Kyllästynyt suhteeseen, mutten uskalla lähteäkään

No, minulla on seuraavanlainen ongelma: olen kyllästynyt suhteeseeni. Kuitenkaan mitään suurempaa onglemaa ei itse suhteessa ole, kaikki rullaa mukavasti ja olemme toistemme parhaat kaverit. Arki rullaa, joskin on hemmetin tylsää ajoittain. Kun olen varovasti tunnustellut miehen mielipiteitä suhteemme tilasta, olen huomannut että hän nauttii joka hetkestä. Hänelle ikäänkuin riittää tämä normaali kotielämä, minä taas haluaisin jotain muuta.



Olen myös huomannut sen, että meillä on jokseenkin erilaiset elämänkatsomukset. Tai ainakin toiveet. Minä haluaisin matkustella, kokea kaikenlaista uutta vaikka joka viikko. Tehdä kaikkea hauskaa, nähdä kavereita, keksiä uudenlaista tekemistä. Hän taas ei ole kovin menevä eikä pidä matkailusta. Hän ei myöskään jaksa järjestää koskaan mitään, vaan minä olen aina se "seremoniamestari". Usein hän vielä tyrmää kaikki ideani yhteisestä tekemisestä, koska ei vain jaksa/on tyytyväinen löhöilyyn.



Pahinta tässä on juuri se, että hän on tyytyväinen. Kun keskustelimme kesällä tästä asiasta, hänellä oli itku kurkussa. Tuntuu, että hän on ripustautunut minuun entistä tiiviimmin sen jälkeen. Kertoo usein rakastavansa ja uskon, että hän romahtaisi jos jättäisin hänet. Ja suhde tosiaan toimii ihan mukavasti. Pieniä riitoja on toki, muttei mitään suurempaa epäkohtaa. Olemme asuneet yhdessä kolmisen vuotta, neljä seurustellut. Olisi vain jotenkin niin kovin vapauttavaa mutta samalla hemmetin pelottavaa lopettaa tämä kaikki. Pelkään myös, että en koskaan tapaisi uutta yhtä kivaa miestä.



Nämä ajatukset ovat olleet läsnä jo noin vuoden ajan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Osaisiko kukaan antaa minkäänlaista neuvoa, kohtalotovereita?



Olen vasta 23, mies on puolitoista vuotta nuorempi. Meillä ei ole lapsia.