Mieheni lapsi kuoli, lapsen äiti ei halua mua hautajaisiin
Tämän naisen argumentti on se, että poikansa teki itsarin vanhempiensa eron seurauksena, jota tämä nainen pitää minun syynä. Mieheni mukaan kaikki heidän väliltä oli kuollut jo ennen kuin aloimme seurustella. Onko äidillä siis muka oikeus kieltää isän avovaimoa osallistumasta hautajaisiin??
Kommentit (338)
näyttämään ex-akan sukulaisille, että tulemme miehen kanssa käsikädessä pojan haudalle ja olemme pari ja sille ei voi mitään, ettei poika sitä hyväksynyt. Mutta me olemme avopari ja mies rakastaa minua ja minä sain miehen itselleni ja ex-aka on vain mustasukkainen reppana. Se vähän jalkoväliin saa aikaan värinää kun kuvittelen niiden ex-akan sukulaisten naamaa kun tulen haudalle mustissa sukkiksissa ja esittelen hyvinmuodotuneita sääriäni ja suutelen avomiestäni lapsen haudalla kiihkeästi. Ahahahaaa, minä niin nautin jo siitä ajatuksesta, että pääsen näpäyttämään niitä. Myös kostamaan niille miehen sukulaisille, jotka eivät ole minua hyväksyneet. Mikä olisi parempi tilaisuus kuin hautajaiset.
Sain sellaisen kuvan, että vainajan vanhemat eivät olleet vielä eronneet nykyisen suhteen alkaessa, olenko väärässä? Näin ollen olisi suunnaton vääryys mennä hieromaan suhdetta exän namaan hänen elämänsä pahimpana päivänä. Tunteiden kuoleminen ei ole mikään selitys..maailman vanhin tekosyy. Hautajaisista tulisi fiasko, sitäkö haluat ap? Varmasti isäkin suree kovasti, mutta äidin tuska on jotain aivan muuta. Käytännössä veit häneltä miehen ja nyt häneltä meni lapsikin. Anna heille mahdollisuus surra yhdessä HEIDÄN yhteistä lastaan. Olen ollut aviomieheni kanssa 12 vuotta. Tavatessamme hänenen erostaan oli 6 vuotta aikaa. Siltikin miettisin kaksi kertaa, olisiko minun paikkani heidän lapsen hautajaisissa. Rippi- ja ylioppilasjuhlatkin vietin matalalla profiililla, koska ne olivat heidän yhteisten lasten juhlia-ei minun. Ole ihminen, älä mene.
Oman lapsen itsari murskaa maailman. Hautajaisiin kustutaan siksi vain henkilöitä, jotka SEKÄ isä ETTÄ äiti sinne toivovat.
Ei tosiaankaan ole kyse siitä, onko äidillä vai isällä suurempi oikeus päättää vieraista, ja kummalla onkaan oikeus kävellä toisen ylitse. Ei sinne päinkään. Tässä asiassa miehesi tulee hyväksyä se, että vieraiksi tulee vain henkilöitä, joita MOLEMMAT biologiset vanhemmat toivovat. Sinä et niihin kuulu.
Voit olla miehesi tukena muutoin. Ei se suru hautajaistilaisuuteen lopu, ei pelkoa...
Noin yleensä ottaen on absurdia, tunneköyhää ja suorastaan naurettavaa, ettei tällainen itsestäänselvyys ole sitä sinulle.
Taitaa olla teidän suhteen loppu...
Minä olen äitipuoli, ja menisin saletisti hautajaisiin, jos joku lapsista kuolisi. Olemme kyllä todella läheisiä lapsipuolieni kanssa. Mutta olen melko varma, että lasten äiti ei minua kieltäisi tulemasta.
Jos ap:n mies haluaa ap:n hautajaisiin JA ap on ollut läheinen pojalle, niin sitten on ok mennä. Mutta jos lapsi ei ollut kovin läheinen ja rakas ap:lle, niin sitten ei.

tykkäsin pojasta todella ja mies haluaa mut sinne. Mut kai sekään ei halua mitään kohtausta, en tajua miks lapsen äiti on noin saatanan naurettava! ap
Jos ap:n mies haluaa ap:n hautajaisiin JA ap on ollut läheinen pojalle, niin sitten on ok mennä. Mutta jos lapsi ei ollut kovin läheinen ja rakas ap:lle, niin sitten ei.
Jonka kanssa en tullut toimeen,vaikka olisi miehen vanhmmista kyse, saatikka jos mua kiellettäisiin!!!!! Vähän rispectii nyt!
koska äitinsä oli mustasukkainen ja syyttää edelleen erosta ja nyt myös lapsen kuolemasta minua?
jotenkin tuntuu kohtuuttomalta. Pidin minäkin tästä pojasta kovasti, ja olen suunnattoman järkyttynyt. Luulen vaan, että 14v:n itsemurha liittyy jo johonkin ihan muuhun kuin vanhempien eroon.. ap
Vertaat aika härskisti omaa "kovasti tykkäämistäsi" äidinrakkauteen. Sinä et ole kuolleen pojan vanhempi eikä sinun menetyksesi ole minkäänarvoista tässä tilanteessa.
Myönnä pois, että haluat vain näyttää ex-vaimolle ja muulle suvulle kuka nykyään miehesi ykköslohduttaja!
Se saatanan naurettava äiti ei edes saanut miestä pidettyä itsellään. Onneksi sinä olet parempi.
Nuo sinuna kirjoitetut viestit kuvasivat sinua todella hyvin. Sairas sinä olet.
tykkäsin pojasta todella ja mies haluaa mut sinne. Mut kai sekään ei halua mitään kohtausta, en tajua miks lapsen äiti on noin saatanan naurettava! ap
Jos ap:n mies haluaa ap:n hautajaisiin JA ap on ollut läheinen pojalle, niin sitten on ok mennä. Mutta jos lapsi ei ollut kovin läheinen ja rakas ap:lle, niin sitten ei.
Kuinka kauan isä oli ollut eronnut, kun tapasitte? Kuinka kauan tunsit pojan?
Mikset usko, kun 95 % ihmisistä on sitä mieltä, että sinun paikkasi ei ole hautajaisissa?
1. Minkä ikäinen olet?
2. Kauanko olette olleet yhdessä?
3. Alkoiko suhteenne kun mies oli vielä aviossa pojan äidin kanssa?
Mistä lähtien äitipuoli ei ole ollut lapsen elämässä tärkeä tekijä?
Nyt on toki tärkeä tieto se, onko ap ollut miehensä kanssa 2 kk vai 2 v. mutta kaikki oikeus on mennä hautajaisiin.
tykkäsin pojasta todella ja mies haluaa mut sinne. Mut kai sekään ei halua mitään kohtausta, en tajua miks lapsen äiti on noin saatanan naurettava! ap
Jos ap:n mies haluaa ap:n hautajaisiin JA ap on ollut läheinen pojalle, niin sitten on ok mennä. Mutta jos lapsi ei ollut kovin läheinen ja rakas ap:lle, niin sitten ei.
se voi olla hänen yksi tapansa purkaa surua ja tuskaa. Pitää vaan yrittää ymmärtää. Hautajaisiin mennään edesmenneen vuoksi, joten kyllä minusta sellainen ihminen, joka rakasti edesmennyttä, on ihan tervetullut muistoa kunnioittamaan.
kun vanhempani eivät voineet puolisoineen juhlia ripille pääsyänikään yhdessä.
Mutta onneksi edes yhteinen lapsenlapsi korjasi nuo välit myöhemmin, nyt jo sovitaan samaan koppiin yhdessä.
Älä mene, vaikka miehesikin olisi sitä mieltä, tosiaankin ehdit suremaan myöhemmin haudalla käydessäsi, kuten jo sinulle sanottu. Ei ollut sinun lapsesi, ei millään lailla sinulle sukuakaan. Kunnioita lapsen äidin toivomusta. Samassa tilanteessa itsekin voisit toivoa vastaavasti.
Minä olen äitipuoli, ja menisin saletisti hautajaisiin, jos joku lapsista kuolisi. Olemme kyllä todella läheisiä lapsipuolieni kanssa. Mutta olen melko varma, että lasten äiti ei minua kieltäisi tulemasta.
Jos ap:n mies haluaa ap:n hautajaisiin JA ap on ollut läheinen pojalle, niin sitten on ok mennä. Mutta jos lapsi ei ollut kovin läheinen ja rakas ap:lle, niin sitten ei.
Nyt vuosien myötä se olisi ok jo pojan isällekin, alkuaikoina ei olisi ollut!
1. Minkä ikäinen olet? 2. Kauanko olette olleet yhdessä? 3. Alkoiko suhteenne kun mies oli vielä aviossa pojan äidin kanssa?
1.32v.
2.kohta 2v.
3.Kyllä,MUTTA suhde ois loppunut ilman minuakin!!
ap
tykkäsin pojasta todella ja mies haluaa mut sinne. Mut kai sekään ei halua mitään kohtausta, en tajua miks lapsen äiti on noin saatanan naurettava! ap
Jos ap:n mies haluaa ap:n hautajaisiin JA ap on ollut läheinen pojalle, niin sitten on ok mennä. Mutta jos lapsi ei ollut kovin läheinen ja rakas ap:lle, niin sitten ei.
Väität olleesi läheinen, mutta et nähtävästi kovin läheinen, koska annoit pojan tappaa itsensä.
Äärimmäisiä poikkeuksia ovat tavalla tai toisella kansallisesti merkittävät tapahtumat kuten vaikka presidentin hautajaiset tms.