Anoppi jäi suu auki..
ennen viime äitienpäivää kun oltiin käyty kylässä anopilassa ja oltiin kotiin lähdössä niin kysyi mieheltäni "kai sä ainakin tulet käymään jos vaimosi ja lapsesi ei pääse?" Mieheni vastasi, että "vietämme äitienpäivää tällä kertaa oman perheen kesken ja että laitan sulle viestin" anopilta loksahti kirjaimellisesti suu auki! ja toinen kerta myös laittoi viestin minulle "ois kiva jos miehes muistais omaa äitiänsä tänä vuonna kun viime vuonna unohti". Ai niin, ja kun olin synnyttänut esikoiseni, hän pyysi meitä lounaalle ravintolaan viettämään äitienpäivää. Ajattelin että tosi kiva kun noin haluaa juhlia sitä kun olen tullut äitiksi, kyse olikin hänen äitienpäivästänsä ja ei edes tajunut, että minullakin on äitienpäivä!!
Mitä mieltä?
Kommentit (44)
kun toisia ihmisiä mollamalla ?
No joo, kaltaisiasi on paljon. eipä käy kateeksi anoppiasi. eikä omaakaan äitiäsi sen puoleen.
Mulle äitienpäivä on ihana jos omat lapset muistaa. Se riittää ja olen onnelllinen. Mutta voin olla kyllä äitienpäivänä anoppilassa tai mummolassa tai missä vaan muuallakin. Sama homma kuin jouluna, en ole ikinä käsittänyt ihmisiä jotka suunnilleen verissä päin kisaa joulunviettopaikasta. Joulu tulee vaika siellä paimenten kedolla.
kysehän on siitä kun hän haluaisi joka kerta, että vain ja ainoastaan hänen äitiyttään juhlitaan, ja ei minun. Oma äitini ( 5 lapsen äiti ) sanoo aina ettei häntä tarvite enää muistaa kun on jo niin vanha, oma äiti soittaa nykyään minulle ja toivottaa hyvää äitienpäivää. Enkä ole kateellinen anopilleni, en edes ymmärrä mistä olisin? Hän on juuri sellaine anoppi joka haluaisi kokoajan olla perheessämme "mukana" ja määräämässä, ei haluaisi millään irroittaa napanuoraa. On muutenkin hyvin moukkamainen tyyppi. esim.kerran kieltäydyin ikkunanpesuavusta, lompsi seuraavan kerran saappat ja tarvikkeet jalassa suoraan ikkunan luo ja huusi miehelleni "tuleppas tänne niin näytän"
Kaikki te anopit; Muistakaa tukea, ei epäillä, Muistakaa arvostaa, ei arvostella. Muistakaa katkaista napanuora, mutta silti olla tukena,jos tarvitsee.
ap
Ai niin, ja kun olin synnyttänut esikoiseni, hän pyysi meitä lounaalle ravintolaan viettämään äitienpäivää. Ajattelin että tosi kiva kun noin haluaa juhlia sitä kun olen tullut äitiksi, kyse olikin hänen äitienpäivästänsä ja ei edes tajunut, että minullakin on äitienpäivä!!
Mitä mieltä?
Oikeasti, sano ettet ole näin itsekäs? Että anoppi kutsuisi äitienpäivänä poikansa ja sinut ravintolaan juhlimaan SINUA?
Ei AP varmaankaan tarkoittanut lynkata anopin äitiyttä vaan häntä harmitti ette anoppi ajatellut, että oli yhtälailla hänen päivänsä. Miehen tehtävä on huolehtia, että äitiäkin muistetaan. Meillä esim. lähetetään kukkia ja kortti.
Tietysti aitienpaivana muistetaan kaikkia aiteja! Eihan se kenenkaan ilo aitiydesta vahene siita etta toivottaa onnea myos muille aideille.
Jokainen perhe paattaa miten juhlii aitienpaivaa, mutta kylla se nyt on vahintaan kohtuullista toivottaa hyvaa aitienpaivaa myos mummeille ja anopeille. Ja vastaavasti tuoreille aideille. Jaetaan sita iloa, omakin hyva olo lisaantyy silla!
ja mies ainakin ostaa lasten kanssa lahjan, hommaa kortin ja touhuavat päivän eteen. Ei, en tosiaan ole mieheni äiti, mutta mieheni arvostaa kovasti sitä työtä, jonka äitinä teen lasten eteen, sillä ne ovat hänenkin lapsiaan.
kysehän on siitä kun hän haluaisi joka kerta, että vain ja ainoastaan hänen äitiyttään juhlitaan, ja ei minun. Oma äitini ( 5 lapsen äiti ) sanoo aina ettei häntä tarvite enää muistaa kun on jo niin vanha, oma äiti soittaa nykyään minulle ja toivottaa hyvää äitienpäivää. Enkä ole kateellinen anopilleni, en edes ymmärrä mistä olisin? Hän on juuri sellaine anoppi joka haluaisi kokoajan olla perheessämme "mukana" ja määräämässä, ei haluaisi millään irroittaa napanuoraa. On muutenkin hyvin moukkamainen tyyppi. esim.kerran kieltäydyin ikkunanpesuavusta, lompsi seuraavan kerran saappat ja tarvikkeet jalassa suoraan ikkunan luo ja huusi miehelleni "tuleppas tänne niin näytän" Kaikki te anopit; Muistakaa tukea, ei epäillä, Muistakaa arvostaa, ei arvostella. Muistakaa katkaista napanuora, mutta silti olla tukena,jos tarvitsee. ap
vain siksi, että äitiys päättyy siihen, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy. Sitten saa olla sinun äitisi tavoin vanha, jolle kukaan ei soita ja joka joutuu kerjäämään huomiota soittamalla muille äitienpäivätoivotuksia.
Toivon, että lapsesi ymmärtävät mahdollisimman varhain hylätä sinut, sillä sehän on suurin toiveesi: napanuora poikki.
sinäkö siis et ihan tosissaan soita omalle äidillesi ja toivota hyvää äitienpäivää vaan äitisi soittaa sinulle ja toivottaa sinulle? Aika kieroutunutta...
Miehesi on moukka jos ei äitiään muista äitienpäivänä. Ja sinä olet varsin lapsellinen jos et ymmärrä, ettei se anoppisi äitiys ole mihinkään kadonnut vaikka sinusta onkin tullut äiti.
Hieman tulee nyt se olo, että ap:lla on kauhea tarve olla se keskipiste ja napa (tähän viittaa myös se, että ap:n oma äiti soittelee ne hyvät äitienpäiväntoivotukset tyttärelleen) ja ei lainkaan osaa hyväksyä, että miehellään on edelleen äiti, jota kuuluisi muistaa äitienpäivänä.
Miten anoppi siis osoittaa, että hänen äitiyttään vain saisi juhlia? Sanooko siis, ettet ole äiti eikä sinua kuulu juhlia, häntä vain? Vai olisiko tämä vain omaa tulkiintaasi kun se anoppi ei soita sinulle äitienpäivänä onnittelupuheluita ja ostele lahjoja vaan toivoisi, että häntäkin muistetaan??
Mitäpä jos kasvaisit aikuiseksi...
Ex-anoppi käytti noita sanoja myös, "olis kiva" "miehes" ihan kuin minä estäisin miestä vierailemasta äidillään.
No, eipä tarvitse ikinä enää kuunnella sitä kotkaa.
ja mies ainakin ostaa lasten kanssa lahjan, hommaa kortin ja touhuavat päivän eteen. Ei, en tosiaan ole mieheni äiti, mutta mieheni arvostaa kovasti sitä työtä, jonka äitinä teen lasten eteen, sillä ne ovat hänenkin lapsiaan.
Eihän se poissulje sitä, että omaakin äitiä voi muistaa vaikka ei äitienpäivänä menisikään kylään. Kyllä mun mielestä kuulosti aika karulta tuo ap:n miehen vastaus, että laittaa viestin äidilleen äitienpäivänä. Eikä ap:kään ajatellut, että voisi lapsensa kanssa muistaa anoppiaan, joka sattuu olemaan lapsen isoäiti!
ja minä juhlin yhdessä lasten kanssa. Oma äitini on jo kuollut, joten ei ole tarvetta mennä luokseen.
Tietysti jokainen juhlii sitä omaa äitiään eikä puolisoa. Ainakin minusta olisi kamalaa, jos mieheni kuvittelisi olevansa lapseni, jonka täytyy olla äitienpäivänä kanssani. Perheessä on silloin jotain pahasti vialla.
että MINÄ muka estäisin miestäni "juhlimasta" häntä..mieheni myös yrittää lempeästi mutta lujasti katkaista sitä napanuoraa. Miten minusta jotenkin tuntuu, että tämä palstalle on kirjoittanut vain anoppeja :D
ja sittenkö vasta juhlitaan äitejä kun lapset on muuttanut pois kotoa?? ehän vasta kieroutunutta on hei haloo..
Ikinä kuuna päivänä jäisi kotiin lasten kanssa äitienpäivänä, ja minun mies äitinsä luokse. WTF?
Eihän tosta ymmärtänyt mitään???
Miksi anoppisi pitäisi kutsua SINUT syömään kun on äitienpäivä?? Siis miksi hänen pitäisi olla osallisena juhlistamassa SINUN äitienpäivää kun hän on myös äiti!!!!
Haloo?? Ihan ei kaikki lamput taida palaa teidän kodissa tänä jouluna...