Tyrnävän talo ja Hohto-elokuva
Uskotteko, että vanhassa koulussa oli pahoja henkiä, joiden vuoksi asiat menivät kuten menivät. Tulee mieleen Hohto. :(
Kommentit (7)
Kannattaa katsoa myös leffa Amityville Horror, ja uskoa ihan tosissaan, että talossa asuvat pahat henget saivat perheen teini-ikäisen pojan murhaamaan perheenjäsenensä.
Hänellä ei tosiaaan varmaankaan ollut mitään mielenterveydellisiä ongelmia, niinkuin ei muillakaan jotka tällaisia tekoja tekevät.
Kun henget käskivät!
Tämä maa on pullollaan surullisia loppuja.
Ei tuossa elokuvaan ole aineksia. Ehkä Auerin- tapauksessa voisi olla riittävästi väriä ja käänteitä mutta silloinkin elokuvaa pitäisi muunnella ettei ihan todellisuuden kavausta tehdä; lapsien takia.
Miksi koulussa on pahoja henkiä?
Miksi sielä ei olisi mukavia, oppimisen haluisia mukavia henkiä?
Miksi henget olisivat vaarallisia?
Ihminen on vaarallinen ja ihminen voi sairastua henkisesti. Silloin varmaan saattaa kuvitella kaikenlaisia ikäviä juttuja?
Mutta ei ne lapset kuolleet koska on ilkeitä kummituksia.
todella vanhassa koulurakennuksessa, eikä siellä mitään henkiä ollut. Tai jos oli, ei mitään pelättävää. Kaikenlaisia äääniä yms. kuului kyllä, mutta ne kuuluivat siihen taloon.
He voivat aistia herkemmin pahoja henkiä.