Säälittää jos 37veenä on jo mummo :-((

Itse sain 18 v esikoispoikani.

Poikani oli 19 kun sai esikoisensa. Eli tulin mummiksi 37 vuotiaana.

Nyt lapsenlapseni on 4 vuotias ihana nuori neito :) Hän on meillä joka toinen kuukausi viikonlopun.

Minun äitini sai minut nuorena, hänen äitinsä myös...

Meitän tällä hetkellä mummoni, äitini, minä, poikani ja lapsenlapseni, kaikki hyvin voivina. Rikkautta se on, ei säälittävyyttä!



Ennemmin säälin ihmisiä jotka heräävät "vauvan tekoon" vasta reilu 40 vuotiaana. Toki tiedän ettei lapsia tehdä tosta noin vaan...

mutta minusta olisi mahtavaa olla tuon ikäisenä mummo! Toiset saa vasta omia lapsia ja itse saisi jo "toista kierrosta" :)



Mutta ei olisi kiva tulla itse äidiksi 18 vuotiaana, joten en siis haluaisi olla mummo 37 vuotiaana.

Oli siis itse 16v kun sai tyttärensä ja tytär samoin, kun sai esikoispoikansa. Tämä tuttuni ei varmasti ole ehtinyt hirveästi mummoutta toteuttaa tälle tyttärenpojalle, mutta lapsenlapsenlapsilleen on nyt, 62-vuotiaana, aivan mahtava isomummo. Rankkaa hänen elämänsä on ollut, mutta vihdoinkin saa ottaa rennommin kun on eläkkeellä. Hän aidosti nauttii näiden pikkuisten seurasta ja toimii jopa varamummona minunkin lapsilleni :)

Ootko vähän outo?? :/

Tämä nyky-yhteiskunta vain niin kovasti painottaa nuoruutta ja sen ihanuutta ja elämistä, vaikka ei minun nuoruudessani mitään villiä elämää eletty.. Ihan pienestä asti töitä tehtiin, ei ollut villiä ja vapaata opiskelijaelämää, mitä nykyään kaikkien täytyy elää.



Enemmän säälittävää on se, että elämästä pitää saada heti kaikki irti. Toisin sanoen elämä ei ole mitään ilman 5-20 vuotta villiä elämää, opiskelua, ryyppäämistä ja ystäviä, eikä oikein silloinkaan osata asettua..Sitten saadaan lasten tekeminen päähän 40 vuotiaina, ja vihdoin se 5 vuoden päästä onnistuu. Sitten mahdollinen isoäitikin voi olla jo kivasti 90 v ja kärrätty vanhainkotiin.

Mä sain oman esikoiseni 15-vuotiaana (ja ihan yritettynä, ei vahinko) ja toisen lapsen 18-vuotiaana, muut lapset on tullu vasta päälle 30-vuotiaana, ja koen kyllä että paremmin jaksoin sillon teininä, toki en kovin vanha ollut muidenkaan lasten kohdalla. Mutta olin hyvä äiti jo teininä, enkä koskaan ole ratkaisuani katunut.



Nyt asikoinen on 19 ja toinen 16 ja tuolle 16-vuotiaalle soisin ihan mielellään lapsen, olisi varmasti hyvä äiti, tullut äitiinsä siinä, ettei teinijutut kiinnosta, ja hoitaa pikkusisaruksiaan mallikkaasti, ollut myös pitkään vakituinen kumppani. tuo 19-vuotias taas on ihan kakara, ja toivon ettei saa vielä vuosiin lapsia :D Niin ne ihmiset on erilaisia, eikä se ikä kerro kaikkea.

Äitini sai lapset 34- ja 37-vuotiaana, sitä ennen oli ehtinyt opiskella hienon tutkinnon, luoda uran ja matkustella yms. hienoa. Meillä oli hieno omakotitalo ja matkusteltiin paljon. Minä sain lapsen 22-vuotiaana ja siinä meni elämä pilalle. Kitkutan yliopistolla kahdeksatta vuotta, ei mitään toivoa valmistumisesta, työnsaannista, omasta asunnosta tai ylipäänsä itsensä elättämisestä ikinä.

Mikset sä valmistu ikinä? On liian vaikeaa opiskella päivisin, kun voi viedä lapsen hoitoon? Miksi opiskelet alaa, jolta et ilmeisesti saa työpaikkaa? Mikset saa omaa asuntoa ikinä?



Hyvä syyttää viatonta lasta tuollaisesta, voi sun lapsi parkaa...

Mikset sä valmistu ikinä? On liian vaikeaa opiskella päivisin, kun voi viedä lapsen hoitoon? Miksi opiskelet alaa, jolta et ilmeisesti saa työpaikkaa? Mikset saa omaa asuntoa ikinä?

Hyvä syyttää viatonta lasta tuollaisesta, voi sun lapsi parkaa...

viivytyksiä kaikenlaisista syistä, Nyt tosiaan opiskellut jo 7 vuotta ja parhaassakin tapauksessa menisi 4 vuotta. Opiskelen päivisin kun lapsi on hoidossa. Ei mulla oo kauheasti lahjakkuutta vaihtaa alaa enää tässä iässä. Ei Hgin hinnoilla pysty maksamaan asuntolainaa ilman hyvätuloista työpaikkaa.

Joo ei mikään lapsen syytä ole vaan itseni koska menin tekemään lapsen liian nuorena ja olen muutenkin säälittävä luuseri.

-49

terkuin 37v jonka nuorimmainen on 2-vuotias :)

olla isoäiti siinä iässä! Miettikää nyt hei...kuka 37-vuotias oikeasti haluaa olla mummi? Itse en todellakaan...enkä haluaisi lasteni sikiävän niin nuorina.

37vuotiaana esikoisen saaminen se kuvottavampaa silti on, vaikken teiniäitiyttä ensisijaisesti suosittelekkaan.

20-30v on hyvä aika, ihanteellinen ja aikaa on 10vuotta joten hyvin on mahdollisuus.

Parempi myöhään kuin milloinkaan mutta kyllä itse ainakin ajattelisin omaa lastani sen verran että hänellä olisi myöhemin vielä mahdollisuus tuoda omia lapsiaan vielä selväjärkiselle isoäidille hoitoon ym.ja muutenkin nauttia suht. toimintakykyisestä äidistä vielä 4-5 -kymppisenä. Siis tämä on mielestäni IHANTEELLISTA mutta kuten sanottu, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, jos lasta siis haluaa. Teiniäidit ovat asia erikseen...

joku 60-70v ole enää selväjärkinen? REEEPPSSSS!



No minusta onkin ain aosoittanut melkoista idiotismia alkaa tehdä rajausta siitä missä iässä ei enää ole kelvollinen äidiksi. Mulla onkin melko paljon elämänkokemusta näin 37-vuotiaaksi...siskoni kuoli juuri syöpään jättäen jälkeensä teinilapset. Mitä tästä voi oppia? Ainakin sen ettei elämä kulje aina suunnitelmien mukaan ja lapsi voi olla orpo jo parikymppisenä oli vanhemmat sit minkä ikäisiä tahansa...

niin ihan pakko todeta että toivottavasti jättävät sen lapsenteon vähän myöhemmälle iällä. Nimittäin ovat vielä todella lapsellisia ja kypsymättömiä.

Miksi aloit yrittää lasta, kun olit itsekin vielä lapsi, vasta peruskoululainen?

Mä sain oman esikoiseni 15-vuotiaana (ja ihan yritettynä, ei vahinko) ja toisen lapsen 18-vuotiaana, muut lapset on tullu vasta päälle 30-vuotiaana, ja koen kyllä että paremmin jaksoin sillon teininä, toki en kovin vanha ollut muidenkaan lasten kohdalla. Mutta olin hyvä äiti jo teininä, enkä koskaan ole ratkaisuani katunut.

Nyt asikoinen on 19 ja toinen 16 ja tuolle 16-vuotiaalle soisin ihan mielellään lapsen, olisi varmasti hyvä äiti, tullut äitiinsä siinä, ettei teinijutut kiinnosta, ja hoitaa pikkusisaruksiaan mallikkaasti, ollut myös pitkään vakituinen kumppani. tuo 19-vuotias taas on ihan kakara, ja toivon ettei saa vielä vuosiin lapsia :D Niin ne ihmiset on erilaisia, eikä se ikä kerro kaikkea.

ja oikein innolla odotan sitä aikaa kun hänkin tuo lapsensa mulle hoitoon. Mutta mä olenkin itsestäni huolta pitävä nainen jonka tarkoitus on olla kuosissa vielä 70-vuotiaanakin.

kaksi "mummoa" (siis +70v naista) jutteli keskenään. Toinen oli juuri tulossa mummoksi ensimmäistä kertaa, ja toinen sanoi surullisena odottavansa mahtaako olla enää elossa jos/kun joskus saa lapsenlapsen... Mielestäni on paljon surullisempaa että lapsella ei enää ole mummoa (koska mummo on jo kuollut) tai että se mummo asustelee vanhainkodissa dementoituneena. Katson siis asiaa sekä sen mummon, että lapsenlapsen asemasta.

vaikken itse sen ikäisenä olisikaan hallunut olla mummo. Nyt olen 42, esikoiseni on 18, ja toivon, että hänen perheenperustamisensa ajoittuu aikaisintaan 5 vuoden päähän. Jos hän saisi lapsen muutaman vuoden päästä, olisin toki valmis mummoksi ja minulla olisi aikaa ja halua hoitaa lapsenlasta.



Hassua, että tällä palstalla törmää lähes joka ketjussa ymmärtämättömyyteen. Siihen, että hyvin eri elämäntilanteissa olevat ja eri valintoja tehneet voivat olla onnellisia. Nämä ikuiset teiniäiti vs. mummoäitikeskustelut tai "sopiva lapsimäärä"- ovat oiva osoitus siitä.

Joku toivoo jopa 16-vuotiaan lapsensa saavan lapsia ja jonkun äiti on kannustanut tekemään lapset nuorina.



Minun perheessäni kerrottiin aina että vanhemmuuteen liittyy iso vastuu, ja lapsen kuuluu on syntyä toivottuna =ehkäisy kuntoon ettei satu vahinkoja. Lisäksi kannustettiin opiskelemaan hyvin ja matkustamaan maailmalle. Oli hyvä aika saada lapsia n. 30-vuotiaana, takana paljon kokemuksia pitkin maailmaa ja hyvä koulutus ja työpaikka. Ihan eri kuvio olisi ollut jos lukioiässä olisi lapsia saanut.