Mistä kaikesta olet luopunut, jotta saat kodin, lapset ja työn hoidettua?

ulkopuolella tai ilman lapsia (ompelen ja sisustan edelleenkin, matkustelemme, tapaamme ystäviä ruuan merkeissä jne) Kirjat on vaihtuneet aikakausilehtiin kun ei koskaan ehdi syventymään lukemiseen.



Omasta ajasta noin yleensä - joskus väsyy kun tekee kaiken miehen kanssa yhdessä kuin paita ja peppu. Joskus olisi kiva mennä likkakavereiden kanssa johonkin viettämään iltaa/vl. Ja sitten harmittaisi kun ei voisi jakaa sitä miehen kanssa:)



No, mun ja miehen (ja miksei perheenkin) yhteisiä "harrastuksia" on matkustaminen, raksahommat ja ruuanlaitto.

olen pitkälti luopunut tässä elämänvaiheessa. Jäljellä on yksi rakas harrastus, jonne lapset voi onneksi ottaa mukaan. Työkin on kyllä tavallaan oma juttuni. Ja oikeastaan tähän luopumiseen on pakottanut miehen matkatyö, ei vain se, että on äiti.

kahvittelen kavereilla jonkun kerran viikossa, käyn juoksulenkillä ja zumbaamassa ja saan kölliä joka ilta oman kullan sylissä sohvalla lasten nukahdettua.



Kaikki on järjesteltävissä, onhan ne lapset ja koti myös miehen vastuulla.

Mä en henno olla illalla pois kun jo koko päivän pois. Käyn mielelläni teatterissa ja hoitovapailla olen käynyt usein. Sitten kun tuo nuorimmainenkin on isompi, niin alan uudestaan.



Muuten en oikein mistään, meillä on sujuva arki.

kahvittelen kavereilla jonkun kerran viikossa, käyn juoksulenkillä ja zumbaamassa ja saan kölliä joka ilta oman kullan sylissä sohvalla lasten nukahdettua.

Kaikki on järjesteltävissä, onhan ne lapset ja koti myös miehen vastuulla.

Jos tapaat kavereita pari kertaa viikossa (ilman lapsia?), käyt esim. kolmesti juoksulenkillä ja kerran zumbaamassa, olet kuutena iltana viikossa poissa kotoa, mikä mielestäni on aivan liikaa. Itse en hyväksyisi moista työssä käyvältä vanhemmalta. Kotiäidit on sitten asia erikseen.

Muuten, missä välissä miehesi ehtii harrastamaan tai tapaamaan kavereitaan jos itse olet noin paljon poissa kotoa?

on se, että harrastuksia ei nytkään ole, muuta kuin että käyn n. 45 min juoksulenkillä - ja sekin rattaita työnnellen - kolmesti viikossa.



Mieheni on kokopäivätyössä ja opiskelee, joten minä tällä hetkellä hoidan lapset ja kodin kokonaan. Takkaa ja saunaa mies lämmittelee ja jotain erikoisempaa joskus tarpeen vaatiessa, kuten autonhuoltoa yms.



Mietin vaan että moneenkohan osaan tässä pitää revetä, kun töihin palaa. No, ei kai se ole sen kummoisempaa kuin yksinhuoltajillakaan...

kahvittelen kavereilla jonkun kerran viikossa, käyn juoksulenkillä ja zumbaamassa ja saan kölliä joka ilta oman kullan sylissä sohvalla lasten nukahdettua.

Kaikki on järjesteltävissä, onhan ne lapset ja koti myös miehen vastuulla.

Jos tapaat kavereita pari kertaa viikossa (ilman lapsia?), käyt esim. kolmesti juoksulenkillä ja kerran zumbaamassa, olet kuutena iltana viikossa poissa kotoa, mikä mielestäni on aivan liikaa. Itse en hyväksyisi moista työssä käyvältä vanhemmalta. Kotiäidit on sitten asia erikseen.

Muuten, missä välissä miehesi ehtii harrastamaan tai tapaamaan kavereitaan jos itse olet noin paljon poissa kotoa?

siinä lenkin/zumban yhteydessä. Mies urheilee juoksemalla töihin, kesän rullisteli ja tekee pidemmän lenkin kotiin tullessaan. Ei viihdy saleilla. Ja kahvittelen toki lastenkin kanssa usein, en vain yksinäni.

Olen osa-aika työssä, toistaiseksi. Lapset ei ole hoidossa niinä päivinä kun en ole töissä, joten tulee heidän kanssaan vietettyä aikaa ihan tarpeeksi asti. Eli olen poissa sellaiset 3 iltaa viikossa max. kaksi ja puoli tuntia, jos menen vain kahville, ei se vie tuntia kauempaa :)

Ja jumpassa voi käydä päiväsaikaankin, onhan siellä lapsiparkki ;)

Yleensä ehdin kotiin niin, että sanon lapsille hyvät yöt, mutta minua ei kylläkään haittaa jos ovat jo nukkumassa, kun tulen kotiin ;)

Olen melko aktiivinen ja liikkuvainen ihminen, mutta kyllä koen antavani kaikille aikaa tasapuolisesti. Kaikki on siis järjesteltävissä.

Neljä alle 4-vuotiasta lasta.

Harrastan nykyään juoksemista ja hiihtoa, koska voin lähteä harrastamaan niitä mihin aikaan vaan sattuu sopimaan parhaiten. Lisäksi käyn salilla, joka on auki klo 05-24, joten ehdin sinnekin pari kertaa viikossa.



Lisäksi tapaan ystäviäni nykyään valitettavan harvoin. Onneksi kuitenkin puhelin ja FB on keksitty :-)

varsinkaan, kun olivat tarhaikäisiä. Tunnin työmatka suuntaansa ja miehen vuorotyö, ei siinä onnistunut kodin ulkopuoliset harrastukset.



Liikunta kutistui kävelyyn ja pyöräilyyn ja satunnaiseen lasten kanssa uimassa käyntiin, mitä ei voi pitää hikiliikuntana. Töissä oli kuntosali, mutta milläs ajalla sinne olisit ehtinyt? Taulujen maalaaminen jäi tyystin, kun kotiin ei mahtunut sellaista maalarin työpistettä, jossa olisi ollut turvallista säilyttää myrkyllisiä aineita. Eikä ollut aikaa istua 5-6 tuntia putkeen märän työn kimpussa useampana iltana.



Nyt kun ovat isompia (9 ja 12 v), ja voivat olla itsekseenkin pari tuntia, hommat on helpottuneet hiukan. Mummu on muuttanut lähistölle, ja saan sieltä lastenvahtiapua, jos on tarpeen. Aloitin avoimen yliopiston, ja siellä menee iltoja sen mukaan, miten on kursseja tässä aineessa, ja mummoa toisinaan tarvitaan. Käyn kahdesti viikossa aamuisin uimassa. Maalaamisen taidan aloittaa taas, kotosalla.

Nyt aikaa riittää kaikkeen tärkeään.

Lapsi on isompi, kotitöitä on vähemmän. Omaa ovat esim. työmatkat ja lounastauot.

Lapset oli 8v 11v ja 13v kun palasin töihin.



Ja mies on osallistuva isä.



Jos menen aamuvuoron klo 6 alkaa, mies hoitaa aamut. Kotimatkalla ehtii käydä hyvin jumpissa ja kaupassa.

Iltavuoroon mennessä, alkaa klo 2 on aikaa vaikka kuinka touhuta ja mitä. Aamulla lapset kouluun ja ehtii siivota, kokata ja urheilla ja vaikka mitä.

Näinä päivinä en sitten lapsia kyllä näe kuin aamuisin, koska nukkuvat kun tulen kotiin klo 22

Mutta otan niin paljon aamuvuoroja kuin mahdollista. Muutama lapseton työkaveri tykkää iltavuoroista.

Äitiyslomallahan olin kotona ja oleilin, nyt kun olen töissä niin en oleile kotona päiviä. Siitä siis olen oikeastaan luopunut mutta onko se nyt ihna oikea asiakaan?



Nyt kun lapset ovat kouluikäisiä niin heillä on illlat täynnä harrastuksia. Sen takia en käy missään säännöllisessä liikuntaharrasteessa mutta se ei ole luopumista- en ole moisista ikinä välittänyt, jonkinlaisesta pakosta käynyt- tällä hetkellä ulkoilen ja liikun omaan tahtiin.



Omaa on tämä oma elämä, kaikkinensa. Työ on omaa ja varsin kivaa ja mielenkiintoista, lounastunnilla käy syömässä kivassa porukassa. Kotona pakolliet kotohommat ja sitten lasten melko pitkät harrastekuljetukset, sen ajan kun lapset harrastuksissa niin liikun tai käyn ostoksilla tms. Usein mieskin hoitaa kuljetukset jolloin olen kotosalla ja katselen telkkaria, lueskelen jne.

työstä luopuaja. Olen helpottunut, tein niin huonoja työaikoja ja sain niin paskaa palkkaa että päätin jäädä pois kokonaan, päivääkään en ole katunut!

joka oli tv-toimittaja. Kun ryhdyin yh:ksi, oli pakko hankkia toimistoduuni.



Kaduttaa ja ei kaduta. Kaikkea ei saa.

opiskelemaan samanaikaiseti. Olen luopunut jokseenkin kaikesta muusta, paitsi ajasta lapsen kanssa. Kodinhoitaminenkin on vähän niin ja näin. Joskus kuitenkin pääsen yksin suihkuun ja useamman kerran viikossa saan hetken lukea rauhassa kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Siinä jokseenkin mun vapaa-aikani. (Viime viikolla kyllä kävin kerran kaupassa töistä tullessani ihan yksin!)

Hoidan lapset, kodin ja miehen. Sitten jää vielä vähän aikaa itsellenikin. Ei paljon mutta kuitenkin.

mutta lasten kasvaessa sekin on parantunut, kun on enemmän energiaa ja aikaa tavata ihmisiä. Ja toisaalta lasten kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin.



Olen eronnut ja kun lapset ovat isällään, saan myös sitä "omaa aikaa" eli voin käydä leffassa, ravintolassa tai lenkillä milloin tahdon. Ja kuitata univelkoja.



Harrastuksiinkin olen taas päässyt jonkun verran, kun on hoitajia lapsille. Mihinkään kovin sitovaan en pysty lähtemään mukaan, esim. yhdistystoimintaan, jossa pitäisi istua pitkiä iltoja kokouksissa.



Kotia en niin älyttömästi hoida, omakotitalo olisi tavallaan ihan kiva, mutta siihen ei tässä elämäntilanteessa riitä rahkeet.



Eli en ole hirveän paljosta joutunut luopumaan. Jos asuisin edelleen yhdessä lasten isän kanssa, menisin varmaan enemmän mukaan järjestötoimintaan.

eli lenkkeilen ja hiihdän lasten ollessa harrastuksissa.



Ja jossain määrin myös omista heräte- ja joskus suht tarpeellisistakin vaate-, kenkä-, kosmetiikka- jne. ostoksista, koska lasten harrastukset ovat perheessä niin iso menoerä että rokottavat väkisinkin taloutta. Mutta ajattelen sen kuitenkin olevan sen arvoista.