Te yli 35-vuotiaat: haluaako äitisi yhä määräillä elämääsi?

etenkin siitä ettei tehtäisi lisää lapsia.

ei halua. Kysyn tosin usein häneltä "neuvoa" tai lähinnä mielipidettä asioista. Musta on mielettömän kiva kun on hyvät ja läheiset välit omaan äitiin.

Tai vaikka olisikin, en ole hänen määräilyhalujaan kysellyt enkä olisi niistä piitannut, päinvastoin: niille olisi tullut loppu hyvin äkkiä.

Minä olen sen kuuluisan vapaan kasvatuksen tulos, minua ei ole määräilty koskaan - mulle on vain annettu sellaiset arvot, että siltä pohjalta haluaakin tehdä oikein.

Hänellä ei ole mitään tajua rajoista. Penkoo suruutta kaapit ja availee postit jne. jos vain tilaisuuden saa. Sekaantuu kaikkeen ja märehtii kaiken selän takana.



Ja minulla on lisäksi kaksi isoasiskoa, jotka vauhdittavat kouhkaamista!



Ei kiva.

joskus vähän yrittää ohjailla, mutta ko vilkasen sitä tarpeeksi äkäisesti niin pistää suun kiinni :)

pahinta on se, että hän utelee ja haluaa tietää aivan kaiken. Siis Aivan Kaiken. Kysyy vaikkapa että mihin aikaan menin eilen illalla nukkumaan. Aina en suostu vastaamaan kaikkeen tai vastaan jotain ympäripyöreää, ja sitten se loukkaantuu. On myös ahkera siitä että yrittää syyllistää.

Häntä ei ole minulle enää olemassa.

mutta anoppi haluaa määrätä vähän joka asiasta, jopa lasten lukumäärän. Mutta halutkoon mitä haluaa, ei se minun toimintaani vaikuta.

kymmenen vuotta sitten naimisiin mennessäni otin todella pahasti äitini kanssa yhteen, kun hän vielä yritti määräillä elämässäni. Taisi jotain siitä oppia, koska sen jälkeen ei ole tosiaankaan yrittänyt puuttua elämääni.

aivan kaikessa.

On erittäin dominoiva kaikentietävä persoona, joka näkee maailman mustavalkoisena.

Mielestään vain hänen tapansa hoitaa asioita on oikea. Mm. siivoaminen, ruoan maustaminen, lasten kasvattaminen... Kaikkeen on olemassa vain yksi oikea tapa :(



Ikää minulla on 40 v ja siskollani 45 v.

Eikä vieläkään osata äitimme mielestä tehdä 'oikeita' päätöksiä >:(

Toki pyrimme pitämään mahdollisimman paljon etäisyyttää pomottavaan äitiin, mutta ihan kokonaan emme raaski katkaista välejä.

Hyvä niin, säilyy välit hyvinä. Ja toisaalta tietää sen, että jos yrittää liikaa puuttua niin sanon varmasti asiasta, enkä välttämättä edes kovin kauniisti.

esim. oli sitä mieltä, ettei miehen veljen koira olis saanut tulla meille sisälle, pilaamaan parkettia tms. KAikken oli mielipide ja saattoi suuttua tosi pienestä.



10 vuotta sitten sai aivohalvauksen, eikä ole sen jälkeen voinut puuttua mihinkään mun elämässä. Toisaalta joskus olen helpottunut, mutta enimmäkseen surullinen ja ottaisin sen terveen äidin takaisin ja antaisin puuttua niin paljon kuin haluaa:-(

hän on luonne joka ei varmaan edes yrittäessä kykenisi "määräilemiseen". Ei välttämättä hyvä asia sekään.

Ei halua määräillä, eikä ole koskaan halunnutkaan määräillä, hyvissä väleissä ollaan. Minä olen nelikymppinen ja äitillä lähestyy 7-kymppiä.

Saattaa kyllä besserwisseröidä, mutta se on vain hölötystä. Kertoo mielellään miten hyvä itse on aina ollut kaikessa ja kuinka helppoa ja hauskaa kaikki sellainen on mistä hänen kohdallaan on hyvin kauan ja mikä minulle on nykyhetkeä (tyyliin valvottava vauva tai raivokohtauksia saava uhmaikäinen), mutta ei yritä aktiivisesti muuttaa minun elämääni. Ei myöskään ota minuun yhteyttä aktiivisesti.

Äitiä selvästi harmittavat monet valintani elämässä, ei esimerkiksi pidä puolisostani eikä siitä että vaihdoin ammattia. Näiden suhteen ei kuitenkaan - sentään - ole vaatimassa minua toimimaan toisella tavalla, mutta pienemmissä asioissa kyllä neuvoo kovasti, esimerkiksi kodin ylläpitämisessä, ruoanlaitossa, lastenhoidossa.



Olen 44-vuotias. Äidin neuvonanto on kyllä vähentynyt kovasti sen jälkeen kun muutin yhteen kumppanini kanssa, mutta tilalle on tullut tuo paheksunta tai se, ettei häntä huvita kuunnella kun puhun elämästäni (se kun menee aivan väärin). Näkee, ettei kiinnosta enää.

Mutta toisaalta en jaksa skitsota siitä kuten nuorempana. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hyväähän tuo tarkoittaa, mutta jokainen asia on omassa harkinnassani.

mutta ex-anoppi puuttui joka asiaan ja oli ensimmäisenä arvostelemassa, appi perässä. Olikin tod. raivostuttavaa joutua tuollaisten ihmisten kanssa tekemisiin kuo olin asunut omillani jo toistakymmentä vuotta ja omat vanhempani olivat aina tajunneet että elän omaa elämääni

en ole koskaan kuunnellut kenenkään määräilyjä. Ihmettelen vaan suuresti että miksi jotkut olettavat, että äitiään tai ketä tahansa omaistaan hoitava olisi tämän määräysvallan alla eikä eläisi omaa elämäänsä. Itse hoidan koska haluan hoitaa, ei siksi että äiti määräisi minut siihen. En ole määrättävissä.