Joko Anna-Leena Härkösen uusi Onnen tunti - kirja on puitu?
Oletteko lukeneet/mitä tykkäsitte?
Pidän aina A-L:n kirjoista ja olen kaikki lukenutkin.
Nyt vaan tuntui, että tämä äitiysangsti ja äiti-aikuinen tytär -suhde on Onnen tunti - kirjassa jo saman toistoa.
Dialologit tuntuivat irrallisilta ja sieltä täältä kerätyiltä heitoilta. Kirja ei imaissut lukijaansa, vaan lukijana jäi jotenkin ulkopuolinen olo.
Jotain muuta aihetta jo ensi kerraksi.
Mutta kritiikistä huolimatta tykkäsin kirjasta, pidän hänen nasevasta ja arkojakin aiheita tuulettelevasta tyylistään kirjoittaa.
Kommentit (13)
Aihe kiinnostaisi ja sinänsä pidän monista Härkösen lyhyemmistä kirjoituksista ja hänen varhaisemmasta tuotannostaan. Mutta pari kirjaa sitten paloi käpy jo niin totaalisesti siihen ikuiseen neuroottiseen riukuttamiseen ja oman navan ympärillä pyörimiseen, että kirja lensi seinään, enkä viitsinyt lukea loppuun. En ole nytkään varma haluanko altistaa itseni sille, että verisuoni katkeaa päästäni pelkästä ärsytyksestä, joten emmin kirjan ostoa.
sinänsä pidän monista Härkösen lyhyemmistä kirjoituksista ja hänen varhaisemmasta tuotannostaan.
Oon myös tykänny eniten niistä lyhyistä, kuten kolumnikokoelmat Terveisiä pallomerestä ja Palele porvari. A-L:n tyyli toimii parhaiten niissä.
ap
Oon myös tykänny eniten niistä lyhyistä, kuten kolumnikokoelmat Terveisiä pallomerestä ja Palele porvari. A-L:n tyyli toimii parhaiten niissä.ap
ja toki Häräntappoase on loistava, pidin aikanaan myös Akvaariorakkaudesta.
sitä ettei äiti saa omaa napaansa edes muistaa sen jälkeen kun on äidiksi tullut.
Olette niin typeriä lehmiä ja raskaushormonit entisestään pienen päänne tyhmentäneet, ettette kestä jos joku onkin se inhoamanne minäminä-tyyppi vielä äitinäkin.
sitä ettei äiti saa omaa napaansa edes muistaa sen jälkeen kun on äidiksi tullut.
Olette niin typeriä lehmiä ja raskaushormonit entisestään pienen päänne tyhmentäneet, ettette kestä jos joku onkin se inhoamanne minäminä-tyyppi vielä äitinäkin.
joten kyse ei ole äitiyteen liittyvästä asiasta. Äitiyden suhteen Härkösen kirjat ovat itseasiassa olleet minusta paljon vähemmän rasittavia kuin noin muuten.
sitä ettei äiti saa omaa napaansa edes muistaa sen jälkeen kun on äidiksi tullut.
Olette niin typeriä lehmiä ja raskaushormonit entisestään pienen päänne tyhmentäneet, ettette kestä jos joku onkin se inhoamanne minäminä-tyyppi vielä äitinäkin.
Saa vaikka av-lehmät muuta mylvisi ja ammuisi.
Ahmin kirjan lähes yhdeltä istumalta. Kaikki lapsiin ja äiteihin liittyvä kiinnostaa. Mielestäni oli sellaista mukavaa lukemista vaikka aihe tavallaan raskas. Suosittelen!
kirja itsessään ei voisi vähempää kiinnostaa.
kolumneissa ja nykyromaanit ovat harlekiinisarjatasoa.
Vielä on parikymmentä sivua lukematta mutta en voi olla kommentoimatta.
Siis itkin ja nauroin ja taas itkin.
Härkönen kirjoittaa niin sujuvasti etenevää tekstiä, mihinkään kohtaan ei voi pitkästyä.
Aihe koskettaa ja sattuu.
Minulle tuli ainakin heti olo, että pitäisikö alkaa sijaisäidiksi!
olen muutamia lukenut mutta en voi sanoa niitä mainittaviksi lukukokemuksiksi.
Lähinnä mulle on käynyt niin, että olen aina jotenkin pettynyt. Esim. se heikosti positiivinen. Kaikki hehkutti sitä kauheasti mutta sitten kun itse luin sen, se ei ollut ollenkaan ihmeellinen.
Eli tämä ketju poistetaan pian.