En tajua miten jotkut jaksavat olla kotona lasten kanssa

Imeväisikäisen ja pikkuisten kaksosten kanssa ei varmastikaan paljoa jaksa panostaa "tarinoiden kirjoittamiseen", mutta helpottaa sekin joskus. Kotona voi harrastaa monia muitakin asioita. Kirjoittamisen lisäksi olen mm. opetellut metallilanka- ja helmikorujen tekoa, askarrellut postikortteja, kutonut tuhottomasti, harrastanut laulamista ja pystyttänyt pari akvaariota. Maalausremontti ja tapetointikin on päässyt alkuun, opettelin netin ja Remontti-Reiskan avustuksella :))



Vauva-aikana elämä pyörii tuttipullojen ja vaippojen keskellä, mutta lasten kasvaessa aikaa ja jaksamista on enemmän.

oppivat rauhoittumaan, keksimään oma-aloitteisesti leikkejä ja leikkimään sovussa keskenään.

Jos taas lapset viettävät muutenkin vain vähän aikaa kotona, niin ei ole ihme, jos vanhempien täytyy jatkuvasti huomioita, leikittää ja hössätä heidän kanssaan.

Meillä on apset menneet alle vuoden ikäisinä hoitoon, kun olen palanut työelämään. Lapset osaavat leikkiä keskenään kyllä hienosti :). Itseasiassa ovat oma-aloitteisempia kuin tuttavaperheen lapset, jotkaroikkuvat jatkuvasti äidin helmoissa. Ovat kotihoidossa ja äitin heidän viihdyttäjä 24/7. Elämä on aikataulutettu tarkkaan muskarien, kerhojen, ulkoilujen ja ruoka-aikojen mukaan. Itse koen sen oravanpyörän olevan paljon stressaavampaa kuin se, että käyn töissä ja muuten vain ollaan lasten kanssa. Olemme erilaisia. Minä en jaksaisi kotiäitinä olemista, koen että maailmani kapeutuu kotona ollessa ihan huimasti, enkä halua sitä. Ja lapset tykkäävät olla hoidossa, kokevat sen mielekkäänä. Toki arvioisin uudelleen tilanteen, mikäli lapset jotenkin oireilisivat, mutta näin ei ole (myös neuvolan ja hoitopaikan arvioiden mukaan).

mutta meillä tuo ainakin edellyttäisi sitä että mies joutuisi tekemään paljon enemmän töitä sillä jonkun olisi kustannettava tuo idylli.

Ei meillä ole varaa harrastaa kotimaan saati ulkomaan matkailua, käydä puuhalandioissa tai kylpyläviikoilla. Siksi se kiva elämä pitääkin rakentaa omaan kotiin. Olen iloinen, että meillä on omakotitalo ja piha, se mahdollistaa paljon.



Mutta olet kyllä oikeassa, kotiäitys ON etuoikeus, johon ei automaattisesti ole varaa.

Se kivoin vaihe lasten kanssa alkaa siitä vuoden iästä lähtien. Silloin lasta ei tarvitse ihan koko ajan kantaa ja lapsi oppii niin huimasti vuorovaikutustaitoja, että itsekin saa siitä ihan toisella tapaa irti.



Tosi kivaa on olla kotona, ja olisin vaikka miten pitkään jos vain varat sen sallisivat. Nyt minulla on kotna hoitolapsi omien lisänä, ja tällä kokoonpanolla saan olla pitkäänkin.

lähteä heti takaisin töihin. On hienoa, että jokainen voi tehdä kuten parhaaksi näkee.

En ole erakoitunut työelämästä, vaikka olen jokaisen lapsen kanssa ollut 2 v. tai kauemmin kotona. Kotona hoidetaan lasta ja kotia ja harrastetaan. Jos on rahaa, voidaan vaikka matkustella. Jos on helppohoitoisia lapsia, voi ehkä opiskella. Itse rakastan lukemista, ja sitä teenkin paljon.

Imeväisikäisen ja pikkuisten kaksosten kanssa ei varmastikaan paljoa jaksa panostaa "tarinoiden kirjoittamiseen", mutta helpottaa sekin joskus. Kotona voi harrastaa monia muitakin asioita. Kirjoittamisen lisäksi olen mm. opetellut metallilanka- ja helmikorujen tekoa, askarrellut postikortteja, kutonut tuhottomasti, harrastanut laulamista ja pystyttänyt pari akvaariota. Maalausremontti ja tapetointikin on päässyt alkuun, opettelin netin ja Remontti-Reiskan avustuksella :))

Vauva-aikana elämä pyörii tuttipullojen ja vaippojen keskellä, mutta lasten kasvaessa aikaa ja jaksamista on enemmän.

Meillä ainakin helmet olisi sekaisin pitkin lattioita eikä taapero antaisi kirjoitusrauhaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan. Olen myös maalannut ja tapetoinut, mutta sekin on melko haasteellista taaperon kanssa.

Se kivoin vaihe lasten kanssa alkaa siitä vuoden iästä lähtien. Silloin lasta ei tarvitse ihan koko ajan kantaa ja lapsi oppii niin huimasti vuorovaikutustaitoja, että itsekin saa siitä ihan toisella tapaa irti.

Tosi kivaa on olla kotona, ja olisin vaikka miten pitkään jos vain varat sen sallisivat. Nyt minulla on kotna hoitolapsi omien lisänä, ja tällä kokoonpanolla saan olla pitkäänkin.