tietääkö joku lohduttavia suomenkielisä sivuja sellaisille äideille

pakko oli kirjottaa, kun otit asian puheeksi. imetyksestä on nykyään tehty PAKKO ja imetysnatsit vahtivat, että VARMASTI IMETÄT. ja että kyllä se onnistuu, kunhan vaan viitsit yrittää... ja eikö sulla oikeesti oo ton enempää selkärankaa. senkus työnnät tissin suuhun, niin siinä se on ja onnistuu.



ja P****LE sanon minä. meillä ainakin yritettiin ja itkettiin ja itkettiin yhdessä ja yritettiin, mutta kun ei suju, niin ei suju. neuvolassakin sanottiin, että jos nyt vielä vähän YRITTÄISIT... lopulta olin niin puhki, että itkettiin yhdessä pojan kanssa ruoka-ajan lähestyessä. isäntä lopulta sano, että nyt loppu imetys. ja se oli helpotus. 2kk imetin osittain ja lypsin loput. maidontulokin ehty hyvinhyvin vähiin stressin takia " loppua" kohti. sitten kun neuvolassa sanoin lopettaneeni, niin tätisano, että hyvähän se olikin lopettaa, kun ei tuntunut onnistuvan... turha siitä on kuulemma stressiä ottaa. siis kehtas sanoo näin sen jälkeen, kun oli aiemmin käskenyt vaan vielä yrittämään.



elämä helpottu ja päivät alko hymyileen, kun vaan uskalsin lopettaa imetyksen. toki nykyäänkin (poika kohta 7kk) tulee syyllinen ja KATEELLINEN olo, kun toiset imettää. ja lisäksi joudun jokaiselle selittelemään ja puolustelemaan, miksen imettänyt pidempään. mutta kaipa tämä tästä helpottaa. mutta tsemppiä sulle ja kaikille muille, jotka on joutuneet imetyksen jostain syystä lopettamaan lyhyeen. vielä lopuks on pakko sanoa, että mä olisin halunnu imettää. olisin antanu melkein mitä vaan, että olisin saanu imettää. jo raskausaikana päätin, että imetän niin pitkään, kun poika haluaa ja se onnistuu, eli olin suunnitellu piiiiiitkää imetystä.

Eli http://www.imetystukilista.net/

Sieltä ainakin ite sain hyvin tietoa, kun meillä ei aluksi meinannut maitoa tulla ja korviketta jouduttiin antamaan. Kuukauden verran imetin osittain, mutta nykyään täysimetyksellä, osittain juuri tuolta saatujen vinkkien ansiosta, niin ainakin uskon!

itselläni on ollut juuri samanlaisia tunteita kun imetys loppui lyhyeen vaikka olisin todella HALUNNUT imettää niin pitkään kuin mahdollista..



aina oli joku joka jaksoi kannustaa vain yrittämään ja yrittämään.. siitä aina kannustuneena aina vain yritin ja yritin vaikka joka kerta oli hirveä pettymys kun ei onnistunutkaan..



en todellakaan olisi halunnut luopua imetyksestä sen hyötyjen vuoksi ja sen, että se läheisyyden ja rakkauden tunne mitä koin imettäessäni oli jotain niin ihanaa etten olisi halunnut luopua siitä...



surutyötä teen vielä ja varmasti menee kauan ennenkuin pystyn täysin hyväksyä asian..

mutta et tainnut ihan nyt ymmärtää pointtiani. imetystukilistan yms.sivustojen ohjeilla olen yrittänyt.. ja yrittänyt.. jayrittänyt onnistumatta.. oli suuri helpotus, kun viimein pystyin tekemään sen päätöksen, että meillä ei enää edes yritetä.... se päätös ei ollut helppo.

...Mutta näin tärkeä asia kyllä sivustonsa olisi ansainnut. Vaikka blondie79 ehkä leimaisi minut imetysnatsiksi, sillä olen mukana imetystukitoiminnassa, en haluaisi kenenkään ahdistuvan imetystukineuvoista. Meillä ei ainakaan haluta ketään pakottaa imettämään, vaan tarjoamme tukeamme myös niille, joilla imetys päättyy.



Juuri äskettäin keskustelimme aiheesta: olisi hyvä, jos äideille oikeasti annettaisiin mahdollisuus tehdä surutyötä imetyksen ennenaikaisen (joka määräytyy vain äidin oman kokemuksen perusteella - ei ulkopuolisten suositusten tms.!) loppumisen vuoksi ja tunnustettaisiin, että kyseisessä tilanteessa äiti teki oikein, eikä syyllistettäisi tai vähäteltäisi tilannetta. Usein imetyksen päättyessä korostetaan vain päättymisen hyviä puolia: " nythän isäkin voi ruokkia vauvaa, pääset tuulettumaan ilman vauvaa pidemmiksikin ajoiksi" tms, eikä kukaan näytä tunnustavan sitä surua ja oikeutta suruun, jota äiti imetyksen loppumisen vuoksi voi kokea.



Esim. juuri jonkinmoinen vertaistukisivusto voisi olla paikallaan - siitä vaan perustamaan keskustelulistaa vaikka yahoon tai msn:n ryhmiin! Mielestäni semmoinen olisi ihan yhtä tärkeää kuin imetyksenkin tukeminen, tärkeintähän on tukea jokaisen omaa äitiyttä kokonaisuutena, eikä tarkastella sitä vain jonkin yhden osa-alueen läpi.

Tämä menee hieman asian vierestä pallomaha, mutta haluan vaan kertoa oman mielipiteen. Onhan se varmasti surullista, jos imetys loppuu ennenaikoja. Mutta eiköhän vauvan hoidossa ja lapsen kasvattamisessa ole dramaattisempiakin juttuja, ettei imetyksen loppua tarvitse itkeä.

Itse en ota imetyksestä mitään paniikkia, poika oli täysimetksellä kaksi kuukautta ja nyt pariviikkoa osittaisimiteyksellä. Olen varmaan imetyshörhöjen mukaan kamala äiti (itse tiedän etten ole), kun maitoakin olisi ehkä riittänyt, mutta kyllästyin imettämään tunnin välein, yötä päivää. Meillä tämä tiheänimunkausi kesti kuukauden. Poika kyllä kasvoi, mutta lähinnä pituutta...paino jäi jälkeen, mutta olisi pärjännyt vielä rintamaidolla. Poika vihaa pulloa ja korviketta, muta syö kun on nälkäinen ja olen vielä niin " kamala" että kokeilen velliä kohta, kun tuo korvikkeen maku ei poikaa mielytä. Jos vaikka nukkuisi öisin pidempää kuin kaksi tuntia.

Älkää hyvät ihmiset tunteko syyllisyyttä korvikkeesta! Rajansa kaikella. Ymmärrän, että imetyksen epäonnistumisesta pitää lohduttaa näinä päivinä, kun imetyksestä on tehty pakko ja hyvän äidin mitta.

Tosiaan asian vierestä tämä oli.

eikä kumpaakaan ryhmää voi sanoa paremmiksi äideiksi. Mutta jos alkuperäinen todella haki lohtua suruunsa, minusta on kurjaa, että kukaan ryhtyy väheksymään hänen tunteitaan. Juuri meli-1:n viestin kaltaisia kommentteja tarkoitin, kun kirjoitin tuosta äitien oikeudesta suruun.



Minusta on ihan luonnollista ja imetyshörhönäkin hyväksyn sen, että imetys ei ole kaikille yhtä tärkeää ja että jotkut haluavat lopettaa sen vapaaehtoisesti (mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle...), mutta minusta niiden, joille se _ei_ ole tärkeää, ei tulisi väheksyä niiden tunteita, joille se olisi ollut tärkeää, mutta eivät syystä tai toisesta pystyneet imettämään. Eivät he välttämättä sure siksi, että ulkopuolinen painostus olisi vaatinut imettämään, vaan koska oikeasti ja ihan sisäsyntyisesti halusivat imettää. Tulipa sekavasti muotoiltua tekstiä, mutta toivottavasti joku ymmärsi pointin... :)



Tämä oli vain minun mielipiteeni, enkä halua loukata sillä ketään...

minäkin pidän imetystä edelleen tärkeänä, vaikka en enää imetäkkään.

Aluksi tunsin kyllä hieman syyllisyyttä siitä ettei se onnistunut.. mutta en enää, koska ymmärrän, että kuitenkin on tärkeämpää säilyttää mielenterveytensä ja jaksamisensa, kuin stressata enää asialla joka ei onnistu. Tämähän on tärkeää myös vauvan kannalta.



nyt tunnen vain surua ja haikeutta..



se on totta että ihmisten kommentit satuttaa.. moni luulee, että tunnen syyllisyyttä, vaikka asia ei olekkaan niin. Tämä ON sellainen asia, joka ainakin minun kohdallani on käytävä läpi yhä uudelleen ja uudelleen, jotta pääsen siitä yli... surutyötä siis..



kun muistelen sitä lyhyttä aikaa kun imetys meillä onnistui, niin muistan sen tunteen joka oli minun ja lapseni välillä.. samanlaista syvää läheisyyden, rakkauden ja kiintymyksen tunnetta ei todellakaan voi kokea muuta kuin imettäessään. Olen kuitenkin kiitollinen, että edes hetken sain kokea tuon tunteen.

tunnen ajoittain haikeutta meidän epäonnistuneesta imetyksestä. Itse en ikinä ole törmännyt imetysnatseihin tai muutenkaan inhottaviin kommentteihin tuota 4 ½ kk kestäneeseen imetykseen mutta sitä vastoin seuraavia huomattavasti pidempiä imetyksiä kohtaan kylläkin.



Eniten minua satutti ihmisten kommentit " olisit onnellinen minun kesti vain XX vko/kk" .... Ikävää sekin mutta tuolla lauseella minusta kyseiset ihmiset teilasivat minun oikeuden surra asiaa joka minun mieltäni painoi. Tiesin jo silloin, että oman pääni takia imetyksen lopettaminen oli ainoa oikea ratkaisu mutta silti se suretti.



Neuvolasta tuki oli " anna korviketta jos se kerta maistuu paremmin.."

Titania:

Minusta on ihan luonnollista ja imetyshörhönäkin hyväksyn sen, että imetys ei ole kaikille yhtä tärkeää ja että jotkut haluavat lopettaa sen vapaaehtoisesti (mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle...), mutta minusta niiden, joille se _ei_ ole tärkeää, ei tulisi väheksyä niiden tunteita, joille se olisi ollut tärkeää, mutta eivät syystä tai toisesta pystyneet imettämään. Eivät he välttämättä sure siksi, että ulkopuolinen painostus olisi vaatinut imettämään, vaan koska oikeasti ja ihan sisäsyntyisesti halusivat imettää. Tulipa sekavasti muotoiltua tekstiä, mutta toivottavasti joku ymmärsi pointin... :)

TITANIA! Sinä sen kirjoitit aivan kuten minä olisin halunnut sanani muotoilla mutta en vain osannut kun luin tuon Meli-1 kirjoituksen. Näin tämä homma ainakin on mennyt omalla kohdallani. Ja tätäkään ei saisi sanoa mutta kyllä se kohotti omaa mieltä seitsemänteen taivaaseen kun toisen sekä kolmannen lapsen imetys onnistui yli odotusten.

imetyksen merkitys korostui 80-90-luvuilla vauvojen vaikeiden allergioiden yleistyessä ja lasten sairastavuudne lisääntyessä. Tuohon aikaan allergian perusmekanismeja ei vielä tiedetty ja hoitoon sopivia erikoisvastikkeita ei ollut.



Allergian ainoa edes jossain määrin tehokas hoito eli imetys kuitenkin epäonnistui usein, koska imetysdieettejä ei osattu laatia ja imettävien äitien omat vaikeat ruoka-aineallergiat lisäsivät äidinmaidon allergeenimäärää.



Lisääntynyt tietämys allergioista ja sopivien erikoisvastikkeiden tulo markkinoille teki imetyksestä vähemmän mystisen tahpahtuman.



Jossain määrin sanaa imetys näytetään käytettävän allergioiden hoidon synonyyminä. tämä ei tietenkään ole asiallista.Sanaa imetys on käytetty myöskin tarkoittamaan joko lasta kunnioittavaa lastenhoitoa tai toisten äitien tulemista. Tällaisen tyylin taustalla ovat fundamentalisti" kristityt"

ja tarkoitus on ollut leimata imetys lasten seksuaaliseksi hyväksikäytöksi kuten lasten mielipiteiden kunnioittaminenkin. Tyyliä käyttävät ihmiset tulevat yhteiskunnasta, jossa vaikeata allergiat ovat tuhonneet kansaterveyden. Eli täydestä katastrofista, jonka he ovat itse aiheuttaneet.

Hei,

ei ollut tarkoitus pahoittaa tai loukata ketään viestillä, vaikka kun sen tarkemmin itsekin uudelleen luin sisältää se tunteiden mitätöimistä. Ei ollut tarkoitus. Jatkakaa vain hyvää ketjua tärkeästä asiasta ja jättäkää minun viesti huomioimatta. Anteeksi!

aina kaikkia asioita ei vain välttämättä osaa nähdä heti toisen ihmisen näkökulmasta.

mutta olen oman suruni surrut siitä kun jouduin lopettamaan imettämisen aikaisemmin kuin mitä olisin itse halunnut. Meillä imetys sujui alusta alkaen helposti, koska vauva osasi luonnostaan tekniikan tosi hyvin. Olen onnellinen että sain imettää niin kauan kuin se oli mahdollista, mutta kyllä edelleenkiin (vieroittamisesta on nyt kuukausi) alkaa itkettämään paikoissa, joissa olen tottunut aiemmin imettämään tai olen nähnyt imettäviä äitejä.



Meillä vauva tuli allergiseksi kaikelle syömälleni niin pahasti, ettei imetystä voinut enää jatkaa. Eli meillä syy oli eri kuin teillä ja sain todellakin kuitenkin imettää 9kk joka on siis todella pitkä aika, mutta silti asia surettaa ja itkettää. Mun pitäisi monen mielestä olla kiitollinen noin pitkästä ajasta, mutta ei se niistä imetyskuukausien määrästä ole kiinni vaan siitä, että on joutunut lopettamaan imettämisen itsestä riippumattomista syistä. Luulen, että joutuipa imettämisen lopettamaan jo alkuvaiheessa tai myöhemmin, niin sen loppuminen surettaa, jos se tapahtuu aiemmin kuin äiti kokee sen olevan oikein lapsen kannalta.



ainoa neuvoni on, että sure ja anna itkun tulla. Mie itkeskelin aina vauvan päikkäreiden aikaan, kun en halunnut vauvan aikana itkeskellä. meillä tosin nuo murheet lapsen terveydestä siinä kaiken imetyksen loppumisen yhteydessä itkettivät myös, eli itkeskelin samaan laskuun ja nessuun vähän kaiken surkeutta silloin. :-)



ja tiedäthän, että imetyksen loputtua hormonimuutokset herkistävät äitiä myös. Itse ainakin olen huomannut vasta nyt sellaista hormonaalista palautumista tilaan ennen raskautta ja imetystä. mulla ainakin suru helpotti samaan aikaan kuin fyysisesti alkoi taas tuntea itsensä entiseksensä.



en tiedä lohduttavatko sanani yhtään. meillä mun surua kun helpotti osaltaan myös se, että todella kipeä vauvamme parani silmissä siirtyessään erikoiskorvikkeelle. Minä sain tavallaan sentään jotain imetyksen tilalle, entistä ehomman vauvan ja silti olin ihan surkeana.



Muista, että olet parhaasi yrittänyt ja tietoa hakenut. tässä tilanteessa et ole enempään pystynyt. kipu ja suru helpottavat vielä! ja jonain päivänä sinä ehkä voit taas imettää ja se sujuu varmasti paremmin!



Ystävällisesti, mii

Minulla sama tilanne. Jouduin lopettamaan imetyksen 4,5 kk:n jälkeen lapsen allergioiden vuoksi. Olin pitkään erittäin tiukalla dieetillä (söin vain muutamaa ruoka-ainetta) eikä silti auttanut lapsen oireisiin.



Kolmen viikon ajan pumppasin parin-kolmen tunnin välein yötäpäivää, heitin maitoni lavuaariin ja annoin lapselle erityiskorviketta. Maidon tulo ei tahtonut loppua millään, päin vastoin kiihtyi, ja rintatulehdus uhkasi tulla jatkuvasti.



Se oli hirveän raskasta aikaa henkisesti. Nyt lapsi on jo taapero, eikä enää juuri harmita, pakko mikä pakko. Näin siis meillä.

Niin samanlainen oli meillä pienen tytön kanssa alkutaipale. Yritettiin kyllä IHAN kaikkea mitä vaan saatiin imetystukipuhelimesta, kirjoista ym. vinkkejä. Maito ei vaan yksinkertaisesti riittänyt. Itkin ja surin voimakkaasti kun imetys ei onnistunutkaan. 3 kk kohdalla maito loppui vaikka kuinka join vettä, lepäsin, imetin tiheästi ym. Joku imetysasiantuntija sanoi tv:ssä että imetyksen epäonnistuminen on äidille konkreettinen menetys, jota suree ja tulee voida surra. Haikeutta vieläkin tunnen ja seuravaa raskautta ajatellen toivon pelonsekaisin tuntein että joskos ensi kerralla onnistuisi paremmin. Hirveän monet vielä kyselivät aina että; no tuleekos maitoa, onnistuuko imetys jne. Kyselyihin vastasin hieman häpeissäni että ei se oikein suju.... Mistä häpeä? Siitä että imetys on ainakin minulla itselläni (en voi muiden puolesta puhua) sisäinen tarve ja halu ja sitä kokee myöskin olevansa huono äiti kun imetys ei onnistunut. Varsinkin kun toitotetaan, että lähes kaikki äidit voivat imettää jos haluavat...



Siis hyvä kun aihe tuli esiin- asioita kun voi katsoa monelta kantilta ja kokemuksia on monia. Sitä vielä, että imetysneuvontaa kyllä kuuluisi olla selkeästi enemmän esim. neuvoloissa jo vaikkapa raskauden aikana. Jos kerta neuvola " velvoittaa" eli suosittaa 6 kk täysimetystä, tulisi silloin imetysneuvonnan olla sen mukaista. Imetystukipuhelin/nettisivut/ryhmät TODELLA upea juttu, mutta neuvonnan kuuluisi tulla mielestäni suoraan neuvolajärjestelmästä, jotta se saavuttaisi mahd. monet ja olisi mahd. monille avuksi.



Mukavaa viikonloppua!

on tosi helpottavaa tietää, että toisetkin kamppailevat samanlaisten ongelmien ja tunteiden kanssa..

Näitä viestejä luettuani minulle tuli - taas kerran - mieleen kysymys, miksi siitä imetyksen loppumisesta pitää tulla äidille epäonnistumisen tunne?

En halua mitenkään osoittaa sormella sinua, Aarre, joka kirjoitit allaolevan, mutta haluan lainata näitä kohtia selittääkseni pointtiani:

Joku imetysasiantuntija sanoi tv:ssä että imetyksen epäonnistuminen on äidille konkreettinen menetys, jota suree ja tulee voida surra. Haikeutta vieläkin tunnen ja seuravaa raskautta ajatellen toivon pelonsekaisin tuntein että joskos ensi kerralla onnistuisi paremmin.



Mistä häpeä? Siitä että imetys on ainakin minulla itselläni (en voi muiden puolesta puhua) sisäinen tarve ja halu ja sitä kokee myöskin olevansa huono äiti kun imetys ei onnistunut. Varsinkin kun toitotetaan, että lähes kaikki äidit voivat imettää jos haluavat...



Olen itse varmaan jotenkin tunnevammainen, kun en ole osannut surra epäonnistunutta imetystäni " konkreettisena menetyksenä" ja hävennyt sitä että olisin ollut jotenkin huonompi äiti kun imetys ei onnistunut.



Viestiketjun alussa Blondie puhui imetysnatseista ja siitä miten imetystä nykyään toitotetaan kovasti. Mielestäni se on osittain totta, kun kerran asiantuntijat laukovat yllä mainittuja juttuja ja joka käänteessä kysytään, jos et imetä, että miksi et?



Minulla on 2 poikaa ja monista syistä (eri syyt kummankin pojan kohdalla) en ole voinut imettää. En kuitenkaan osannut pitää tätä konkreettisena menetyksenä, vaan annoin vauvoille korviketta ja olin onnellinne, että sillä tavalla sain ruokittua heidät. Sillä inhorealistina ajattelen, että sitähän imetys on: vauvan ruokkimista, ja hyvä että se onnistuu korvikkeella, jos ei itse siihen pysty. Olisin minäkin halunnut imettää ja yritystä oli, mutta kun ei niin! Ja kautta maailmanhan sitä on ollut imettäjiä, jotka ovat imettäneet muiden vauvoja jos maitoa ei ole tullut, ja on annettu vauvoille esim vedellä lantrattua vastalypsettyä lehmänmaitoa jne. Eli ruokkimista se vaan on, läheisyyden ja sitoutumisen vauvaan saa kyllä aikaan muullakin tavalla kuin imettämällä!



Ja tällä en tarkoita väheksyä imettämistä, kuten sanoin, olisin halunnut sitä itsekin tehdä. Mutta ei sen onnistumisesta/epäonnistumisesta kannata elämää suurempaa murhetta ottaa, niitä murheita on muutenkin maailma täynnä. Tärkeintä on, että vauva saa ruokaa ja on tyytyväinen ja kasvaa.

Minusta tuntuu, että sinä et ollenkaan ole sisäistänyt sitä, että imetys vain on toisille tärkeämpää kuin toisille. Et ole ollenkaan tunnevammainen, vaikka et surrut imetyksiesi päättymistä, mutta anna toisten silti surra jos surettaa.



Minusta kyseessä on kärjistäen sama asia, kuin jos joltakulta olisi rakas koira kuollut ja sitten ihmiset, jotka eivät ymmärrä lemmikkien päälle mitään (tai jolla on ollut koira, mutta se on ollut vaikka vaan metsästyskoira, eikä perheenjäsen) tulevat " lohduttelemaan" : " älä sitä sure, sehän oli vain lenkilläkäyntiä varten" , " eihän nyt yhden eläimen vuoksi pidä murhetta ottaa!" ... Ehkä hieman ontuva vertaus, mutta enpä parempaakaan esimerkkiä tunteiden mitätöimisestä keksi.



Pointtini on, että ne jotka eivät ole surreet imetyksensä päättymistä, eivät voi tietää, miltä niistä tuntuu, jotka sitä surevat. Eivät he varmastikaan mitenkään " ota" tai " tee" siitä murhetta (varsinkaan imetysnatsien painostuksen vuoksi...), vaan asia ihan oikeasti surettaa, niin kuin lemmikin kuolemakin. Ei sitä tarvi mitenkään itseään ruoskia asioita suremaan, eikä se ainakaan yhtään tuo lohdutusta, jos joku käy väheksymään sitä surtua asiaa.



Minusta on ehdottomasti parempi, että jokainen, joka tuntee siihen tarvetta, tekee surutyönsä ja työstää asian mielessään ja sydämessään . Ja tämä on tietenkin helpompaa, jos on keskusteluseurana ihmisiä, jotka ymmärtävät surijaa, eivätkä yritä vähätellä tämän tunteita.



Ja sitten ihan toinen juttu: Tuo on jännä, miten toiset kokevat, että jokapaikassa kysellään imetyksen perään ja ihmetellään, jos se ei onnistu... Useasti ollaan puhuttu imettävien kavereiden kanssa, kun missään ei uskalla puhua imetyksestä, kun heti kokee syyllistävänsä korvikevauvojen äitejä, siispä meistä kukaan ei puhu imetyksestä kuin tutun sisäpiirin kesken... Ainakin me koemme, ettei edes uskalla mainita imetyksestä uuden äidin seurassa, jos ei tiedä hänen imettävän. Onko sekään sitten hyvä asia, jos luonnollisista asioista ei saa puhua?

tyttö on nyt kolme kk ja risat ja koko ajan on ollut osittaisimetyksellä, koska imetys on ollut vaikeaa ja takkuillut. Nälkään olisi meidän vauva nääntynyt, jos ei korviketta olisi annettu.



Nyt kolmen kuukauden kohdalla vauva teki hampaan ja kuinka ollakaan imetys on entistä hankalampaa, siis koska se hammas tekee kipeetä!



Mä olen alusta asti törmännyt imetysfasisteihin: imetät tai itket ja imetät -tyyppeihin. Ja niihin, jotka sanovat, että kyllä hyvä äiti sen verran lapsensa eteen voi tehdä, että imettää. Ja että jos ei imetä, se on vain itsekkyyttä.



Jossain vaiheessa päätin olla stressaamatta. Ja tyttö kasvaa loistavasti korvikkeellakin ja on terve kuin pukki. Lisäksi isänsä saa myös syöttää vauvaa ja äiskä pääsee välillä pidemmäksi aikaa omiin touhuihinsa.



Ja imetystukilistan olen kokenut TODELLA syyllistäväksi, siellä kun oletus on, että kaikki imettävät ja sillä sipuli. Ei sieltä ole minulle mitään todellista apua tullut, useampi kova itku kylläkin!



Miun mies sanoi kerran viisaasti, että siksi tämä nykyinenn ilmapiiri on tullut tällaiseksi imetysfasistiseksi, kun äitejä on ryhdytty rohkaisemaan ja tukemaan imetyksessä, joka on monille niin vaikeaa. Ja sitten se imetys on alettu esittää yltiöpositiivisessa valossa ja rohkaisu on mennyt vähän niinkuin yli. JA muuttunut natsismiksi.