synnytyksessä alapään repeäminen, miten?

haava hieman tunnoton. Mutta mitä se haittaa? Itselleni on tehty 3 vatsaleikkausta 2 polvileikkausta. Ja vatsan arpikohdat ovat aina olleet n.puoli vuotta hieman tunnottomia.



Mielummin tunnoton kuin että ei voi istua 2 kuukauteen!

Eikö me nyt vain voida todeta, että synnytys on erityinen ja merkityksellinen tapahtuma naisen elämässä, ja fyysisesti niin vaativa, että sen seurauksena voi joskus olla jopa elämänkestäviä vaivoja - mutta useimmille ei ole.



Se on myös psyykkinen tapahtuma, ja monet haluavat kokea mahdollisimman luonnollisen synnytyksen juuri siitä syystä. Heille se suotakoon, riskeineen.



Lääketieteellisesti tällä hetkellä, ihan kylmiä tilastoja katsoen, kokonaisuutena lapsen JA äidin terveyden kannalta alatiesynnytys on parempi vaihtoehto, jos ei erikseen tiedetä etukäteen että on jotain sektion suuntaan vaakaa kallistavia tekijöitä (lapsen kokoarvio, äidin kunto/rakenne). Koska nämä ovat tilastollisia juttuja, niin tietysti joskus käy niin, että olisi ollut parempi synnyttää sektiolla vaikka yritettiin alakautta, ja myös toisinpäin.

Lisään, että rehellisyyden nimissä toki lääketieteellisten näkemysten lisäksi hoitopäätöksissä painaa talous: ei ole mitenkään mahdollista, että kaikki Suomenkin 60.000 synnytystä hoidettaisiin sektiona, vaikka kaikki äidit sitä haluaisivat.



Minua kuitenkin ihmetyttää, miksi sitä haluaisi sellainen jolla ei ole siihen mitään erityistä syytä. Haluaisitteko te myös - jos mahdollista - kasvattaa vauvan kohdun ulkopuolella jossain sikiösäiliössä, välttäisihän sillä raskauden vaivat ja riskit? Mutta menettäisi myös mahdollisuuden joihinkin ainutlaatuisiin muistoihin ja elämyksiin.



Minulle molempien lasteni alatiesyntymät ovat olleet rankkoja, ensimmäisestä jäi enemmän ahdistavia kuin positiivisia muistoja ja toisessa päinvastoin, mutta en vaihtaisi niitä pois. En sano että kaikkien täytyy olla samaa mieltä, mutta on vaikea ymmärtää miksi joku haluaisi menettää tällaisia kokemuksia siksi, että haluaa ottaa varman päälle ettei pepa mene rikki. Elämäähän sekin sitten vain on, jos niin käy.

eppari imukupin takia. Repeämiä tuli myös, ainakin häpyhuuleen.



Mistähän mahtaa tulla tää käsitys, että sektio on joku oikotie onneen? Tunnen monia useamman lapsen äitejä, joilla on kokemusta sekä suunnitellusta sektiosta että alatiesynnytyksestä, ja ainakin he ovat sitä mieltä, että sektiosta palautuminen kestää kauemman. Eräällä näistä äideistä synnytykset on olleet hyvin dramaattisia, vaikeita ja kivuliaita, mutta silti hän piti alatiesynnytystä miellyttävämpänä ja palautumista nopeampana.



Mulle sinänsä sama, minkä tavan kukakin valitsee, mutta se vain kaivelee, että monet ensisynnyttäjät kuvittelevat sektion olevan automaattisesti riskitön, kivuton ja kaikin puolin ihana tapahtuma.

Ai sektiossa ei ole mitään vaaroja? Mieluummin siis haluatte että leikataan kaikkien kudosten läpi vatsanahka auki kuin repeämä alapäässä. Mä en voi ymmärtää näitä juttuja täällä av:lla.



Sektio on aika kajoava toimenpide, ei siis ole sanottu että se paranisi noin vain... Luonto on hoitanut jo jonkun aikaa asian toimivalla tavalla.;) Ja tästä poisluetaan tietty perustellut sektiot.

repesin ensimmäiseltä, imukuppiavusteinen, epparista 5cm sisäänpäin. Lääkäri kursi kasaan parikymmentä minuuttia, kolmeen viikkoon en istunu. Sen jälkeen ei oo vaivannu. Ja oon kolme muutakin synnyttäny alakautta. Toiselta piti leikata ihan vähän vanhaa arpikudosta ja siihen sit kolme tikkiä, mutta se parani tosi äkkiä. Mutta ainahan nuo on yksilöllisiä asioita.



Itellä on kyllä sen verran kova leikkauspelko, että sektio on vaihtoehto silloin, jos ei muuta vaihtoehtoa ole, että voin hyvin kuvitella, että jollain se on toisinpäin.

aina ole ihan pikkujuttu. Minulla suunniteltiin synnytystä erityisesti sen takia, ettei vaan repeäisi, koska se olisi ollut ongelma perussairauteni takia. Alatiesynnytys kuitenkin oli parempi vaihtoehto kuin sektio, mutta koko ajan oltiin valmiina leikkaamaankin, jos jotakin ongelmaa tulisi.



Episiotomia tehtiin suunnitellusti, lapsella oli käsikin pystyssä ja napanuorassa kiinni, joten aika varmasti olisin revennyt. Kätilö oli kuitenkin loistava, haava parani parissa viikossa eikä mitään vaivaa ole sittemmin ollut. Synnytys oli hyvä kokemus.

Minulle myös tehty sektio 6kk sitten.

Edelleen haavan kohta arka ja tunnoton. Moni kysyy miten on mahdollista että on noin. Arka ja tunnoton. Sitä en osaa selittää.

Ei ihmekään että sektion vaaroista toitotetaan.

Mulle tehtiin suunniteltu sektio jo 5 vuotta sitten, edelleen puutuneisuutta, arkuutta ja välillä särkyäkin.

Kaikki lääkärit ovat sanoneet mulle, että miltei kaikilla menee vatsan hermotuksia poikki, mikä aiheuttaa oireet eikä maha koskaan parane. Se on ns. normaali seuraus.

Minulle myös tehty sektio 6kk sitten.

Edelleen haavan kohta arka ja tunnoton. Moni kysyy miten on mahdollista että on noin. Arka ja tunnoton. Sitä en osaa selittää.

Ei ihmekään että sektion vaaroista toitotetaan.

Mulle tehtiin suunniteltu sektio jo 5 vuotta sitten, edelleen puutuneisuutta, arkuutta ja välillä särkyäkin.

Kaikki lääkärit ovat sanoneet mulle, että miltei kaikilla menee vatsan hermotuksia poikki, mikä aiheuttaa oireet eikä maha koskaan parane. Se on ns. normaali seuraus.

että ne, jotka haluavat välttämättä ns. mukavuussektion, ottavat hirveän tarkasti selvää synnytyksen aiheuttamista komplikaatioista, mutta eivät ymmärrä, että sektiollakin on omat seuraamuksensa.

Synnytyksiä x2, ikinä ei ole mitään revennyt, mitään ei ole tarvinnut tikata ja toipuminen nopeaa. Kyllähän sitä tietää synnyttäneensä ja kyllä ne nirhamatkin kipeää tekee, mutta ei se alatiesynnytys automaattisesti tarkoita, että "tavara on pilalla".

vain hanki sektiota? Pääsis niiiin paljon helpommalla.

Mutta leikkaus on aina leikkaus, eli riski.

Alatiesynnytyksessä ei _välttämättä_ repeä. Leikkauksessa tehdään leikkaushaava, ja sen parantuminen ei ole automaattisesti helppoa ja tuskatonta.

Sitten näyttää olevan noita fanaatikoita joiden mukaan imetys ei onnistu jos tehdään sektio. Ehkä näin, mutta vaikuttaa siltä että eläjiksi on niistäkin jotka eivät ole maitua tissistä saaneet.

Epäilen että näissä synnytysasioissa on aika paljon turhaa menneisyyden taakkaa. Joku kätilöliiton varapjkin sanoi että "kipu kasvattaa äitiyteen".

Ihmettelen todella: onhantälläkin palstalla sellaisesta ihmeestä kuultu kuin kivuton luomusynnytys.

Ite ajattelin että mennään luomuna koska olen niin dorka etten osaa huolestua synnytyksestä. (Mutta tilanteen niin vaatiessa ottaisin totta kai sektion.)

Minun synnytykseni eteni melko normaalisti. Jossain vaiheessa avautumisvaiheessa jo pohtivat, että tulee mahdollisesti sektio, koska vauvan sydänäänet putosivat aina supistusten aikana. Synnytystä jatkettiin kuitenkin normaalisti koko ajan seuraten tilannetta. Ponnistusvaihetta ehti kestää melkein tunnin. Se vaikutti minusta melko toivottomalta, koska ei ollut yhtään sellainen tunne, että tekisi mieli ponnistaa. En saanut niihin ponnistuksiin mitään otetta ja ne jäivät aina jotenkin vaillinaisiksi, koska en osannut hengittää syvään, olla hengittämättä ja ponnistaa kätilön käskystä. Sitten lääkäri ja kätilö totesivatkin melko pian todettuani itse, ettei tämä onnistu, että näin on: ei tule onnistumaan eikä tämä ole mitenkään minun yrittämisestäni kiinni. Sen lisäksi, että vauvan sydänäänet olivat pudonneet välillä, vauvan pää oli virheasennossa, joten sain ja jouduin siitä saman tien sektioon näillä kahdella perusteella. Myönnän, että olin helpottunut.



En tiedä, olisiko se ponnistusvaihe tuntunut yhtään sen helpommalta ja onnistunut, jos vauvan asento olisi ollut ponnistamisen kannalta parempi.



Minullakin alavatsa navan ja sektiohaavan välillä on vähän samalla tavalla arka ja tunnoton. Vaikea sitä on selittää. Ehkä minun tuntemukseni on enemmän sitä, että siinä vatsan alueella on eri kerroksia, joista "päällimmäinen" tuntuu hieman kalvomaiselta ja aralta, mutta sen alapuoli tunnoton.



Minulle sektio oli ihan hyvä kokemus. Olen toipunut siitä kai ihan hyvin. Pelottihan se ajatus, että vatsa avataan, mutta samalla tavalla pelotti, että alapää repeää joka suuntaan.



Voisiko sektio tuntua "helpolta" vaihtoehdolta siksi, että sen aikana on aika hyvin puudutettu. Ei tunne oikeastaan mitään paitsi kosketuksen. Lisäksi verho on rinnalla kasvojen edessä, niin eihän sitä vatsan aukaisemista näe visuaalisesti, vaikka tietää, että siellä se maha on auki verhon takana... Alatiesynnytyksessä taas näkee koko homman.



Minulle tuli lisäksi järkytyksenä se, ettei synnytyksen loppuvaiheessa annettu enää yhtään mitään kivunlievitystä. Sivistyksessäni oli sen suhteen aukko. Ainakin minun ponnistusvaihe alkoi ehkä pari kolme tuntia epiduraalin laittamisen jälkeen ja siinä vaiheessa sen teho alkoi jo hiipua eli kyllähän se tuntui, vaikka siihen asti olin saanut avautua ja edistää synnytystä kohtalaisen kivuttomasti ilokaasulla... Mutta sektioon mentiin, koska alatiesynnytys ei olisi kuulemma mitenkään onnistunut.