Oleskelulupahakemuksen kiirehtiminen?
Mieheni oleskelulupahakemus tuli maanantaina sitten UVI:iin.
Kysyin mitenkäs tästä eteenpäin, sanottiin että hakemuksia on tullut nyt paljon ja sitä voi joutua odottamaan 4-6 kk:een että ne ottaa sen käsittelyyn. Kysyin, voiko sitä mitenkään kiirehtiä, vastaus oli " ei" .
Nyt olen vähän ymmälläni, kuinka voin yrittää kiirehtiä sen käsittelyä. Voinee olla niinkin että ehkei ole apua mistään yrittämisestä...onko kellään kokemusta tällaisesta?
Ikävä on kova eikä nyt pääse näkemään toista pitkään aikaan :(.
Halusinpa kysyä vaan...
Voiko kiirehtimisellä olla ikävä vaikutus itse hakemuksen käsittelyyn kenties?
Mitähän nyt sitten...en tiedä. Toisaalta en haluakaan turhaa paniikkia tästä, mutta ajattelin vain et vois olla joku porsaanreikä ehkä systeemissä?
Kommentit (51)
En usko että kiirehtimisellä on ikävä vaikutus hakemukseen mutta ei se valitettavasti mitään auta.
Meillä kesti 8kk:tta ennenkuin Uvi antoi päätöksen oleskelulupaan(joka oli kielteinen)Mutkien kautta lupa lopulta tuli ..aikaa meni kaikkiaan 1v. ja 7kk.tta mutta nyt kaikki onneksi takanapäin:)))
Kuten " hopea" sanoi Uvin aspiin on aivan turha soitella, eivät edes tiedä ketä siellä on töissä(noin karrikoidusti sanoen:) esim. kun itse soitin sinne lupa prosessin lopussa jolloin myönteinen päätös oli jo tehty, mitä sen itse silloin tiennyt niin siellä nainen sanoi että: ei ole vielä käsittelijää???!?? ja siitä parin päivän päästä saimme tiedon kotiin myönteisestä luvasta.
En sitten tiedä mitä kannattaa Uville lähettää että vakuuttaa heidän liiton aitoudesta..aika epätoivoinen tehtävä..Itse laitoin kaiken mahdollisen ja mahdottoman ..ja kuitenkin katsottiin että avioliitto on solmittu maahantulosäädösten kiertämiseksi.
Tulinkin siihen tulokseen että aivan sama vaikka en olisi heille lähettänyt yhtään mitään niin sama päätös sieltä olisi kuitenkin tullut.
Porsaanreikiä ei taida olla , en ainakaan itse sellaista löytänyt vaikka luin lainkin varmaan 100 kertaa läpi ja etsin tietoa, lähetin papereita joka viikkoa Uville, soitin heille, lähetin sähköpostia ym.
Aikalailla epätoivoista on heidän kanssa asiointi.
Ei voi muutakuin odottaa...odottaa..ja odottaa...
Voimia sinulle. Oleskelulupaprosessi on todellinen taistelu.
Meille oleskelulupa tuli todella helposti. mieheni on siis Pakistanista. Ei haastateltu, ei tarvinnut kuin täyttää se uvin lappu, ja kiirehtimispäätöksemmekin hyväksyttiin (tosin syyt olivat perusteltuja).
Mitkä syyt voivat vaikuttaa prosessin pituuteen?
kallirhoe,
Prosessin pituuteen vaikuttaa aika paljon kuinka nopeasti uvi saa vastauksia muista maista, jos hakija on asunut muuallakin kuin kotimaassaan, ja tietysti sitten miten saavat tietoja hakijan kotimaasta.
Meillä kävi tosi huono tuuri. Sotkivat mieheni johonkin toiseen saman nimiseen!!! Siinä vaiheessa oli pinna tiukalla..
Sanoisin että teillä on ollut tuuria!
ja näinollen lisätä heidän jo ennestäänkin suurta työmääräänsä (sitähän joka ikinen kiirehtimis- yms pyyntö tekee:lisää työmäärää), mikä taas hidastaa hakemusten käsittelyä. Hyvä syy ei ole se, että tulee ikävä jos ei näe miestään kuukausiin :) Voihan täältä Suomesta aina matkustaa miestä katsomaan, jos ikävä käy ylivoimaiseksi.
Kun haimme oleskelulupaa miehelleni (turkkilainen) niin Ankarassa sanottiin että hakemuksen käsittelyyn voi mennä jopa kaksi vuotta, puhuivat minimissään kuudesta kuukaudesta. No, oleskelulupa tuli kuitenkin alle kolmessa kuukaudessa. Osasyy toiminnan nopeuteen oli varmasti se, että olimme asuneet yhdessä Turkissa jo ennen naimisiinmenoa ja jonkin aikaa sen jälkeenkin, ja se osaltaan todisti liittomme aidoksi.
Tuttavan mies (turkkilainen) sai oleskeluluvan todella nopeasti, alle kuukaudessa, kun vaimonsa sairastui erääseen pitkäaikaissairauteen (ei hengenvaaralliseen, mutta loppuiän lääkitystä vaativaan kuitenkin) ja joutui sen takia tulemaan Turkista Suomeen. Heidän kohdallaan siis kiirehtimispyyntö toimi, mutta hekin olivat jo asuneet kauan yhdessä miehen kotimaassa, mikä jo sinällään helpottaa oleskeluluvan saantia. Toisaalta, olen kuullut sellaistakin että esim. raskaus ei ole hyvä syy oleskelulupahakemuksen kiirehtimiselle; UVIn mielestä vaimo voi vallan mainiosti olla yksikseen raskausajan ja synnytyksen Suomessa, ja mies tulee sitten kun saa luvan (jos saa) :/
Tämä se on kaikkein rankinta, odottelu. Huokaus...
mulla olisi oikeastaan ihan hyvä syy kiirehtiä hakemusta, mikäli siihen mennee parisen vuotta. Mieheni joutuu ehkä armeijaan joskus ensi vuonna.
Ja toinen ahdistava juttu on se, että mitä jos liittomme tuomitaan lumeliitoksi! Miten mieheni kestää sen? Miten minä kestän sen?
Ahdistaa niin etten tiedä oikein miten jaksan eteenpäin. Nyt kun pitäisi odottaa max. puoli vuotta et ne edes alkaa käsitteleen sitä!
En usko, että liittomme eroon päätyisi vaikka kielteinen päätös tulisi. Mutta kun en voi muuttaa nyt täältä jonnekin Turkkiin, mulla on elämä täällä ja vakituinen työ. Jos mä Turkkiin joudun, se vasta rankkaa olisi koska en tiedä löytyisikö työtäkään juuri omalta alalta ja palkatkin on aika onnettomia siellä päin maailmaa suhteessa työmäärään.
Ja sitten se kieli, en osaa juuri paljonkaan turkkia vaik jonkunmoinen käsitys siitä onkin.
Jos mieheni joutuu liian pitkään odottamaan, hän ehtii joutumaan armeijaan eikä pääse maasta sitten muutamaan vuoteen minnekään koska käytäntönä siellä on että pitää jäädä maahan 2 vuodeksi armeijan jälkeenkin.
Ja jos hän armeijaan menee, yhteydenpito käy lähes mahdottomaksi! Ainakin alkuun.
Saako hän tulla edes viisumilla maahan, jos ei saa oleskelulupaa? Miten nää jutut menee?
Raakaa peliä, täytyy sanoa. Kuitenkin ne UVI:ssa päättää TOISTEN ELÄMISTÄ! Ei ihan pikkujuttu se olekaan, ne on loppujen lopuksi vastuussa siitä mitä päättävät toisten puolesta ja heidän käsissään on myös hakijoiden tulevaisuus!
Mua rupes oikeesti masentamaan, kun oon taas lueskellut näitä juttuja hylkäämisistäkin. Tulevaisuus on harmaan peitossa ja synkän oloinen näillä näkymin. Olen huolissani, miten tässä tulee käymään.
Kaikki ihan sen takia, kun on näitä jotka oikeesti tekevät lumeliittoja, haistatan pitkät paskat niille!
Varmaan moni muukin täällä on joutunut samoja tunteita käsittelemään. Ehkä hakemustanne ei voi kiirehtiä millään :(
Muistan, kuinka ollessani juuri samankaltaisessa tilanteessa aikoinani, liikutui eräästä hengellisen lehden kirjoituksesta, että Taivaaseen ei tarvita hakemuksia, eikä edes viisumia tai oleskelulupaa. Siellä ei kysytä syntyperää. Sinne saa kansalaisuuden jokainen sitä haluava, ilmaiseksi.
Täällä maailmassa tasan ei käy aina...
Mutta rukoillaan!
Oleskeluluvan saamiseen se ei sitäpaitsi ainakaan vaikuta, sillä oleskeluluvan myöntäminen on Suomen viranomaisten asia, eikä heitä kiinnosta pätkääkään (konsulaatin työntekijä sanoi näin) onko hakija käynyt armeijan vai ei. Tietenkään Turkin viranomaiset eivät sitten myönnä passia tai päästä lähtemään maasta, jos on esim. karannut armeijasta tai jättänyt menemästä sinne ajallaan. Mutta jos intti on käyty niin pitäisi kyllä päästä ulkomaille...en tiedä onko joidenkin kohdalla sitten poikkeuksia tässä asiassa.
Voi sitäpaitsi olla että miehesi saa oleskeluluvan ihan helposti, meidän tuttavapiirissä pisin odotus taitaa olla 4 kuukauden luokkaa. Vaikka Uvi aina " uhkaileekin" hakemuksen käsittelyssä menevän ikuisuuden, se ei läheskään aina pidä paikkansa.
Tsemppiä!
P.S. Minä jätin hyväpalkkaisen työni Suomessa keväällä 2001, annoin asuntoni pois, ja luovuin suurimmasta osasta irtaimistoa (osan annoin vanhemmilleni säilöön), ja lähdin Turkkiin, tietämättä missä tulen asumaan (majoitus oli kahdeksi viikoksi, lentoliput puoleksi vuodeksi) ja mitä tekemään (ei ollut työpaikkaa tiedossa, ja säästöt riittivät noin kuukaudeksi, enkä vielä silloin tuntenut nykyistä miestänikään). En ole katunut, sainpahan asua siellä, tehdä työtä (löytyi helposti), tutustua rauhassa mieheeni (tapasimme sinä kesänä), maahan ja kulttuuriin :)
Joboz:
Jos mieheni joutuu liian pitkään odottamaan, hän ehtii joutumaan armeijaan eikä pääse maasta sitten muutamaan vuoteen minnekään koska käytäntönä siellä on että pitää jäädä maahan 2 vuodeksi armeijan jälkeenkin.
Voin todellakin sanoa, että ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Me saimme kielteisen oleskelu-lupapäätöksen syys-lokakuun vaihteessa, käännytys miehen kotimaahan.. Nyt olemme asustelleet täällä miehen kotimaassa lokakuun puolesta välistä lähtien.. ahdistaa ja pelottaa, kuinka kauan täällä joudumme olemaan, koto suomessa odottaisi työpaikat jne.
Viha uvia kohtaan on melkoinen tällä hetkellä; kielteisestä päätöksestä siis pari kuukautta, eikä asiamme ole edennyt ollenkaan. Ja mitä tämä kielteinen päätös sai aikaan elämässämme; työpaikoista " lomat" , lemmikeille hoitopaikka,kodin irtisanominen, rahaa menetetty nyt hyvinkin paljon..(matkaliput,palkan menetykset tältä ajalta,rokotukset,viisumi..)Täällä minun on mahdoton mennä töihin, kun puuttuu kieli..Voimat melko vähissä, eikä asiaa helpota ollenkaan se että minä olen ollut täällä ollessamme kokoajan kipeänä.. mutta, pakko vain yrittää jaksaa, hampaat irvessä :)
Miten paljon se uvi noita kieltäviä antaa.
Muistan kyllä täysin miten kamalaa oli olla epätietoisuudessa niin pitkään. Ja koska meillä luvan käsittely kesti niin pitkään olin luopunut jo toivosta ja miettimässä masennuslääkkeitä, oli vain niin mahdotonta päästä sängystä enää ylös ja vastustuskyky oli nollassa. Sain jotain ihme lastentauteja, joita mulla ei lapsenakaan ollut.
Onkohan koskaan tutkittu uvin käsittelijöiden tekemiä päätöksiä, että antaako joku selvästi enemmän kieltäviä.
Uvi ei ainakaan teetä asiakastyytyväisyyskyselyjä, vaikka syytä olisi.
Voimia teille!
Minun mieheni odotti täällä viisumin turvin 4 kuukautta lupaa ja sai sen aika helposti loppujenlopuksi. Ei kyselty mitään eikä haastatelut vaikka tarjouduinkin tulemaan itse sinne mieheni kanssa kuultavaksi.
Mutta ei kuulema ollut siihen tarvetta. Mieheni oli todella sairas,alipainoinen, hänellä oli kovia vatsakipuja ja myöhemmin paljastuikin että hänellä oli heliobakteeri ja laktoosiintoleranssi, jota hän oli vuosia yrittänyt hoidattaa omassa maassaan tuloksetta. Me laitettiin UVI:lle kiirehtimispyyntö mutta sitä ei hyväksytty. Mutta onneksi hän sitten sai sen luvan ja pääsi hoitoon joka jatkuu vieläkin...
Kahden vuoden maastapoistumiskieltoa ei ole normaali tapausten kohdalla olemassakaan. Heti kun asevelvollisuus on suoritettu niin mies on vapaa lähtemään minne haluaa.
Armeija kannattaa suorittaa alta pois. Yliopiston käyneillä nykyään 5kk ja muille 15kk (erikoispalvelu voi kestää pidempään). Armeijan voi suorittaa myös maksamalla (tarkkaa summaa en muista, mutta jos hyvä palkka niin ehdottomasti kannattaa maksaa) ja viettämällä n. 1kk armeijassa.
Passin saaminen voi olla hyvin hankalaa (ja uusiminen) jos armeijaa ei ole suoritettu.
Oli pakko tulla kommentoimaan.. tuota kun " hopea" kirjoitti, että onkohan tutkittu, antaako joku käsittelijä enemmän kielteisiä..
Hyvän ystäväni tuttu oli uvissa töissä, ja hän kuulemma oikeen tykkäsi antaa kielteisiä, hän tutki niin kauan ihmisen papereita, kunnes löysi jonkun syyn minkä vuoksi voisi antaa kielteisen..nyt tämä kyseinen mies on kyllä siirretty muihin tehtäviin..
Meidän käsittelijä sanoi että hän tekee 50%kielteisiä, 50%myönteisiä. Olin tästä hieman ihmeissäni, eikö pidä antaa kielteiset ja myönteiset niiden oikeenperäisyyden (kelle se kuuluukin..huonosti sanottu..mutta ymmärtänette varmaan mitä tarkoitan..) mukaan. Tuossa kohdin tuli vain mieleeni,että meidän päätös tuli loppuvuodesta.. eli varmaan tuo 50%myönteiset oli jo mennyt alkuvuodesta, joten meille oli pakko antaa kielteinen ?!
Väsyttää ja vihastuttaa todellakin tämä kädenvääntö, mutta minkäs teet.. tahtoisin kotiin melko nopeasti, mutta en edes uskalla ajatella kuinka kauan joudumme olemaan täällä. Kyllä se oikeus vielä joskus voittaa..!
Saattaa olla että käytäntö on muuttunut, mutta ainakin aiemmin Turkki ei ole myöntänyt armeijaa käymättömille asevelvollisuusikäisille passia ennen armeijan käymistä.
Meillä mieheni kävi armeijan seurustelumme alkuaikoina (oltiin tunnettu sitä ennen noin 1,5 vuotta. Armeijan aikana (silloin 18 kk, tapasimme kerran viikon verran). Sanoisin että tuo pitkä ero kun kestettiin on sen jälkeen kestetty paljon muutakin, mieheni muutti Suomeen sitten 2 k armeijan loppumisen jälkeen ja mentiin naimisiin siitä vajaa vuoden päästä. Nyt pian 10 vuotta takana, ei aina helpolla, mutta väittäisin että tulipa suhde testattua jo alkuvaiheessa.
Joboz:
Tämä se on kaikkein rankinta, odottelu. Huokaus...
mulla olisi oikeastaan ihan hyvä syy kiirehtiä hakemusta, mikäli siihen mennee parisen vuotta. Mieheni joutuu ehkä armeijaan joskus ensi vuonna.
Ja toinen ahdistava juttu on se, että mitä jos liittomme tuomitaan lumeliitoksi! Miten mieheni kestää sen? Miten minä kestän sen?
Ahdistaa niin etten tiedä oikein miten jaksan eteenpäin. Nyt kun pitäisi odottaa max. puoli vuotta et ne edes alkaa käsitteleen sitä!
Odotus on vaikeaa, tiedän omasta kokemuksesta. Ainut tapa kestää se aika on purra hammasta ja yrittää unohtaa tilanne.
En usko, että liittomme eroon päätyisi vaikka kielteinen päätös tulisi. Mutta kun en voi muuttaa nyt täältä jonnekin Turkkiin, mulla on elämä täällä ja vakituinen työ. Jos mä Turkkiin joudun, se vasta rankkaa olisi koska en tiedä löytyisikö työtäkään juuri omalta alalta ja palkatkin on aika onnettomia siellä päin maailmaa suhteessa työmäärään.
Ja sitten se kieli, en osaa juuri paljonkaan turkkia vaik jonkunmoinen käsitys siitä onkin.
Jos liittonne on aito kummankin osapuolen suunnalta, ei se oleskelulupaan kaadu. On muutkin tässä tilanteessa jättäneet Suomen, vaikka olisi töitä tai mitä. Meillä esimerkiksi tilanne on se, että kielteisen oleskleulupapäätöksen vuoksi muutamme nyt miehen kotimaahan (ja Turkki on tähän maahan verrattuna hyvin lähellä Suomea). On meilläkin Suomessa työt ja opinnot. Työnhaku uudessa maassa, etenkin kun meillä on vielä opinnot kesken, on vaikeaa. Palkat jotain ihan eri tasoa kuin Euroopassa (kohtalaisen hyvätuloisen kuukausipalkka on noin 200 euroa). Kielen voi oppia aina, kun vain viitsii.
Jos mieheni joutuu liian pitkään odottamaan, hän ehtii joutumaan armeijaan eikä pääse maasta sitten muutamaan vuoteen minnekään koska käytäntönä siellä on että pitää jäädä maahan 2 vuodeksi armeijan jälkeenkin.
Ja jos hän armeijaan menee, yhteydenpito käy lähes mahdottomaksi! Ainakin alkuun.
Saako hän tulla edes viisumilla maahan, jos ei saa oleskelulupaa? Miten nää jutut menee?
Todennäköisesti ei saa viisumia Suomeen, jos on saanut kielteisen oleskelulupapäätöksen.
Raakaa peliä, täytyy sanoa. Kuitenkin ne UVI:ssa päättää TOISTEN ELÄMISTÄ! Ei ihan pikkujuttu se olekaan, ne on loppujen lopuksi vastuussa siitä mitä päättävät toisten puolesta ja heidän käsissään on myös hakijoiden tulevaisuus!
Mua rupes oikeesti masentamaan, kun oon taas lueskellut näitä juttuja hylkäämisistäkin. Tulevaisuus on harmaan peitossa ja synkän oloinen näillä näkymin. Olen huolissani, miten tässä tulee käymään.
Kaikki ihan sen takia, kun on näitä jotka oikeesti tekevät lumeliittoja, haistatan pitkät paskat niille!
Raakaa se on, mutta siihen on nyt vain sopeuduttava. Aina voit yrittää muuttaa oloja, mutta se vaatii PALJON työtä ja aikaa. Anteeksi jos olen loukannut sinua näillä kommenteillani, mutta nyt on aika ottaa itseäsi niskasta kiinni. Ei rakkaus ole kiinni yhdestä paperista (jos se on molemminpuolista). Rankkaa on, mutta se kasvattaa :)
Kyllähän se mulle tulee olemaan rankkaa, jos kielteinen päätös tulee, mutta sitä enemmän miehelleni.
Itse en ainakaan puoleentoista vuoteen voi lähteä täältä pois, koska makselen yhtä velkaani.
Mieheni meneekin vasta 2007 armeijaan. Ja kyllä hänellä passi on vaikkei armeijaa olekaan käynyt vielä.
Elämäntilanteensa vuoksi hän odottaa suht nopeata käsittelyä eikä tahdo yhtään hyväksyä sitä että joutuisimme odottelemaan 4-6 kk että ne alkavat käsitellä hakemuksia.
Toisaalta olen kyllä kuullut kommenttia, että UVI voi myös vedättää minkä tahtovat. Mä en pane toivoani näiden ihmisten varaan kuitenkaan. Kaiken kuulemani perusteella siellä käytetään pitkälti mielivaltaakin.
Mieheni sanoi kyllä, että ottaa minut sinne jos ei kerran lupaa tule. Mutta sitä ennen en haluaisi kauheesti kiirehtiä vielä sitä, kunhan saan asiani kondikseen täällä. Ja jos kielteinen päätös tulee, hän varmaankin menee armeijaan heti sitten. Sen jälkeen pitää uudestaan katsella näitä kuvioita, miten me sitten tehdään.
Häntä vain suututti kovasti tää kaikki vitkastelu UVI:n puolelta ja on mulle vihainen, näköjään kuvittelee ikäänkuin mä sille mitään mahtaisin.
En kuitenkaan haluaisi jättää kotimaatani kokonaan, voisin asustella jonkun aikaa siellä päin mutta en oikein usko että viihtyisin siellä edes kovin hyvin.
Mullakin on krooninen sairaus, joka vaatii lääkehoitoa ja seurantaa. En tiedä onko Turkissa minkäänlaisia sairausvakuutuksia ja miten hyvin ne osaavat tätä hoitaa. Lääkärien taso ei ole yhtä hyvä kuin täällä ja muutenkaan mikään ei ole niinkuin täällä. En voi elää ilman lääkitystä päivääkään periaatteessa.
En tiedä todellakaan, mihin tulevaisuus vie. Täällä periaatteessa haluan elämäni elää enkä halua väkisten muuttaa minnekkään. En tiedä edes, haluaisiko mieheni enää tulla tänne mikäli kielteinen päätös tulee. Tällä hetkellä hänen oma elämäntilanne on aika kireä siellä ja hän reagoi voimakkaasti kaikkea negatiivista vastaan.
Selittele nyt sitä...joka tapauksessa, en tiedä mitkä mahikset siellä mun on elää. Toivon kuitenkin että mieheni menisi heti suorittamaan varusmiespalveluksensa jos kielteinen päätös tulee, että hän olisi vapaa sitten menemään ihan minne vain.
En sitten tiedä, en jaksa ajatella niin pitkälle edes. Tuntuu että voimani ovat huvenneet koko asian takia...
Voit hänelle sanoa, että kaikki täällä joutuvat käymään saman odottelun ja hyvin harvan hakemusta UVI nopeuttaa. Käsittääkseni tällaista on tapahtunut vain sairaustapauksissa jne. Koska ilmeisesti suurin osa turkkilaisista miehistä joutuvat käymään armeijan, katsotaan sen olevan olennainen osa turkkilaisuutta (yleinen tapa, käytäntö) ja siksi kukaan ei saa täällä erityiskohtelua sen takia.
UVI:sta on kirjoitettu tänne paljon negatiivisia asioita, mutta täytyy aina muistaa, että herkemmin mielipiteitään tänne kirjoittavat ne, joilla tie on noussut pystyyn. Luvan saaneet jatkat elämäänsä eivätkä juuri asiaa enää pohdi. Tarkoitukseni on siis sanoa, että oleskelulupia myönnetään paljon jotta et vaipuisi toivottomuuteen. Olen myös lueskellut kertomuksia, joissa oleskeluluvan on helposti saanut niin sanotusti " hankalan kansalaiuuden" omaavat henkilöt.
Käsittelyajat ovat hyvin riippuvaisia jätettyjen hakemusten määrästä. Välillä ne vaihtelevat rajustikin esim. loma-aikojen puitteissa. Minä sain aikoinani asiallista palvelua UVI:lta ja aiasta jäi ihan hyvä mieli.
Haki viiden vuoden (?) passia lokakuussa 2002, ja armeijaan meno olisi ollut edessä syksyllä 2003. Sai passin ilman mitään ongelmia.
2nlapsenäiti:
Saattaa olla että käytäntö on muuttunut, mutta ainakin aiemmin Turkki ei ole myöntänyt armeijaa käymättömille asevelvollisuusikäisille passia ennen armeijan käymistä.
" Häntä vain suututti kovasti tää kaikki vitkastelu UVI:n puolelta ja on mulle vihainen, näköjään kuvittelee ikäänkuin mä sille mitään mahtaisin.
En kuitenkaan haluaisi jättää kotimaatani kokonaan, voisin asustella"
Minunkin mieheni ikään kuin purki minuun kiukkunsa, kuten myös minä häneen. Kyllähän se ottaa päähän kun vitkastellaan vaikka kyse on toisten perhe-elämästä.
Aika usein tulikin riitoja tuona lupa-aikana, ja kun oltiin niin kauan erossa toisistamme. Mutta se kaikki johtui siitä kun sitä lupaa tuli stressattua niin paljon, eikä asioista tiennyt mitään.
Joku kirjoitti että ainahan sitä voi opetella kielen ja muuttaa toiseen maahan, ei se mun mielestäni ihan noin yksinkertaista ole. Tulee siinä muutakin mukana kuin kieli, erilainen kulttuuri eikä mielestäni kannata pelkän rakkauden siivin lähtee toiseen maahan, vaan pitäisi siellä vieraassa maassa olla myös itselleen jotain tekemistä, työ tai opiskelu tai esim suomalaisia tuttuja / tuttu.
Siihen voi sitten helposti suhde kaatuakin, kun toinen varmaankin on töissä ja jos itse kyhjöttää kotona kaiket päivät yksin, tai vain miehen perhe seuranaan. Ja ei kaikissa maissa työpäivän pituus ole 8 tuntia, vaan voi mennä illasta aamuun.
Elämä ei ole helppoa, olen huomannut monta kertaa, mutta vaikeuksista selviäminen kasvattaa itseä, ja on ainakin meillä avioliittokin ja parisuhde ihan eri tasolla!
Mutta voimia toivon!
Tommonen on kyllä ihan sairasta, ja turhaan aikaa vievää (viivästyttää muiden hakemuksiakin) että etsii virheitä etsimällä.
Ja sitten että toinen antaa puolet kielteisiä ja puolet myönteisiä, siis uskomatonta!!!
Onko uvilla muka tälläinen ohjeistus maahantulon sääntelyksi?
Vähän niin kuin työvoimatoimistokin sai moitteita liiasta byrokratiasta.
On kyllä mielikuva suomesta muuttunut täysin viimeisen vuoden aikana, ja valitettavasti huonompaan suuntaan vain menee, tai sit mulla on todella huonoa tuuria asioissa.
Meillä meni tasan 3kk siinä jonossa. Ja sit et voi kiirehtiä mitenkään, ehkä voi jotain auttaa jos olet raskaana, mut onko sekään enää kiirehtimissyy.
Sen verran sanoisin ettei kannata siihen uvin aspaan soittaa. Ne ei tiedä siellä mitään. Mullekin sanoivat juuri kun oli n. 3kk mennyt (itse soitin sinne aspaan joka viikko siitä lähtien kun hakemus uvissa) että vielä voi mennä kuukausia ennen kuin olette käsittelyssä.
Sit hermostuin ja soitin uvin numeroon, pyysin maakohtaiselle käsittelijälle ja sanoi että ensi viikolla pääsette käsittelyyn.
Ei sen puoleen, silti meni koko hommassa 9kk että lupa tuli.
Ja uskon että yritin kaikkeni sitä nopeuttaakseni.
Ei meillä ainakaan huonontavasti vaikuttanut, kun olin kohtelias ja oikeasti uskon että käsittelijä ymmärsi tuskani loppuajasta varsinkin.
Pidä vain huoli siitä että siellä on kaikki mahdollinen tieto teistä. Ja miettikää jo valmiiksi minne miehesi menee kuultavaksi / haastatteluun, siis mihin suurlähetystöön.
Ja samasta varmaan hakee sit luvankin.
Onnea!