Onko äidin suru merkittävämpi kuin isän suru?

joka ei haluu jotain hautajaisiin.

Ensimmäinen oli erosuru, kun mies lähti toisen naisen matkaan.



Toisena oli suru oman lapsen kuolemasta. Se on isällä ja äidillä yhtä suuri.



Mutta siellä hautajaisissa äiti kantaisi kahta surua, isä vain yhtä. Se äidin surun aiheuttaja eli toinen nainen lisäisi entisestään äidin surua.



Muuten tosielämässä lapset aika usein ovat äidille läheisempiä, etenkin, jos asuvat tämän eivätkä isän kanssa.

Vaikka yksilökohtaisia eroja on tietysti ihmisten välillä mutta noin lähtökohtaisesti äidin suru on minusta suurempi koska äiti on kantanut, synnyttänyt, imettänyt ja usein myös hoitanut lasta enemmän kuin isä.

Mä en nykyajan asenteista huolimatta näe isän roolia yhtä merkittävänä kuin äidin. Isä on tärkeä mutta äiti on hitusen tärkeämpi kuitenkin.

Vaikka yksilökohtaisia eroja on tietysti ihmisten välillä mutta noin lähtökohtaisesti äidin suru on minusta suurempi koska äiti on kantanut, synnyttänyt, imettänyt ja usein myös hoitanut lasta enemmän kuin isä. Mä en nykyajan asenteista huolimatta näe isän roolia yhtä merkittävänä kuin äidin. Isä on tärkeä mutta äiti on hitusen tärkeämpi kuitenkin.

Niin kauan kuin tätä asiaa levitetään, niin kauan asia tavallaan on näin. Isän taas on vaikea varauksetta kiintyä lapseen, koska tällä tärkeämmällä äidillä on aina oikeus määrittää suhdetta.

Muuten en ota kantaa siihen ketjuun, mutta olin huomaavinani, että suurin osa vastaajista piti äidin surua suurempana, tärkeämpänä ja merkittävämpänä kuin isän. Oletteko todella sitä mieltä ja jos niin miksi?

>>Kyllä mä vähän näin mietin. En osaa itsekään sanoa miksi. Ehkä siksi, että äidin ja lapsen suhde on ensimmäiset vuodet aika symbioottista. Isä taas usein käy töissä ja joutuu olemaan enemmän erossa. Äiti myös kantaa lasta sisällään ja synnyttää sen.



Omistaako äiti lapsen jotenkin enemmän kuin isä?

>>Yleensä eron koittaessa, lapsi jää äidille.



Ovatko lapsen hautajaiset enemmän äidin tilaisuus kuin isän?

>>Naiset ovat yleensä tunteellisempia, joten ehkä joo. Isän suru on erilaista, mutta varmasti vielä ehkä raskaampaa, koska miesten on vaikeampi käsitellä surua.



Onko mielipiteessänne eroa sen suhteen, ovatko vanhemmat eronneet vai ei, tai sen suhteen, kummalla vanhemmalla on erotilanteessa lähihuoltajuus?

>>Etäisän suhde ei ole ihan yhtä läheinen kuin lähiäidin. Isä on jo joutunut etäännyttämään itseään. Itse en kestäisi olla erossa lapsesta yli viikkoa. Isällä menee helposti parikin viikkoa.



Joka viides lapsi kasvaa ilman isää, syystä tai toisesta, joten ehkä olen suorastaan törkeä iseille. En kuitenkaan usko, että lapsen itsemurha on helppoa isällekään varsinkin jos on raskauttavia asianhaaroja eli lähtenyt itse liitosta ja äiti syyttää siitä isää. Suvussani on tapahtunut itsemurha ja se on raskasta niin monelle ja se herättää hirvittävän määrän syyllisyyttä. Sen ketjun ap, ei kuitenkaan tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä, siksi uskon, että se oli vain hyvä provo tai sitten defenssimekanismit olivat vielä täysillä päällä. Raskasta tulee olemaan, jos juttu oli tosi.

Vaikka yksilökohtaisia eroja on tietysti ihmisten välillä mutta noin lähtökohtaisesti äidin suru on minusta suurempi koska äiti on kantanut, synnyttänyt, imettänyt ja usein myös hoitanut lasta enemmän kuin isä. Mä en nykyajan asenteista huolimatta näe isän roolia yhtä merkittävänä kuin äidin. Isä on tärkeä mutta äiti on hitusen tärkeämpi kuitenkin.

Niin kauan kuin tätä asiaa levitetään, niin kauan asia tavallaan on näin. Isän taas on vaikea varauksetta kiintyä lapseen, koska tällä tärkeämmällä äidillä on aina oikeus määrittää suhdetta.

suostun antamaan heille yhtä suuren oikeuden suruunkin. Siihen asti he valitettavasti joutuvat tyytymään kakkosrooliin.

Sitten kun isät alkavat odottaa, synnyttää ja imettää lapsia suostun antamaan heille yhtä suuren oikeuden suruunkin. Siihen asti he valitettavasti joutuvat tyytymään kakkosrooliin.

Ja imettänyt äiti suree tietysti kuollutta lastaan enemmän kuin pulloruokkinut? Ajatteltko oikeasti näin?

Eli adoptioäidinkään suru ei ole yhtä suuri kuin biologisen äidin?

se olla vaikka suurempi. Isovanhempienkin suru voi olla äidin surua suurempi. Kenen tahansa suru voi olla biologista vanhempaa suurempi.

meiltä on kuollut lapsi ja tunnen paljon lapsikuolemaperheitä. Mä sanoisin, että äidit surevat näkyvämmin, siksi monista tuntuu, että äidin suru on voimakkaampi.



Monet miehet kääntyvät sisäänpäin ja upottavan surun työhön tai johonkin muuhun, hakkaavat vaikka halkoja tai juoksevat maratoneja.



Mä en usko, että tunne olisi lievempi, yhtä kipeältä se tuntuu. Mutta ei miehet tai naiset ole mitään yhtenäisiä blokkeja, kylä on eroja joka ihmisen välillä.

se isä olisi järjestänyt hautajaiset, voisi miettiä, kenen suru on suurin. Äidit kantavat lapsista vastuun kehdosta hautaan, ei ole isistä etenkään eron jälkeen edes tuohon.



Eli kyllä minusta äidin suru on merkittävämpi: hän joutuu sekä kokemaan surun että samaan aikaan organisoimaan monia erilaisia asioita.

ihmiset ja tilanteet vaihtelevat niin paljon.

siitä surun pienemmyydestä isältäni, joka kantoi pienen lapsensa arkun. Tai kysykää äidiltäni, oliko hänen mielestään isän suru pienempi tai hänen omansa suurempi. Kysykää vielä varmuuden vuoksi, oliko siinä tilanteessa olennaista miettiä kenen suru on suurin.



Toivottavasti vältytte joutumasta omaa suruanne mittauttamaan.

Isän suru taas yhtä suurta kuin äidin.



Toisaalta olen lähipiirissä huomannut pojan menetyksen olevan isälle vaikeampaa ja surun kestävän pidempään kuin tyttären menetyksen jälkeen.

Äidin suru on teitenkin voimakkaampaa kuin äitipuolen.

sekään ole niin sanottua.

ja että äidin suru on suurempaa. Siis toistan; ymmärrykseltään vajaat naiset.

Ja olen kyllä samaa mieltä. Minusta olisi kauheaa että ihmiset ajattelisivat minun surun olevan arvokkaampaa kuin mieheni. Me kuitenkin surtiin ihan omalla tavallamme. Ja meillä mies oli se joka masentui ja kävi juttelemassa yksin ulkopuolisen ihmisen kanssa asiasta. En missään nimessä kävisi vähättelemään miehen surua.

Meillä mies purki ja työsti surua aivan erilailla. Teki itse arkun yms. Minä olin taas se joka puhui ja puhui.

Ei tätä voi mitenkään verrata tai kilpailuttaa.

meiltä on kuollut lapsi ja tunnen paljon lapsikuolemaperheitä. Mä sanoisin, että äidit surevat näkyvämmin, siksi monista tuntuu, että äidin suru on voimakkaampi.

Monet miehet kääntyvät sisäänpäin ja upottavan surun työhön tai johonkin muuhun, hakkaavat vaikka halkoja tai juoksevat maratoneja.

Mä en usko, että tunne olisi lievempi, yhtä kipeältä se tuntuu. Mutta ei miehet tai naiset ole mitään yhtenäisiä blokkeja, kylä on eroja joka ihmisen välillä.

on se, että usein isä kykenee hylkäämään lapsensa erotilanteessa esim. näkee 1 vkoloppu/2 vko lasta jokapäiväisen näkemisen sijaan ja kuolematilanteessa suru olisi yhtä suurta kuin äidillä, joka ei erossa pysty hylkäämään lasta.



Eläessä kiintymys ei ole yhtä suurta, mutta kuollessa suru on yhtä suuri?

olisi sen merkittävämpää kuin isän. Siinä ketjussa joku naikkonen oli vetänyt herneen nenuunsa siitä, että kaikki ei taas mennyt niinkuin HÄN halusi, vaan että sureva äiti oli kehdannut esittää vaatimuksen, joka ei ollut HÄNEN mieleensä...

Sitä erosuruakin. Ja tuskin kukaan ISÄKÄÄN kuvittelee että hautaa oman lapsensa ennen itseään. Eikö sitä sitten saisi sutrra?!

on se, että usein isä kykenee hylkäämään lapsensa erotilanteessa esim. näkee 1 vkoloppu/2 vko lasta jokapäiväisen näkemisen sijaan ja kuolematilanteessa suru olisi yhtä suurta kuin äidillä, joka ei erossa pysty hylkäämään lasta.

Eläessä kiintymys ei ole yhtä suurta, mutta kuollessa suru on yhtä suuri?

Isä oli jättänyt äidin tämän toisen naisen takia, joten on ihan luonnollista että äiti ei yhtenä elämänsä kauheimmista hetkistä halua enää tätä naista lisäämään sitä murskaavaa tunnetta joka on varmasti muutenkin kestämätön. Isälle on varmasti helpompaa kestää hautajaiset ilman vaimokettaan kuin äidille tämän kanssa.



Yleensä ottaen isän ja äidin suru on yhtä tärkeä, totta kai.