Miten suhtaudutte siihen, että miehelle työ on ykkösasia elämässä?

Meillä oli yhteinen, tiivis kaveriporukka, jonka kanssa mietimme eron aikoihin, että miten hoidamme yhteiset illanistujaiset, reissut jne. Päädyimme ratkaisuun, että minut ja mieheni kutsuttaisiin vuorotellen yhteisiin juttuihin, yhdessä emme halunneet mennä, ero oli sen verran riitaisa.



Mutta eihän tuosta oikeasti edes tullut ongelmaa: mies ei ikinä ehtinyt "vuorollaan", koska aina oli töitä ja työjuttujen valmisteluja. Aika pian vain minut kutsuttiin.



Mies menetti työnsä takia sekä mahdollisen tulevan vaimonsa (olimme kihloissa) että kaverinsa. Mikäs siinä, kai se työ korvaa..

Ja ihan kivasti noita kalliita lahjoja mulle ropisee :) 3-4 kertaa vuodessa käydään ulkomailla että saadaan mies omistettua vain meille (joko minulle tai koko perheelle, riippuen siitä millä kokoonpanolla ollaan liikenteessä).

että miten järkyttävän paljon jollain rivipalkkatyöläisillä on vapaata, kun esimerkiksi joka ikinen viikko on kaksi kokonaista vapaapäivää. Ja sitten vielä lomiakin.

Mun miehen työ on luonteeltaan sellaista, että työssä ollaan viikon jokaisena päivänä yötä päivää. Tietysti yöllä yleensä nukkuu, silloin vain puhelin päivystää mahdollisia hälytyksiä, joihin sitten reagoidaan. Ja päivällä työt rytmitetään ruokataukoihin ja illalla yleensä vietetään perheaikaa pari tuntia.

Mutta minä olen tiennyt tämän rytmin jo naimisiin mennessämme. Enkä onneksi ollut mitenkään uraorientoitunut edes ennen mieheni tapaamista. Sillä näillä miehen työmäärillä ei olisi mahdollista tehdä lapsia, jos minäkin olisin töissä paljon.

Mutta yritän olla vertaamatta muihin ihmisiin, etenkin niihin palkkatöissä oleviin. Tämä on meidän elämäntapa ja toimii meillä. Toki toisinaan mulla palaa käämit, jos oon montakin viikkoa yrittänyt päästä omille asioilleni, mutta miehellä ei tunnu olevan koskaan aikaa olla sen vertaa lasten kanssa (jotka ovat vielä pieniä vahdittavia).

Mutta sitten ei haittaa niin, kun tukiverkko on kunnossa (joka on meillä lähinnä anoppi, mutta ei sitäkään voi mahdottomasti kuormittaa, on jo 70-v.). Ja kuntoilun oon järjestänyt niin, että ostelen kotiin kuntolaitteita, jolloin mun kuntoiluni ei ole kiinni miehen armollisuudesta lastenhoidossa, vaan voin kuntoilla ihan milloin vain esim. lasten katsoessa illan lastenohjelmia. Ja koska en muuten tykkää kuntolaitteista (ne on musta tylsiä), niin tallennan itselleni ohjelmia, joita katson kuntoillesani, niin se ei oo niin tappavan tylsää.

Minulla on työ, jonka vuoksi olin pari kertaa vuodessa ulkomailla komekin kuukautta kerrallaan. Lisäksi työni vei minua usein muualle Suomeen pariksikin viikoksi kerrallaan. Lapsen saannin jälkeen olen käynyt vain kerran, kuuden vuoden aikana, ulkomaankomennuksella ja pyrkinyt jättämään kaikki oman paikkakuntani ulkopuolella olevat keikat.

Silti työpäiväni voi helposti venyä 16 tuntiin. On viikkoja, jolloin en ehdi kuin käydä kotona nukkumassa ja aamulla takaisin. Teen töitä silloin kun niitä on, mutta en kovin pitkää aikaa, pidempään kuin kaksi viikkoa, sitten laitan stopin ja kieltäydyn. Vapaata voi vastavuoroisesti olla useampi viikko putkeen.

Työ on minulle tärkeää, mutta ei niin tärkeää, että uhraisin koko muun elämäni sille.

Ero on kai siinä, että töitä on elääkseen tehtävä ja joidenkin työ vie enemmän aikaa tai on omituisemmat työajat, mutta haluaako oikeasti uhrata kaiken muun sen edestä. Jotkut tekevät sen ihan vapaaehtoisesti, vaikka olisi mahdollistakin yrittää vähentää. Sillä heille se työ on maailman tärkeintä, ei perhe.

Miehesi ei ole tässä vertailukelpoinen, en usko, että hän tekee töitään siksi, että se on hänelle tärkeämpää kuin mikään muu.

Suhtaudun asiaan välillä hälläväliä meinigilla, mutta koska lastenhoito ja KAIKKI kotityöt jäävät minulle, välillä suhtaudun erittäin nihkeästi... Yhdessähän näitä lapsia haluttiin ja suunniteltiin ja suunniteltiin myös elämää etukäteen ennen lasten syntymää, että meillä sitten näin. No minä äitinä olen sopimukseni pitänyt, enemmänkin, muttei meidän iskä.

Itse olen "opetellut" selviytymään yksin ja huomaan ettei apuakaan enää tule juuri pyydettyä vaikka toinen olisi paikalla. Asiat vain sujuvat paremmin rutiinilla, kun on ne yksin tottunut tekemään. Joskus olen sanonutkin että meidän perhen tiivis ydin on minä ja pojat ja iskä kiertää siellä jossain, jonkun matkan päässä kehää omalla radallaan :D.

Minä surutta muistutan meillä ettei ole lasten vika jos töiden takia ollaan väsyneitä ja ärtyneitä, eivät ne voi asiaa vielä ymmärtää. Viesti menee yleensä hyvin perille.

Meillä pojat rakastavat hulluna isäänsä ja harmittaa ettei toinen välillä vain älyä pysähtyä. Ja harmittaa myös välillä se että todella kaipaisin äitinä välillä kasvatuksellista tukea ja apua. Mutta näillä eväillä on eteenpäin mentävä. Miehessäni on kumminkin myös paljon hyvää sekä miehenä, että isänä vaikka meillä kaikki päivät ovatkin samanlaista arkea ja työtä. Mielestäni ainakin vielä on parempi näin kun lähteä etsimään jotain muuta ja erota.

Ja pojat, ne saavat minulta,- äidiltä kaiken haluamansa huomion ja rakkauden minkä vain voin antaa, vaikka minullakin on työni ja kotimme hoidettavana. Sillä mikään ei ole niin ihanaa kun että, oma lapsi kiipeää syliin halittelemaan ja pusuttelemaan

toinen oli todella hyvännäköinen ja seksi oli loistavaa, mutta aivan järjetön työnarkomaani, aikaa minulle ei siis juurikaan riittänyt. Toinen mies taas tavallisen näköinen ja seksikin tavallista, hyvää, mutta tavallista. Mutta valitsin tämän jälkimmäisen miehen, koska halusin miehen jolle minä ja tuleva perheemme tulemme ykkösenä, työ harrastukset ja muut sen jälkeen. Enkä ole katunut hetkeäkään. Tämä toinen mies on edelleen sinkkuna, remontoi taloaan (jota teki jo silloin kun tapailimme, melkein 4v sitten). Paahtaa työtä vuorotta ja loppua ei näy. Minulla taas on "tavis" mieheni kanssa ihana omakotitalo, ihana lapsi, rakkautta riittää ja elämä on ihanaa.. Vastaus siis; en olisi kestänyt.

Jos sanoisit, että mies on kotona vain tunnin lasten ollessa hereillä. Mutta että muutaman tunnin?

Useimmilla ihmisillä on n. 8 tunnin työpäivä + ruokatauko + työmatkat. Tuosta tulee lyhimmilläänkin 9 tuntia, monelle 10 tuntia poissa kotoa. Ja jos lapset heräävät klo 7 ja käyvät illalla nukkumaan klo 8, niin sitä perheen yhteistä aikaa ei tuollaisella normiperheellä ole muutamaa tuntia vaan ehkä 3 tuntia.

Mistä ap nyt oikein kitisee?

Sehän se, kun meillä ei ole sitä perheen yhteistä aikaa. Jos mies on esim. tunnin illassa kotona niin, että lapset ovat hereillä ja sen tunnin aikana syö ja lukaisee lehteä ja ylensä simahtaa sohvalle, niin eihän hän silloin ole läsnä meidän perheen arjessa ollenkaan. Ja jos pääsee tulemaan joskus hieman aikaisemmin, esim. Klo 18, niin lähtee ruuan jälkeen harrastamssn, eli aikalailla yksinhuoltajan arkeen verrattavissa tää mun arki on. Ap.

Nauttikaa nyt vielä, kun saatte sitä velkaa. Ja Suomen valtiokin taitaa saada vielä aika halpaa velkaa.



Terv,



Giorgios Sepaleus

Monesti voi olla vain tuon tunnin, tai jos on illalla enemmän vapaata, niin käy sitten harrastuksessaan, eikä siis ole läsnä lapsille.

Ja tuo ajankäyttö ei ole se ainoa harmitus, vaan esim. se, että "kesälomalla" mies puhui joka ainoa päivä useita pitkiä työpuheluja. Oma lomafiiliskin siitä kärsi, kun toinen puhuu työasioita esim. veneessä. Eli työ on koko ajan läsnä niin lomalla kuin arkena, mutta mies ei ole henkisesti kuitenkaan meidän kanssa paikalla.



Ja mies vetää itsensä todella väsyneeksi työnsä kanssa, ja sen seurauksena kärsii sitten ajoittain pahoistakin univaikeuksista, vaikka on todella väsynyt. Ja väsyneenä kukaan ei varmaan ole parhaimmillaan, äksyilee ja raivoaa niin minulle kuin lapsillekin.



Ja se, että työ tulee ennen perhettä tarkoittaa konkreettisesti sitä, että mies voi uhrata perheen ja hyvän parisuhteen olemalla liian paljon pois, ulkona perheen arjesta ja vastuusta. Ja esim. juuri sillä väsymyksellään ajaa myös parisuhteen aika ahtaalle. Eli kyse ei ole vain siitä, onko mies yhden vai kahden tunnin ajan illassa kotona, vaan paljon muustakin.



Ja sanottakoon, että mies voisi aivan hyvin palkata lisää työvoimaa esim. hallintoon, mutta haluaa tehdä kaiken itse.



Uskon kyllä, että te, joiden miehelle se työ on tosiaan nro ykkönen, ymmärrätte, mistä puhun ja mitä tarkoitan.