Minä haluaisin vauvan, mieheni haluaisi vauvan... mutta emme uskalla lisääntyä.

Lukiosta päästyäni minulla oli viiden vuoden suunnitelma tehtynä: eka korkeakouluun, sieltä valmistuminen viimeistään 24v., sitten töitä, naimisiin ja viimeistään 26v. esikoinen alulle.



Hmmm, elämä ei todellakaan mene ihan niinkuin suunnittelee. :D Minulta meni 4 vuotta päästä korkeakouluun. Hakujen ohella työskentelin kaupoissa ja kävin kauppaopiston, josta valmistuessani vauvakuume oli järjetön. Mieheni ei ollut tuolloin vielä valmis lapsenhankintaan. Pääsin korkeakouluun jota seurasi muutto toiselle paikkakunnalle. Valmistuin viime talvena amk:sta kaupalliselle alalle jota seurasi 4kk:n työttömyys. Tuona aikana sain vaan muutaman kympin työmarkkinatukea. Tämä johtui siitä, ettei minulle ollut kertynyt tarpeeksi työssaolovuosia opintojeni aikana ja mieheni vakipalkka oli muka liian suuri.



Sain töitä kesäksi, tosin en ihan sellaisia tehtäviä joihin olen kouluttautunut. Kaikki kokemus on kuitenkin plussaa CV:ssä! Menimme naimisiin kesällä ja jatkoin opintojani yliopistossa maisteri-linjalla. Nyt mukaan kuvioihin on tullut myös vauvakuume, tällä kertaa meille molemmille. Ikää on 29 vuotta ja tilanne on hieman hankala. Nyt olisi opintojen aikana paras aika hankkia lapsi, mutta toisaalta nyt pitäisi vihdoin ja viimein saada ura käyntiin. Elämme paikkakunnalla jossa YT:t jyllää ja vastavalmistunut/opiskeleva, vastanaitu, melkein 30v. lapseton nainen ei ole ensimmäisenä rekrylistalla. Joten toisaalta, ehkä nyt olisi aika yrittää lasta. Eiköhän se elämä siitä sutviudu, onhan se ennenkin sutviutunut. Tosin tuo rahallinen puoli stressaa ehkä eniten.



Jos teillä molemmilla on nyt vauvakuume ja haluatte kovasti lapsen, pistäkää alulle! Kadun etten aikaisemmin ryhtynyt lapsentekoon, nyt melkein 30-vuotiaana pätkätyöläisenä tulevaisuuden työkuviot stressaa enemmän kuin 25-vuotiaana.

ja sitten meni töihin. Ei ongelmia. Hän oli 4-5 vuotta kotona siinä välissä ennen kuin valmistuttuaan meni töihin. Ei ollut aiemmin tehnyt sitä työtä.



Vakipaikkaa ei kannata pitää kriteerinä, saattaa tulla halu luopua siitä, kuten minulle kävi ja eräälle tutulle myös. Ja luovuttiin, tehtiin uudet ratkaisut.

joka on valmistunut maisteriksi lasten saamisen "välissä" (siis kun esikoinen oli 3-vuotias ja kuopus mahassa). Vielä hoidan 2-vuotiasta kotona, ensi vuonna alkaa työnhaku. Hieman stressaa, mutta kyllä me pärjätään, vaikka en heti työtä saisikaan (miehellä vakityö ja keskiansiot).



Kyllä lapset kannattaa hankkia suht nuorena kuitenkin, eikä koskaan ole ihan valmista ja aivan täydelliset olosuhteet. Ei se lapsi sitä paitsi välttämättä ihan sormia napsauttamalla saa alkuaan vaan sitä voi joutua yrittämään vuoden-parikin.

että kun olet tehnyt lapsen tai pari, olet kiinnostava työnantajan mielestä siksi, että sulla on jo lapset, olet todennäköisesti hyvin motivoinut elättääksesi heidät ja vaikka saatat jäädä vielä äitiyslomalle, tulee niitä olemaan ainakin 1-2 vähemmän kuin jos olisit vastavalmistunut ja lapseton.

"-- minä neuvon hankkimaan mahd nopeesti vakipaikan ja sit ä-lomalle, sit voit rauhassa olla kotona sen kolme vuotta. jos ei vakipaikkaa, joudut stressaan työnhausta heti kun vauva on pieni jne.."



Voi jestas! Kyllähän sen vakipaikan hommaisi, jos sellaisen jostain saisi!



Minä olen tismalleen samssa tilanteessa, ap! Kuulostat ihan minulta!



Olen 29-vuotias ope, valmistuin 4 vuotta sitten ja olen ollut töissä lähes koko ajan, tehden pitkiä sijaisuuksia. Mieheni on 32v., ja saamassa juuri toisen tutkintonsa valmiiksi. Meillä kummallakaan ei ole kunnollista vakityötä.



Haen jokaista aukeavaa opettajan paikkaa, mutta minua ei edes haastatella. Kuten joku sanoi, ei kukaan halua palkata kolmekymppistä, naimisissa olevaa mutta lapsetonta naista... :/ Minäkin ajattelin aikoinaan, että ensin tutkinto, sitten työpaikka ja sitten ehkä lapsia. Nyt tuntuu, että biologinen kello tikittää, eikä työpaikasta tietoakaan. En edes tiedä, missä asumme vuoden päästä.



Kamala tilanne. En mitenkään uskalla ajatella lasta näin epävarmoihin oloihin.. Asia mietityttää ja suorastaan ahdistaa päivittäin.

joten kannattaa jättää ehkäisy pois kun kumpikin haluaa. Lapsettomuus on tosi yleistä, joten jos teitä yhtään helpottaa, niin ette välttämättä edes heti tule raskaaksi- voit saada jopa vakityön siinä välissä ;)



nimim. kokemusta on.

Vakityöpaikkaa ei kannata jäädä odottamaan, koska sitä ei välttämättä saa. Ja jos saa, niin siitäkin voi saada potkut. Jos mietit raha- ja työtilannetta, et voi mitenkään tietää, mihin suuntaan elämäsi menee seuraavan 20 vuoden aikana eli koko sen ajan, mitä lapsen kasvattaminen itsenäiseksi vie...

kun kaikki nimenomaan ajattelee, että "pamahdat heti paksuksi" kun olet saanut töitä.

Ei muuta kuin vauvaa putkeen ja kyllä asiat siitä lutviutuu. Märehtimällä asiat vaan mutkistuu ja kasvaa suhteettoman suuriksi.

Hassua, tämä viesti sai minut hymyilemään, vaikka sisältö onkin aika karu :) (Siis se, että eihän kukaan minua - vasta naimisiin mennyttä, hedelmällisimmässä iässä olevaa juuri valmistunutta naista - palkkaisi muutenkaan.)

tutkijan tehtävään ollessani oikein tukevasti raskaana, äitiysloman alkuun oli pari kuukautta. Sitä ennen olin ollut useamman vuoden pätkätöissä ja sanoin vaihtavani työpaikkaa äitiysloman jälkeen. Halusivat sitten ilmeisesti pitää minut... lapsesta huolimatta.

Olen sinua 15 vuotta vanhempi. Tunnen hyvin tarkat suunnitelmat ja pyrkimisen täydellisyyteen. Täydellisiä suunnitelmia tehdessä on hyvä muistaa, että elämä muodostuu lähinnä yllätyksistä, sekä hyvistä että huonommista. Jos ajattelen itseäni 15 vuotta sitten, ja sitä, millaiseksi kuvittelin elämäni muodostuvan ja vertaan sitä tähän astiseen toteutuneeseen elämään, on tunnustettava että harva suunnitelma meni niinkuin sen olin aikonut.



Olen onnellinen, 2. avioliitossa, kolmen lapsen äiti, todella värikkäiden vaiheiden jälkeen hyvässä työpaikassa. Näihin 15 vuoteen on mahtunut yllättäviä käänteitä, tienhaaroja, vaikeita päätöksiä, murhetta ja sairautta mutta toisaalta myös uskomattoman ihania elämänvaiheita.



Neuvoni sinulle on että elä tätä hetkeä, älä suunnittele liikaa tulevaisuutta. Koska silloin unohdat elää tässä hetkessä. Jos haluatte lapsen, yrittäkää saada lapsi. Samalla voit koko ajan hakea mitä töitä tahansa. Nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois. Jompi kumpi onnistuu ensin, raskaus tai työn saaminen. Jompi kumpi tulee sitten tuonnempana.



Kuuntele itseäsi ja sitä, mitä elämältä haluat juuri NYT. Se kannattaa :)

Tuntuu että tässä maailmassa pitäisi täyttää niin kovat kriteerit, että uskaltaisi. Miehellani on vakityö, mutta minulla ei. Olen vastavalmistunut (yliopistosta) ja työtön.

Tuntuu, että sekoamispisteessähän tässä kohta on. Kudon aikani kuluksi vauvanvaatteita kaappiin ja haaveilen, mutta ei uskalla vain jättää ehkäisyä pois. Työttömyyskorvauksilla / minimiäippärahoillako vauva ruokittaisiin? Kuka minua enää sitten palkkaisi, maisteria pari vuotta vanhoilla papereilla ilman työkokemusta?

Hemmetti, kun tuo biologinen kello / mikälie fyysinen tunne ei jätä rauhaan! =/

En ymmärrä, miten ihmiset uskaltavat tehdä lapsia! Ja nyt olen vielä todella huolissani talousjärjestelmän sortumisesta; mitä jos mieheltänikin lähtee duuni alta? Mitä jos 10 vuoden päästä ei ole varaa maksaa sosiaalitukia (en tietenkään saa töitä) jne jne jne?

Todella ahdistavaa!

"-- minä neuvon hankkimaan mahd nopeesti vakipaikan ja sit ä-lomalle, sit voit rauhassa olla kotona sen kolme vuotta. jos ei vakipaikkaa, joudut stressaan työnhausta heti kun vauva on pieni jne.."

Voi jestas! Kyllähän sen vakipaikan hommaisi, jos sellaisen jostain saisi!

Minä olen tismalleen samssa tilanteessa, ap! Kuulostat ihan minulta!

Olen 29-vuotias ope, valmistuin 4 vuotta sitten ja olen ollut töissä lähes koko ajan, tehden pitkiä sijaisuuksia. Mieheni on 32v., ja saamassa juuri toisen tutkintonsa valmiiksi. Meillä kummallakaan ei ole kunnollista vakityötä.

Haen jokaista aukeavaa opettajan paikkaa, mutta minua ei edes haastatella. Kuten joku sanoi, ei kukaan halua palkata kolmekymppistä, naimisissa olevaa mutta lapsetonta naista... :/ Minäkin ajattelin aikoinaan, että ensin tutkinto, sitten työpaikka ja sitten ehkä lapsia. Nyt tuntuu, että biologinen kello tikittää, eikä työpaikasta tietoakaan. En edes tiedä, missä asumme vuoden päästä.

Kamala tilanne. En mitenkään uskalla ajatella lasta näin epävarmoihin oloihin.. Asia mietityttää ja suorastaan ahdistaa päivittäin.

Ei tietoa missä asutaan tulevaisuudessa jne. Ja tähän nykyiseen pikkukämppäämme ei lasta edes mahtuisi:D Olen koulutukseltani YTM, että sikälikin huono tilanne, sillä meidän alalla paikat on nyt TODELLA tiukassa....:/

Olin muistaakseni 51

Ja oikeasti tekemään niitä töitä, vakiinnuttamaan aseman. Siitä on hyvä jäädä äippälomalla, raskii olla yli vuodenkin, kun tulot suuremmat ja töitä on jo tehty niin tietää mitä sekin on. Sitten kun palaat työelämään, on sulla paikka ja asema valmiina, ei tarvi alkaa pienen lapsen äitinä pätemään. Työelämä on rankka akateemiselle naiselle, pitää tehdä paljon enemmän töitä kuin miesten saavuttaakseen saman.

Mä tein vuosia töitä saavuttaakseni asemani, jäin hyvillä mielin äippälomalle, olin 2 vuotta ja nyt on kiva olla takaisin, mutta voin ottaa rennommin. Suosittelen, nautin suunnattomasti myös äippälomasta, paljon enemmän kuin tuttavani, joilla ei ollut uraa taustalla.

Olen 31-vuotias akateeminen nainen, joka sai tutkintonsa valmiiksi pari vuotta sitten. Opiskeluaikana sain kaksi lasta (ensimmäisen ollessani 24 v.). Alkaessani odottaa esikoistani olin siis opiskelija, mieheni oli opiskelija, meillä ei ollut yhteistä asuntoa, emme asuneet edes samassa kaupungissa, ei minkäänlaisia töitä opiskelun ohella eikä työkokemusta. Monen mielestä siis "mahdoton" tilanne. Mutta eipäs ollutkaan. Sain opiskeltua loppuun pienen lapsen kanssa. Ennen valmistumistani syntyi vielä toinen lapsemme. Valmistumiseni jälkeen sain heti töitä (en vakituisia, mutta en sellaisia kaivannnutkaan) ja olen ollut siitä asti osa-aikaisesti töissä ja osa-aikaisesti kotona lasten kanssa. Itsekin pelkäsin, että kaikki ammattitaitoni ja koulun opit ovat kadonneet, mutta sain onnekseni huomata, että näin ei ollut. Tällä hetkellä olen taas jäämässä äitiyslomalle, kolmas lapsi syntyy muutaman kuukauden kuluttua. Asiat voivat siis mennä myös helposti ja hyvin! Ainakin, jos valmistuu alalle, jossa työntekijöistä on lähinnä pula. Hetkeäkään en ole katunut, että tein lapsia jo opiskeluaikana eikä se edes aiheuttanut mitään suurempia ongelmia.



-Tuore eläinlääkäri ja kohta kolmen äiti :)

Lapsi voi hankkia vaikka mihin köyhyyteen, mutta onko ihan pakko niin tehdä? Entä jos menisi töihin ja vauvanvaatteiden neulomisen sijaan opiskelisi vaikka kieliä? Tai menisit MLL:n äidikekurssille ja sitä kautta pääsisit kokemaan lastenhoidon auvoa.



Olet vastavalmistunut ja työtön ja todennäköisesti alle 30v. Biologinen kello tikittää, mutta mieti, miten kovasti kumajaa se kello, joka kertoo tilin olevan tyhjä ja lapsi tarvitsee ruokaa. Rakkaudesta yksin kun ei elä!

Ihan oikeasti, jos noin paljon lapsesta haaveilette niin hankkikaa ihmeessä!! Tiukkaa varmasti tulee olemaan, mutta oikeasti se on sen pienen pennin venytksen arvoista! Varsinkin kun noin paljon haikailette sitä vauvaa!



Vauva ei todellakaan tarvitse kaikkia niitä asioita joita varmasti kuvittelette että sille pitäisi hankkia. Kaikkea ei myöskään tarvitse hankkia uutena. Vauva käyttää pienimpiä vaatekokoja vain kuukauden tai kaksi ja niitä löytyy todella edullisesti kirppareilta lähes uuden veroisin. Varmasti teillä on myös tuttuja/sukulaisia joilla on lapsia. Heiltä saattaisi saada pinnasänkyä, turvakaukaloa, syöttötuolia yms. lainaksi/lahjaksi/halvalla. Vaunuja saa todella hyväkuntoisia ja halpaankin hintaan käytettyinä kun näkee hiukan vaivaa...

Ensimmäiseen puoleen vuoteen vauvan ruokiin ei mene ollenkaan rahaa jos imettää ja senkin jälkeen kun itse tekee soseet pääsee todella halvalla eikä vaadi paljon vaivaa.



Ja jos oikeen säästölinjalle haluaa mennä niin kestovaippailu säästä todella paljon rahaa. Kun kerran tykkäät kutoa niin äkkiä varmasti teet vauvalle muutamat hahtuva tai merinolankaiset vaippavillahousut, etsit netistä harsontaitteluohjeet ja hamstraat kirpparilta n.30 harsoa. Niillä vaipattaa vauvan jo puolivuotiaaksi suunnilleen kun uhraa muutaman vanhvan froteepyyhkeen lisäimuiksi... Siinä on sitten puolisen vuotta aikaa hamstrata erilaisia oman vauvan vartalomallille sopivia tasku-, sisä- tai aiovaippoja ja villahousuja kirppareilta tai ommella ja kutoa itse.

Alkuun ei välttämättä edes niitä vaunuja tarvitse kun ostaa kantoliinan ja pinnasänkykin on meillä ollut tähän asti täysin tarpeeton kun vauva nukkuu perhepedissä. Äitiyspakkauksen laatikossa uinui ensimmäiset 3kk olkkarissa päiväuniaan kun vielä paljon nukkui päivällä. Pinnasänkyyn ei vieläkään nyt 1v iässä suostu menemään edes päikkäreille, vain meidän sänky kelpaa. Sitteriä meillä ei koskaan ollut, vauva oli joko liinassa lähellä tai makoili lattialla peitteen päällä. Vaunut myytiin pois, kun ei siellä koskaan nukkunut ja ostettiin tilalle kirpparilta ehjät, siistit ja toimivat gracon matkarattaat joihin alkuun saatiin meidän turvakaukalo kiinni ja nyt sitten ihan normi rattaina käytössä.



Meille raskaus oli totaalinen yllätys, mutta muuttui äkkiä positiiviseksi. Oltiin raskausaikana molemmat työttömänä (nyt miehellä on vakityö) ja hyvin ollaan pärjätty! Toki lapseen menee enemmän rahaa kun kasvaa, mutta ei alle kolmevuotias vielä kuitenkaan mitään kalliita harrastuksia vaadi yms.