanteessa olevia?
Kommentit (65)
On mulla akateeminen tutkinto ja älyllistä ja ammatillista menestystä. Kaikki muu on hienosti, kuten olen jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut. Kyse ei ole yhdestä ominaisuudesta vaan koko paketista, ymmärrätkö?
ap
Olen saanut 10 kiloa lisää painoa, se on se rupsahdukseni. ap
Oikeasti kauniit ja upeat naiset ovat sitä vielä vanhanakin upean luustonsa ansiosta. Pikkusievät nykerönenät rupsahtavat.
Olisi aikoinaan kannattanut panostaa enemmän siihen älyyn. Kauneus on katoavaista, kuten älykin, mutta se äly kestää kuitenkin kauemmin ja joskus jopa paranee vanhetessa.
Olet rakentanut identiteettisi ulkonäkösi varaan koulutuksestasi huolimatta. Omapa oli valintasi, nyt kannat seuraukset.
ymmärrän kyllä, että ei ole helppoa, kun ikää tulee ja väistämättä sitä joutuu maan vetovoiman uhriksi. Samanlaisissa tunnelmissa minäkin painin, vaikka ikää on vasta vähän päälle 30, eikä mieheni edes työskentele mallien parissa.
Olet onnekas nainen. Sinun miehesi sanoo sinulle, että olet ihana nainen ja ainoastaan sinä kiinnostat häntä. Tämä on jo iso asia. Meitä on monia naisia, jotka eivät ikinä kuule vastaavaa miehensä suusta. Ole ylpeä itsestäsi, sillä selvästi miehellesi olet aina se virheetön ja paras.
Jos oikein tarkasti mietit, niin pidätkö itseäsi todella rumempana, vai voitko enemmän pahoin sen takia, että sisimpääsi on hiipimässä rumuus. Katkeruus, kateus ja vihaisuus ovat omiaan rumentamaan ihmistä ja itse ainakin häpeän itsessäni ulkonäköänikin enemmän sitä sisäistä rumuutta, jotka nämä tunteet ja niistä seurannut huono käytös saa aikaan. Lopulta sillä ei ole edes merkitystä mitä muut ajattelevat jonkun ulkonäöstä, kunhan tämä joku on sisäisesti kaunis ja toimii arvokkaasti. Kaikista ihanimpia ovat ihmiset, jotka voivat iästä ja ulkonäöstä ja asemasta huolimatta arvostaa itseään ja sanovat piut paut pinnallisille maanasukeille ja keskittyvät sisäiseen kauneuteen ja hyvinvointiin.
luultavasti suurimman osan miehet joko vaihtaa ne nuorempaan tai sanoo, että kyllähän ne nuoremmat olis paremman näköisiä ja niitä tekee mieli, mutta kun on nuo lapset ja onhan sitä jo tottunut..
...epävarma aikuinen nainen ei ole viehättävä. Sorry. Epävarma nuori tyttö voi hyvinkin olla viehättävä (tyyliin varsamainen ja täynnä potentiaalia). Mutta. Mikään ei ole niin epäseksikästä kuin omaa ulkonäköään ja arvoaan epäilevä AIKUINEN, koulutettu nainen, jonka pitäisi jo tietää paremmin.
Jos on nuorempana ollut muka niin kaunis ja ihana, niin miten sen nyt yhtäkkiä voisi kadottaa? Onko se sitten ollut valheellista itsetunnon pönkitystä, tahatonta sokeutta omalle peilikuvalleen vai mitä ihmettä?
Kyllä sitä luonnettakin sopii jossakin välissä kasvattaa. Tulee paksumpi nahka ja ulkonäköasiat asettuvat tolkullisiin puitteisiin. Kuulostaa siltä, että ap - kaupungin kaunein nainen vuonna 2001 - on kasvamassa aikuiseksi. Se yleensä pikkuisen kirpaisee.
Itse olen 40 v ja kyllähän sitä muuttuu vuosien varrella. Mutta hei, muutos on hyvästä. Ja voin vakuuttaa, että mikäli henkinen kasvusi tuosta vielä spurttaa, pääset (toivottavasti) siihen pisteeseen, että sinulle ihan aidosti on paskan hailee, mitä muut ulkonäöstäsi ajattelevat tai sanovat. Mulle riittää, että olen levänneen, hyväkuntoisen ja itseeni tyytyväisen näköinen.
Tosi hyvin kiteytetty, noinhan se menee.
onhan ne kaikki muutkin ominaisuudet ja elämä muutenkin katoavaista, ulkonäkö rapistuu, ajatus hidastuu, ei ole enää firman pomo vaan täytyy jäädä eläkkeelle, lapset lähtee kotoa.."elämä on kuolemista, katu täyttyy askelista..", heh.