Ero, miehellä luultavasti mielenterveys ongelmia

Kontrollointi ja alistaminen alkoivat pikkuhiljaa muutettuamme miehen koti paikkakunnalle. ennen sitä asuimme isossa kaupungissa etelä suomessa ja olimme 6 vuotta yhdessä ennen muuttoa 500 km päähän. olin silloin raskaana 6 kk. Kaikki muuttui n. 1-2 kk kuluttua muutosta. näen asian niin että koska mulla ei yhtään sukulaista tai ystävää uudella paikkakunnalla niin olin heppo "kohde", ei paikkaa minne paeta ja muutenkin raskaana ollessani halusin vain uskoa että tämä ei ole totta, ei mies jonka kanssa olin mennyt naimisiin ja odotin hänen lasta voi kohdella minua näin.



Mitään en osannut tehdä oikein, hänen mielestä inhosin kaikkia hänen kavereitaan, veljeään, vanhempiaan. loputtomia riitoja (läpi viikonlopun esim. kirjaimellisesti aamusta iltaan) saman toistelua, syyttelyä. itkin ja pyydin lopettamaan, irvistelee, nauraa vastaukseksi.



Mielestäni järjetöntä käytöstä myös se, että kun vauva 1-2kk, mies oli jostain kuullut/lukenut että lapsen täytyy ulkoilla 2h päivässä ja jos en ollut sitä tehnyt (vauva 1kk!!) koko ilta meni asian jauhamiseen, kuinka en ymmärrä ym. ym. itse olin vauvan hoidosta väsynyt ja en olisi vauvan nukkuessa saanut itse nukkua vaan ravata vaunujen kanssa ympäri kyliä. Asuimme kerrostalossa silloin, kuuma kesä joten parvekkeella ei paahteessa voinut nukuttaa. Saattoi soittaa päivällä töistä olemmeko olleet ulkona!



lapsen synnyttyä kaikki paheni. entiset riidan aiheet jatkuivat, alkoi painostus ostaa miehen suvun vanha maatila korvesta ja sen peruskorjaaminen (miehellä ns. peukalo keskellä kämmentä), missään nimessä en halunnut täysin maalle kun olin jo jotain kavereita saanut ja muutenkin miehen kanssa elämä helvettiä.



Alkoi sukulaisteni mollaaminen(ennen ei ollut mitään vikaa) minun luokse ei ollut sopivaa tulla mutta ei heille kieltänyt mutta jos joku tuli niin sain kärsiä siitä jälkeen päin. ei halunnut että me menemme vierailulle sukulaisiini, aina joku tekosyy tai suoraan sanoi että ei halua olla heidän seurassa, ei sopivaa seuraa lapselle. Ovat ihan normaaleja kunnos ihmisiä.



Kaikki järkyttävät riidat aina lapsen nähden ja kuullen vaikka toistuvasti pyysin että odotetaan lapsen nukkumaan menoa tai olisi miehen sukulaisissa hoidossa ja saataisi rauhassa puhua.



Tätä jatkunut 5 v ja nyt riittää, olen saanut toiselta paikkakunnalta työn ja lähden lapsen kanssa. miehen kanssa vaikeaa, ei ymmärrä mitä on tehnyt väärin, on aina vaan halunnut minun parasta!



Viimeinen pisara on ollut miehen uskoon tulo, yritää pakottaa siihen mukaan minutkin. kaikki pitää tehdä kuin hän haluaa, väittää että mulla saa olla omat mielipiteen mutta pitää löytää "yhteinen linja" joka on kätännössä se mitä mies haluaa, muuten alkaa loputon aivopesu, painostus.



Tässä vain osa kaikesta paskasta mitä on ollut, viime aikoina alkanut olla kuvioissa väkivaltaa, potkimista, vääntää käsistä niin että olen mustelmilla jos yritän lähteä pois paikalta.



Miehen mukaan kaikki on vain väärinkäsitystä ja ei missän nimessä halua erota. Mä en vaan enää pysty tähän enää :(



Tämä helvetti loppuu kuukauden kuluttua kun pääsen muuttamaan, avioerohakemuksen olen jo vienyt. Jos siis hengissä täältä pääsen.



Kaikesta huolimatta koen syyllisyyttä siitä teenkö väärin, lapsea ajatellen. itseäni ajatellen tiedän tekeväni oikein.