Lue keskustelun säännöt.
Säälittää jos 37veenä on jo mummo :-((
Kommentit (59)
Miksi sinun pitää tulla tänne pahoittamaan toisten mieltä? Onko omassa elämässäsi kenties jotain vialla?
Miksi muuten niputat kaikki teiniäidit ja nuoret äidit samaan kategoriaan? Lähes kaikki tietämäni perheet, joissa lapset saatu nuorena (joskin täysi-ikäisenä) ovat onnellisia ja tasapainoisia perheitä.
En toki itse toivo, että lapseni lisääntyisivät alle parikymppisinä, koska kokemuksesta tiedän, että opiskelu on paljon helpompaa perheettömänä. En silti koe mitään tarvetta tulla morkkaamaan muiden valintoja ja elämäntilanteita.
Ja sille yhdelle, joka haukkui lapsensa luokkakavereita: lapsesi kaverit huomaavat nopeasti lapsesi äidin olevan ikävä ylemmyydentuntoinen nirppanokka ja alkavat pahimmassa tapauksessa hylkiä lastasi. Mietihän asennettasi.
t. äiti 21v joka kieltäytyy vastaamasta kaikkien teiniäitien tekemistä virheistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
37vuotiaana esikoisen saaminen se kuvottavampaa silti on, vaikken teiniäitiyttä ensisijaisesti suosittelekkaan.
20-30v on hyvä aika, ihanteellinen ja aikaa on 10vuotta joten hyvin on mahdollisuus.
Oletko itse jotenkin raihnainen? Huonokuntoinen? Vai oletko vielä 20+vuotias ja kuvittelet, että 30+-vuotias on ikivanha?
Jos miettiin nykyajan tyelämääkin, on aivan selvää, että 20+-vuotiaina usein opiskellaan ja etsitään se vakituinen työsuhde. Sen jälkeen aletaan lapsentekoon keskiarvon mukaisesti 28-vuotiaana. Jos 28-vuotiaana saa esikoisen ja toisen lapsen 31-vuotiaana (keskimäärin lapsien ikäero on 3,5 vuotta), on vielä reilusti aikaa tehdä uraa. Ehkä siihen työelämäänkin hiukan kyllästyy, kun kuopuskin lähenee kouluikää. Nykyään on muodikasta tehdä se kolmas lapsi joukon jatkoksi, tämä usein reilulla ikäerolla aiempiin kahteen. Keskimäärin on siis aivan normaalia ja tavoiteltavaa tulla äidiksi vielä 37-vuotiaana. Jos joku voi saada kuopuksen 37-vuotianaan ja itse asiassa se on jopa ihan keskiarvon mukaista, miten olisi jotekin kuvottavaa saada esikoinen sen ikäisenä? En käsitä.
Eräs ystäväni sai lapset 36- ja 38-vuotiaana. Tutustuin häneen, kun hän oli 47-vuotias, ja hurmaavampaa naisihmistä saa hakea. Koululaiset pitävät hänet nuorekkaana ja tyylikkäänä. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat rock-konsertit ja vaatteet. Rahaa on perheellä viettää jokaikinen loma jossakin ulkomaan kohteessa. Asuvat hulppeassa talossa pääkaupunkiseudulla, lasten harrastuksiin panostetaan ja vanhemmilla on aikaa ja energiaa kiinnostua lastensa elämästä, kun uraa on tehty jo nuorempana, rahaa riittää ja elämänkokemusta ja arvopohjaa kartutettu ennen lapsia. Ruuhkavuosia ei ollut eikä tullut eikä pikkulapsiaikaa vietetty sumussa, vaikka toinen lapsista olikin koliikkivauva. Tukiverkostoa oli hankittu riittämiin ennen lasten tuloa.
Mitä kuvottavaa tässä on? Ystäväni näyttää 10 vuotta nuoremmalta kuin ikäisensä mummot.
alkaa vaan keittää tää palsta...huoh!!
Totta on, että en jaksanut koko juttua lukea kovin tarkasti. Mutta jos tulee nuorena äidiksi, se ei automaattisesti tarkoita matalaa koulutustasoa. Itselläni korkeakoulututkinto suoritettuna, lukion jälkeen hoidin lasta ja opiskelemaan lähdin lapsen mennessä eskariin. Olin silloin 24-vuotias eli hyvin kerkisin.
Mutta turhaa tässä puolustelen, joillekin ihmisille se on aivan mahdoton ajatus hyväksyä toisten ihmisten valinnat. Minun puolestai ihmiset saavat tehdä lapsia minkä ikäisenä lystää, en lähde tuomitsemaan muiden valintoja.
on se mahdottoman vaikea ymmärtää, että jotkut tekevät lapsensa nuorina, ovat onnellisia nuoria vanhempia eivätkä itke menetettyä nuoruuttaan vaan nauttivat siitä nuorena perheenä.Kaikki kun eivät halua bilettää ja elää tonnikalalla ja makaroonilla.
Itse olen tullut nuorena äidiksi ja nyt "vanhana" muistelen noita päiviä onnellisina aikoina.
olla vielä puolittain lapsia. Vastahan tuossa vaiheessa opiskellaan, etsitään sitä seurustelukumppania, biletetään kavereiden kesken mökkiviikonloppuja ja tehdään parisuhteessa pesänrakennusta, ulkomaanmatkoja, eletään makaronilla ja tonnikalalla, jotta rahat säästyvät viikonlopun bileisiin tai kesäloman ulkomaanmatkaan. Kaverit ovat tärkeitä, uusia saa opiskelujen tienoilta ja ehkä kesätöissä. Elämä ei ole vielä uomissa eikäs en kuulukaan olla. Kokeillaan siipiä ja voidaan ehkä joutua palaamaan kotiin nuolemaan haavoja.
Missään nimessä en itse olisi ollut tuon ikäisenä valmis äidiksi enkä toivo omille lapsilleni sitä myöskään - en vaikka olisivatkin käyneet amiksen ja löytäneet työpaikan. Parisuhteenkin pitää vakiintua ja kokea ja muuttua, koska oma minäkuvakin muovautuu vielä tuossa vaiheessa. Vahinkoraskauksia en toivo, koska haluan, että lapsi on odotettu ja toivottu ja vanhemmat siihen vastuuseen kypsiä ja valmiita. Minkälaisia venymisiä ja myöhemmän iän takapakkeja nämä alle 20-vuotiaat äidit ja isät tekevät ollakseen hyviä vanhempia? Kun on jäänyt tietty nuoruus elämättä, otetaan sitä yleensä 30+-vuotiaina takaisin - siis silloin, kun pitäisi olla isovanhempia niille omille lapsenlapsille.
34-vuotias on ollut työelämässä yleensä alle 10 vuotta. Hänellä on monesti urakehitys kesken, menetetyt nuoruusvuodet mielessä ja kova hinku elää ja kokea. Tämäkö alkaisi hoivata nyt lastenlapsia, kun lapset ovat lentäneet pesästä? Epäilen.
Tiedän erään, joka tuli 33-vuotiaana mummoksi. Tytär oli toki jo 19-vuotias saadessaan esikoisensa eli roimasti äitiään vanhempi, kun tämä sai esikoisensa. Mummoksi tulleella itsellään oli pienet lapset, 4-vuotiaat kaksoset ja 2-vuotias. Lisäksi mummmolla oli teini-ikäinen tytär ja esiteini poika. Miten mummo hoiti isovanhemmuuden? No, aluksi hiukan innoissaankin, mutta kun tytär jätti lapsensa toistuvasti hoitoon, passitti mummo lapsensa ja lapsenlapsensa ulos kodistaan elämään omaa elämäänsä. Olihan sillä mummolla ne omatkin lapset ja oma elämä, työpaikka, omat harrastukset, kaverit ja bileviikonloput, teini ongelmineen ja alakoululainenkin kaiken päälle.
Ihan lapsen kannalta ajateltuna, mitä ihmettä hän hyötyi nuoresta äidistä, jonka menojalka vipatti ja jota ei äitiys oikein innostanut ja nuoresta mummosta, jonka omassa elämässäkin oli liikaa lapsia?
En käsitä, miten joku voi sanoa, että on säälittävämpää olla 30+-vuotiaana äiti kuin mummo, kun joka tapauksessa vanhmepien äitien lapset ovat toivotumpia ja heillä on suurempi mahdollisuus isovanhempiin, jotka oikeasti jaksavat ja ehtivät viettää aikaa heidän kanssaan. Vaikka täällä oleville teiniäitiys on sopinut ja he ovat olleet loistavia vanhempia lapsilleen, on ihan tilastollinen fakta, että näin ei ole useimpien teiniäitien kohdalla. Molemmissa ryhmissä löytyy varmasti niitä kelvottomia vanhempia ja kelvottomia isovanhempia, mutta jos faktoissa pysytään, niin nuorten äitien lapset otetaan huomattavasti useammin huostaan kuin vanhempien äitien.
Siis ihan yksinkertaisesti jo tämän tilaston valossa on parempi LAPSELLE, että hänen äitinsä on vähän vanhempi kuin aivan nuori ja että hänen isovanhempansa ovat jo kypsempään ikään ehtineitä. Monissa huostaanotoissa lapsi pääsee asumaan isovanhempien luo, mutta lähes aina se isovanhempi on jo lähempänä 50 vuotta kuin 30 vuotta. 30-vuotiaat elävät vielä itse niitä ruuhkavuosiaan tai sitten vaihtoehtoisesti ovat saaneet lapset maailmalle eivätkä halua vielä yhtä lasta pyörimään nurkkiin.
Jos sen lapsenteon sijaan olisit opiskellut peruskoulun loppuun, niin osaisit varmaan lukeakin ja huomaisit, että juurihan kirjoitin, miten joillekin se teiniäitiys sopii ja he ovat olleet oikein erinomaisia vanhempia mutta että tilastollisesti teiniäidit ovat muita äitejä huonompia (huostaanottojen perusteella). Ja lisäksi korostin asiaa LAPSEN kannalta. Onko oma lapsesi onnellinen, että olit nuori äiti ja jaksoit antaa hoivaa ja rakkautta? Hienoa, jos näin on. Mutta aika moni lapsi on siitä kärsinyt, on joutunut katsomaan äidin vaihtuvia miessuhteita, sisaruspuolia, uusperheitä ja kasvamaan liian nopeasti aikuiseksi. Niin, näin jotkut, eivät kaikki. Mutta useammin se teiniäidin lapsi kärsii hylkäämisestä kuin vanhemman äidin lapsi.
Minusta tuo kuulosti ihan hienolta tavalta elää elämä.
Mutta ihan yhtä hyvä on myös se, että saa lapset parikymppisenä kesken opintojen, edistyy opinnoissa pikkuhiljaa hoitovapaiden aikana (mahdollisuus hoitaa lapset pitkään kotona kun tulotasossa ei kovaa pudotusta) ja sitten kun valmistuu, siirtyy työelämään josta ei tarvitse enää olla poissa pitkiä aikoja (sen yhden voi kuitenkin tehdä joukon jatkoksi :) Sitten kun uraa luotu ja lapset on isoja, on ikää vasta 40-45, ja voi matkustella miehen kanssa ja tukea lapsia heidän itsenäistymisessä. Kuvottaako jotain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapsen 21vuotiaana ja äitini minut 20 vuotiaana, juu ei sovi suoraan aiheeseen kun puhutaan teiniäideistä, mutta olihan meilläkin koulut kesken joten tavallaan liittyy.
Minä kävin vasta lukiota lapsen saadessani, kirjoitin ylioppilaaksi synnytyksen jälkeen ja kun lapsi oli 2v hain/pääsin yliopistoon, nyt vikaa vuotta mennään ja hyvin meneekin. Äitini valmistui juristiksi minun ollessa pikkutyttö.
Hän itse minulle sanoi että opinnot eivät jää lasten tulon takia, jos ne jäävät, ne olisivat jääneet muutenkin. Ihan totta, Suomessa opinnot eivät keskeydy lapsen saaniin myötä ellei itse välttämättä halua. ;)
Todella hyvä aika oli saada lapsi, se tietysti edellyttää että on oikea mies löytynyt, eivätkä kaikki tuossa iässä toki vielä ole. :)
En muutenkaan ymmärrä mistä tämä ikäriita tulee, voiko tätä taistelua voittaa? Kun on monta oikeaa ikää, pösilöt. :D
Miksi sinun pitää tulla tänne pahoittamaan toisten mieltä? Onko omassa elämässäsi kenties jotain vialla?
Miksi muuten niputat kaikki teiniäidit ja nuoret äidit samaan kategoriaan? Lähes kaikki tietämäni perheet, joissa lapset saatu nuorena (joskin täysi-ikäisenä) ovat onnellisia ja tasapainoisia perheitä.
En toki itse toivo, että lapseni lisääntyisivät alle parikymppisinä, koska kokemuksesta tiedän, että opiskelu on paljon helpompaa perheettömänä. En silti koe mitään tarvetta tulla morkkaamaan muiden valintoja ja elämäntilanteita.
Ja sille yhdelle, joka haukkui lapsensa luokkakavereita: lapsesi kaverit huomaavat nopeasti lapsesi äidin olevan ikävä ylemmyydentuntoinen nirppanokka ja alkavat pahimmassa tapauksessa hylkiä lastasi. Mietihän asennettasi.
t. äiti 21v joka kieltäytyy vastaamasta kaikkien teiniäitien tekemistä virheistä
Ensinnäkin en ole täällä pahoittamassa kenenkään mieltä, vaan käsittääkseni keskustelemassa asioista. Jos faktatiedot pahoittavat SINUN mielesi, on aika ehkä pohtia miksi. Kaikkea ei voi lakaista maton alle, ja jos sinä olet hyvä nuori äiti, en käsitä, miksi otat tästä silloin itseesi.
En edelleenkään morkannut vaan kerroin faktat niille, joiden mielestä yli 30-vuotiaina pitäisi olla vain mummo eikä äiti.
En myöskään niputtanut teiniäidit ja nuoret äiditä samaan kategoriaan vaan omassa teksissäni puhun hyvin nuorista äideistä ja teiniäideistä, joiksi käsitän alle 20-vuotiaina lapsensa saaneet. Normaali ikä saada lapsiahan alkaa tuosta parinkympin korvilta - joskin opiskelujen takia en omille lapsilleni ihan tuossa iässä toivo vanhemmaksi tuloa.
Lukutaitoa vähän peräänkuulutan. Totesin jo monta kertaa, että on hyviä teiniäitejä ja samalla totesin myös, että huonoja löytyy joka kategoriasta. En edes pidä 21-vuotiasta teiniäitinä enkä todellakaan yrittänyt morkata sinun valintojasi. Ihmettelin vain aikaisempien vastaajien ksäitystä siitä, että on parempi olla teiniäiti kuin saada lapsi 37-vuotiaana. Lapsen kannalta kun näin ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
houkuttelevalta olla vielä nuori ja vahva lasten itsenäistyessä. Jaksaa nauttia mahdollisista lapsenlapsistaankin ihan eri tavalla kuin joskus seitsemänkymppisenä.
Minusta tuo kuulosti ihan hienolta tavalta elää elämä.
Mutta ihan yhtä hyvä on myös se, että saa lapset parikymppisenä kesken opintojen, edistyy opinnoissa pikkuhiljaa hoitovapaiden aikana (mahdollisuus hoitaa lapset pitkään kotona kun tulotasossa ei kovaa pudotusta) ja sitten kun valmistuu, siirtyy työelämään josta ei tarvitse enää olla poissa pitkiä aikoja (sen yhden voi kuitenkin tehdä joukon jatkoksi :) Sitten kun uraa luotu ja lapset on isoja, on ikää vasta 40-45, ja voi matkustella miehen kanssa ja tukea lapsia heidän itsenäistymisessä. Kuvottaako jotain?
on se mahdottoman vaikea ymmärtää, että jotkut tekevät lapsensa nuorina, ovat onnellisia nuoria vanhempia eivätkä itke menetettyä nuoruuttaan vaan nauttivat siitä nuorena perheenä.Kaikki kun eivät halua bilettää ja elää tonnikalalla ja makaroonilla.
Itse olen tullut nuorena äidiksi ja nyt "vanhana" muistelen noita päiviä onnellisina aikoina.
olla vielä puolittain lapsia. Vastahan tuossa vaiheessa opiskellaan, etsitään sitä seurustelukumppania, biletetään kavereiden kesken mökkiviikonloppuja ja tehdään parisuhteessa pesänrakennusta, ulkomaanmatkoja, eletään makaronilla ja tonnikalalla, jotta rahat säästyvät viikonlopun bileisiin tai kesäloman ulkomaanmatkaan. Kaverit ovat tärkeitä, uusia saa opiskelujen tienoilta ja ehkä kesätöissä. Elämä ei ole vielä uomissa eikäs en kuulukaan olla. Kokeillaan siipiä ja voidaan ehkä joutua palaamaan kotiin nuolemaan haavoja.
Missään nimessä en itse olisi ollut tuon ikäisenä valmis äidiksi enkä toivo omille lapsilleni sitä myöskään - en vaikka olisivatkin käyneet amiksen ja löytäneet työpaikan. Parisuhteenkin pitää vakiintua ja kokea ja muuttua, koska oma minäkuvakin muovautuu vielä tuossa vaiheessa. Vahinkoraskauksia en toivo, koska haluan, että lapsi on odotettu ja toivottu ja vanhemmat siihen vastuuseen kypsiä ja valmiita. Minkälaisia venymisiä ja myöhemmän iän takapakkeja nämä alle 20-vuotiaat äidit ja isät tekevät ollakseen hyviä vanhempia? Kun on jäänyt tietty nuoruus elämättä, otetaan sitä yleensä 30+-vuotiaina takaisin - siis silloin, kun pitäisi olla isovanhempia niille omille lapsenlapsille.
34-vuotias on ollut työelämässä yleensä alle 10 vuotta. Hänellä on monesti urakehitys kesken, menetetyt nuoruusvuodet mielessä ja kova hinku elää ja kokea. Tämäkö alkaisi hoivata nyt lastenlapsia, kun lapset ovat lentäneet pesästä? Epäilen.
Tiedän erään, joka tuli 33-vuotiaana mummoksi. Tytär oli toki jo 19-vuotias saadessaan esikoisensa eli roimasti äitiään vanhempi, kun tämä sai esikoisensa. Mummoksi tulleella itsellään oli pienet lapset, 4-vuotiaat kaksoset ja 2-vuotias. Lisäksi mummmolla oli teini-ikäinen tytär ja esiteini poika. Miten mummo hoiti isovanhemmuuden? No, aluksi hiukan innoissaankin, mutta kun tytär jätti lapsensa toistuvasti hoitoon, passitti mummo lapsensa ja lapsenlapsensa ulos kodistaan elämään omaa elämäänsä. Olihan sillä mummolla ne omatkin lapset ja oma elämä, työpaikka, omat harrastukset, kaverit ja bileviikonloput, teini ongelmineen ja alakoululainenkin kaiken päälle.
Ihan lapsen kannalta ajateltuna, mitä ihmettä hän hyötyi nuoresta äidistä, jonka menojalka vipatti ja jota ei äitiys oikein innostanut ja nuoresta mummosta, jonka omassa elämässäkin oli liikaa lapsia?
En käsitä, miten joku voi sanoa, että on säälittävämpää olla 30+-vuotiaana äiti kuin mummo, kun joka tapauksessa vanhmepien äitien lapset ovat toivotumpia ja heillä on suurempi mahdollisuus isovanhempiin, jotka oikeasti jaksavat ja ehtivät viettää aikaa heidän kanssaan. Vaikka täällä oleville teiniäitiys on sopinut ja he ovat olleet loistavia vanhempia lapsilleen, on ihan tilastollinen fakta, että näin ei ole useimpien teiniäitien kohdalla. Molemmissa ryhmissä löytyy varmasti niitä kelvottomia vanhempia ja kelvottomia isovanhempia, mutta jos faktoissa pysytään, niin nuorten äitien lapset otetaan huomattavasti useammin huostaan kuin vanhempien äitien.
Siis ihan yksinkertaisesti jo tämän tilaston valossa on parempi LAPSELLE, että hänen äitinsä on vähän vanhempi kuin aivan nuori ja että hänen isovanhempansa ovat jo kypsempään ikään ehtineitä. Monissa huostaanotoissa lapsi pääsee asumaan isovanhempien luo, mutta lähes aina se isovanhempi on jo lähempänä 50 vuotta kuin 30 vuotta. 30-vuotiaat elävät vielä itse niitä ruuhkavuosiaan tai sitten vaihtoehtoisesti ovat saaneet lapset maailmalle eivätkä halua vielä yhtä lasta pyörimään nurkkiin.
Jos sen lapsenteon sijaan olisit opiskellut peruskoulun loppuun, niin osaisit varmaan lukeakin ja huomaisit, että juurihan kirjoitin, miten joillekin se teiniäitiys sopii ja he ovat olleet oikein erinomaisia vanhempia mutta että tilastollisesti teiniäidit ovat muita äitejä huonompia (huostaanottojen perusteella). Ja lisäksi korostin asiaa LAPSEN kannalta. Onko oma lapsesi onnellinen, että olit nuori äiti ja jaksoit antaa hoivaa ja rakkautta? Hienoa, jos näin on. Mutta aika moni lapsi on siitä kärsinyt, on joutunut katsomaan äidin vaihtuvia miessuhteita, sisaruspuolia, uusperheitä ja kasvamaan liian nopeasti aikuiseksi. Niin, näin jotkut, eivät kaikki. Mutta useammin se teiniäidin lapsi kärsii hylkäämisestä kuin vanhemman äidin lapsi.
ja se että halveksit KAIKKIA NUORENA ÄIDIKSI TULLEITA!!!
Mun mielestä aivan turhaa tulla tänne selostamaan jonkun yksittäistapauksen perseelleen mennettä äitiyttä.
Tottahan tuo on mitä kirjoitat mutta kun sävy on ärsyttävän ylimielinen niin kertonee sinusta jo ihmisenä paljon. Onneksi en tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapsen 21vuotiaana ja äitini minut 20 vuotiaana, juu ei sovi suoraan aiheeseen kun puhutaan teiniäideistä, mutta olihan meilläkin koulut kesken joten tavallaan liittyy. Minä kävin vasta lukiota lapsen saadessani, kirjoitin ylioppilaaksi synnytyksen jälkeen ja kun lapsi oli 2v hain/pääsin yliopistoon, nyt vikaa vuotta mennään ja hyvin meneekin. Äitini valmistui juristiksi minun ollessa pikkutyttö. Hän itse minulle sanoi että opinnot eivät jää lasten tulon takia, jos ne jäävät, ne olisivat jääneet muutenkin. Ihan totta, Suomessa opinnot eivät keskeydy lapsen saaniin myötä ellei itse välttämättä halua. ;) Todella hyvä aika oli saada lapsi, se tietysti edellyttää että on oikea mies löytynyt, eivätkä kaikki tuossa iässä toki vielä ole. :) En muutenkaan ymmärrä mistä tämä ikäriita tulee, voiko tätä taistelua voittaa? Kun on monta oikeaa ikää, pösilöt. :D
Ja sanotaan vielä tähän että tukiin ei olla nojattu ikinä, jos ei perus vanhempainrahaa lasketa jota kaikki saavat kotona ollessaan. :D
En olisi uskaltanut "tehdä" lasta nuorena jos äitini ei olisi minua siihen kannustanut. :)
[i Ihmettelin vain aikaisempien vastaajien ksäitystä siitä, että on parempi olla teiniäiti kuin saada lapsi 37-vuotiaana. Lapsen kannalta kun näin ei ole.
[/quote]
Et voi vain tolaista "Lapsen kannalta kun näin ei ole"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liittyy pitkään tekstiisi, kohtaan jossa kerrot "vahinkoraskauksia en toivo" -> Mitäpä jos vahinkoraskaus kuitenkin tapahtuu? Toivotko oman lapsesi silloin tekevän abortin? Se, että monet meistä nuorista (itse olin 19v) äideistä on tullut vahingossa raskaaksi, ei tee meistä huonoja äitejä. Perheestä voi tulla todellakin onnellinen ja hyvinvoiva, vaikka vauva olisikin alkujaan yllätys. Myös opintojen jatkaminen voi onnistua ja pikkuinen saada erinomaisen elinympäristön. Toivotko siis tässä vaiheessa, että tämä ainutlaatuinen ihmisenalku, jolla on täysin hyvät mahdollisuudet saada hyvä elämä, abortoitaisiin vaan jotta alle parikymppiset saavar vielä rauhassa elää tonnikalalla ja bilettää viikonloppuisin ja kokeillä siipiään?
Ps: Olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei todellakaan ole mitenkään tavoiteltavaa ollajoku 30+ mummo, eikä 37v:nä lapsen saamisessakaan ole mitään pahaa. Ärsyttää vain alentuva tapasi tuoda asioita esille korostaen juuri omien valintojesi paremmuutta, tyyliin: "Olet varmasti hyvä nuori äiti, mutta minä puhunkin tilastoista jonka valossa olet huono äiti, sitäpaitsi tiedän yhden nuoren äidin joka ei jaksanut hoitaa lastaan eikä mummokaan"
T. se 21v äiti
sellainen kirja kun "Vapauden vangit". Kertoo ihan karua tosielämää Bronxissa. Missä melkein kaikilla tytöillä on 14-vuotiaana hyvinkin lapsi tai kaksi ja monelle eri pojalle. Missä äidilläkin on pieniä lapsia ja elämä on aika rajua. Sitä kun lukee niin todella toivoo omille lapsilleen jotain aivan muuta kuin teiniäitiyttä. Minun teki ihan välillä pahaa kun luin sitä kirjaa. Lapsia heiteltiin paikasta toiseen, kun äiti ja tytär bailasivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tästä analyysistä. Tähän on hyvä päättää tämä ketju :DD
etsin sen ja ilmoitan sulle, se kertoo vanhemmasta äidistä ja siitä kuinka ura meni aina lapsen edelle ja lopuksi oli niin väsynyt että joutui luopumaan lapsetaan joka pääsi hänen 10 vuotta nuoremman siskonsa hoiviin ja eli todella onnellisena elämänsä loppuun asti.
Jotenkin sitä toivoo että omat lapset ei jättäis lapsen tekoa niin myöhälle että voisivat jo olla mummoja. Äiti riekkui palaverissa öitä myöden kun oli varaa maksaa lapsen vahdille. Oikein ääliks kävi.
Mun mielestä valintoihin vaikuttaa moni asia.
Opiskellessa tapasin mieheni. Mieheni on minua 9 vuotta vanhempi. Seurusteltuamme pari vuotta otimme aiheeksi perheen perustamisen. Halusimme lapsen. Olin tuolloin 19 alettuamme yrittämään, ja mies 28 vuotias. Kummallakin oli työpaikka, ja asuimme omistusasunnossa. En ollut sunnitellut että teen varmasti lapset nuorena. Siihen vaikutti paljon se, että löysin tasapainoisen ja vanhemman miehen. Nyt olemme naimisissa, yhdessä olemme olleet 10 vuotta ja meillä on 2 ihanaa lasta. Elämän valintoihin kuuluu moni seikka. Kaiken ei kuulu mennä niin kuin Dr. Phil sanoo.
On hyviä nuoria äitejä, hyviä vanhoja äitejä ja molempia sitten niitä huonojakin. Suurin osa lienee ihan normaaleja ja siltä väliltä.
Nuoruus ei ole yhtä kuin automaattisesti huono äiti. Eikä vanhempi ikä yhtä kuin automaattisesti loistava äiti. Tai toisin päin.
Minä olen tavannut ihania nuoria ja vanhempia äitejä. Viime aikoina ainoa tapaamani "huono" äiti (lue: tunnekylmä tapaus, joka ei osaa olla äiti lapselleen oikeasti) on reipas kolmikymppinen ensimmäisen lapsen äiti. Hänellä tuo ei kyllä ole iästä kiinni, vaan ihan luonteesta / omasta kasvatuksestaan tms.
Minusta tulee toivon mukaan mummo reilu viisikymppisenä. Omasta äidistäni tuli mummo alle viisikymmentävuotiaana.
Jos sen lapsenteon sijaan olisit opiskellut peruskoulun loppuun, niin osaisit varmaan lukeakin ja huomaisit, että juurihan kirjoitin, miten joillekin se teiniäitiys sopii ja he ovat olleet oikein erinomaisia vanhempia mutta että tilastollisesti teiniäidit ovat muita äitejä huonompia (huostaanottojen perusteella). Ja lisäksi korostin asiaa LAPSEN kannalta. Onko oma lapsesi onnellinen, että olit nuori äiti ja jaksoit antaa hoivaa ja rakkautta? Hienoa, jos näin on. Mutta aika moni lapsi on siitä kärsinyt, on joutunut katsomaan äidin vaihtuvia miessuhteita, sisaruspuolia, uusperheitä ja kasvamaan liian nopeasti aikuiseksi. Niin, näin jotkut, eivät kaikki. Mutta useammin se teiniäidin lapsi kärsii hylkäämisestä kuin vanhemman äidin lapsi.