Onko mielestäsi ok, jos ekaluokkalaisella on harrastuksia 5-6 iltaa viikossa?

Huipulle tähtäämisestä on ihan turha puhua lasten urheiluharrastusten yhteydessä. Lapset kasvavat ja mieli muuttuu moneen kertaan. Oikeasti kukaan terve vanhempi ei vie lastaan harrastamaan siksi, että hän "pääsisi huipulle" tuosta vain.

Siksi tuntuukin melkeinpä törkeältä, että joku asiaa tuntematon tulkitsee omista lähtökohdistaan toisten ihmisten ja heidän lastensa motiiveja harrastaa jotakin.

Pikkuluistelijoiden kausi on täynnä pikkukisoja, mutta ne ovat enemmän leikkiä ja harjoitusta kuin oikeasti stressaavaa kilpailua. Ainakin jos niihin suhtautuu niin kuin venäläinen valmentaja kehotti: "Muistakaa, että ensimmäinen _tärkeä_ kilpailu on nuorten MM-kisat!"

Pienten urheilijoiden elämä voi siitä huolimatta olla antoisaa. Harrastukset opettavat paljon asioita, joista on hyötyä elämässä. Ja lapsellekin on motivoivaa saada kunnon ohjausta lajissa, johon hänellä on itsellä voimakas palo. Liikunta kehittää fysiikan lisäksi myös aivoja! Lapsuutensa tunnit voi kuluttaa monella tavoin, eikä laadukkaasti ohjattu urheiluharrastus ole lainkaan hölmöimmästä päästä.

Oman kehittymisen oivaltaminen on palkitsevaa. Ja urheilu jos mikä opettaa elämässä hyvin tärkeää pettymysten sietokykyä. Kaikki ei tosiaankaan mene aina niin kuin olisi toivonut, ja on vain noustava ylös ja jatkettava.

Päämäärätietoinen harjoittelu nuorena voi olla yksi syy sille, että juuri luistelijat pärjäävät hyvin koulussa, sijoittuvat jatko-opintoihin ja työllistyvät yleensä hyviin ammatteihin. Tunnen vaikka kuinka monta naisjuristia, joilla on luistelutausta. Samoin kauppatieteilijöissä ovat hyvin edustettuina.

Saa muuten olla ihan helvetin tyhmä, jos mitenkään puhuu jostain "koulumenestyksestä" ekaluokkalaisen yhteydessä. Järki älä jätä saatana, pitäisi tyhmemmälläkin sen verta yleiskäsitystä koulutuksesta olla että tajuais että "koulumenestys" tulee kuvioihin vasta yläaste-lukio aikaan.

Ensimmäiset vuodet on pohja sille koulutyölle. Ja jos ne menee penkin alle vain koska vanhempien on pakko saada lapsestaan huippuluistelija niin onnea vaan lapselle tulevaan. Lapset haluaa kaikenlaista, tajuamatta syitä ja seurauksia. Aikuisilla pitäis olla järkeä miettiä asioista pidemmälle, ei kaikkea kannata uhrata jonkun luistelun takia. Elämä on paljon muutakin kuin muutama vuosi huipulla luistelijana.

että lapsen pitää harjoitella joka päivä jotta pääsee huipulle. Vanhemmille ei riitä se että harrastetaan se mitä jaksetaan ja mikä on lapsesta hauskaa. Sen lapsen mukaanhan se harrastus pitäis mennä, ei sen mukaan että harrastuksesta tulee ammatti ja että lapsi pääsee huipulle. Sitä täällä on toitotettu, että vanhemmat miettis ja katsois sitä lasta. Pitäis huolta että aikaa on sekä koululle, harrastukselle, perheelle ja vain olemiselle. Kaikki ne on tärkeitä, ei koulua voi sivuuttaa ja sanoa että se on helppoa, eikä sillä ole väliä kuin vasta yläkoulussa. Lapset harrastais varmaan vaikka mitä ja kuinka paljon vaan, joskus aikuisten on pantava tietyt rajat. Ja niitä pettymyksiä ja sietokykyä voi ja pitää harjoitella myös muualla kuin vain siinä harrastuksessa. Hyvä harrastus on hyvä, mutta kohtuus kaikessa. Harrastus ei ole koko elämä.

menestyneet koulussa että urheilussa. Mutta veikkaanpa että on paljon myös niitä jotka eivät menestyneet oikein kummassakaan. Lahjat eivät kovasta harjoittelusta huolimatta riittäneet huipulle urheilussa ja treenien takia koulunkäyntiä laiminlyötiin. Tai sitten vammautuminen lopetti uran jo ennekuin se huippu saavutettiin. Harvoinpa näitä julkisuudessa näkyy.

Monille vanhemmille on katsos helpompi dumpata ne lapset harrastuksiin joka ilta ja viikonloppuna sitten reissata kisoissa, turnauksissa tmv. niin ei tarvitse kehittää mitään yhteistä tekemistä. Kaikki on valmiiksi ohjattua ja aikatalautettua.

Minusta nimenomaan harastavien lasten vanhempana olo vaatii todella paljon niin rahallisesti kuin ns. oman ajan suhteen.

Jos haluaa antaa lapselleen mahdollisuuden harrastaa jotakin vaativampaa, kyllä siitä koko perheen elämäntapa tulee. Eikä lainkaan helpoimmasta päästä verrattuna sellaiseen, joka tulee kaupan kautta kotiin ja napsauttaa TV:n päälle loppuillaksi. Koska sellaisiakin on. Sitten maristaan netissä, että miten ne jotkut jaksaakin kuskailla pentujaan ympäri kaupunkia, en minä vaan millään... Että niin helppoa se on!

Jollekulle on tärkeämpää katsoa salkkareita kuin seistä pallokentän laidalla toimitsijana, ja niin saa ollakin. On silti aika kohtuutonta väittää, että se toimitsijavanhempi toimisi näin, koska haluaa "päästä helpolla"!

Tuon ikäinen lapsi kaipaa myös kavereiden seuraa ja vapaata leikkiä.

Meillä kolmasluokkalaisella 3 harrastusta /vko ja se on meille ihan maksimi. Läksyt vie ihan toisella tapaa aikaa ja kavereitakin pitäis nähdä. Ja joskus on kiva tehdä perheenäkin jotain esim. mennä uimaan. Tietysti riippuu paljon lapsesta ja ekaluokkalaisella läksyjen teko ei vie paljon aikaa.

ekaluokkalaisena pääsi koulusta 12.15 - 13.00, hallille meni klo 14 ja sitten kotiin yms, eli aikaa jäi leikkiin, perheen kanssa oloon yms... Oli vähän kuin ip-hoitoa silloin :)

pienet ryhmät ja yksilöllinen opetus. Lisäksi äiti tai mummu aina mukana kannustamssa. Illat jää vapaaksi ja on aina kotona ennen naapurissa asuvaa luokkakaveriaan joka on siellä koulun iipparissa jossa riehutaan ja pelataan pleikkaa.

Tuon ikäinen lapsi kaipaa myös kavereiden seuraa ja vapaata leikkiä.

Meillä kolmasluokkalaisella 3 harrastusta /vko ja se on meille ihan maksimi. Läksyt vie ihan toisella tapaa aikaa ja kavereitakin pitäis nähdä. Ja joskus on kiva tehdä perheenäkin jotain esim. mennä uimaan. Tietysti riippuu paljon lapsesta ja ekaluokkalaisella läksyjen teko ei vie paljon aikaa.

joten aika loogista on, että lajissa pärjätäkseen on jo lähtökohtaisesti oltava tarkka ja tunnollinen, tavoitteellinenkin. Lajissa ei pidemmän päälle pärjää ilman näitä ominaisuuksia, eikä niitä valmennuksellakaan väkisin kehitetä.



Ne tytöt (ja pojat), jotka menestyvät sekä luistelussa että opinnoissaan, menestyisivät mitä todennäköisimmin opinnoissaan vähintään yhtä hyvin ilman luisteluharrastustakin.

Olisi mielenkiintoista kuulla, miksi toisten harrastukset herättävät näin voimakkaita mielipiteitä! Mitkä ovat sinun perusteesi kysyä asiaa täällä?

kaikkilla ei ole varaa tarjota lapsilleen laadukasta tekemistä joka vaatii paljon myös perheeltä.

Monilla vanhemmilla (tässäkin ketjussa) tuntuu vain olevan se kuvitelma että lapsen pitää harjoitella joka päivä jotta pääsee huipulle. Vanhemmille ei riitä se että harrastetaan se mitä jaksetaan ja mikä on lapsesta hauskaa. Sen lapsen mukaanhan se harrastus pitäis mennä, ei sen mukaan että harrastuksesta tulee ammatti ja että lapsi pääsee huipulle. Sitä täällä on toitotettu, että vanhemmat miettis ja katsois sitä lasta. Pitäis huolta että aikaa on sekä koululle, harrastukselle, perheelle ja vain olemiselle. Kaikki ne on tärkeitä, ei koulua voi sivuuttaa ja sanoa että se on helppoa, eikä sillä ole väliä kuin vasta yläkoulussa. Lapset harrastais varmaan vaikka mitä ja kuinka paljon vaan, joskus aikuisten on pantava tietyt rajat. Ja niitä pettymyksiä ja sietokykyä voi ja pitää harjoitella myös muualla kuin vain siinä harrastuksessa. Hyvä harrastus on hyvä, mutta kohtuus kaikessa. Harrastus ei ole koko elämä.

Olen vuosia ollut mukana pikkukaupunkimme luisteluseuran toiminnassa. Mukana on 99-prosenttisesti sellaisia perheitä, joissa lasten hyvinvointiin kiinnitetään aivan erityisen paljon huomiota. Osa seuramme luistelijoista on menestynyt hyvin, osa siirtyy kilpapuolelta pois jossakin vaiheessa harrastamaan lajia ihan vain omaksi ilokseen.

Vanhempainilloissa puhutaan hyvin paljon levon, vapaan leikin ja muun liikunnan tärkeydestä. Kaikki tiedostavat, että koko maan tasolla ehkä promille harrastajista yltää ns. huipulle, mutta se ei aiheuta sellaista reaktiota, että koko treenaaminen olisi sen takia aivan turhaa.

Luistelussa liitto määrittelee tietyt ikärajat eri sarjoille, ja alakoululaisena harjoitellaan jo melko vaativia hyppyjä, joiden oppimiseen 1-2 tuntia viikossa ei yksinkertaisesti riitä. Jos haluaa kilpailla näissä sarjoissa, on hyväksyttävä tämä asia. Onneksi lajia voi harrastaa myös ihan harrastajatasolla, ja myös näille luistelijoille on omia kilpailujaan. Luistelija ja perhe siis voivat itse harkita, mikä lapsen motivaation ja jaksamisen kannalta on heille sopivin harastusmuoto.

Harrastuksen on tarkoitus tuottaa lapselle iloa, onnistumisen kokemuksia, uusia taitoja ja ystäviä. Meidän seuramme valmentajien yksi päätavoitteista, joka on kirjattu yhteisiin tavoitteisiin, on opettaa nuorille urheilullisia ja terveitä elintapoja.

Minusta lajia tuntemattomat liittävät siihen täällä aivan suhteettomia oletuksia ja tulkitsevat harrastajien ja ennen kaikkea heidän vanhempiensa motiiveja jotenkin pahanilkisesti. Itse haluaisin sanoa, että harvassa yhteisössä olen törmännyt yhtä huolehtiviin, tasapainoisiin ja lapsensa parasta ajatteleviin vanhempiin.

ovat ne realistiset mahdollisuudet sitten sanoa, että nyt riittää harjoittelu, vaihdan vaikka bänditreeneihin tai kuvikseen? Tai että tänään en jaksa treenata enkä ehkä huomennakaan, leikkisin mieluummin kaverin kanssa?



Esim. luisteluun, voimisteluun hakeutuu ylikilttejä, tunnollisia perfektionistityttöjä, joiden perheetkin ovat samanlaisia suorittajia. Heikkous ja laiskuus eivät kertakaikkiaan ole sallittuja. Mikähän mahtaa välillä olla se sisäinen ristiriita oman tahdon ja perheen odotusten välillä? Tällainen (yleensä) tyttö tietysti oppii unohtamaan sen oman tahdon ja omat toiveet, koska paineet ja oletukset ulkoa käsin ovat niin vahvat ja halu miellyttää muita niin kova. Harrastuksen lisäksi tietysti hoidetaan myös koulu hyvin, eihän muuta voi olettaakaan. Voimat voi olla vähissä ja kuori jo aika ohut mutta jaksaa, jaksaa, jaksaa...



Perheeltä on mennyt kymmeniä tuhansia rahaa ja kaikki oma elämä lapsen harrastukseen ja ehkä muilta sisaruksilta mahdollisuus omiin harrastuksiin, kun jääprinsessa suorittaa ja edustaa, miten voisi olla niin kiittämätön, ettei haluaisikaan harrastaa ja jaksaisikaan menestyä kaiken tämän jälkeen?



Ihan niinkuin edellä sanottiin, ne muutamat paineessa kasvatetut timantit loistavat kyllä julkisuudessa mutta entäs ne kymmenet tai sadat epäonnistuneet jokaista timanttia kohden?

samaa mieltä. Monipuolinen liikunta ilman suorituspaineita - jees, lapsen päämäärätietoinen treenaus huippu-urheilijaksi - ehdoton NO. Oli laji mikä tahansa.

Oli vähän samalla tavalla jotain harrastusta melkein joka päivä. Jääpalloa, lumilautailua, judoa ja kesällä sitten skeittausta ja jalkapalloa. Harkkoja ja kisoja. Hyvin ehti, ja koulukin sujui. En kyllä käsitä, miten vanhempani jaksoivat minua noissa kuskata... Ei harrastuksia siis liikaa ollut. Pääasia kai että lapsi tahtoo, ja vanhemmat jaksaa.

tahon pitämistä harrastuksista. Meillä lapsilla harrastuksia on kahtena iltana viikossa, mutta muuten harrastetaan omalla perheellä ja hyvin tuo sujuu näinkin.

Aivan liikaa, puolet ainakin pois !



Ajattele itseäsi? Jaksaisitko itse painaa 5-6 iltaa viikossa harrastuksissa? Minä en jaksaisi.

Haluan viettää myös aikaa kavereiden kanssa, perheen kanssa, tehdä asioita ja kivoja juttuja kotona yms.

Ja koulu on lapsen työtä, siihenkin menee energiaa.



Ettei vaan tässäKIN olisi niin että vanhemmat "harrastaa"??

suomalaiset lapset liikkuvat valitettavan vähän nykyisin eikä ihme että suomalaiset lihoavat vuosi vuodelta entistä nuorempina.



Parempi siis harrastukset kuin kotona tv:n ja tietsikan tuojottelu.

lapsen oma tahto on tärkein. jos hän nauttii tekemisestään ja perheellä on halua ja varaa kustantaa, mikäs siinä.



on erittäin typerää yleistää ettei lapsi jaksa, koska ihmisiä on erilaisia, olivatpa sitten viisivuotiaita tai viiskymppisiä. toinen jaksaa ja toinen ei.



ihmetyttää tämä agression määrä tässä keskustelussa. itseäni ärsyttää eniten se, että ihmiset JOTKA EIVÄT TIEDÄ MISTÄ PUHUVAT, tulevat tänne saarnaamaan ja tuomitsemaan muita.



sitäpaitsi taitoluistelu on erinomainen harrastus, kuten jäälajit yleensäkin.

ja valmennustavasta riippuen voidaan keittää muistakin taitoja kuin lajikohtaisia taitoja. Tästä esimerkkinä psykokineetinen valmennus.



Ja tuskin kovinkaan moni lapsiaan harrastuksiin kiikuttava vanhempi oikeasti kuvittelee että omasta lapsesta tulee huippu-urheilia, siien tarvitaan paljon muutakin kuin vanhemman halu.

että mielummin aktiivinen lapsi kuin sohvaperuna, koska siitä sohvaperunasta tuskin koskaan tulee aktiivista lasta vaikka mitä tekisi.

Meillä on käynyt taitoluistelun kanssa niin, että mentiin luistelukouluun kun oli huonoja talvia lapsen ollessa n. 3 v jotta pääsisi kokeilemaan luistelua ja sillä tiellä ollaan - en ikinä ajatellut että meillä joku joskus harrastaisi taitoluistelua.



Tällä viikolla on yhteensä 7 harjoitusta, joka tarkoittaa viittä harjoituskertaa, koska joinakin päivinä on jäätä 1 h + oheinen 1 h. Eli suomeksi luistelua 1 h ja juoksua, hippaa, hyppelyä, loikkia, lihaskuntoa ja venyttelyä 1 h. Jäiden ja oheisten lisäksi harjoitteluun kuuluu tanssia, balettia ja telinevoimistelua satunnaisesti.



Meidän lapsellamme harjoitukset alkavat yleensä klo 14-15 välillä, joten homma on ohi klo 17 - moni päiväkodissa oleva kotiutuu myöhemmin, eli aikaa kyllä jää sekä läksyille että leikille.



Lapsestani ei takuulla tule huippua, onneksi. Tällä hetkellä hän kuitenkin rakastaa lajia ja hyppelee kaiket ajat axeleitaan ja tulppejaan ja pyörii piruetteja piruettilaudalla. Jos valittaa harkkoihin lähtemistä on yleensä kipeä.



On täysin lapsikohtaista miten jaksaa. Lapseni ryhmässä on ekaluokkalaisia ja myös yksi esikoululainen.



Tässä on muuten hyvä artikkeli aiheesta:

http://www.tiede.fi/artikkeli/916/leikki_treenaa_lapsen_urheilun_huipul…



Olen paljolti samaa mieltä tuon artikkelin kanssa vaikka lapseni nyt sattuukin liikkumaan paljon ohjatusti yhden lajin parissa (mutta myös muuten). Wayne Cretzkyä lainataan tuossa hyvin: "Jos olisin ajatellut, että harjoittelen, en varmaan olisi tehnyt sitä. Minusta se ei ollut harjoittelua, vaan hauskinta mitä tiesin."

Meillä on käynyt taitoluistelun kanssa niin, että mentiin luistelukouluun kun oli huonoja talvia lapsen ollessa n. 3 v jotta pääsisi kokeilemaan luistelua ja sillä tiellä ollaan - en ikinä ajatellut että meillä joku joskus harrastaisi taitoluistelua.

Tällä viikolla on yhteensä 7 harjoitusta, joka tarkoittaa viittä harjoituskertaa, koska joinakin päivinä on jäätä 1 h + oheinen 1 h. Eli suomeksi luistelua 1 h ja juoksua, hippaa, hyppelyä, loikkia, lihaskuntoa ja venyttelyä 1 h. Jäiden ja oheisten lisäksi harjoitteluun kuuluu tanssia, balettia ja telinevoimistelua satunnaisesti.

Meidän lapsellamme harjoitukset alkavat yleensä klo 14-15 välillä, joten homma on ohi klo 17 - moni päiväkodissa oleva kotiutuu myöhemmin, eli aikaa kyllä jää sekä läksyille että leikille.

Lapsestani ei takuulla tule huippua, onneksi. Tällä hetkellä hän kuitenkin rakastaa lajia ja hyppelee kaiket ajat axeleitaan ja tulppejaan ja pyörii piruetteja piruettilaudalla. Jos valittaa harkkoihin lähtemistä on yleensä kipeä.

On täysin lapsikohtaista miten jaksaa. Lapseni ryhmässä on ekaluokkalaisia ja myös yksi esikoululainen.

Tässä on muuten hyvä artikkeli aiheesta:

<a href="http://www.tiede.fi/artikkeli/916/leikki_treenaa_lapsen_urheilun_huipul…" alt="http://www.tiede.fi/artikkeli/916/leikki_treenaa_lapsen_urheilun_huipul…">http://www.tiede.fi/artikkeli/916/leikki_treenaa_lapsen_urheilun_huipul…;

Olen paljolti samaa mieltä tuon artikkelin kanssa vaikka lapseni nyt sattuukin liikkumaan paljon ohjatusti yhden lajin parissa (mutta myös muuten). Wayne Cretzkyä lainataan tuossa hyvin: "Jos olisin ajatellut, että harjoittelen, en varmaan olisi tehnyt sitä. Minusta se ei ollut harjoittelua, vaan hauskinta mitä tiesin."

harrastaa taitoluistelua. Kaveri on aivan puhki, on vaativassa duunissa ja vaikka kuinka järkkäävät kimppakyytejä, niin töistä joutuu lähtemään useasti liian aikaisin, mikä aiheuttaa sen, että tekee sitten iltamyöhään hommia. Lapsen isä on yrittäjä, joten ei pahemmin kuskailuihin osallistu. Kaveri on aivan puhki, harkoista voidaan joutua menemään suoraan toisiin harkkoihin ja kaverinkin mielestä homma on aika älytöntä. Lapsi on tosiaan vasta ekalla.

Kuinka moni voi ilmoittaa 4-5 kertaa viikossa töissä klo 13, että heippa, lapsella alkaa kohta harkat?