Lue keskustelun säännöt.
Suren äärimmäisen syvästi Tyrnävän tapausta, äitinä en itse selviäisi
08.11.2011 |
Luin äsken joitakin juttuja, joita Tyrnävällä menehtyneiden lasten äiti oli kirjoittanut. Tuntuu että oksentaisin, rintaan pistää ja silmät kastuvat kyynelistä. Itselläni on samantapainen elämäntilanne ja pienet lapset. Kuka voi auttaa äitiä jaksamaan tuollaisessa tilanteessa. Miten kukaan koskaan voi pystyä auttamaan? Häntä on kohdannut niin suuri pysähdys, että sitä vain samantapaisia menetyksiä kokenut voi ymmärtää.
Olenkin järkyttynyt ja yritän karistaa mielestäni niitä ajatuksia, joita tuolla äidillä mahtaa olla. Jos minun lapseni menehtyisivät, en voisi enää olla olemassa. Ehkä lääkityksellä tai sairaalassa tai jotain sellaista. Mutta en selviäisi, tiedän sen. Vaikka minulla olisi puolisokin tukena, en selviäisi. Saatikka ilman häntä, mutta en hänen kanssaankaan.
Nyt lähden kotiin aikaisemmin, haen lapseni tarhasta ja päiväkodista ja halaan heitä lujasti. Leikin koko illan ja jätän kaikki kotityöt tekemättä. Yritän muistaa tämän aina. Lapset katoavat kuitenkin jonnekin, elämä vie. Mutta nyt he ovat luonani.
Toivon tuolle murretulle äidille rohkeutta jaksaa. Hän vaikuttaa vahvalta. Se ei tällaisessa tilanteessa riitä, mutta toivottavasti läheiset kuitenkin pitävät hänestä kiinni ja kannattelevat.
Kommentit (64)
Jos minun lapseni menehtyisivät, en voisi enää olla olemassa. Ehkä lääkityksellä tai sairaalassa tai jotain sellaista. Mutta en selviäisi, tiedän sen. Vaikka minulla olisi puolisokin tukena, en selviäisi. Saatikka ilman häntä, mutta en hänen kanssaankaan.
Kauhea tilanne ja kun ajattelee lasten menetyksen omalle kohdalle, voi tuntua, ettei siitä voisi selvitä. Mutta ihan kuten joku tuolla sanoikin, kyllä siitä vaan selviää. Minulta kuoli lapsi ja olen selvinnyt ja pärjään ihan hyvin nykyään. Vaikka silloin tuntuikin, ettei tästä voi selvitä, niin kyllä siitä vaan selviää minuutti kerrallaan eteenpäin. Et tietenkään tarkoittanut sitä niin, mutta aina kun joku sanoo, ettei voisi mitenkään selvitä lapsen menetyksestä, minulle tulee tahtomattani jotenkin huono äiti -olo. Että miksi minä sitten selvisin, ja että sellaisesta ei rakastavan äidin kuuluisi selvitä. Ihminen selviää kyllä ihan hämmästyttävän vaikeista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuitenkin kyseessä on nuori ihminen, käsittääkseni, 2v äiti ei kauhean vanha voi olla, kuitenkin hänellä on mahdollisuus uuteen alkuun, niin pahalta ja mahdottomalta se nyt juuri tuntuukin.
Ystäväni menetti ainoan lapsensa pitkän 10v kestäneen taistelun jälkeen, juuri kun kaikki näytti kääntyvän voitoksi ja tyttö oli mennyt kihloihin ja suunnitteli häitä, 52v äiti ei koskaan saa lastenlapsia, ei niitä tyttären häitä, hänen elämänsä ei varmasti jatku kenessäkään.
olen vaan niin vihainen näistä ilkeilyistä täällä että unohdin lainata viestiä.
Jotain rajaa jo spekuloinnillekin...