Lue keskustelun säännöt.
Olen niin tunnekuohun vallassa, että voisin kirkua! Älä lue, äläkä kommentoi, jos
07.12.2011 |
et kestä tilitystä.
Anoppi on oikein kultainen tyyppi ja tarkoittaa aina hyvää, mutta en meinaa enää kestää, kun mistään asiasta ei voi keskustella ja eikä toisaalta voi luottaa, että se mistä on sovittu, se myös pitää.
Tällä kertaa aiheena lastenlasten joululahjat. Kysyivät mitä voisivat ostaa ja annettiin tarkka lahjatoive/lapsi. Kysyivät samalla mitä itse ollaan ostamassa ja hölmö, kun olin, menin kertomaan. Nyt kävi ilmi, että appivanhemmat ovat ostaneet lapsille sekä pyydetyn lahjat että meidän aikomat lahjat!
Mieleni tekisi kirkua! Omat lahjat harkittiin tarkkaan, koska emme halua opettaa lapsia materiaalin haalijoiksi enkä halua haaskata rahoja turhuuteen tai krääsään. Näinkö tässä sitten käy, ettei vanhemmilla ole antaa yhtään fiksua lahjaa omille lapsilleen.
Joo, tällä hetkellä tämä on ongelmistani suurin. Ymmärtäköön se kuka haluaa...
Kommentit (77)
sinuna pistäisin miehen selittämään äidilleen että nyt meni väärin, anoppi saisi palauttaa kauppaan hankitut lahjat ja toteuttaisitte ne alkuperäiset suunnitelmanne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten yritä rauhoittua!
Itelle tuli mieleen, että voisko olla mahdollista, että anopilla olis alkava muistisairaus? Tietysti se seikka ei tue sitä, jos muisti kaikki lahjat, joita olit luetellut. Meillä vaan anopilla alkoi muistisairaus just tolla tavalla, muisti, että olin puhunut jotain jostain tietystä lelusta, esim. sellaisesta, jolla lapset mielellään leikkii ja hän sitten osti lapsille sellaisen kaupassa käydessään, vaikka meillä se jo oli. Tai kyselee vaatekokoja, mutta ostaa sitten kaksi numeroa liian pieniä, kun muistaa joskus kuulleensa sellaisen koon. Pätee myös kaikkeen muuhun, ollaan sovittu, että hän tuo lasten synttäreille pullaa tarjottavaksi, mutta tuokin täytekakun (jollaisen tietysti olen myös itse leiponut) jne. jne. Esimerkkejä on loputtomiin, alkuun kaikki ärsytti tosi paljon, mutta kun tajuttiin hänen olevan muistiltaan sairas, pitää vain yrittää ymmärtää.
Vaikka Tukholmaan, tai Kööpenhaminaan.
Meillä erehdyin kerran tarjoamaan anopin läsnäollessa banaanileipää lapsille, Olen aina tykännyt tehdä sitä. Ja lapset siis tykkää. Siitä lähtien anoppi on tehnyt sitä isoja satseja pakkaseen ja tarjoaa lähes aina kun ollaan siellä ja tuo mukanaan, jos tulee meille lapsenvahdiksi tms. Enpä enää sitä leivo, eikä kukaan edes muista, että olen sitä "osannut" leipoa tai että olen sen leipomisesta tykännyt. Ja voisin toki leipoa minäkin, mutten halua, että nyt niin usein syödään sitä (mummilta saa kuitenkin kerran kuussa suunnilleen) ja kokisin, että leipomalla lähden kilpailemaan anopin kanssa.
Koen, että anoppi kaappasi mun jutun, joka oli mulle merkityksellinen. Joten ap, ymmärrän tunteesi, vaikka järki sanookin, että antaa ostaa tai mun tapauksessa antaa leipoa.
minä tein aikamoisen työn, että sain lapsen "aivopestyä" pitämään parsakaalista, ja sitten menin neuvomaan anopille, että tekee sitä samoin, eli vähän öljyä pannulle ja hauduttelee sen puolikypsäksi
no anoppipa lykkäsi pannulle aimo pamauksen ehtaa voita ja ruskisti parsakaalit ylikypsiksi ja heitti vielä kunnolla suolaa perään
arvatkaa menikö kauan saada lapsi taas opetettua siihen että se terveellinen vaihtoehto on hyvää... :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen kyllä todella, että elääkö noin moni "isovanhemmilta vaan rahat pois" ja "lapsille vaan lisää tavaraa" -mentaliteelilla?
Siis mitä lahjojen anto teille oikein merkkaa, ellei se ole antamisen iloa?
ap
Miksi se "antamisen ilo" tulee sinulle vain lahjojen maksamista? Miksei riitä, että lapsi saa toivomansa lahjan, jonka sinä olet miettinyt? Pelkäätkö, että lapset tykkäävät enemmän isovanhemmista?
Ihmettelen kyllä todella, että elääkö noin moni "isovanhemmilta vaan rahat pois" ja "lapsille vaan lisää tavaraa" -mentaliteelilla?
Siis mitä lahjojen anto teille oikein merkkaa, ellei se ole antamisen iloa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen äiti maksattaa omien lastensa lahjat muilla?
mutta voisikohan tämän tilanteen kääntää voitoksi kaikille osapuolille? Mitä jos antaisitte (ja tuntisitte samalla antamisen iloa) ne isovanhempien ylimääräiset (jotka te siis alunperin ajattelitte ostaa) pois köyhemmille laspiperheille- niitä löytyy! Ja isovanhemmille voi kertoa, että ne omat oli jo ostettu ja kertoa miten paljon niiden lahjat ilahdutti näitä köyhempiä lahjansaajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä millainen äiti maksattaa lastensa lahjat muilla. Ap:n tapauksessa isovanhemmat olivat ostaneet lahjat omasta halustaan, jopa ilman lupaa, ilman että kukaan oli pyytänyt. Saati käskenyt.
Mietin vaan miksi se maksaminen on niin tärkeää, siis sille jonka ei tarvitse maksaa. Enemmän ketuttaisi, jos isovanhemmat olisivat luvanneet lapselle ostaa jotain, eivätkä ostaisikaan. Ja äitinä joutuisi käyttämään vähät rahansa näihin.
Kyllä se on tärkeää että omat vanhemmat saavat hankkia sen joulun " ykkös lahjan ". Se on se antamisen ilo ja saamisen riemu. Olkoonkin että lahjat tuo joulupukki.
Oma äitini " hukutti ainokaiset lapsenlapsensa " lahjoihin parina jouluna. Lapset eivät jaksaneet edes avata kaikkia paketteja. Kiinnostuksesta puhumattakaan. Nyt tehdäänkin niin, että hoidetaan lahjahankinnat yhdessä. Tai sitten minä ostan ja äitini maksaa. Aina sinne lahjoihin muutama ylimääräinen eksyy, mutta älyttömyyksiltä on vältytty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi se "antamisen ilo" tulee sinulle vain lahjojen maksamista? Miksei riitä, että lapsi saa toivomansa lahjan, jonka sinä olet miettinyt? Pelkäätkö, että lapset tykkäävät enemmän isovanhemmista?
Ihmettelen kyllä todella, että elääkö noin moni "isovanhemmilta vaan rahat pois" ja "lapsille vaan lisää tavaraa" -mentaliteelilla? Siis mitä lahjojen anto teille oikein merkkaa, ellei se ole antamisen iloa? ap
Tama vastaaja osui asian ytimeen. En tajua minakaan.
Kyllä se on tärkeää että omat vanhemmat saavat hankkia sen joulun " ykkös lahjan ". Se on se antamisen ilo ja saamisen riemu. Olkoonkin että lahjat tuo joulupukki.
Kuulostaa jotenkin lapselliselta ja omituisen kilpailuhenkiselta. Siis tuollainen vanhempi jonka on "pakko" saada hankkia "ykkoslahja".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli se kenen lapsista on kyse ja kuka on kuka...
Minä hölmö hölötin kerran esikoisen synttärien alla, mitä ajattelin ostaa ja millaisen kakun leipoa.
Eikös äitini ilmestynyt synttärien aattona ko. lahja paketissa ja kakku kainalossa ovellemme.
Toisena vuonna sitten taas väitti, että lapsi toivoi toisenlaista kakkua kuin mistä minä ja lapsi olimme jutelleet - ja taas ilmestyi juhliin oma kakku mukanaan. Leipomosta tilattu marsipaaniöklötys, joka ei sitten lapsille maistunut - mikä tietty oli minun vikani!
Minulle ei ole mikään "juttu", että lapsen ykköstoive olisi juuri minun maksamani. Jouluiloni ei synny siitä eikä varmasti lapsenkaan, koska lahjojen antajista ei ole tapana puhua meillä. Joululahjat tulevat pukilta, uskoi sellaiseen tai ei. Ehkä siksi kilpailua siitä, kenen lahja on paras, ei edes voisi syntyä.
Toki otan osaa ap:n harmistukseen, jos asia kerran on hänelle tärkeä. Ei voi muuta kuin toivoa avointa keskusteluyhteyttä appivanhempiin. Toivottavasti he ovat toimineet vastoin ap:n toivetta hyväntahtoisessa hölmöydessään, ei suinkaan tarkoituksena jyrätä ap:n yli.
..vaan paskaa niskaan. Mä kyllä ymmärrän sua ap mksi ärsyynnyit. Tottahan sitä haluaa lapsilleen lahjan ostaa ja jos on jo miettinyt valmiiksi mitä haluaa antaa ja sitten toinen meneekin ostamaan sen niin kyllähän ärsyttää. Täällä nyt ei IKINÄ heru kenellekään ymmärrystä yhtään mihinkään asiaan.
Musta on täysin ymmärrettävää, että vanhemmat haluaa antaa lapselle sen "ykköslahjan".
Kyllä kouluikäinen jo tietää, keneltä lahjat tulee ja omat vanhemmat on tärkeimmät, niiltä tavallaan kuuluu saada se tärkeä lahja. Näin se vaan on.
joka hankkii pienten lasten lahjat?
Voisitko käyttää antamisen iloasi ja perustelujasi ja käyttää rahasi siihen, että teet jotain kunkin lapsen kanssa? Menette jonnekin.