Ero aiheutti oireita lapsille

Onhan se kamalaa kuunnella, kun 4-vuotias kertoo kuinka äidin uusi kaveri nousee yöllä äidin päälle ja äiti kiljuu.

toivottavasti annoit ex-miniäsi kuulla kunniansa!!!

mutta monet vanhemmat hoitavat eron vain oman itsensä kannalta ja ovat sitä mieltä, että kun itse ovat onnellisia, lapsetkin ovat. Ei se noin mene! Ikinä!



Oli kyse sitten 2-vuotiaasta tai 12-vuotiaasta, niin vanhempien ero on elämän kamalin juttu. Tiedän esiteinejä, jotka ovat pysyvästi masentuneet, ja vanhemmat ovat aivan ällikällä lyötyjä, kun se erohan sujui niin hyvin ja nyt on jo uudet puolisot, ollaan kavereita ja uusien puolisojen kanssa saadut lapsetkin jopa kaveeravat... On rankkaa, kun koko sen astinen elämänkuva menee sirpaleiksi. Osa lapsesta hajoaa, kun vieras koskee äitiin tai isään. Osa lapsesta särkyy pysyvästi, kun äiti tai isä koskettelee vierasta.



Miksi vanhemmat ovat noin itsekkäitä? Jos on pakko erota, siis ihan pakko, kun on käyty pariterapiat ja yritetty yrittämisen perään, niin antakaa niille lapsille tilaa surra, vaikka menojalkaa vipattaisi vaikka kuinka. Kun lapsi saa rauhassa surra ja purkaa pahaa mieltään ja kun vanhemmat kestävät ottaa sen surun vastaan ja antavat lapsen käydä läpi traumojaan ilman ylimääräisiä vieraita, ei se uusi suhdekaan ole tuomittu epäonnistumaan. Se vain vaatii aikaa.

Pahinta on kuulla lasten suusta, että äiti ei välitä enää. Äiti on keskittynyt uuteen poikaystäväänsä, eikä tunnu välittävän enää ollenkaan lapsista. Siltä minustakin näyttää ja siltä lapsista tuntuu...

Ei uusi mies parempi ollutkaan. Eroa tässä nytkin tehdään. Luojan kiitos ei yhteen olla muutettu vaan asun poikani kanssa kahden. Poika ei ole noin rajusti oireillut kuin ap:n tapauksessa, mutta ikävöi isäänsä pitkään. Ja välillä vieläkin sanoo että on isää ikävä. Eroa olen katunut pitkään, mutta pakko tässä on eteenpäin jotenkin rämpiä. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin saman kokeneiden kanssa. Uskon että meitä on paljon jotka alkuhuuman jälkeen huomasivat ettei se ruoho vihreämpää aidan toisella puolen ollutkaan.

se kuinka vahvasti ero vaikuttaa lapseen riippuu ihan vanhemmista. Lienee ihan maalaisjärjellä tajuttavissa, että jos eron jälkeen lapsia raahataan hoitopaikasta toiseen, toisella tai kummallakin on uudet suhteet niin lapset eivät voi hyvin. JOs taas eron jälkeen arki jatkuu normaalina ja tasapainoisena niin ero ei ole lapselle iso tragedia.



Ap:n kaltainen turha ero on valitettava ja vastaavia eroja on liikaa. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että moni ero on tarpeellinen ja jopa hyväksi lapsille.



Itse erosin, koska halusin pelastaa lapseni ja taata heille tasapainoisen ja tunneturvallisen lapsuuden (tarkemmin en tässä asiaa aio selitellä). Meillä lapset "heräsivät eloon" eron jälkeen: kuten monissa tutkimuksissa on todettu, monet perheongelmien keskellä elävät lapset ovat ylikilttejä - eivät halua aiheuttaa lisää huolta ja ovat siksi huomaamattomia (toki moni lapsi reagoi toisellakin tavalla). Meillä oli juuri näin: kaksi ylikilttiä, huomaamatonta lasta, jotka eron jälkeen olivat hetken hämmennyksissään. Sitten alkoi "helvetti": raivoa kiukuttelua jne - kaikki tunteet päästettiin valloilleen kun kerran vihdoin oli tilanne, että pystyi. Tämän jakson jälkeen alkoi normaali elämä :) (= arki jossa pystyy olemaan oma itsensä)

on eronneet ja jotka ovat alkaneet varastaa ja hakata muita ja kiusata ja ovat aivan kamalia pikkukriminaaleja, ovatkin eheytymässä kun ei tarvitse enää olla ikävän kiltti.

En ole tiennytkään, että riehuminen ja paska käytös kakaroilta on tunteiden vapautumista ja ihanaa kiltteydestä luopumista kun isi ja äiti erosi.

se kuinka vahvasti ero vaikuttaa lapseen riippuu ihan vanhemmista. Lienee ihan maalaisjärjellä tajuttavissa, että jos eron jälkeen lapsia raahataan hoitopaikasta toiseen, toisella tai kummallakin on uudet suhteet niin lapset eivät voi hyvin. JOs taas eron jälkeen arki jatkuu normaalina ja tasapainoisena niin ero ei ole lapselle iso tragedia.

Ap:n kaltainen turha ero on valitettava ja vastaavia eroja on liikaa. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että moni ero on tarpeellinen ja jopa hyväksi lapsille.

Itse erosin, koska halusin pelastaa lapseni ja taata heille tasapainoisen ja tunneturvallisen lapsuuden (tarkemmin en tässä asiaa aio selitellä). Meillä lapset "heräsivät eloon" eron jälkeen: kuten monissa tutkimuksissa on todettu, monet perheongelmien keskellä elävät lapset ovat ylikilttejä - eivät halua aiheuttaa lisää huolta ja ovat siksi huomaamattomia (toki moni lapsi reagoi toisellakin tavalla). Meillä oli juuri näin: kaksi ylikilttiä, huomaamatonta lasta, jotka eron jälkeen olivat hetken hämmennyksissään. Sitten alkoi "helvetti": raivoa kiukuttelua jne - kaikki tunteet päästettiin valloilleen kun kerran vihdoin oli tilanne, että pystyi. Tämän jakson jälkeen alkoi normaali elämä :) (= arki jossa pystyy olemaan oma itsensä)

on eronneet ja jotka ovat alkaneet varastaa ja hakata muita ja kiusata ja ovat aivan kamalia pikkukriminaaleja, ovatkin eheytymässä kun ei tarvitse enää olla ikävän kiltti. En ole tiennytkään, että riehuminen ja paska käytös kakaroilta on tunteiden vapautumista ja ihanaa kiltteydestä luopumista kun isi ja äiti erosi.

se kuinka vahvasti ero vaikuttaa lapseen riippuu ihan vanhemmista. Lienee ihan maalaisjärjellä tajuttavissa, että jos eron jälkeen lapsia raahataan hoitopaikasta toiseen, toisella tai kummallakin on uudet suhteet niin lapset eivät voi hyvin. JOs taas eron jälkeen arki jatkuu normaalina ja tasapainoisena niin ero ei ole lapselle iso tragedia. Ap:n kaltainen turha ero on valitettava ja vastaavia eroja on liikaa. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että moni ero on tarpeellinen ja jopa hyväksi lapsille. Itse erosin, koska halusin pelastaa lapseni ja taata heille tasapainoisen ja tunneturvallisen lapsuuden (tarkemmin en tässä asiaa aio selitellä). Meillä lapset "heräsivät eloon" eron jälkeen: kuten monissa tutkimuksissa on todettu, monet perheongelmien keskellä elävät lapset ovat ylikilttejä - eivät halua aiheuttaa lisää huolta ja ovat siksi huomaamattomia (toki moni lapsi reagoi toisellakin tavalla). Meillä oli juuri näin: kaksi ylikilttiä, huomaamatonta lasta, jotka eron jälkeen olivat hetken hämmennyksissään. Sitten alkoi "helvetti": raivoa kiukuttelua jne - kaikki tunteet päästettiin valloilleen kun kerran vihdoin oli tilanne, että pystyi. Tämän jakson jälkeen alkoi normaali elämä :) (= arki jossa pystyy olemaan oma itsensä)

Kyse ei ole, että lapsi riehuu muualla vaan uskaltaa riehua ja kiukutella _kotona_ , tajunnet varmasti itsekin, että varastelevilla ja hakkaavilla lapsilla on hieman muita ongelmia??

Ehkei kannattaisi kommentoida sellaista, mitä ei ymmärrä tai mistä ei tiedä mitään :)

Tärkeää keskustelua.

Omat teinipoikani oireolivat erosta. Yli on onneksi päästy. Mitään en kadu. Ex oli huono puoliso ja isä. Eron jälkeen on ollut todella huono isä. Lapset on kyllä kokeneet sen.

Vierailija kirjoitti:

Omat teinipoikani oireolivat erosta. Yli on onneksi päästy. Mitään en kadu. Ex oli huono puoliso ja isä. Eron jälkeen on ollut todella huono isä. Lapset on kyllä kokeneet sen.

Miten oireilivat? Kuinka kauan kesti?

Vanha ketju.

Kaksi kaveriani oireili aikuisina, kun vanhempansa erosivat. Toisella jäi kaikki opintosuoritukset puoleksi vuodeksi yliopistossa. Toinen vaan oli muuten onneton.

Ero on lapsille tietysti traumaattinen tilanne. Harva aikuinenkaan käsittelee eron helposti.

Lapsi tarvitsee aikaa ja tukea. Keskity nyt lapsiin, älä ajattele uutta suhdetta. Lasten pitää kokea että sä yksin olet turvallinen vanhempi ja että he voivat luottaa sinuun että elämässä ei tapahdu suuria muutoksia. Koita pitää arki tasaisena, hoitopaikka samana ja koittakaa asua samalla alueella kuin ennenkin jotta ystävät säilyvät.

Nosto 

Lapset olivat eron jälkeen hyvin takertuvia ja hakivat useilta aikuisilta huomiota ja läheisyyttä. Vanhempi lapsi ( ala- asteella) rupesi pissailemaan housuunsa. Lapsia toimitettiin pois jaloista, vietiin usein yökylään ja jätettiin muille hoidettaviksi. Tätä jatkui useamman vuoden. Lapsille ei ollut aikaa edes äitienpäivänä, sekin päivä oli tärkeämpää viettää uuden kumppanin kanssa.