Lapsi soitti, oli niin järkyttynyt ettei puhumisesta meinannut tulla mitään

Tuntuu aivan kamalalta. Poikani on yksin kotona ja ollut tietokoneella. Näyttöön oli ilmestynyt yllättäen sellainen hirveä naama äänien kera, jostain elokuvasta varmaankin? Poikani huusi puhelimeen, itki, jalat eivät kantaneet, oli siis niin hysteerinen että tuntui kuolevan oloonsa. Ei uskaltanut mennä huoneeseen jossa tietokone on, ei edes samaan kerrokseen jossa tuo kone on. Lopulta kävi ottamassa sähköt pois koko talosta. Sitten vasta alkoi rauhottua. Puhelu oli ollut pitkä ja erittäin vaikea, isänsä kanssa puhui. Poika oli sanonut että saman naaman oli nänhnyt vuosia sitten jollain kaverillaan ja silloinkin oli tuntunut pahalta mutta nyt oli jostain syystä mennyt ihan sekaisin.

Kuva on ollut varmasti tosi pelottava MUTTA kun lapsi ei ole enää mikään "pieni", on jo seiskalla yläasteella. Mä en voi tajuta että miten on voinut reagoida tuolla tavalla?! Siis että itkee, "kiljuu" puhelimessa monta monta minuuttia ja lasta pitää rauhoitella, vakuutella ettei huoneessa ole mitään hirviöitä tms. Onko tämä nyt ihan ns. normaalia käytöstä tuon ikäiseltä? Ja MIKSI lapsi sai noin voimakkaan kohtauksen? Yritän tässä miettiä pääni puhki, mitä pitäisi tehdä. Kaikki pelit pois? Ei enää kavereille pelaamaan, oleskelemaan, siellähän voivat katsoa mitä vain ja pelata ilman valvontaa. Onko poikani vain tosi herkkä vai olisiko jotain muuta taustalla? Auttakaa mutta älkää kivittäkö äitiä...

Sun täytyy tietty itse lapselta kysyä, mutta ei mun mielestä tarvitse olla mitään erityistä taustalla. Jos lapsi vain on herkkäluonteinen, voi hän hyvvinkin mennä pahasti pois tolaltaan etenkin silloin, jos ärsyke ylittää jonkun tietyn rajan, joka jo pitkään on ollut ylittymäisillään.

Mä olen pitkään pelännyt kaikkia kauhuelokuvia. En välttämättä mitään splattereita, vaan sitä kauhuelokuvien psykologista puolta ja sitten myös yliluonnollisia elementtejä. Mieleltäni olen kyllä täysin tasapainoinen ja järkevä. Osaan erottaa totuuden tarusta, ja koska kirjoitan itsekin fiktiota, osaan myös näillä tarun ja toden rajapinnoilla leikitellä ja niitä manipuloida.

Hyvä mielikuvitus ja eläytymiskyky mulla on, eli mulle käsitteelinen ajatus, että maailmassa voi hyvinkin olla olemassa myös jotain sellaista, josta ihmisellä ei aistiensa ja hahmotustapansa rajoissa ole mahdollista saada tietoa, ei ole mitenkään outo. Luulisin, että monilla muillakin on samanlainen ajattelutapa ainakin hypoteettisesti käytössä. Miksi muutenkaan kahukirjallisuus ja -elokuvat olisivat niin suosittuja? Jotta kauhusta voisi saada sitä pelonsekaista nautintoa, pitää sen jollain tasolla tuntua pelottavalta ja riittävästi todelta, vaikka periaatteessa katselijalta/lukijalta ei fiktio ja fakta toisiinsa mitenkään pysyvästi sekoittuisikaan.

Muistini varastoi tehokkaasti kaikki kauhujutut, todet ja fiktiiviset, jotka olen kuullut, nähnyt tai lukenut, ja mielikuvitukseni niistä sitten muokkailee helposti omia versioitaan. Järki kyllä sanoo, että yksin pimeässä huoneessa hereillä valvoessani, mikään ei minua oikeasti vainoa. Silti saatan omaksi kidutuksekseni kehitellä vaikka millaisia juttuja ulkona vaeltelevista hengistä ja pimeässä tilaisuuttaan vaanivasta pahuudesta. Kyllä pelottaa, vaikka järjenvastaista onkin. Eläydyn siis itse voimakkaasti jopa omiin sepitelmiini.

Voisin itse kuvitella pelästyväni ap:n lapsen lailla seuraavissa olosuhteissa:

1. Kaveriporukassa on tullut vitsillä kerrottua kauhujuttuja ja koska siinä porukan turvassa nuo eivät mitenkään pahoilta ole tuntuneet, olen uskaltautunut katsomaan jopa psykologisen, kerronnallisesti ja visuaalisesti vaikuttavan kauhuelokuvan. Elokuva ja jutut jäävät epämukavasti mieleen pyörimään, vaikkeivat vielä suoranaisesti häiritse.

2. Samoihin aikoihin mediassa on uutisoitu tosielämän hirveistä tragedioista, joiden mielettömyys, julmuus ja pelottavuus ovat askarruttaneet.

3. Olen töissä stressaantunut ja stressi on herkistänyt myös mielen niin, että suutun helposti ja muutenkin mieliala vaihtelee nopeahkosti hyvästä huonoon.

4. Lopulta tätä edellä lueteltua taustaa vasten olen illalla yksin kotona. Muu perhe jossain kyläilemässä ja tiedän, että he palaavat myöhään. Olen hyvin väsynyt. Edeltävänä yönä olen nukkunut huonosti ja tiedän, että kannattaisi mennä nukkumaan, mutten kuitenkaan mene. Hiljainen talo tekee yksinäisen ja kolhon olon. Mieli eksyy viikolla nähtyyn kauhuelokuvaan ja sen lisäksi vielä masentaviin tosielämän uutisiin, joita olen tullut lukeneeksi ihan liikaa. Tulee vähän epämiellyttävä olo ja kierrän asunnossa laittamassa valoja päälle, koska pimeys tuntuu ahdistavalta. Päätän pelata tietokoneella jotain kivaa peliä ja summamutikassa etsin netistä jonkun randomjutun. Peli vaikuttaa hauskalta ja viihdyn. Aivan yhtäkkiä ruudulle pomppaa lujaa kirkuva järkyttävän väkivaltainen ja kammottava kuva, jota en saa pois. Säikähdän suunnattomasti ja koska olen yksin, säikähdys kasvaa entisestään. Järki yrittää ehtiä väliin, mutta mielikuvitus on jo roihahtanut ja maalailee ikkunoiden taakse ties mitä piruja ja murhapolttajia. Soitan paniikissa miehelleni ja keron itkien hänelle tapauksesta. Hädissäni katkaisen kaikki sähköt.

Näin mulle voisi oikeasti käydä, enkä ole traumatisoitunut, paniikkihäiriöinen tai muuta vastaavaa. Eikä siinä tosiaan järki enää auta, kun vaistot vievät ja irrationaalinen kauhu iskee. Se on sitä silmitöntä ja vauhkoa pakenemiskauhua, joka ei jätä tilaa laskelmoinnille, miettimiselle ja puolustautumaan jäämiselle. Paras vain juosta, kun kroppaan koodattu varoitusjärjestelmä kirkuu tuntematonta vaaraa.

katsoi kaikessa rauhassa youtubesta snuffelkaniinia ja kesken pätkän näyttöön rävähti manaajasta sen typykän lärvi ja hirveen huudon kera.



Kyllä tyttö aikamoisen järkytyksen koki, kun ei tommosista jutuista vielä mitään tietoa ole, eikä ole tullut itsellekkään vielä mieleen valistaa noista leffoista.



Yritin ehdottaa, että katsotaan yhdessä uudestaan se pätkä, mutta ei suostu todellakaan, ei halua nähdä mitään koko elokuvaan liittyvääkään vaikka olen todellakin selittänyt todellisen elämän ja elokuvan eron ja ollaan katsottu juttuja näyttelijöistä yms.



Että voi sitä säikähtää varsinkin noin kun se tulee eteen ihan yllätyksenä, ettei siihen osaa mitenkään varautua.

Sama täällä. Itse asiassa se mitä mieleni saa aikaan jostain ihan viattomastakin jutusta, on tuhannesti pelottavampaa kuin asia itse. Kuitenkin jos kirjoitan vaikka novelliani, en minä silloin pelkää, vaikka kirjoittaisin mitä. Mutta jos ilman omaa kontrolliani kohtaan yllättäen jotain pelottavaa, esimerkiksi näen televisiossa jotain yliluonnollista, ja vaikka en siihen uskokaan niin ajattelen maailman olevan mielenkiintoisempi, jos se mitä näemme ei ole kaikki mitä on. Jos näen jotain minulle pelottavaa, alan pelätä että tuo yliluonnollinen on todellista vaikka yleensä en ajattele niin.



Nyt aikuisena kuitenkin pelkään eniten tulipaloa. Niin siinä yleensä käykin, että lapsena pelokkaat pelkäävät aikuisena jotain, mitä teoriassa voisi tapahtua ja monille tapahtuukin (liian monille). Asun 6. kerroksessa eikä täällä ole paloportaita. Jos palo tulisi käytävältä päin, ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin hypätä tyhjyyteen tai roikkua ikkunalla. Parveketta ei ole, joten sinnekään ei pääsisi turvaan. Lisäksi asunto on todella pieni, joten tuli saisi sen hetkessä.



Kun olin lapsi, kaikkein pahinta mitä pystyin kuvittelemaan, olivat muodottomat hahmot (kuten piemässä tuoli, jota katselen ja josta en tajua mikä se on) tai epämuodostuneet ihmiset. Ihan pienetkin epämuodostumat pelottivat, mutta eniten ne, jotka vääristävät kasvoja tai esimerkiksi hyljelapset. Koko sana on jotenkin tumma ja pelottava mielessäni. En nyt muista mikä sen lääkkeen nimi oli, joka niitä epämuodostumia aiheutti lapsissa. Talidomidi? Lisäksi näin ehkä pelottavimman epämuodostuman eräässä agent orangen vaikutuksista kertovassa dokumetissa. Siinä oli poika, jonka toinen jalka oli laiha ja luonnottoman pitkä ja koukussa, kuin heinäsirkalla. Eläimiä muistuttavat ihmiset siis pelottavat myös, ehkä siksi se hyljelapsinimityskin on niin pelottava mielestäni. Hylkeen yhä vähän kuvottavat minua. Ne eivät ole yhtään söpöjä vaan näyttävät siltä, että niillä on joku vamma, kun on niin vaikea liikkua maallakin. Nojoo, oikeasti ne sopivat omaan ympäristöönsä hyvin. Epämuodostumia pelkäsin niin kauan kun uskalsin kohdata pelkoni. Itse asiassa katsoin jo pikkulapsena omaehtoisesti esimerkiksi Notre Damen kellonsoittajaa (piirrettyä), vaikka se pelotti käsittämättömästi. Halusin kohdata pelkoni. Olin luonnostaan sellainen. Pelko häipyi kuitenkin vasta vanhempana, kun aloin tajuta sairauksien syitä. Kun tajusin, että ilmiölle on luonnollinen selitys ja että he eivät ole pahoja, pelko alkoi pikku hiljaa lieventyä. Kuitenkin jos ikinä näen epämuodostuman, jonka syytä ei tiedetä, saatan pelätä sen olevan yliluonnollista ja sillon mennään :) Heikkoina hetkinä, jolloin olen varuillani jostain muusta syystä, saatan pelätä, jos näen epämuodostumia, jollaisia en ole ennen kohdannut. Olen kuitenkin katsonut netistä läpi kaikki mahdolliset tilat mitä vain voi ihmisellä olla, jotka aiheuttavat epämuodostuman ja siksi minua on vaikea yllättää.

Väkivaltaisia elokuvia voin katsoa helposti ja itse asiassa nautin niistä. Näin on ollut niin kauan kuin muistan, olin varmaan 7 kun nautin vastaavasta ensimmäisen kerran. Nautin elokuvissa esim. siitä, jos jotain kidutetaan ja se taintuu ja herätetään uudestaan ja sama alusta kauan kunnes kuolee. Todellisuudessa en ole tehnyt pahaa kärpäsellekään. Saan kohtauksen, jos vahingossa tönäisen kissaani, että ei kai sitä nyt vaan sattunut pikku raukka (ja sitten alan lässyttää sille :D)... Olen tosin vähän ajatellut, josko tämä ylimenevä varovaisuus johtuisi fantasioiden aiheuttamasta huonosta omastatunnosta. Oli miten oli, en ikinä satuttaisi mitään elävää enkä varmaan haluaisi myöskään katsoa aitoja kuvia aiheesta. Elokuvissa, novelleissa ym. se on kiihottavaa. Ja tietenkin mielikuvituksessa.

Pelit voivat sisältää haitallisia aineksia lapsen kehitykselle. Pelien hahmot ja tarinat voivat herättää lapsessa pelkoja ja painajaisia. Tarja Salokoski kirjoittaa: ”Pelien vuorovaikutteiset hahmot voimakkaine ääniefekteineen saattavat tuntua lapsesta hyvinkin todentuntuisilta, mikä saattaa vauhdittaa pelkojen kehittymistä”…”Eniten pelkoja herättävät aikuisille tarkoitetut, lapsille sopimattomat pelisisällöt. Myös lastenpeleissä saattaa olla lasta pelottavia kohtauksia tai epämiellyttäviä hahmoja. Jotta aikuinen kykenisi päättelemään pelkojen sisältöjä ja alkuperää, tulisi hänen olla koko ajan tietoinen niistä peleistä, joita lapsi kulloinkin pelaa.” (Salokoski 2006, 73)

Pelien sisältämälle väkivallalle altistuminen saattaa lisätä lapsen aggressiivisuutta, väkivaltaa hyväksyviä asenteita, turtumista sekä empatiakyvyn hiipumista. Salokoski kirjoittaa: ”Iän karttuessa ja kouluikään tultaessa pelaamisen keskeisenä riskinä on myös tunne-elämän turtuminen, kun lapset tottuvat pelien synnyttämiin elämyksiin ja jatkuviin tunnehuippuihin. Turtumisen seurauksena tunnereaktiot laimenevat ja myötätunto ja empatiakyky hiipuvat. (Salokoski 2006, 74).” Lasta tulisi suojella myös pelien muilta haitallisilta sisällöiltä. Pelit tuovat väkivallan, vääränlaiset roolimallit ja seksiin liittyvät asiat liian varhain lapsen tietoisuuteen.

Tämän jälkeen on tullut useita kansainvälisiä tutkimuksia missä on todettu, että pelit eivät aiheuta väkivaltaisuutta.

http://www.v2.fi/uutiset/pelit/5864/Pelit-aiheuttavat-vakivaltaisuutta-…

http://www.digitoday.fi/viihde/2008/05/09/tutkimus-videopelit-eivat-luo…

http://pelitdev.mooxel.net/forum/showthread.php?t=30233&page=1

Kannattaa seurata aihetta enemmän, ennen kuin uskoo suomalaisia hihhuleita.

jo useammassakin viestissä. Jos tilanne on juuri tuo ap:n kuvailema, niin se on selkeästi ollut just se mukahauska pelottelujuttu, jossa pitää tuijottaa keskittyneesti harmitonta ruutua johon yhtäkkiä rävähtää joku aivan hysteerisen pelottava kuva.



Olen itse 30-vuotias äiti ja myönnettäköön, että vieläkin aika säikky. Mutta tuo pelottelupätkä oli niin karmiva, että vaikka tietäisin sitä odottaa, niin säikähtäisin puolikuoliaaksi samantien nyt. Itse näin sen joskus hyvän matkaa yli 20-vuotiaana ja säikähdin niin paljon, että en usko, että säikähdin sen vertaa edes silloin kun lapseni meinasi tukehtua ruokapalaan. Siis se järkytys oli niin hirveää, että tuntui suorastaan kipuna. Ei siis todellakaan mikään ihme, että lapsi säikähtää moista. Toivottavasti pystyy unohtamaan kokemansa, koska itsellekin se oli vaikeaa. Hyi kamala.



Oikeasti pelottavia asioita voi käsitellä ja ajatella järjen kanssa, mutta tuollaista äkkinäistä säikähtämistä ei oikein voi millään ottaa takaisin. En ihmettelisi vaikka jonkun sydän olisi pysähtynyt tuon pätkän nähtyään - veikkaan, että omani oli vähintään erittäin lähellä sitä.



Eli lapsesi on kyllä täysin normaali ap ja tuollaiset terapian ehdottelijat voisivat itselleen etsiä ammattiapua. Säikähtämistä kun on aika vaikea välttää vaikka olisi kuinka fiksu ja filmaattinen tapaus.

Ajattele nyt et on yksin kotona turvassa ja se pää ilmestyy sinnekin! Ei ihme, että pelästyi! Tuonikäiset ovat juuri niitä jotka jo vuosia puhuneet toisilleen pelottavia juttuja ja kun ovat vielä lapsia pelkäävät!

Voisit käyttää tilaisuutta hyväksesi ja puhua että lähtee pois piireistä jossa haetaan noita kammojuttuja. Lähtee vaikka kotiin syömään eikä selittele sen kummemmin!

Äläkä nyt rupee suurentelee tätä asiaa traumasointijutuilla tai terapeutille viemisellä! Miten ne voi auttaa? Aikoinaan nuorilla oli tapana pelata niitä lautapelejä, joissa nappulat liikkui itsekseen! Ja muistan kuinka kaverini pelkäsivät ihan hirveesti!

Vahva ylireagointi ja täydellinen "sekoaminen" kielivät siitä, että jotain muuta on taustalla. Itse olen samanikäisenä ja nuorempanakin törmännyt vastaaviin "ilmestyy pää ruutuun kesken tavallisen videon"-juttuihin, ja ovathan ne kammottavia kokemuksia. Sydän pysähtyi ja hiki rupesi virtaamaan ja muutaman sekunnin ajan oli aivan kuoleman partaalla kauhusta, se on normaalia että siitä säikähtää. Ihmisaivot kun ei ole tarkoitettu käsittelemään ja ymmärtämään tuollaisia keinotekoisia juttuja, vaan aina ensimmäinen reaktio ja ajatus KAIKKEEN on se, että nyt on kyse oikeasta vaaratilanteesta.

Tuollainen totaalinen hysterioituminen ja pitkäkestoinen pelkääminen ei ole normaalia edes 7-vuotiaalle, saati sitten 7-luokkalaiselle. Ei ole kyse vain tavallisten ihmisten välisestä erosta, vaan ehkä jostain lapsuudenaikaisesta traumasta tai ns. pumpulikasvatuksesta. Mitään vaaraa tuskin on, mutta kannattaa ottaa puheeksi tuo asia (ei mitenkään negatiivisesti), selvittää, miksi poika reagoi noin. Normaalia se ei ole, vaan jokin on pielessä.

Huolestua ei kannata eikä hyysäämään ruveta, mutta kannattaa keskustella asiasta esim. koulupsykologin kanssa.

sen pätkän missä auto ajaa vuoristossa ja yhtäkkiä ruutuun paukahtaa joku hirviönaama ja järkyttävää huutoa. siinä hieman säikähtää aikuinenkin. Suosittelen että näytätte sen uudelleen ja kerrotte että vain ja ainoastaan tietokonetemppu.

sen pätkän missä auto ajaa vuoristossa ja yhtäkkiä ruutuun paukahtaa joku hirviönaama ja järkyttävää huutoa. siinä hieman säikähtää aikuinenkin. Suosittelen että näytätte sen uudelleen ja kerrotte että vain ja ainoastaan tietokonetemppu.

Vastaavia pätkiä on tuhansia. Samalla naamalla vieläpä useimmiten :D

Jotkut sellaisia ihan asiallisen oloisia, joissa äänenvoimakkuus todella pienellä. Sitten sitä säätää isommalle ja kas, jumalaton verinen zombinaama on ruudussa ja kiljuntaa kuuluu n. 150 desibelin voimalla :D

Säikähtäminen on luonnollista, mutta ei tuollainen ylireagointi, taivaiden tähden! Aivan hysteerinen, eikä kärsi katsoa edes konetta sen jälkeen!

Itse vastaavia pätkiä nähtyäni olen ollut kymmenisen sekuntia paniikissa (heti kun huomannut että EI PERKELE!, hiirellä mikrosekunnissa X ja selain suljettu), sitten hetki rauhallista hengitystä, huh, huh, taas menin halpaan, ja selaus jatkuu.

Tuollainen sähköjen katkaisu ja mörköjen pelko on jotain aivan käsittämätöntä. Terapiaa suosittelen ihan oikeasti lapsen parhaaksi. Mistään vaarallisesta tai vakavasta ei ole kyse, mutta jonkin on pakko painaa mieltä ihan oikeasti. 100% mieleltään terve ihminen ei tuollaisesta saa paniikkikohtausta.

Asian kun puratte esim. katsomalla sen videon uudestaan pojan kanssa ja selittämällä asiaa, niin homma hoitunee jo sillä. Jos taas uudestaan, hidastettuna ja rauhallisesti asia nähtynä tulee uusi ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK VOI PERHANA VALOT POIS SÄHKÖT POIS MEEN SÄNGYN ALLE EKTOPLASMAHAULIKON KANSSA PIILOON-kohtaus ilmenee, niin kannattaa harkita ammattilaisen kanssa keskustelua :)

Jaksamisia pojalle ja muulle perheelle!

yksinkertaisesti pelästyi pahanpäiväisesti. Ei kai se ikää katso. Ja kai nyt seiskaluokkalainenkin vielä saa olla lapsi ja hakea tukea isältä ihan rehellisesti niin pelästyneenä kuin on.



Olen itsekin säikähtänyt samantapaista kuvaa niin että sydän jyskytti ja melkein kiljaisin ääneen.

kauhuleffoja, nuoret tykkää katsella niitä, jopa K-18 jos vaan jostain saavat niitä käsiinsä, ja kyllähän ne saavat, monessa perheessä vanhemmat ei välitä yhtään noista ikärajoista. Jos lapsesi on vähän normaalia herkempi, niin tuollainen voi vaikuttaa. Kannattaa varmaan jutella lapsen kanssa, ei tuo minusta ihan normaalilta kuulosta, tuon ikäiset osaa yleensä jo nauraa tuollasille jutuille ja sillä kuitata sen pelon pois.

Muistan hyvin tilanteen kun ensimmäisen kerran näin sellaisen. Pelästyin nimittäin järkyttävän paljon. Sydän hakkasi kauan ja kädet tärisivät. Ihan aikuinen olin tuolloin.



Ei ihmekään että lapsi pelästyi pahasti. Ihan normaalia. Varmasti muistaa tuon pitkään ja voi arkailla tk:n käyttöä, mutta kyllä siitä yli pääsee.

Ei kai seiskaluokkalaisen tarvitse olla aikuinen ja kestää kaikkea? On vielä lapsi!!

soita sille pojalle ja käske sen panna ne sähköt takaisin ennen kuin teidän pakastin sulaa.



Toisenakin päivittäkää koneen virusturva ja palomuurit.



Ja sitten: juttelette illalla ihan kaikessa rauhassa, ilman mitään hysterisointia äidin tai pojan puolesta. Siitä, miten poika konetta käyttää, millaisilla siuilla hän käy, mistä tuo naama on voinut tulla, miten sellaisiin pitäisi regoida, onko ne "totta" vai ei jne.



Voin valitettavasti kertoa sulle, että ne pelit ei ole ollenkaan kauheinta, mitä netistä löytyy. Siellä on oikeasti karmeita murhavideoita, oikeaa ja todellista väkivaltaa kuvattuna erilaisille kuvastosivuille. Sellaista materiaalia, josta noin voimakas kohtaus on vähintä, mitä normaalilta ihmiseltä voi odottaa - aikuiseltakin, mutta aikuisista useimmat ymmäträvät vältellä tuollaista materiaalia. Teinit kun kokeilevat omia rajojaan, jotkut niistä etsivät tuota materiaalia. Sitä kun kerran näkee - tai vaikka vain kuulee kuvauksen - mielikuvasta on vaikea päästä eroon.



Poikasi ei ole mitenkään poikkeuksellisen herkkä, vaan ihan normaali. Ole kiitollinen siitä, että raktiosta on kerrottu teille vanhemmille ja poikasi hakee teidän apua. Anna sitä nyt - älä keuhkoa äläkä häsää äläkä ylireagoi, vaan opeta lapsellesi keinoja, joilla hän a) voi itse vältellä tuollaista materiaalia (ei kieltämällä kaikki, vaan opettamalla, miten valikoi oikeat sivut ja miten käännetään pää kun kaveri tekee vääränlaisen haun) ja b) voi ohjata omia tunnereaktioitaan ja c) pääsee irti mielessä pyörivistä kauhukuvista, jos niiden näkemistä ei ole voinut välttää.

Noille nauretaan usein Hauskoissa kotivideoissa. Perheen isä tai äiti tuijottaa tietokonetta keskittyneesti (kuten tehtävässä käsketään tehdä) ja BÖÖ, ruutuun ilmestyy kauhistuttava kuva ja kova ääni.



Usein siinä aikuinenkin tipahtaa tuolilta tai ryntää pois huoneesta ja varovasti sitten kurkkii tietokonetta muitten nauraessa. Muiden nauru tietenkin helpottaa tilannetta. Nopeasti huomaa että ei tilanne niin vaarallinen ollutkaan.

En nyt osaa sanoa onko teillä vartavasten kasvatettu lapsia pumpulissa, mutta osasta kaikkia ikärajoituksia jne. noudattavien lapsista tulee juuri tuollaisia. Siis sellaisia, että lapset hyppivät seinille pienistä asioista ja pelkäävät sänkynsä olla olevan hirviöitä vielä yli 10 vuotiaana. Ilmeisesti mieli pysyy liian lapsellisena ja todellisuutta ei osata erottaa tarusta vielä vanhempanakaan.



Minun mielestäni mikään ratkaisu ei ole ottaa pelejä pois. Ennemminkin kuulostaa siltä, että lapsenne olisi hyvä tottua vähän raisumpiinkin peleihin ja kuviin oppien ettei niillä ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.



Se on varmaan katsonut netissä sellaisen videon, joka on nimetty hassuksi videoksi tms, mutta sitten keskellä videota ilmestyy ruma naama todella kovien ääniefektien kera. Ihmisiä sillä on tarkoitus säikäytellä. Outoa, että parkuu jos on kaverillaan jo kerran nähnyt vaikka kyllähän sitä vanhempikin voi säikähtää muutaman sekunnin ajaksi.

Poikasi ei ole mitenkään poikkeuksellisen herkkä, vaan ihan normaali.

HÖPÖ HÖPÖ! Normaali ihminen säikähtää ja rauhoittuu muutamassa sekunnissa ja se siitä.

Tuolla lailla jos reagoi niin päässä viiraa ja pahasti.

Poikasi ei ole mitenkään poikkeuksellisen herkkä, vaan ihan normaali.

HÖPÖ HÖPÖ! Normaali ihminen säikähtää ja rauhoittuu muutamassa sekunnissa ja se siitä.

Tuolla lailla jos reagoi niin päässä viiraa ja pahasti.

Niissä on siis todella ällöttävää väivaltaa, sellaista, jossa vahingoitetaan toista, odotetaan, että se tulee tajuihinsa ja kidutetaan lisää. Uudestaan ja uudestaan, kunnes se kuolee. Ei todellakaan normaali ihminen rauhoitu muutamassa minuutissa siihen törmättyään...

Voin valitettavasti kertoa sulle, että ne pelit ei ole ollenkaan kauheinta, mitä netistä löytyy. Siellä on oikeasti karmeita murhavideoita, oikeaa ja todellista väkivaltaa kuvattuna erilaisille kuvastosivuille. Sellaista materiaalia, josta noin voimakas kohtaus on vähintä, mitä normaalilta ihmiseltä voi odottaa - aikuiseltakin, .

olen katsonut kun meksikolainen huumeporukka kirveellä paloittelee sidotun miehen elävältä jätesäkkiin.

Inhottavaa ja veristä puuhaa mutta kyllä sen nyt pystyi katsomaan.

Se olisi sitten jo sairasta jos moisen katsomisesta nauttisi.

Sukulaistyttö ei saanut katsoa edes piirrettyjä, missä oli jotain "liian jännittävää" äidin mielestä. Ihan kunnioitettava ajatus, mutta mietin miten tyttö tulee pärjäämään, kun on niin peloissaan kaikesta. Ja olikin, hirmu herkkä ja ei uskaltanut olla hetkeäkään yksin kotona, kun kuuli ääniä jne. Ja sitten meillä... katsoivat jurassic parkia videolta. En tullut ajatelleeksi, ettei tyttö voi sitä katsoa, mutta katsoi lasteni kanssa ja siitä tuli vuosien piina, niin traumaattinen kokemus se leffa oli. Hävettää tämä muisto vieläkin :(